Mitä pettäjä voisi tehdä auttaakseen petettyä?
Pidempään jatkunut uskottomuuteni paljastui puolisolle hiljattain. Haluamme molemmat jatkaa yhdessä, mutta vaikeaa on.
Puoliso on toisinaan ihan ok, sitten yhtäkkiä romahtaa. Välillä on pitkiä aikoja ajatuksissaan eikä puhu mitään. Toisinaan haluaisi puhua tuntikausia.
Olen itse tekemisteni seurauksista hyvin järkyttynyt. Kunpa saisin tehdyn tekemättömäksi.
Olen ollut puolisolle paljon läsnä. Olen puhunut tapahtuneista asioista aina kun hän on halunnut. Olen antanut paljon läheisyyttä. Olen kertonut, että hän on minulle kaikkein tärkein.
Välillä molemmista tuntuu, että emme selviä ja täytyy erota. Olemme niin rikki.
Terapia ei auttanut meitä, pystymme puhumaan kahdestaankin ihan rakentavasti.
En kaipaa haukkuja, olen antanut niitä itselleni jo riittävästi.
Erityisesti petetyt, mitä tekoja teidän pettäjäpuolisot tekivät, mitkä auttoi jaksamaan ja sai jatkamaan yhdessä?
Autatteko meitä.
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Ja neuvonannoista. Olen lukenut niitä moneen kertaan.
Ero on meille kyllä vaihtoehto, siitä ollaan puhuttu. Mutta sen aika ei ole ainakaan vielä. Puolisoni tarvitsee aikaa toipuakseen, tähän kohtaan kun hän käsittelee tapahtunutta voimakkaasti, ero olisi liian raskas toteutettavaksi. Olen varautunut siihen, että hän saattaa haluta erota piankin, mutta minä olen päättänyt pysyä rinnalla.
Terapeutti sanoi meille, että uskottomuudesta kestää toipua vuosia, niinkuin sanoi erosta toipumisenkin kestävän.
Olen toiveikas, että aika auttaa.
Tai sitten vaan eroatte. Sinä teit jo itsekkään päätöksen siitä, että puolisosi kestäisi pettämisesi, joten älä tee enää hänen puolestaan päätöstä siitä, että ero olisi hänelle liian raskas toteutettavaksi. Tuo ei ole aitoa välittämistä, vaan kontrollointia.
Kumppanisi todennäköisesti pystyy toipumaan pettämisestäsi vasta sen jälkeen kun on saanut sinut pois elämästään. Ensimmäinen laastari on repäisty irti, nyt toinen heti vaan perään.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Ja neuvonannoista. Olen lukenut niitä moneen kertaan.
Ero on meille kyllä vaihtoehto, siitä ollaan puhuttu. Mutta sen aika ei ole ainakaan vielä. Puolisoni tarvitsee aikaa toipuakseen, tähän kohtaan kun hän käsittelee tapahtunutta voimakkaasti, ero olisi liian raskas toteutettavaksi. Olen varautunut siihen, että hän saattaa haluta erota piankin, mutta minä olen päättänyt pysyä rinnalla.
Terapeutti sanoi meille, että uskottomuudesta kestää toipua vuosia, niinkuin sanoi erosta toipumisenkin kestävän.
Olen toiveikas, että aika auttaa.
Mikä saa sinut uskomaan, että et lähde vieraisiin uudelleen? Sekö, että tuli hankaluuksia, kun jäit kiinni ensimmäisen kerran?
Koitin itse jatkaa pettäjän kanssa muutaman vuoden, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi enkä voinut koskaan unohtaa asiaa. Ero oli ainoa oikea ratkaisu. Luottamus ei palannut koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Puhu aina kuin toinen haluaa puhua. Vastaa kaikkiin kysymyksiin rehellisesti, vaikka ei tuntuisikaan mukavalta.
Älä ikinä missään tilanteessa selitä, että sinulla oli joku hyväksyttävä syy pettämiseen. Koska sitä ei ollut. Älä siis puolusta tekoasi. Myönnä itsellesi ja toiselle, että olet tehnyt uskomattoman väärin just niin monta kertaa kun tarvitaan.
