Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pienten lasten äidit - harrastatteko?
11.07.2022 |
Onko täällä muita harrastavia äitejä? Oletteko harrastaneet vauva- ja pikkulapsiaikana? Kuinka usein ja kuinka pitkään kerrallaan. Itsellä olisi harrastus, joka veisi muutaman tunnin pari kertaa viikossa.
Jostain syystä koen huonoa omaatuntoa lapsettomat ajasta. En juurikaan muuten käy missään ilman lapsia.
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn salilla kolme kertaa viikossa n. 1,5h kerrallaan, lisäksi käyn tapaamassa ystäviä 2-3x viikossa ilman vauvaa pari tuntia kerrallaan. Ei ole huono omatunto. Lapsi on täysin turvassa isänsä kanssa. Juhlimassa en ole vielä käynyt, ei kyllä tee mielikään.
Varasin tosin nyt lyhyen ulkomaanmatkan, jonne lähden ihan vaan tyttöporukalla. 4 vrk Italiassa viinitiloilla.
Siis todella iso kokonaistuntimäärä viikossa. Suoraan sanoen miksi sinulla on lapsi, jos et halua olla hänen kanssa?
Puhumattakaan tuosta matkasta, ei vauva kestä noin pitkään erossa oloa ilman että kiintymyssuhde kärsii. Tästä on jo ihan tutkimuksia, että vauva pystyy pitämään vanhemman mielessään vain tunteja.
Suurimman osan ajasta olen lapsen kanssa, kiitos vain. Pidän itsestäni huolta, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Se lapsi ei siitä rikki mene, että hänen päiväuniensa aikana suuntaan salille ja kun käyn tapaamassa ystäviäni. :) Et moralisoisi lainkaan, jos olisin mies.
Mieheni kävi viikon Karibialla kavereidensa kanssa, eikä vauva siitä mitenkään järkyttynyt.
Onko heidän kiintymyssuhteensa nyt täysin mennyttä? Entäs kun minä jouduin sairaalaan vauvan ollessa 3kk ja olin viikon eristyksissä erossa hänestä, menikö se jo siinä vai pilaako sen vasta jos menen nauttimaan olostani? 😌Ei se ole mistään sukupuolesta kiinni vaan siitä kumpi on vauvan pääasiassa hoitava vanhempi. Yhtä hyvin se voisi olla puolisosi. Pakko on eri asia kuin huvikseen tapahtuva toistuva ero.
No kumpiko se meistä on? Molemmat ihan yhtä lailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En harrasta mitään paitsi lasten mentyä nukkumaan lukemista ja sarjojen/leffojen katselua. Lapset 1 ja 4 v, ei lainkaan tukiverkkoja. Lataudun paremmin yksin/puolison kanssa rauhassa kotona ollessa. Miksi harrastuksien pitäisi aina suuntautua kodin ulkopuolelle? Kun harrastaa kotona, ei mene aikaa matkoihin tms.
Miksikähän tätäkin on joku alapeukuttanut?
Minun mielestäni on todella hyvä asia, jos pystyy latautumaan kotonaan iltaisin. Silloin sitä omaa aikaa saa paljon enemmän kuin jos pitäisi varta vasten lähteä kodin ulkopuolelle harrastamaan. Samoin parisuhdeaikakin järjestyy kotona, jos molemmat tykkäävät vaikka leffoista. Minulla ja puolisollani oli vauvavuosina sääntö, että kun lapset on saatu nukkumaan, on kiellettyä tehdä kotitöitä.
Omat lapset ovat jo niin isoja, että voivat olla tarvittaessa keskenäänkin, mutta tiedän millaista on hoitaa pieniä ilman tukiverkkoja. Itse olin sellainen naarasapina, että tunsin suorastaan fyysistä pahaa oloa, jos olin kovin kaukana vauvoistani. Vahva kiintymyssuhde oli sillä tavalla onnenpotku, että tukiverkottomuus ei haitannut. Paljon enemmän tuntuivat seinät kaatuvan päälle niillä kaveriäideillä, joilla oli paljon omia menoja ja matkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn salilla kolme kertaa viikossa n. 1,5h kerrallaan, lisäksi käyn tapaamassa ystäviä 2-3x viikossa ilman vauvaa pari tuntia kerrallaan. Ei ole huono omatunto. Lapsi on täysin turvassa isänsä kanssa. Juhlimassa en ole vielä käynyt, ei kyllä tee mielikään.
