Nykyään on muotia poistaa elämästään kaikki negatiiviset tai muuten 'ylimääräiset' ihmiset ym.

Koen enemmänkin, että nykyisin muoti on, ettei tule tavattua ketään naamatusten ja spontaanisti tai ei todellakaan tule keskityttyä siihen kaverin kanssa olemiseen vaan väliin tulee jotain oheisräpeltämistä kännykän kanssa. 

Kaikki kiusaajat, juorukellot ja "minä-minä-minät" ja vastaavat poistan välittömästi elämästäni. Tai välttelen viimeiseen asti.

Ne on mulle negatiivinen asia. Mutta inhoan myös yltiöpositiivisia ihmisiä joten en kaipaa sellaisiakaan elämääni yhtään ainokaista.

Aijaa, no se ehkä osaltaan selittää niiden valtaisan määrän täällä anonyymissä internetissä.

En usko että se mitenkään "muotia" on , että joutuu poistamaan ihmisen/ihmisiä lähipiiristään sen vuoksi, että voi huonosti hänen/heidän lähellään jatkuvan ilkeilyn, aliarvioinnin, tai muun negariivisuuden vuoksi.

Moni kiltti ja hyväluonteinen henkilö oman hyvinvoinnin ja mielenterveytensä kustannuksella kestää vaikka mitä kamalaa käytöstä läheisiltään vuodesta toiseen tuntien lopulta itsensä täysin onnettomaksi. Kokien että tällainen on se mitä minä ansaitsen. Onko se mielestänne oikein?

Minulla on onni tuntea eräs fantastisen ihana tyyppi, jonka ympärillä härräsi oikein armeija kateellisia, lyttääviä ja kaiken hänestä surutta imeviä "ystäviä ja sukulaisia".

Kaatoivat oman sontansa toisen niskaan, mutta kun hän tarvitsi tukea, irvailivat ja sai osakseen lähinnä armotonta vedduilua vastoinkäymisistään.

Hän oli onneksi myös viisas, ja tajuttuaan mitä hänelle oli tapahtumassa, todellakin karsi henkiset iilimadot pois elämästään kerta kaikkiaan. Otti lujille varmaan pasciaisille tajuta että näin tosiaan teki ja vihelsi pelin poikki.

Ja kuten olettaa saattaa, hän alkoi melkeinpä heti myös henkilökohtaisesti menestymään kun ystäväpiiriin alkoi tulla oikeita ystäviä, fiksuja ja arvostavia jotka haluavat toistensa elämään pelkkää hyvää.

Ei kannata olla huonossa seurassa, mieluummmin oma seura parempi kunnes tutustuu hyväluonteisiin ihmisiin. Huono seura vie voimat, hyvä seura lisää energiaa.

Kyllä se kannattaa ja joo olen yksin, mutta vastapainona jää aikaa siihen mihin itse haluaa.

Älä syyllistä! Jokaisella on oikeus itse valita seuransa! Jokaista ihmistä kenelläkään ei voimia kannatella!Menköön yksinäiset asukastaloihin.Diakonisalaitoksen kerhot ymm.Kuin Punaisen ristin.On aktiviteettia kaiken ikäisille.

Valitettavasti näen tässä samaa kuin niin sanotuissa vapaissa/avoimissa suhteissa ja sitä ennen jo avioerojen yleistymisessä. Käytetään liikaa tunnetta päätöksenteon alla ja ensisijainen tavoite on mielihyvä ja helppous sekä niiden tavoittelu. Jos joku ihmissuhde alkaa olla "liian läheinen" ja nostaa vaikeita asioita sekä tunteita pintaan, on paljon helpompaa häipyä kuin kohdata omat kipupisteet. Kertakäyttökulttuuria.

Kyllä. Negatiiviset ihmiset ovat erittäin toksisia ja vahingollisia. Haistattelevat, työpaikkakiusaavat, kohtelevat eriarvoisesti, juoruilevat selän takana ja ivaavat, mutteivät toisilleen. Niin kaksinaamiasta ja tekopyhää peliä heiltä. Sellaiset tuleekin poistaa omasta elämästään, muuten muuttuu itsekin samanlaiseksi.