Ota kaikki tunteet vastaan. Vaikka olisit väsynyt ja rikki itse, et milloinkaan voi sanoa, että tilanne on jotenkin epäreilu sinua kohtaan.
Ei ole helppoa ja vaatii aikaa. Mutta jos tahtoa on, niin pienellä todennäköisyydellä suhteen voi pelastaa ja rakentaa uudelleen.
Tässä on vaan se vaikeus, että rehelliset vastaukset pitäisi kyetä kysyjän ottamaan myös vastaan. Eihän se totuus siellä pettämisen syissä yleensä ole kovin kaunis. Petetty tinkaa usein syytä miksi, miksi, miksi melkein loputtomiin ja palaa tietenkin halusta tietää, koska tiedon myötä voi päätellä tuleeko homma jatkumaan vai oliko kyseessä ohimenevä juttu. Mutta yleensä vastaus ei miellytä ja aiheuttaa vaan enemmän riitaa ja draamaa.
Olla paikalla, kun hän haluaa puhua asiasta.
Sinun keskenäsi kannattaa pohtia, miksi petit. Liittyikö se suhteenne dynamiikkaan eli yrititkö ratkaista (huonolla tavalla) suhteenne ongelmia vai liittyikö pettäminen enemmänkin omaan yksilölliseen kriisiin tai vaikeuteen sitoutua monogaamiseen suhteeseen. Pettäminen voi olla joskus myös yritys löytää ratkaisu suhteen ongelmiin (kuten seksinpuute, henkisen läheisyyden puute, kunnioituksen puute jne) Haluatko sinä jatkaa suhdetta?
Uskomattoman ylimielinen, kontrolloiva, rajaton, alistava ja mitätöivä ihminen olet, ap. Etkö huomaa? Etkö kykene itsereflektioon?
Se ei ole sinun asiasi arvioida kestääkö puolisosi eroa.

Ymmärrätkö? Jokainen päivä kaukana sinusta on puolisollesi parempi päivä kuin yksikään edeltävä.
Sinä olet pettäjä. Epäluotettava. Käärme.
Olet mies tai nainen, ei tässä eroa. Oikea kyy hänen povellaan.
Puolisosi on rikki, varmasti, mutta se on yksin sinun syytäsi - ei sinun korjattavissasi.
Sinä olet hänelle turha, iso taakka, kipeä ongelma. Lähde pois äläkä palaa, paitsi jos teillä on lapsia. Hoidat vanhemmuuden. Jos sitäkään osaat.
Kompensoimalla rikottua luottamusta tekemällä paljon kotitöitä, hemmottelemalla kumppania ja ihan vaikka antamalla rahaa. Systemaattisen pettämisen jälkeen kun ainoa suhteen vetovoima olisi sitten muut esim. materiaaliset edut. Tietynlainen inho olisi läsnä aina silti. Et voi tarjota turvallista parisuhdetta ja uskollisuutta niin tarjoat sitten muita asioita edellä mainittujen vinkkien lisäksi.
Itse asiassa on todella hyvä kysymys, miten epäluotettavaksi todettu ihminen voi osoittaa sittenkin olevansa luotettava.
Minua on petetty aikaisemmassa suhteessa, joten olin pitkään todella epäluuloinen uudessa suhteessa. Kuuntelin jokaista risahdusta, etsin epäjohdonmukaisuuksia, kurkin olan takaa facea jne. Luottamus rakentui pikkuhiljaa, muutamassa vuodessa, koska ei tullut mitään, ei pienintäkään epäilystämistään. Ja tämä tapahtui miehen kohdalla, joka ei ollut edes osoittanut olevansa epäluotettava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhu aina kuin toinen haluaa puhua. Vastaa kaikkiin kysymyksiin rehellisesti, vaikka ei tuntuisikaan mukavalta.
Älä ikinä missään tilanteessa selitä, että sinulla oli joku hyväksyttävä syy pettämiseen. Koska sitä ei ollut. Älä siis puolusta tekoasi. Myönnä itsellesi ja toiselle, että olet tehnyt uskomattoman väärin just niin monta kertaa kun tarvitaan.
Ota kaikki tunteet vastaan. Vaikka olisit väsynyt ja rikki itse, et milloinkaan voi sanoa, että tilanne on jotenkin epäreilu sinua kohtaan.