Varasin tosin nyt lyhyen ulkomaanmatkan, jonne lähden ihan vaan tyttöporukalla. 4 vrk Italiassa viinitiloilla.
Siis todella iso kokonaistuntimäärä viikossa. Suoraan sanoen miksi sinulla on lapsi, jos et halua olla hänen kanssa?
Puhumattakaan tuosta matkasta, ei vauva kestä noin pitkään erossa oloa ilman että kiintymyssuhde kärsii. Tästä on jo ihan tutkimuksia, että vauva pystyy pitämään vanhemman mielessään vain tunteja.
Suurimman osan ajasta olen lapsen kanssa, kiitos vain. Pidän itsestäni huolta, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Se lapsi ei siitä rikki mene, että hänen päiväuniensa aikana suuntaan salille ja kun käyn tapaamassa ystäviäni. :) Et moralisoisi lainkaan, jos olisin mies.
Mieheni kävi viikon Karibialla kavereidensa kanssa, eikä vauva siitä mitenkään järkyttynyt.
Onko heidän kiintymyssuhteensa nyt täysin mennyttä? Entäs kun minä jouduin sairaalaan vauvan ollessa 3kk ja olin viikon eristyksissä erossa hänestä, menikö se jo siinä vai pilaako sen vasta jos menen nauttimaan olostani? 😌Ei se ole mistään sukupuolesta kiinni vaan siitä kumpi on vauvan pääasiassa hoitava vanhempi. Yhtä hyvin se voisi olla puolisosi. Pakko on eri asia kuin huvikseen tapahtuva toistuva ero.
No kumpiko se meistä on? Molemmat ihan yhtä lailla.
Ette siis kumpikaan ole työelämässä, ja valuuttaa on silti käydä Karibialla ja viinitiloilla vauvavuonna? Nyt olen pikkuisen kade.
-eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn salilla kolme kertaa viikossa n. 1,5h kerrallaan, lisäksi käyn tapaamassa ystäviä 2-3x viikossa ilman vauvaa pari tuntia kerrallaan. Ei ole huono omatunto. Lapsi on täysin turvassa isänsä kanssa. Juhlimassa en ole vielä käynyt, ei kyllä tee mielikään.
Varasin tosin nyt lyhyen ulkomaanmatkan, jonne lähden ihan vaan tyttöporukalla. 4 vrk Italiassa viinitiloilla.
Siis todella iso kokonaistuntimäärä viikossa. Suoraan sanoen miksi sinulla on lapsi, jos et halua olla hänen kanssa?
Puhumattakaan tuosta matkasta, ei vauva kestä noin pitkään erossa oloa ilman että kiintymyssuhde kärsii. Tästä on jo ihan tutkimuksia, että vauva pystyy pitämään vanhemman mielessään vain tunteja.
Suurimman osan ajasta olen lapsen kanssa, kiitos vain. Pidän itsestäni huolta, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Se lapsi ei siitä rikki mene, että hänen päiväuniensa aikana suuntaan salille ja kun käyn tapaamassa ystäviäni. :) Et moralisoisi lainkaan, jos olisin mies.
Mieheni kävi viikon Karibialla kavereidensa kanssa, eikä vauva siitä mitenkään järkyttynyt.
Onko heidän kiintymyssuhteensa nyt täysin mennyttä? Entäs kun minä jouduin sairaalaan vauvan ollessa 3kk ja olin viikon eristyksissä erossa hänestä, menikö se jo siinä vai pilaako sen vasta jos menen nauttimaan olostani? 😌Ei se ole mistään sukupuolesta kiinni vaan siitä kumpi on vauvan pääasiassa hoitava vanhempi. Yhtä hyvin se voisi olla puolisosi. Pakko on eri asia kuin huvikseen tapahtuva toistuva ero.
No kumpiko se meistä on? Molemmat ihan yhtä lailla.
Ette siis kumpikaan ole työelämässä, ja valuuttaa on silti käydä Karibialla ja viinitiloilla vauvavuonna? Nyt olen pikkuisen kade.
-eri.
