Hävettää ja surettaa, tilanne päiväkodissa

Kyllä se juokseva lapsi vaan on fyysisesti pysäytettävä, jos ei sanallista ohjetta tottele.

Ihan oikein teit. Jos epäröit, niin ajattele koko ryhmäsi käyttäytyvän samalla tavalla kuin ks. lapsi ja mieti mikä turvallisuusriski se olisi.

Pientä lasta ei voi ohjata pelkällä puheella. Jos kasvattajat eivät tätä ymmärrä, niin ryhmässä voi oikeasti sattua mitä vain. Monissa päiväkodeissa on sattunutkin.

Tämä lapsi on todennäköisesti oppinut joko kotona tai päiväkodissa, että tuntikausia mököttämällä saa jotain mieluisaa itselle. Teit ihan oikein, puhuit nätisti ja toivotit heipat. Se riittää.

-veo

Vierailija kirjoitti:

Useimmissa kunnissa varhaiskasvatuksen ammattilaiset eivät saa puuttua lapsen toimintaan fyysisesti paitsi silloin, kun kyse on vaaratilanteen ehkäisystä. Ja tällöinkin asiasta on tehtävä raportti joka arkistoidaan varhaiskasvatusvirastoon.

Syynä tähän linjaukseen on se, että varhaiskasvatuslaki ei anna varhaiskasvatuksen ammattilaiselle oikeutta voimakeinojen käyttöön, toisin kuin mitä perusopetuslaki antaa peruskoulun opettajalle. Toisin sanoen voimakeinojen käyttö on sallittua vain hätävarjeluperusteella.

Jos lapsi juoksee ja pysäytät hänet fyysisesti, niin ei täydy tehdä minkäänlaista raporttia. Ei tarvi vaikka hetken pitäisit häntä paikallaan.

Sen sijaan, jos joudut oikeaan kiinnipitotilanteeseen, jossa lapsi rimpuilee väkivalloin pois ja joudut käyttämään ihan fyysistä voimaa pitääksesi hänet aloillaan, niin siitä pitää tehdä raportti ja toinen aikuinen aina näihin tilanteisiin mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Siis ymmärsinkö oikein, sinua hävettää, että teit työsi eli opetit lasta käyttäytymään? En oikein ymmärrä missä ongelma.

Jos ap on riittävän fiksu, hän ei kommentoi tähän ketjuun enää mitään. Oletan hänen kirjoittaneen kaksi kommenttia: ensimmäisen ja sitten sen, jossa kertoo tästä päivästä. 

Kukaan, joka on lukenut varhaiskasvatusta ja työskennellyt varhaiskasvatuksessa, ei voi tosissaan kyseenalaistaa ap:n persoonaa ja kyvykkyyttä opettajaksi. Ap:n toiminta kertoo mielestäni siitä, että hän on tehnyt sen, mitä jokaisen kasvattajan päiväkodissa kuuluukin: huolehtinut lapsen turvallisuudesta. Ja sitten ajautunut lapsen kanssa konfliktiin, jota on jäänyt reflektoimaan: johtuiko tämä jostain, mitä minä tein, johtuiko tämä vain lapsesta. Useimmiten mikään konflikti ei johdu vain toisesta osapuolesta. Ei kukaan vastuullinen aikuinen halua pahoittaa lapsen mieltä pahoittamisen vuoksi. Paha mieli voi kyllä tulla, eikä siinä mitään, mutta se ei saa olla aikuisen tavoite, niin kuin ei ap:llä ollutkaan. Ja kaikki tällaiset konfliktit olisi hyvä saada ratkottua ennen kuin päivä päättyy. En yhtään ihmettele, että paha mieli jää molemmille, jos konflikti jää roikkumaan, kun toinen lähtee kotiin. Se on ennemmin terve merkki kuin se, että kohauttaisi hartioitaan ja toteaisi päivän olevan pulkassa. Lapsi kantaa kokemuksen kotiinsa ja sitten taas seuraavana päivänä tavataan. Jos konflikti jatkuu, seuraavastakin päivästä voi tulla tosi vaikea. Tätä ap käsittääkseni pohti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmissa kunnissa varhaiskasvatuksen ammattilaiset eivät saa puuttua lapsen toimintaan fyysisesti paitsi silloin, kun kyse on vaaratilanteen ehkäisystä. Ja tällöinkin asiasta on tehtävä raportti joka arkistoidaan varhaiskasvatusvirastoon.

Syynä tähän linjaukseen on se, että varhaiskasvatuslaki ei anna varhaiskasvatuksen ammattilaiselle oikeutta voimakeinojen käyttöön, toisin kuin mitä perusopetuslaki antaa peruskoulun opettajalle. Toisin sanoen voimakeinojen käyttö on sallittua vain hätävarjeluperusteella.