Ei ole helppoa ja vaatii aikaa. Mutta jos tahtoa on, niin pienellä todennäköisyydellä suhteen voi pelastaa ja rakentaa uudelleen.
Tässä on vaan se vaikeus, että rehelliset vastaukset pitäisi kyetä kysyjän ottamaan myös vastaan. Eihän se totuus siellä pettämisen syissä yleensä ole kovin kaunis. Petetty tinkaa usein syytä miksi, miksi, miksi melkein loputtomiin ja palaa tietenkin halusta tietää, koska tiedon myötä voi päätellä tuleeko homma jatkumaan vai oliko kyseessä ohimenevä juttu. Mutta yleensä vastaus ei miellytä ja aiheuttaa vaan enemmän riitaa ja draamaa.
Myös pettäjän on syytä pohtia todella, mikä kaikki johti hänet pettämiseen. Ja noin pitkäkestoiseen. Asiantuntijoiden mukaan juurikin ne pettäjän kertomat syyt indikoivat suhteen tulevaisuutta eli tuleeko pettäminen toistumaan. Totta kai petetty joutuu sulattelemaan vastauksia ja saa käydä kaikki vihan ja raivon tunteet. Pettäjän on ne kestettävä. Harva kestää vaan yrittää toppuutella petetyn purkauksia ja kyselyä.
Vierailija kirjoitti:
Uskomattoman ylimielinen, kontrolloiva, rajaton, alistava ja mitätöivä ihminen olet, ap. Etkö huomaa? Etkö kykene itsereflektioon?
Se ei ole sinun asiasi arvioida kestääkö puolisosi eroa.
Se ei ole sinun asiasi arvioida kestääkö puolisosi eroa.
Se ei ole sinun asiasi arvioida kestääkö puolisosi eroa.
Ymmärrätkö? Jokainen päivä kaukana sinusta on puolisollesi parempi päivä kuin yksikään edeltävä.
Sinä olet pettäjä. Epäluotettava. Käärme.
Olet mies tai nainen, ei tässä eroa. Oikea kyy hänen povellaan.Puolisosi on rikki, varmasti, mutta se on yksin sinun syytäsi - ei sinun korjattavissasi.
Sinä olet hänelle turha, iso taakka, kipeä ongelma. Lähde pois äläkä palaa, paitsi jos teillä on lapsia. Hoidat vanhemmuuden. Jos sitäkään osaat.
Miksi reagoit näin voimakkaasti asialliseen kysymykseen? Uskottomuus on paljon monisyisempi asia.
Pettäjä ei voi oikeastaan tehdä muuta kuin pysyä rinnalla niin kauan, kunnes eropäätös on kypsynyt petetyllä. Kaikki arki pitää järjestää petetyn kannalta parhaalla mahdollisella tavalla ja tukea selviytymistä. Usein petetty ei heti halua erota, mutta luottamuskaan ei enää palaa. Prosessointi voi viedä vuosia.
Itse ensimmäisessä pitkässä suhteessani pettäneenä olen huomannut, että rakkauteni ja kunnioitukseni entistä puolisoani kohtaan kasvoi vuosien varrella eron jälkeen. Emme vain sopineet yhteen, ja minä olin vielä kypsymätön ja itsekäs. Hänen kannaltaan oli parempi päästä minusta eroon. Mutta vasta kun menetin sen, mikä minulla oli, opin näkemään kaiken sen, mitä hän oli minun ja perheemme hyväksi tehnyt. Syyllisyys on kasvanut valtavaksi vuoreksi vuosien mittaan ja olen sitä vieläkin anteeksi pyytänyt, mutten itselleni voi koskaan anteeksi antaa. Toista ei kerta kaikkiaan koskaan, missään olosuhteissa, pidä kohdella niin.
Elämä on onneksi siunannut entistä kumppaniani maallisella hyvällä, ja minua ei kortit ole suosineet juuri millään elämänalueella, että rangaistukseni olen saanut. Nettideittimaailmasta en ole uutta kumppania löytänyt. Siellä pyörii muuten pääosin miehiä, jotka etsivät salaista vakkarisuhdetta. Aviopuolison kanssa ollaan kuulemma enää vain kämppiksiä, ja tämä oikeuttaa muka salasuhteen. En tiedä, auttaisiko heille saarnaaminen mitään. Jos kertoisin, että pettäminen on hirveintä mitä voi tehdä, enkä vielä nytkään kun siitä on parikymmentä vuotta aikaa, ole päässyt karkuun sitä? Eivät he kiimoissaan kuuntelisi, luulen.