Meillä on yhteinen yritys jota pyöritellään kotoa käsin, joka tuottaa sen verran että sillä elää mukavasti. Ei pelkästään sillä toki mitään matkoja maksettaisi, vaan minä olen saanut perintöä sen verran, ettei tarvitse huolehtia ja on varaa matkustaa ja harrastaa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En harrasta mitään paitsi lasten mentyä nukkumaan lukemista ja sarjojen/leffojen katselua. Lapset 1 ja 4 v, ei lainkaan tukiverkkoja. Lataudun paremmin yksin/puolison kanssa rauhassa kotona ollessa. Miksi harrastuksien pitäisi aina suuntautua kodin ulkopuolelle? Kun harrastaa kotona, ei mene aikaa matkoihin tms.
Miksikähän tätäkin on joku alapeukuttanut?
Minun mielestäni on todella hyvä asia, jos pystyy latautumaan kotonaan iltaisin. Silloin sitä omaa aikaa saa paljon enemmän kuin jos pitäisi varta vasten lähteä kodin ulkopuolelle harrastamaan. Samoin parisuhdeaikakin järjestyy kotona, jos molemmat tykkäävät vaikka leffoista. Minulla ja puolisollani oli vauvavuosina sääntö, että kun lapset on saatu nukkumaan, on kiellettyä tehdä kotitöitä.
Omat lapset ovat jo niin isoja, että voivat olla tarvittaessa keskenäänkin, mutta tiedän millaista on hoitaa pieniä ilman tukiverkkoja. Itse olin sellainen naarasapina, että tunsin suorastaan fyysistä pahaa oloa, jos olin kovin kaukana vauvoistani. Vahva kiintymyssuhde oli sillä tavalla onnenpotku, että tukiverkottomuus ei haitannut. Paljon enemmän tuntuivat seinät kaatuvan päälle niillä kaveriäideillä, joilla oli paljon omia menoja ja matkoja.
Alapeukku johtunee tästä: "Miksi harrastuksien pitäisi aina suuntautua kodin ulkopuolelle?" Kukaan ei liene väittänyt että aina ja pitää. Sen sijaan tämän kirjoittaja kyseenalaistaa kodin ulkopuolelle lähtemistä vaativien harrastusten merkityksen myös muille kuin itselleen. Joko hänellä on hyvin kapea käsitys siitä eikä hän todella ymmärrä miksi se voisi olla tarpeen (vastaa noin 5-vuotiaan kykyä tarkastella asiaa muusta kuin omasta näkökulmasta), tai sitten hän ymmärtää täysin mutta vihjaa ettei äiti-ihminen saa välittää tällaisista tarpeista. Ja jälkimmäisen tulkinnan naisen koko ajan, vapauden ja identiteetin äitiyden alttarille uhraava ajatusmalli on noin tunkkainen, että voi johtaa negapeukkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn salilla kolme kertaa viikossa n. 1,5h kerrallaan, lisäksi käyn tapaamassa ystäviä 2-3x viikossa ilman vauvaa pari tuntia kerrallaan. Ei ole huono omatunto. Lapsi on täysin turvassa isänsä kanssa. Juhlimassa en ole vielä käynyt, ei kyllä tee mielikään.
Varasin tosin nyt lyhyen ulkomaanmatkan, jonne lähden ihan vaan tyttöporukalla. 4 vrk Italiassa viinitiloilla.
Siis todella iso kokonaistuntimäärä viikossa. Suoraan sanoen miksi sinulla on lapsi, jos et halua olla hänen kanssa?
Puhumattakaan tuosta matkasta, ei vauva kestä noin pitkään erossa oloa ilman että kiintymyssuhde kärsii. Tästä on jo ihan tutkimuksia, että vauva pystyy pitämään vanhemman mielessään vain tunteja.
Suurimman osan ajasta olen lapsen kanssa, kiitos vain. Pidän itsestäni huolta, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Se lapsi ei siitä rikki mene, että hänen päiväuniensa aikana suuntaan salille ja kun käyn tapaamassa ystäviäni. :) Et moralisoisi lainkaan, jos olisin mies.
Mieheni kävi viikon Karibialla kavereidensa kanssa, eikä vauva siitä mitenkään järkyttynyt.
Onko heidän kiintymyssuhteensa nyt täysin mennyttä? Entäs kun minä jouduin sairaalaan vauvan ollessa 3kk ja olin viikon eristyksissä erossa hänestä, menikö se jo siinä vai pilaako sen vasta jos menen nauttimaan olostani? 😌Ei se ole mistään sukupuolesta kiinni vaan siitä kumpi on vauvan pääasiassa hoitava vanhempi. Yhtä hyvin se voisi olla puolisosi. Pakko on eri asia kuin huvikseen tapahtuva toistuva ero.