Jos lapsi juoksee ja pysäytät hänet fyysisesti, niin ei täydy tehdä minkäänlaista raporttia. Ei tarvi vaikka hetken pitäisit häntä paikallaan.

Sen sijaan, jos joudut oikeaan kiinnipitotilanteeseen, jossa lapsi rimpuilee väkivalloin pois ja joudut käyttämään ihan fyysistä voimaa pitääksesi hänet aloillaan, niin siitä pitää tehdä raportti ja toinen aikuinen aina näihin tilanteisiin mukaan.

Riippuu paikkakunnasta. Toisissa kunnissa ei lähtökohtaisesti hyväksytä minkäänlaista fyysistä rajoittamista ja toisissa kunnissa taas mitään rajoituksia ei ole, eli lasta saa rajoittaa fyysisesti vaikka tunnin putkeen jos katsoo tarpeelliseksi.

Lakipykälässä aikarajaa ei ole, vaan siellä puhutaan yleisesti "liikkumavapauden riistämisestä".

Tää on provo, yksikään koulutettu Vakaope ei mieti tällaisia asioita saati kysele palstan mielipidettä.

No, huomenna jatkat siitä mihin jäitte.

Ota se uteliaana. Mielenkiintoista katsoa, miten toimintani vaikuttaa.

Oletettavasti suhtaudut lapseen lämpimästi ja tutkailet hänen olemistaan. Sinä olet aikuinen.

Voit vaikka sanoittaa eilisen tunteita ja tämän päivän tunteita.

Lapsi varmaan jo unohtanut, lapsi kun on.

Voithan kertoa, että mukava nähdä sinua tänään.

Voihan olla, että ohjaat joskus keskustelun tuohon eiliseen, jos se sinua vielä haittaa.

Rajat on turvaa. Minusta toimit hyvin. Perustelut myös toimintasi hyvin.

Ei se lapsi tuosta rikki mene. Etkä mene sinäkään. Kasvatustilanne se oli. Sinua vaan nyt häiritsee se fyysinen kontakti, kun tiesit, ettei se ole ihan paras tapa. Mutta kokeilit. Toimiko?

Ehkä luet erilaisia teorioita lisää, niin sinun ei tarvitse työskennellä niin mutu-ololla.

Ja juttele jollekin kokeneelle kollegalle, koska heillä on viisautta. Tai käyt psykologilla tai työterveydessä, jos et pääse muuten eteenpäin.

Tilanteita tulee ja niitä menee. Ne on usein nopeita ja vaistolla toimimme. Olet riittävän hyvä. Tue itseäsi. Kaikki tunteet on inhimillistä.

Syyllisyys ja häpeä on hyvä käsitellä, koska tuo on yksittäinen tapahtuma, ja veikkaan, että se ei ole ainoa, vaan muissakin tilanteissa sinulle tulee häpeää ja syyllisyyttä helposti.

Olet oppinut ne sellaisiksi, että ne syövät energiaasi. Voit opetella saamaan ne kantaviksi tunteiksi.

Vierailija kirjoitti:

Voi missä on ne turvalliset ja ihanat päiväkodin tädit, jotka ilman ennakkoasennetta ja lapsen tarkkailua toimivat yhdessä lapsen kanssa, ei lasta tulkiten! Nytkin olet yhdessäolon sijaan tehnyt lapsesta kattana "näin hän toimii eri tilanteissa"-määrittelyn ja unohtanut kokonaan, että siinä on pieni ihminen, joka tarkkailusi sijaan toivoo tekemistä kanssasi. Jos olisit ollut leikissä mukana, et olisi joutunut selittelemään jälkikäteen, olisit voinut estää heti.

Eniten huolestuin silti sinun tunteittesi sanoituksesta. Et tunnu kestävän sitä, että lapsilla on negatiivisia tunteita, he mököttävät ja suojautuvat sanoiltasi. Aikuisuus on sitä, että on aikuinen ja kestää lapsen kaikki tunteet.

😳🤔👀😇

Vierailija kirjoitti:

No, huomenna jatkat siitä mihin jäitte.

Ota se uteliaana. Mielenkiintoista katsoa, miten toimintani vaikuttaa.

Oletettavasti suhtaudut lapseen lämpimästi ja tutkailet hänen olemistaan. Sinä olet aikuinen.

Voit vaikka sanoittaa eilisen tunteita ja tämän päivän tunteita.

Lapsi varmaan jo unohtanut, lapsi kun on.

Voithan kertoa, että mukava nähdä sinua tänään.

Voihan olla, että ohjaat joskus keskustelun tuohon eiliseen, jos se sinua vielä haittaa.

Rajat on turvaa. Minusta toimit hyvin. Perustelut myös toimintasi hyvin.