Niin. Tiedän suhteen, jossa mies päätyi ulkopuoliseen suhteeseen, koska koki, ettei hänen mielipiteitään tai toiveitaan kunnioitettu tai otettu mitenkään huomioon suhteessaan. Suurin loukkaus oli ilman miehen suostumusta aloitettu raskautumisyritys ja miehen painostaminen lapsettomuushoitoihin, vaikka hän oli suhteen alusta saakka ilmaissut, ettei tahdo ollenkaan lapsia. Painostuskeinona väite, että on miehen syytä, ettei nainen koskaan saa omaa lasta ja elämä on näin ollen pilalla ja sama olisi kuolla pois.
Myöhemmin samainen argumentti oli käytössä kun mies olisi halunnut erota: elämä pilalla, sinun vika, yksinäinen vanhuus edessä, sama olisi kuolla pois. Vahvistettuna parilla demonstraatiolla kuinka tämä tulisi toteutumaan.
Kuitenkin kun sivusuhteen tultua ilmi, pari lähti etsimään kriisiin apua terapiasta, nainen vaati jo etukäteen, ettei kummastakaan edellä mainitusta kipukohdasta saa puhua. No eihän terapiasta tietenkään ollut mitään hyötyä ja pari erosi riitaisissa väleissä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Ja neuvonannoista. Olen lukenut niitä moneen kertaan.
Ero on meille kyllä vaihtoehto, siitä ollaan puhuttu. Mutta sen aika ei ole ainakaan vielä. Puolisoni tarvitsee aikaa toipuakseen, tähän kohtaan kun hän käsittelee tapahtunutta voimakkaasti, ero olisi liian raskas toteutettavaksi. Olen varautunut siihen, että hän saattaa haluta erota piankin, mutta minä olen päättänyt pysyä rinnalla.
Terapeutti sanoi meille, että uskottomuudesta kestää toipua vuosia, niinkuin sanoi erosta toipumisenkin kestävän.
Olen toiveikas, että aika auttaa.
Kukaan ei toivu pahoinpitelijänsä kanssa. Oikeasti sinusta tulee niin narsistipsyko fiilikset että ei tosikaan. Kyllä ainoa keino toipua on se, että sinua ei joudu katsomaan yhtään missään eikä kuulemaan sinusta enää ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomattoman ylimielinen, kontrolloiva, rajaton, alistava ja mitätöivä ihminen olet, ap. Etkö huomaa? Etkö kykene itsereflektioon?
Se ei ole sinun asiasi arvioida kestääkö puolisosi eroa.
Se ei ole sinun asiasi arvioida kestääkö puolisosi eroa.
Se ei ole sinun asiasi arvioida kestääkö puolisosi eroa.
Ymmärrätkö? Jokainen päivä kaukana sinusta on puolisollesi parempi päivä kuin yksikään edeltävä.
Sinä olet pettäjä. Epäluotettava. Käärme.
Olet mies tai nainen, ei tässä eroa. Oikea kyy hänen povellaan.Puolisosi on rikki, varmasti, mutta se on yksin sinun syytäsi - ei sinun korjattavissasi.
Sinä olet hänelle turha, iso taakka, kipeä ongelma. Lähde pois äläkä palaa, paitsi jos teillä on lapsia. Hoidat vanhemmuuden. Jos sitäkään osaat.
Miksi reagoit näin voimakkaasti asialliseen kysymykseen? Uskottomuus on paljon monisyisempi asia.
Ei se ole. Se on ihan vain paskaa ihmisyyttä. Niin sysipaskaa, ettei sitä voi korjata.
Vierailija kirjoitti:
Pettäjä ei voi oikeastaan tehdä muuta kuin pysyä rinnalla niin kauan, kunnes eropäätös on kypsynyt petetyllä. Kaikki arki pitää järjestää petetyn kannalta parhaalla mahdollisella tavalla ja tukea selviytymistä. Usein petetty ei heti halua erota, mutta luottamuskaan ei enää palaa. Prosessointi voi viedä vuosia.
