Suostuitko avioehtoon?

Totta kai halusin avioehdon. 

Olipa typerä aloitus. Tottakai kuuluu suostua. Turvaat itsesi onnenonkijoilta.

eikö se ole vähän kuin esi-ero? Jalka taka-oven välissä naimisin?

Ei tehty, kun mentiin naimisiin ja nyt en kyllä suostuisi. Enintään tiukasti rajattuun avioehtoon voisin suostua. Esim. sellaiseen, että sulkee perinnöt avio-oikeuden ulkopuolelle.

Miksipä en.

Suostuminen olisi kohdallani väärä sana. Minä en suostuisi avioliittoon ilman avioehtoa.

Joo. En itse ehdottaisi mutta suostuisin kyllä.

wrwe kirjoitti:

eikö se ole vähän kuin esi-ero? Jalka taka-oven välissä naimisin?

Mielstäni ihminen joka ajattelee näin, että avioehto on esi-ero on itse vain rahan vuoksi menossa naimisiin. On täysin eriasia, jos kaksi samalla omaisuudella menevää avioituvat, kuin se, että toinen on tyhjätasku ja toisella omaisuutta pilvin pimein.

Jokainen avioliitto päättyy joko eroon tai kuolemaan. 

Ehdottomasti avioehto, saisi jo loppua tämä sinisilmäisyys ikuisesta rakkaudesta. Molemmilla on oikeus suojata ennen liittoa hankittu omaisuus ja mahdolliset perinnöt, ei tässä pitäisi olla mitään mussuttamista.

Ei meillä ollut siitä edes puhetta. Voisin kyllä suostua, varsinkin jos toinen osapuoli on perintörikas, niin ymmärtäisin kyllä että maat ja mannut halutaan pitää suvussa. Meillä ei kummallakaan ole mainittavaa omaisuutta, niin ei se avioehtokaan tuntunut tarpeelliselta.

Ei ole avioehtoa. Ei ole tosin kummallakaan omaisuutta, eikä luottotietoja.

Mies aikoo sitten joskus luopua perinnöstä lapsemme hyväksi.

Ei rahaa, ei ongelmia.

Ei olisi kyse suostumisesta, vaan siitä että itse vaatisin. Ja niin teinkin. Ihan siitä syystä, että mies omisti yhteisen asuntomme lisäksi toisen asunnon. Minulla ei ole mitään oikeutta tuohon asuntoon ja siitä saamaan tuottoon, joten avioehdolla turvattiin tämä ja nyt on laillinen paperi siitä. Itse näen avioehdon kunnioituksen osoituksena näin "vähempituloisena". Eipä ainakaan luule minun menevän naimisiin rahojen takia😁

Nuoruuden avioliitossa ei ollut avioehtoa. Oltiin molemmat varattomia opiskelijoita ja lähdettiin yhdessä rakentamaan elämää. Erosimme 30+ iässä. Nyt jos menisin naimisiin (42), niin ehdottomasti avioehto. Nyt on ero tilanne, mulla lapset, miesystävälleni ei, meillä erilainen taloudellinen tilanne ja palkka jne. En todellakaan haluaisi, että erossa tai kuollessa mun lapsille kuuluvat varat siirtyisi hänelle.

En voi vastata, sillä minä sitä avioehtoa ehdotin, mies ei ollut ajatellutkaan asiaa.

Kyllä tämä tiukassa elää tämä ajatus, että avioehto tarkoittaa että haluaa erota😅

Olisi kiva tietää prosentuaalisesti kummat eroaa useammin, aivoehdolliset vai -ehdottomat?

Vierailija kirjoitti:

Ei olisi kyse suostumisesta, vaan siitä että itse vaatisin. Ja niin teinkin. Ihan siitä syystä, että mies omisti yhteisen asuntomme lisäksi toisen asunnon. Minulla ei ole mitään oikeutta tuohon asuntoon ja siitä saamaan tuottoon, joten avioehdolla turvattiin tämä ja nyt on laillinen paperi siitä. Itse näen avioehdon kunnioituksen osoituksena näin "vähempituloisena". Eipä ainakaan luule minun menevän naimisiin rahojen takia😁

Sama homma. Miehellä oma yritys ennen kun tavattiin joten ehdotin avioehtoa. Millä oikeudella saisin siitä mitään rahoja itselleni jos erottaisiin?

Mutta mitä jos tulee ero? Pyhällä hengelläkö te avioehtoon suostuneet ajattelitte elää?

Suostuin ilman muuta. Pidimme molemmat täyttä avioehtoa oikeana. Molemmilla omat varat, velat ja tulot sekä perintöjä tulossa runsaasti.

Tietysti. Kantapään kautta opin avioehdon tärkeyden

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti avioehto, saisi jo loppua tämä sinisilmäisyys ikuisesta rakkaudesta. Molemmilla on oikeus suojata ennen liittoa hankittu omaisuus ja mahdolliset perinnöt, ei tässä pitäisi olla mitään mussuttamista.

Miksi mielestäsi liiton aikana hankittua omaisuutta ei ole tarvetta suojata?

Toinen esim. tienaa työllään ja sijoituksillaan monikymmenkertaisesti köyhempään nähden. Mitä panostusta köyhempi on tehnyt, ansaitakseen puolet tästä?