Ei se lapsi tuosta rikki mene. Etkä mene sinäkään. Kasvatustilanne se oli. Sinua vaan nyt häiritsee se fyysinen kontakti, kun tiesit, ettei se ole ihan paras tapa. Mutta kokeilit. Toimiko?

Ehkä luet erilaisia teorioita lisää, niin sinun ei tarvitse työskennellä niin mutu-ololla.

Ja juttele jollekin kokeneelle kollegalle, koska heillä on viisautta. Tai käyt psykologilla tai työterveydessä, jos et pääse muuten eteenpäin.

Tilanteita tulee ja niitä menee. Ne on usein nopeita ja vaistolla toimimme. Olet riittävän hyvä. Tue itseäsi. Kaikki tunteet on inhimillistä.

Syyllisyys ja häpeä on hyvä käsitellä, koska tuo on yksittäinen tapahtuma, ja veikkaan, että se ei ole ainoa, vaan muissakin tilanteissa sinulle tulee häpeää ja syyllisyyttä helposti.

Olet oppinut ne sellaisiksi, että ne syövät energiaasi. Voit opetella saamaan ne kantaviksi tunteiksi.

Vakaopesta ei ihan heti uskoisi, että pitää fyysistä puuttumista parempana kuin sanoitusta. Vakaopella on kuitenkin tietämystä asioista jo ihan sen pohjalta, että on velvoite seurata oman alan kehitystä. Avustavassa henkilökunnassa näitä erilaisiä jäähyttäjiä ja muita on sitten enemmän, joille positiivinen vahvistaminen ja tunnekasvatusnäkökulma ovat hepreaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ymmärsinkö oikein, sinua hävettää, että teit työsi eli opetit lasta käyttäytymään? En oikein ymmärrä missä ongelma.

Jos ap on riittävän fiksu, hän ei kommentoi tähän ketjuun enää mitään. Oletan hänen kirjoittaneen kaksi kommenttia: ensimmäisen ja sitten sen, jossa kertoo tästä päivästä. 

Kukaan, joka on lukenut varhaiskasvatusta ja työskennellyt varhaiskasvatuksessa, ei voi tosissaan kyseenalaistaa ap:n persoonaa ja kyvykkyyttä opettajaksi. Ap:n toiminta kertoo mielestäni siitä, että hän on tehnyt sen, mitä jokaisen kasvattajan päiväkodissa kuuluukin: huolehtinut lapsen turvallisuudesta. Ja sitten ajautunut lapsen kanssa konfliktiin, jota on jäänyt reflektoimaan: johtuiko tämä jostain, mitä minä tein, johtuiko tämä vain lapsesta. Useimmiten mikään konflikti ei johdu vain toisesta osapuolesta. Ei kukaan vastuullinen aikuinen halua pahoittaa lapsen mieltä pahoittamisen vuoksi. Paha mieli voi kyllä tulla, eikä siinä mitään, mutta se ei saa olla aikuisen tavoite, niin kuin ei ap:llä ollutkaan. Ja kaikki tällaiset konfliktit olisi hyvä saada ratkottua ennen kuin päivä päättyy. En yhtään ihmettele, että paha mieli jää molemmille, jos konflikti jää roikkumaan, kun toinen lähtee kotiin. Se on ennemmin terve merkki kuin se, että kohauttaisi hartioitaan ja toteaisi päivän olevan pulkassa. Lapsi kantaa kokemuksen kotiinsa ja sitten taas seuraavana päivänä tavataan. Jos konflikti jatkuu, seuraavastakin päivästä voi tulla tosi vaikea. Tätä ap käsittääkseni pohti. 

Moi ap

Osa lapsista on aina kahjoja, joilla on huono tulevaisuus.

Ei muuta kuin lasu ilmoitus, niin vanhemmat pitää turvan kiinni! Toimii ainakin meidän päikyssä. Lasu on paras ase vanhempia kohtaan!

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikein teit. Ehkäpä lapsi saa vielä diagnoosin. Oudon pitkävihainen lapsi, jos mököttää tuntikaupalla.

Samaa mietin.

Oma lapsi sai teininä autismikirjon diagnoosin. Se selitti paljon jo varhaislapsuudessa näkynyttä käytöstä.

Toimiiainaa kirjoitti:

Ei muuta kuin lasu ilmoitus, niin vanhemmat pitää turvan kiinni! Toimii ainakin meidän päikyssä. Lasu on paras ase vanhempia kohtaan!

Ei ihme, että lastensuojelu on niin ylikuormitettu, jos joka kerta, kun lasta on tarve kurittaa niin varhaiskasvattaja tekee lasun.

Vielä 90-luvulla päiväkodissa työntekijöillä oli sellainen auktoriteetti, että lapset reagoivat oikeasti häpeämällä jos kiellettiin jämäkästi. Ongelmatapauksia ei laitettu tavalliseen lapsiryhmään. Mutta silloin ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia että lapsi vain jäisi johonkin mököttämään, kyllä joku tuli pyytämään leikkiin tai syömään ja tilanteet vaihtuivat nopeasti.