No kumpiko se meistä on? Molemmat ihan yhtä lailla.
Ette siis kumpikaan ole työelämässä, ja valuuttaa on silti käydä Karibialla ja viinitiloilla vauvavuonna? Nyt olen pikkuisen kade.
-eri.Meillä on yhteinen yritys jota pyöritellään kotoa käsin, joka tuottaa sen verran että sillä elää mukavasti. Ei pelkästään sillä toki mitään matkoja maksettaisi, vaan minä olen saanut perintöä sen verran, ettei tarvitse huolehtia ja on varaa matkustaa ja harrastaa :)
Tuo on kyllä kadehdittavan hyvä tilanne, vauvavuosi kahdestaan kotona vailla taloushuolia. Mutta silti itse vastaavassa tilanteessa matkustaisin puolison ja lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En harrasta mitään paitsi lasten mentyä nukkumaan lukemista ja sarjojen/leffojen katselua. Lapset 1 ja 4 v, ei lainkaan tukiverkkoja. Lataudun paremmin yksin/puolison kanssa rauhassa kotona ollessa. Miksi harrastuksien pitäisi aina suuntautua kodin ulkopuolelle? Kun harrastaa kotona, ei mene aikaa matkoihin tms.
Miksikähän tätäkin on joku alapeukuttanut?
Minun mielestäni on todella hyvä asia, jos pystyy latautumaan kotonaan iltaisin. Silloin sitä omaa aikaa saa paljon enemmän kuin jos pitäisi varta vasten lähteä kodin ulkopuolelle harrastamaan. Samoin parisuhdeaikakin järjestyy kotona, jos molemmat tykkäävät vaikka leffoista. Minulla ja puolisollani oli vauvavuosina sääntö, että kun lapset on saatu nukkumaan, on kiellettyä tehdä kotitöitä.
Omat lapset ovat jo niin isoja, että voivat olla tarvittaessa keskenäänkin, mutta tiedän millaista on hoitaa pieniä ilman tukiverkkoja. Itse olin sellainen naarasapina, että tunsin suorastaan fyysistä pahaa oloa, jos olin kovin kaukana vauvoistani. Vahva kiintymyssuhde oli sillä tavalla onnenpotku, että tukiverkottomuus ei haitannut. Paljon enemmän tuntuivat seinät kaatuvan päälle niillä kaveriäideillä, joilla oli paljon omia menoja ja matkoja.
Alapeukku johtunee tästä: "Miksi harrastuksien pitäisi aina suuntautua kodin ulkopuolelle?" Kukaan ei liene väittänyt että aina ja pitää. Sen sijaan tämän kirjoittaja kyseenalaistaa kodin ulkopuolelle lähtemistä vaativien harrastusten merkityksen myös muille kuin itselleen. Joko hänellä on hyvin kapea käsitys siitä eikä hän todella ymmärrä miksi se voisi olla tarpeen (vastaa noin 5-vuotiaan kykyä tarkastella asiaa muusta kuin omasta näkökulmasta), tai sitten hän ymmärtää täysin mutta vihjaa ettei äiti-ihminen saa välittää tällaisista tarpeista. Ja jälkimmäisen tulkinnan naisen koko ajan, vapauden ja identiteetin äitiyden alttarille uhraava ajatusmalli on noin tunkkainen, että voi johtaa negapeukkuun.
Niin: kysymys kuului että miksi harrastuksien pitäisi _aina_ suuntautua kodin ulkopuolelle? Eli hänkään ei sulkenut pois kodin ulkopuolisten harrastuksien mahdollisuutta, vaan pohti että eikö _myös_ kotona olisi mahdollista harrastaa. Jos palkitsemme alapeukulla tällaisen pohdiskelun, tulemme sortuneeksi juuri siihen tunkkaisuuteen ja vaihtoehdottomuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki minulla on joitain harrastuksia kotonakin mitä harrastan silloin, kun lapset nukkuvat ja myös lasten kanssa. Kuitenkin itse olen koko elämäni harrastanut jotain (kuntosalia, jumppia, juoksemista, koiran kanssa agilityä/tokoa yms.) joten osa minusta kaipaa kyllä myös kodin ulkopuolista harrastusta.