Itse ensimmäisessä pitkässä suhteessani pettäneenä olen huomannut, että rakkauteni ja kunnioitukseni entistä puolisoani kohtaan kasvoi vuosien varrella eron jälkeen. Emme vain sopineet yhteen, ja minä olin vielä kypsymätön ja itsekäs. Hänen kannaltaan oli parempi päästä minusta eroon. Mutta vasta kun menetin sen, mikä minulla oli, opin näkemään kaiken sen, mitä hän oli minun ja perheemme hyväksi tehnyt. Syyllisyys on kasvanut valtavaksi vuoreksi vuosien mittaan ja olen sitä vieläkin anteeksi pyytänyt, mutten itselleni voi koskaan anteeksi antaa. Toista ei kerta kaikkiaan koskaan, missään olosuhteissa, pidä kohdella niin.
Elämä on onneksi siunannut entistä kumppaniani maallisella hyvällä, ja minua ei kortit ole suosineet juuri millään elämänalueella, että rangaistukseni olen saanut. Nettideittimaailmasta en ole uutta kumppania löytänyt. Siellä pyörii muuten pääosin miehiä, jotka etsivät salaista vakkarisuhdetta. Aviopuolison kanssa ollaan kuulemma enää vain kämppiksiä, ja tämä oikeuttaa muka salasuhteen. En tiedä, auttaisiko heille saarnaaminen mitään. Jos kertoisin, että pettäminen on hirveintä mitä voi tehdä, enkä vielä nytkään kun siitä on parikymmentä vuotta aikaa, ole päässyt karkuun sitä? Eivät he kiimoissaan kuuntelisi, luulen.
Anna nyt ihmeessä jo itsellesikin anteeksi. Syyllisyys voi olla esteenä muuttumiselle ja uudelle elämälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Ja neuvonannoista. Olen lukenut niitä moneen kertaan.
Ero on meille kyllä vaihtoehto, siitä ollaan puhuttu. Mutta sen aika ei ole ainakaan vielä. Puolisoni tarvitsee aikaa toipuakseen, tähän kohtaan kun hän käsittelee tapahtunutta voimakkaasti, ero olisi liian raskas toteutettavaksi. Olen varautunut siihen, että hän saattaa haluta erota piankin, mutta minä olen päättänyt pysyä rinnalla.
Terapeutti sanoi meille, että uskottomuudesta kestää toipua vuosia, niinkuin sanoi erosta toipumisenkin kestävän.
Olen toiveikas, että aika auttaa.
Ainut, mikä auttaa on se, että sinä muutut.
Ei ihminen muutu. Hän toki voi näytellä uskollista _roolia_ muutaman vuoden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomattoman ylimielinen, kontrolloiva, rajaton, alistava ja mitätöivä ihminen olet, ap. Etkö huomaa? Etkö kykene itsereflektioon?
Se ei ole sinun asiasi arvioida kestääkö puolisosi eroa.
Se ei ole sinun asiasi arvioida kestääkö puolisosi eroa.
Se ei ole sinun asiasi arvioida kestääkö puolisosi eroa.
Ymmärrätkö? Jokainen päivä kaukana sinusta on puolisollesi parempi päivä kuin yksikään edeltävä.
Sinä olet pettäjä. Epäluotettava. Käärme.
Olet mies tai nainen, ei tässä eroa. Oikea kyy hänen povellaan.Puolisosi on rikki, varmasti, mutta se on yksin sinun syytäsi - ei sinun korjattavissasi.
Sinä olet hänelle turha, iso taakka, kipeä ongelma. Lähde pois äläkä palaa, paitsi jos teillä on lapsia. Hoidat vanhemmuuden. Jos sitäkään osaat.
Miksi reagoit näin voimakkaasti asialliseen kysymykseen? Uskottomuus on paljon monisyisempi asia.
Hän reagoi ihan oikein väkivaltaan mitä on harjoitettu puolisoa kohtaan. Eikä uskottomuus ole mikään monisyinen asia, älä manipuloi. Se on vihaa, satuttamisen halua, nöyryyttämisen halua, sadismia, kiusaamista ja täydellistä välinpitämättömyyttä toista kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhu aina kuin toinen haluaa puhua. Vastaa kaikkiin kysymyksiin rehellisesti, vaikka ei tuntuisikaan mukavalta.