Tämä poikkeaa nyt hieman ap.n aloituksesta, mutta huvittavinta esim. facessa on ihmiset jotka ilmoittavat kavereilleen, että osa heistä tullaan poistamaan, siksi että eivät ole tämän huomioh..ran jutuista tykänneet tai kommentoineet.

Kuka siellä facessa edes jaksaa päivittäin roikkua ja kytätä jonkun mummelin päivityksiä.

Olisi kannattanut liittyä faceen jo vuonna 2007, eikä viime vuonna, niin ymmärtäisi, ettei se ole enää tätä päivää, eikä sitä kannata ottaa vakavasti, jos joku ei tykkää tai kommentoi.

Kannattaa kohdella muita ihmisiä aina niinkuin haluaisi itseään kohdeltavan. Ystäviin ja potentiaalisiin uusiin ystäviin pitää suhtautua positiivisesti ja arvostavasti, jos mielii säilyttää heidät elämässään. Yleensä ihminen oppii jo pikkulapsena empatian merkityksen.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan, että se lempattu jää yksin, ei lemppaaja

Ap

On sellaisiakin tapauksia, että on kaksi hyvää ystävystä ja he ovat toisilleen ne kirjallisuudesta tutut sielunystävät. Tuollaisessakin suhteessa on varmasti joitakin ongelmia, jotka joko käsitellään tai sitten ei, ja tällöin näillä ystävyksillä ei välttämättä ole edes tarvetta muille ystävilleen elämässään. Mutta epäilen, että nykyisin tuollaisia "olemme kaksikko ja on hyvä näin"-tyyppisiä ystävyyssuhteita on vähemmän (kuin ehkä ennen). Jos oikein ymmärrän ap:n kysymystä ja sen taustoja, niin kuvittelen sen olevan tilanne, jossa toisella ystävyksellä on muitakin ystäviä ja toisella vain tämä yksi. Jos näin on, ei ole vaikeaa kuvitella, että ongelmia tulee (esim. se yksinäisempi saattaa olla kateellinen tai mustasukkainen sille sosiaalisemmalle), ja ihan jokaisessa vähänkään syvemmässä ystävyydessä kysymys on viime kädessä se, miten noita ongelmia pystytään ratkomaan. Ja se on aina kiinni molemmista. (Joskus voi myös olla, että ihmiset tosiaan "kasvavat erilleen", arvomaailmat eivät enää kohtaa ym., ja jos näin on ja se suhde ei syystä tai toisesta kestä sitä, että toinen muuttuu liikaa, sittenkin tulee ongelmia.) Tässä tapauksessa tulee nyt semmoinen vaikutelma, että suhteessa on ollut jotain ongelmaa - joko siitä syystä, että toisella ei ole muita ystäviä, tai sitten jostain muusta syystä - ja tämä lemppaaja ei vain yksinkertaisesti ole jaksanut sitä suhdetta ja/tai sitä toista ihmistä enää. Tilanne voi olla hänellekin todella raskas - ja on saattanut olla raskas jo pidemmän aikaa, jopa vuosia. Onko lemppaaja yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, ja miten "yksinäisempi" on siihen puheeksiottoon reagoinut? Mikä on se perimmäinen ongelma? Onko lemppaaja yrittänyt ratkaista ongelmaa jollain tavalla, ja jos, niin miten? Tämä herättää monia kysymyksiä, ja olisi kiinnostavaa kuulla, mikä tämän aloituksen tausta on.

Lemppaaminen on niin vapauttavaa, en tunne oloani yksinäiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisilllä välineillähän se tarkoittaa verkostoitumista.

Mikä on vapaa aikaa ja mikä työaikaa. Mikä on kannalta oleeellista ja mihin pystyyy vaikuttamaan ja mihin ei pysty vaikuttamaan.

Nykyään erityisesti vihervasemmistolaisilla on tapana lempata ja canseloida itseä fiksummat ihmiset pois elämästä, koska oman ajattelun yksinkertaisuus on liian kivuliasta hyväksyä heille. Hehän kuvittelivat olevansa sitä fiksuinta ja älykkäintä kansanosaa.