Mukava lukea näitä kommentteja, joissa ei tuomita harrastavaa äitiä :) Ehkäpä uskaltaudun pari kertaa viikossa harrastamaan pariksi tuntia varsinkin kun vielä saan olla lasten kanssa muutoin kotona.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En harrasta mitään paitsi lasten mentyä nukkumaan lukemista ja sarjojen/leffojen katselua. Lapset 1 ja 4 v, ei lainkaan tukiverkkoja. Lataudun paremmin yksin/puolison kanssa rauhassa kotona ollessa. Miksi harrastuksien pitäisi aina suuntautua kodin ulkopuolelle? Kun harrastaa kotona, ei mene aikaa matkoihin tms.
Miksikähän tätäkin on joku alapeukuttanut?
Minun mielestäni on todella hyvä asia, jos pystyy latautumaan kotonaan iltaisin. Silloin sitä omaa aikaa saa paljon enemmän kuin jos pitäisi varta vasten lähteä kodin ulkopuolelle harrastamaan. Samoin parisuhdeaikakin järjestyy kotona, jos molemmat tykkäävät vaikka leffoista. Minulla ja puolisollani oli vauvavuosina sääntö, että kun lapset on saatu nukkumaan, on kiellettyä tehdä kotitöitä.
Omat lapset ovat jo niin isoja, että voivat olla tarvittaessa keskenäänkin, mutta tiedän millaista on hoitaa pieniä ilman tukiverkkoja. Itse olin sellainen naarasapina, että tunsin suorastaan fyysistä pahaa oloa, jos olin kovin kaukana vauvoistani. Vahva kiintymyssuhde oli sillä tavalla onnenpotku, että tukiverkottomuus ei haitannut. Paljon enemmän tuntuivat seinät kaatuvan päälle niillä kaveriäideillä, joilla oli paljon omia menoja ja matkoja.
Alapeukku johtunee tästä: "Miksi harrastuksien pitäisi aina suuntautua kodin ulkopuolelle?" Kukaan ei liene väittänyt että aina ja pitää. Sen sijaan tämän kirjoittaja kyseenalaistaa kodin ulkopuolelle lähtemistä vaativien harrastusten merkityksen myös muille kuin itselleen. Joko hänellä on hyvin kapea käsitys siitä eikä hän todella ymmärrä miksi se voisi olla tarpeen (vastaa noin 5-vuotiaan kykyä tarkastella asiaa muusta kuin omasta näkökulmasta), tai sitten hän ymmärtää täysin mutta vihjaa ettei äiti-ihminen saa välittää tällaisista tarpeista. Ja jälkimmäisen tulkinnan naisen koko ajan, vapauden ja identiteetin äitiyden alttarille uhraava ajatusmalli on noin tunkkainen, että voi johtaa negapeukkuun.
Niin: kysymys kuului että miksi harrastuksien pitäisi _aina_ suuntautua kodin ulkopuolelle? Eli hänkään ei sulkenut pois kodin ulkopuolisten harrastuksien mahdollisuutta, vaan pohti että eikö _myös_ kotona olisi mahdollista harrastaa. Jos palkitsemme alapeukulla tällaisen pohdiskelun, tulemme sortuneeksi juuri siihen tunkkaisuuteen ja vaihtoehdottomuuteen.
Juuri näin ajattelin. Olen siis tämä alkuperäinen vastaaja.
Pointti ei ole se, että kyseenalaistaisin muiden tarpeet vaan se, että kaikki eivät ole yksinkertaisesti samanlaisia. Kaikki ihmiset eivät lataudu sosiaalisissa tilanteissa kodin ulkopuolella. Ja sitä pitäisi mielestä enemmän normalisoida. Halusin vain herätellä ap:ta ajattelemaan asiaa myös tältä kantilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn salilla kolme kertaa viikossa n. 1,5h kerrallaan, lisäksi käyn tapaamassa ystäviä 2-3x viikossa ilman vauvaa pari tuntia kerrallaan. Ei ole huono omatunto. Lapsi on täysin turvassa isänsä kanssa. Juhlimassa en ole vielä käynyt, ei kyllä tee mielikään.
Varasin tosin nyt lyhyen ulkomaanmatkan, jonne lähden ihan vaan tyttöporukalla. 4 vrk Italiassa viinitiloilla.
