Muutto lappiin edessä.
Ei mitään kokemusta asumisesta syrjässä. Myin asunnon pois Helsingistä ja ostin vanhan erämaa talon lapista. Talo on vanha hirsitalo jossa neliöitä noin 68m2. Talossa leivinuuni, hella ja pystymuuri. Sähkö tulee, mutta vesi kantamalla. Omaa maata tunturin kupeessa 23 hehtaaria. Mökki erämaajoen rannassa.
Nyt sitten mietinnässä että mitä pitäisi hankkia. Auton ostin kuukausi sitten ja mönkijästä olen vähän tehnyt kauppaa. Polttopuuta on valmiiksi kuulemanmukaan noin 50 kuutiota. Vene siellä on valmiina.
Nyt ostettu lisäksi:
-kynttilöitä paljon
-aurinkopaneeleita
-lamppuöljyä ja lamppuja
-kirves puukko lapio yms
-vesisäiliöitä
-virveli ja uistimia
Onko ehdotuksia? Muutto kuun vaihteessa 😅
Kommentit (145)
Tavallaan en edes yllättyisi jos joku oikeasti lähtisi tekemään tällaista elämänmuutosta. Näitähän on lehdissäkin jatkuvasti. "Tyttö muutti 2kk sitten vanhaan kyläkouluun, nyt elämä on ihanaa". Ja juttu on kirjoitettu keskikesällä.
En ole ikinä nähnyt jatkojuttua esimerkiksi 2 vuoden päästä. En ikinä.
En uskaltaisi muuttaa Helsingistä Lappiin (tosin en asu Helsingissä, mutta Uudellamaalla). Lappi sinänsä kiehtoo ja sukulaisistani suurin osa asuu Lapissa. Omat vanhempani ovat aikoinaan muuttaaneet etelään töiden perässä. Paksu nahka pitää olla, jotta jaksaa sietää sitä vinoilua ja vihamielistä v*ttuilua aivan kuin olisi itse vastuussa koko maan politiikasta... En sopeutuisi, omien sukulaisten kanssa tulen toimeen ja on mukava nähdä, mutta asumaan en koe olevani tervetullut vaikka kuinka näytän Antti Tuiskun kadonneelta kaksoissiskolta... mutta ehkä toisista tykätään enemmän kaikkialla tai heitä ei itseään haittaa vaikkei arvostettaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on vähän epäselvää minne sillä moottorikelkalla tai mönkijällä on tarkoitus oikein mennä? Lapissa voi elää ihan hyvää elämää ilman niitäkin.
No vaikka hakemaan niitä puita sieltä metsästä, jos on vielä puurajan alapuolella?
Tietämättömänä kyselen, että saako jossain päin käydä omin luvin kaatamassa puita metsästä?
Itse aloitus on satua, jos olisin tuollaista liikkua tekemässä en taatusti kyselisi jollain vauva-palstalla vinkkejä. Luultavasti joku päiväunelmoi lapista kt-kuutiossaan.
Tämä tarina on tosi kun vesi ja pitää kuin seula.
Jokainen Lappiin muuttanut tietää että esim aurinkopaneeleita viedään kärryllinen muuttokuormassa.
Lapin sähkö on täysin erilaista, ei toimi etelän kahvinkeittimet eikä mikroaaltouunit.
Vierailija kirjoitti:
Minulle on vähän epäselvää minne sillä moottorikelkalla tai mönkijällä on tarkoitus oikein mennä? Lapissa voi elää ihan hyvää elämää ilman niitäkin.
Vaikkapa tunturiin niin kauas kuin polttoainetta riittää. Eskimot vievät omaisensa jäätikölle ja jättävät sinne. Suomessa saa tehdä ihan mitä haluaa, ajaa niin kauas kuin pääsee ja jäädä sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on vähän epäselvää minne sillä moottorikelkalla tai mönkijällä on tarkoitus oikein mennä? Lapissa voi elää ihan hyvää elämää ilman niitäkin.
Ei tarvitse aurata tietä, kun hurauttaa moottorikelkalla lähikauppaan.
Mitä sillä autolla sitten tekee, jos ei aio pitää pihatietä auki talvella?
Vierailija kirjoitti:
Se onkin hienoa asua siellä yksin sitten kun sataa räntää ja on pimeää, kesällä voisi asua missä vaan. Milläpä meinasit elellä? Laskut pitää kaiketi edelleenkin maksaa?
Laskut makselen rahalla niinkuin muutkin 😉
Ei se sen kummempaa oo räntäsatees eteläs ku pohjoisessakaan. Silloin ollaan vaikka sisällä ja istutaan takan ääressä ja luetaan vaikka kirjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on vähän epäselvää minne sillä moottorikelkalla tai mönkijällä on tarkoitus oikein mennä? Lapissa voi elää ihan hyvää elämää ilman niitäkin.
Ei tarvitse aurata tietä, kun hurauttaa moottorikelkalla lähikauppaan.
Mitä sillä autolla sitten tekee, jos ei aio pitää pihatietä auki talvella?
Niin eihän sillä voi keväällä, kesällä tai syksyllä ajaa
Vierailija kirjoitti:
Tutkitutat onko kaivon vesi juomakelpoista tai teetätät porakaivon
Hankit pumpun kaivoon
Pesukone pyykkiä vartenMoottorisaha
Vene ?
Onkia
Eiköhän se ole Rovaniemen pohjoispuolella jokivesikin juomakelpoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on vähän epäselvää minne sillä moottorikelkalla tai mönkijällä on tarkoitus oikein mennä? Lapissa voi elää ihan hyvää elämää ilman niitäkin.