Mielestäni et toiminut oikein ja jätit lapsen yksin käsittelemään tunteita. Eikä lasta todellakaan pitäisi moittia, sellainen on tarpeetonta. Sun tehtävä on pitää säännöistä kiinni ja soosottamisen ja kieltämisen sijaan sanot kerran ja sitten toimitaan. Ohjaat lasta tekemään sen mitä käskit, vaikka kädestä pitäen eikä niin että jätät jonnekkin mököttämään. Hän selvästi kaipasi apua ja johdatusta, jotta olisi itse päässyt näistä ikävistä fiiliksistä eteenpäin ja apua ei tullut. 

Minusta tuo kotiinlähtökommentti oli myös aika ikävä, ihan kuin se että sinä et ole vihainen on joku palkinto tai korjaava asia. Olisi paljon parempi jos olisit sanonut, että välillä suututtaa ja on huono mieli, mutta huomenna koitetaan uudestaan ja aloitetaan alusta. 

Eihän nyt hyvä ihminen sentään pidä pelätä lasta ja sitä miten lapsi nyt reagoi jne. Aikuinen on aikuinen. Lapset nyt mököttävät jne, mitä milloinkin. Ei aikuisen pidä pitää lasta samalla tasolla olevana, johon pitäisi joku keskusteluyhteys saada. Ei kannata puida sen enempää koko asiaa. Lasta pitää ojentaa samalla lailla kuin tähänkin asti, mökötti lapsi tai ei. Kertoo vain reippaasti, että miksi ojensi. Ei lapsen reaktioita kannata liikaa miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vielä 90-luvulla päiväkodissa työntekijöillä oli sellainen auktoriteetti, että lapset reagoivat oikeasti häpeämällä jos kiellettiin jämäkästi. Ongelmatapauksia ei laitettu tavalliseen lapsiryhmään. Mutta silloin ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia että lapsi vain jäisi johonkin mököttämään, kyllä joku tuli pyytämään leikkiin tai syömään ja tilanteet vaihtuivat nopeasti.

Sen ajan lapset olivat jo kotona tottuneet siihen, että tottelemattomuudella on seurauksensa.

Tietty perheen ainoa lapsi joka tottunut siihen, että saa elää kuin pellossa. Antaa murjottaa, yrittää vain saada tahtonsa läpi tuolla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lapset voi osoittaa mieltään ja murjottaa mielinmäärin, ja sitten vain odotellaan ja odotellaan. Aikaisemmin kävi tiukka käsky, ja lapsi totteli. Pitää olla aikuisella sellainen auktoriteetti, että pelleilyt ja mielipahat loppuu lyhyeen. Nykyään tätä auktoriteettiasemaa ei saa enää käyttää ja siksi lapset ovat sekaisin kuin seinäkellot.

Siis onko joku  vielä nykyaikana sitä mieltä että lapsella ei ole oikeutta tunteisiinsa eikä varsinkaan näyttää niitä!?

Toivonpa totisesti ettei sinulla ole lapsia.

Kyllä joskus ennenvanhaan lapsi nujerrettiin "kiltiksi" ja hiljaiseksi, oma tahto piti nitistää heti alkuunsa mutta että vielä vuonna 2022!?

Todella hirveä mielipide, minkälainen ihminen sanoo noin? 

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni et toiminut oikein ja jätit lapsen yksin käsittelemään tunteita. Eikä lasta todellakaan pitäisi moittia, sellainen on tarpeetonta. Sun tehtävä on pitää säännöistä kiinni ja soosottamisen ja kieltämisen sijaan sanot kerran ja sitten toimitaan. Ohjaat lasta tekemään sen mitä käskit, vaikka kädestä pitäen eikä niin että jätät jonnekkin mököttämään. Hän selvästi kaipasi apua ja johdatusta, jotta olisi itse päässyt näistä ikävistä fiiliksistä eteenpäin ja apua ei tullut. 

Minusta tuo kotiinlähtökommentti oli myös aika ikävä, ihan kuin se että sinä et ole vihainen on joku palkinto tai korjaava asia. Olisi paljon parempi jos olisit sanonut, että välillä suututtaa ja on huono mieli, mutta huomenna koitetaan uudestaan ja aloitetaan alusta. 

Mistäs sinä tiedät, mitä ne muut aikuiset siellä pihalla on tehneet? Onko lapsi ollut tuntikausia yksin, ei välttämättä. Tai itse asiassa tuskin. 

Mutta tätä av on. Ihmisiä, jotka ohjeistavat ja ojentavat, vaikka eivät tiedä aiheesta mitään. Ihan tyypillistä av:ta. Täältä on turha odottaa vertaistukea.