Älä ikinä missään tilanteessa selitä, että sinulla oli joku hyväksyttävä syy pettämiseen. Koska sitä ei ollut. Älä siis puolusta tekoasi. Myönnä itsellesi ja toiselle, että olet tehnyt uskomattoman väärin just niin monta kertaa kun tarvitaan.
Ota kaikki tunteet vastaan. Vaikka olisit väsynyt ja rikki itse, et milloinkaan voi sanoa, että tilanne on jotenkin epäreilu sinua kohtaan.
Ei ole helppoa ja vaatii aikaa. Mutta jos tahtoa on, niin pienellä todennäköisyydellä suhteen voi pelastaa ja rakentaa uudelleen.
Tässä on vaan se vaikeus, että rehelliset vastaukset pitäisi kyetä kysyjän ottamaan myös vastaan. Eihän se totuus siellä pettämisen syissä yleensä ole kovin kaunis. Petetty tinkaa usein syytä miksi, miksi, miksi melkein loputtomiin ja palaa tietenkin halusta tietää, koska tiedon myötä voi päätellä tuleeko homma jatkumaan vai oliko kyseessä ohimenevä juttu. Mutta yleensä vastaus ei miellytä ja aiheuttaa vaan enemmän riitaa ja draamaa.
Myös pettäjän on syytä pohtia todella, mikä kaikki johti hänet pettämiseen. Ja noin pitkäkestoiseen. Asiantuntijoiden mukaan juurikin ne pettäjän kertomat syyt indikoivat suhteen tulevaisuutta eli tuleeko pettäminen toistumaan. Totta kai petetty joutuu sulattelemaan vastauksia ja saa käydä kaikki vihan ja raivon tunteet. Pettäjän on ne kestettävä. Harva kestää vaan yrittää toppuutella petetyn purkauksia ja kyselyä.
Niin. Tiedän suhteen, jossa mies päätyi ulkopuoliseen suhteeseen, koska koki, ettei hänen mielipiteitään tai toiveitaan kunnioitettu tai otettu mitenkään huomioon suhteessaan. Suurin loukkaus oli ilman miehen suostumusta aloitettu raskautumisyritys ja miehen painostaminen lapsettomuushoitoihin, vaikka hän oli suhteen alusta saakka ilmaissut, ettei tahdo ollenkaan lapsia. Painostuskeinona väite, että on miehen syytä, ettei nainen koskaan saa omaa lasta ja elämä on näin ollen pilalla ja sama olisi kuolla pois.
Myöhemmin samainen argumentti oli käytössä kun mies olisi halunnut erota: elämä pilalla, sinun vika, yksinäinen vanhuus edessä, sama olisi kuolla pois. Vahvistettuna parilla demonstraatiolla kuinka tämä tulisi toteutumaan.
Kuitenkin kun sivusuhteen tultua ilmi, pari lähti etsimään kriisiin apua terapiasta, nainen vaati jo etukäteen, ettei kummastakaan edellä mainitusta kipukohdasta saa puhua. No eihän terapiasta tietenkään ollut mitään hyötyä ja pari erosi riitaisissa väleissä.
No, tuossahan on jo luottamusta rikottu pahasti. Melkoista manipulointia, huh. Hyvä kun erosivat.

Te ketkä peukutatte tätä alas: kerrotteko mistä teidän mielestä terapiassa olisi tullut keskustella jos ei siitä, että mies halusi irti suhteesta, koska koki, ettei suhteessa edetty molempien hyväksymään suuntaan ja tahdissa?
Eli jos terapiassa on tarkoitus vaan keskittyä siihen, että mietitään kuinka epäonnistunut pettäjä on ihmisenä, ettei omaa henkilökohtaista kriisiiään ja itsetunnon puutettaan osaa käsitellä loukkaamatta kumppaniaan, eikö tämän voisi jo kertoa heti aluksi, eikä jäädä pyörittelemään suotta pettäjän kokemuksia tai syitä? Sitten takaisin kotiin ja pettäjän salasanat jakoon sekä pettäjälle säännöt ja kotiintuloajat niin homma on hoidettu.