Siis todella iso kokonaistuntimäärä viikossa. Suoraan sanoen miksi sinulla on lapsi, jos et halua olla hänen kanssa?
Puhumattakaan tuosta matkasta, ei vauva kestä noin pitkään erossa oloa ilman että kiintymyssuhde kärsii. Tästä on jo ihan tutkimuksia, että vauva pystyy pitämään vanhemman mielessään vain tunteja.
Suurimman osan ajasta olen lapsen kanssa, kiitos vain. Pidän itsestäni huolta, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Se lapsi ei siitä rikki mene, että hänen päiväuniensa aikana suuntaan salille ja kun käyn tapaamassa ystäviäni. :) Et moralisoisi lainkaan, jos olisin mies.
Mieheni kävi viikon Karibialla kavereidensa kanssa, eikä vauva siitä mitenkään järkyttynyt.
Onko heidän kiintymyssuhteensa nyt täysin mennyttä? Entäs kun minä jouduin sairaalaan vauvan ollessa 3kk ja olin viikon eristyksissä erossa hänestä, menikö se jo siinä vai pilaako sen vasta jos menen nauttimaan olostani? 😌Ei se ole mistään sukupuolesta kiinni vaan siitä kumpi on vauvan pääasiassa hoitava vanhempi. Yhtä hyvin se voisi olla puolisosi. Pakko on eri asia kuin huvikseen tapahtuva toistuva ero.
No kumpiko se meistä on? Molemmat ihan yhtä lailla.
Ette siis kumpikaan ole työelämässä, ja valuuttaa on silti käydä Karibialla ja viinitiloilla vauvavuonna? Nyt olen pikkuisen kade.
-eri.Meillä on yhteinen yritys jota pyöritellään kotoa käsin, joka tuottaa sen verran että sillä elää mukavasti. Ei pelkästään sillä toki mitään matkoja maksettaisi, vaan minä olen saanut perintöä sen verran, ettei tarvitse huolehtia ja on varaa matkustaa ja harrastaa :)
Tuo on kyllä kadehdittavan hyvä tilanne, vauvavuosi kahdestaan kotona vailla taloushuolia. Mutta silti itse vastaavassa tilanteessa matkustaisin puolison ja lapsen kanssa.
Käytiin vähän aikaa sitten reissussa puolison ja vauvan kanssa, ja maaliskuussa mennään taas. Nyt on kuitenkin ystävien vuoro
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En harrasta mitään paitsi lasten mentyä nukkumaan lukemista ja sarjojen/leffojen katselua. Lapset 1 ja 4 v, ei lainkaan tukiverkkoja. Lataudun paremmin yksin/puolison kanssa rauhassa kotona ollessa. Miksi harrastuksien pitäisi aina suuntautua kodin ulkopuolelle? Kun harrastaa kotona, ei mene aikaa matkoihin tms.
Miksikähän tätäkin on joku alapeukuttanut?
Minun mielestäni on todella hyvä asia, jos pystyy latautumaan kotonaan iltaisin. Silloin sitä omaa aikaa saa paljon enemmän kuin jos pitäisi varta vasten lähteä kodin ulkopuolelle harrastamaan. Samoin parisuhdeaikakin järjestyy kotona, jos molemmat tykkäävät vaikka leffoista. Minulla ja puolisollani oli vauvavuosina sääntö, että kun lapset on saatu nukkumaan, on kiellettyä tehdä kotitöitä.
Omat lapset ovat jo niin isoja, että voivat olla tarvittaessa keskenäänkin, mutta tiedän millaista on hoitaa pieniä ilman tukiverkkoja. Itse olin sellainen naarasapina, että tunsin suorastaan fyysistä pahaa oloa, jos olin kovin kaukana vauvoistani. Vahva kiintymyssuhde oli sillä tavalla onnenpotku, että tukiverkottomuus ei haitannut. Paljon enemmän tuntuivat seinät kaatuvan päälle niillä kaveriäideillä, joilla oli paljon omia menoja ja matkoja.