No vaikka hakemaan niitä puita sieltä metsästä, jos on vielä puurajan alapuolella?
Tietämättömänä kyselen, että saako jossain päin käydä omin luvin kaatamassa puita metsästä?
Itse aloitus on satua, jos olisin tuollaista liikkua tekemässä en taatusti kyselisi jollain vauva-palstalla vinkkejä. Luultavasti joku päiväunelmoi lapista kt-kuutiossaan.
Saako jossain päin käydä aitasta hakemassa kaikkea mitä sieltä irti saa? Mieti sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on vähän epäselvää minne sillä moottorikelkalla tai mönkijällä on tarkoitus oikein mennä? Lapissa voi elää ihan hyvää elämää ilman niitäkin.
Ei tarvitse aurata tietä, kun hurauttaa moottorikelkalla lähikauppaan.
Mitä sillä autolla sitten tekee, jos ei aio pitää pihatietä auki talvella?
No voihan sillä ajella sitten kura- ja kesäkeleillä. Hommaisin moottorikelkan ihan vaan sen takia että pääsisin ajamaan tunturimaisemiin, jos aina ei jaksaisi hiihtää. Talvella moottorikelkka käytössä ja kesällä auto tai mönkijä.
Osta kuumavesipullo. Ihan paras kylminä öinä.
Voiko sulle mailata?
Voisin tulla talonmieheksi :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on vähän epäselvää minne sillä moottorikelkalla tai mönkijällä on tarkoitus oikein mennä? Lapissa voi elää ihan hyvää elämää ilman niitäkin.
Ei tarvitse aurata tietä, kun hurauttaa moottorikelkalla lähikauppaan.
Mitä sillä autolla sitten tekee, jos ei aio pitää pihatietä auki talvella?
No voihan sillä ajella sitten kura- ja kesäkeleillä. Hommaisin moottorikelkan ihan vaan sen takia että pääsisin ajamaan tunturimaisemiin, jos aina ei jaksaisi hiihtää. Talvella moottorikelkka käytössä ja kesällä auto tai mönkijä.
Missä te niitä kaikenmaailman mönkijöitä tankkaatte, vai toimiiko ne sähköllä. Maatiloilla oli aikanaan isot tankit pihoissa.

Kyllä Lapissakin on huoltoasemia.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan en edes yllättyisi jos joku oikeasti lähtisi tekemään tällaista elämänmuutosta. Näitähän on lehdissäkin jatkuvasti. "Tyttö muutti 2kk sitten vanhaan kyläkouluun, nyt elämä on ihanaa". Ja juttu on kirjoitettu keskikesällä.
En ole ikinä nähnyt jatkojuttua esimerkiksi 2 vuoden päästä. En ikinä.
Minä olen asunut 5 vuotta maalla vanhassa talossa. Juuri nyt ollaan sadeveden varassa, koska vesiputki vuotaa. Silti on edelleen yhtä ihanaa kuin muuttohetkellä, enkä palaisi minkäänkokoiseen kaupunkiin edes aseella uhaten.
Ap:lle paljon onnea uudesta talosta! Kadehdin vähän, varsinkin tuota 23 hehtaaria onaa maata. Olisipa minullakin edes 10 hehtaaria tässä tuvan ympärillä, saisi olla vielä enemmän rauhassa kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Ei täytä mökkisi ympäri vuoden asumiseen asetettuja vastimuksia. Et siis saa asua siinä vuoden ympäri. Kunnan rakennus- ja terveysviranomaiset tulevat puuttumaan suunnitelmiisi.
Jos talo on vakituiseen asuinkäyttöön kirjattu, ei mitään ongelmaa missään päin maata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on vähän epäselvää minne sillä moottorikelkalla tai mönkijällä on tarkoitus oikein mennä? Lapissa voi elää ihan hyvää elämää ilman niitäkin.
Ei tarvitse aurata tietä, kun hurauttaa moottorikelkalla lähikauppaan.
Mitä sillä autolla sitten tekee, jos ei aio pitää pihatietä auki talvella?
No voihan sillä ajella sitten kura- ja kesäkeleillä. Hommaisin moottorikelkan ihan vaan sen takia että pääsisin ajamaan tunturimaisemiin, jos aina ei jaksaisi hiihtää. Talvella moottorikelkka käytössä ja kesällä auto tai mönkijä.
Missä te niitä kaikenmaailman mönkijöitä tankkaatte, vai toimiiko ne sähköllä. Maatiloilla oli aikanaan isot tankit pihoissa.
Kyllä Lapissakin on huoltoasemia.
Tää on kyllä erikoista kun väki ajattelee että siellä ei käydä kaupas tai tankilla samoin kuin muuallakin Suomessa 😂
Itse ajattelin tietysti varadtoida polttoainetta ja ruokaa yms. Vähän aina reippaammin kuin normaalisti. Ei tule hätäå vaikka ei pääsisi kauppaan kuukauteen tai kahteen.
En ajatellt kasvatella ruokaa kuin joskus jotakin kokeilumielessä.
Nyt on työelämä jäänyt taakse tänään klo 15.30. Alka pakkaus ja rnsi viikonloppuna ajetaan ensimmäinen kuorma pohjoiseen 😊
Vähän alkaa jännittämään sillä olen ollut siellä ainoastaan kaksi kertaa 😬
Kyllä järvestä voi kalastaa talvellakin. Pitää vaan laittaa verkot jään alle, mutta oma hommansa sekin. Keväällä on sitten mukava pilkkiä auringonpaisteessa.