Alapeukku johtunee tästä: "Miksi harrastuksien pitäisi aina suuntautua kodin ulkopuolelle?" Kukaan ei liene väittänyt että aina ja pitää. Sen sijaan tämän kirjoittaja kyseenalaistaa kodin ulkopuolelle lähtemistä vaativien harrastusten merkityksen myös muille kuin itselleen. Joko hänellä on hyvin kapea käsitys siitä eikä hän todella ymmärrä miksi se voisi olla tarpeen (vastaa noin 5-vuotiaan kykyä tarkastella asiaa muusta kuin omasta näkökulmasta), tai sitten hän ymmärtää täysin mutta vihjaa ettei äiti-ihminen saa välittää tällaisista tarpeista. Ja jälkimmäisen tulkinnan naisen koko ajan, vapauden ja identiteetin äitiyden alttarille uhraava ajatusmalli on noin tunkkainen, että voi johtaa negapeukkuun.
Niin: kysymys kuului että miksi harrastuksien pitäisi _aina_ suuntautua kodin ulkopuolelle? Eli hänkään ei sulkenut pois kodin ulkopuolisten harrastuksien mahdollisuutta, vaan pohti että eikö _myös_ kotona olisi mahdollista harrastaa. Jos palkitsemme alapeukulla tällaisen pohdiskelun, tulemme sortuneeksi juuri siihen tunkkaisuuteen ja vaihtoehdottomuuteen.
Juuri näin ajattelin. Olen siis tämä alkuperäinen vastaaja.
Pointti ei ole se, että kyseenalaistaisin muiden tarpeet vaan se, että kaikki eivät ole yksinkertaisesti samanlaisia. Kaikki ihmiset eivät lataudu sosiaalisissa tilanteissa kodin ulkopuolella. Ja sitä pitäisi mielestä enemmän normalisoida. Halusin vain herätellä ap:ta ajattelemaan asiaa myös tältä kantilta.
Hyviä ajatuksia. Kotona en ihan kaikkia harrastuksiani voi harrastaa, mutta osaa kyllä :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika kuvaavaa, että moni perustelee harrastamistaan sillä, että on sitten parempi äiti. Ihan kuin nainen ei olisi enää oma ihmisensä synnyttämisensä jälkeen, vaan ainoastaan kone, joka on käytössä muita varten. Enkä siis syyllistä ketään huonosta omatunnosta, mutta kertoohan se jotain tästä muka-tasa-arvoisesta yhteiskunnasta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi omasta ajasta pitäisi potea huonoa omatuntoa?
Meillä 1 v taapero ja käyn usein lenkillä. Aika usein tuo lenkki ajoittuu taaperon mentyä illalla nukkumaan, mutta mies on sillä aikaa kotona.
Ainoastaan jos 1-vuotias on vieraalla hoidossa tai päivähoidossa harrastuksen takia, se on minusta väärin. Sen sijaan se että vanhemmat vuorottelee on ihan oikein.
Ei vieras hoitajakaan haittaa, jos saa tutustua rauhassa. Turvallisuus tulee tuttuudesta.
Kyllä se haittaa, tuonikäinen kuuluu vanhempien hoitoon vielä.
Tuon ikäiset ovat jo päiväkodissa.
Ja miksi vaikkapa mummi olisi vieras?
Eri, mutta luin tuon lainaamasi viestin vähän eri tavalla kuin sinä. Ja olen kanssasi eri mieltä, ehkä juuri siksi. Niin kuin tuossa lukee
Ainoastaan jos 1-vuotias on vieraalla hoidossa tai päivähoidossa harrastuksen takia, se on minusta väärin.
Siis jos harrastuksen takia, mistä olen yhtä mieltä kirjoittajan kanssa, se on väärin. Varsinkin, jos on hoidossa jo päivät, silloin kyllä pitää saada viettää illat ja viikonloput oman vanhemman/vanhempien seurassa.
Jotenkin surullista, että äidit joutuvat kysymään tällaista ja vastauksetkin ovat aika laidasta laitaan. Onkohan yksikään isä edes miettinyt harrastuksiensa lopettamista lapsen synnyttyä. Näin lapsettomana olen sitä mieltä, että kyllä se nainen on muutakin kuin äiti ja se että on esim. 2-3 tuntia viikossa omaa aikaa on meille kaikille hyväksi.
Alue: Aihe vapaa
Ei se ole mistään sukupuolesta kiinni vaan siitä kumpi on vauvan pääasiassa hoitava vanhempi. Yhtä hyvin se voisi olla puolisosi. Pakko on eri asia kuin huvikseen tapahtuva toistuva ero.