Lue keskustelun säännöt.
Voiko äiti puhua vaikeista tunteista lasta kohtaan ilman pelkoa lasusta?
05.07.2022 |
Joo tää aihe sohii taas muurahaispesään, mutta lähinnä kaipaisin kokemuksia. Eli oletko voinut puhua neuvolassa tai jollekin muulle taholle vihan tunteista, aggressiosta, epätoivosta, uupumuksesta jne ilman pelkoa siitä, että kyseinen taho tekee lastensuojeluilmoituksen?
Kommentit (88)
Mä suosittelen Maria akatemiaa. Siellä järjestetään pari kertaa vuodessa ryhmä, jossa äidit pääsevät puhumaan pimeistä tunteistaan ja aggressioistaan. Mä kävin sen ja se oli erinomainen kurssi, jossa parasta oli nimenomaan toisten äitien kanssa keskustelu. Kaikki naiset siellä oli ihan normaalin oloisia ja jotenkin siinä tajusi, että ne tunteet ei ole pahoja ja moni muu kokee samaa. Siinä sai myös apua omien tunteiden käsittelyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En AP tiedä ihan tarkalleen millaista apua haet, mutta kannattaa googlata Maria akatemia ja pohtia, jos sieltä saisi apua.
Tiedän Maria-akatemian ja varmasti saisin sieltä apua. Ajatukseni ovat osittain väkivaltaisia, vaikka lapselle en ole koskaan tehnyt mitään. Sieltä tekevät kuitenkin lasun, jos "huoli herää".
Kuuntelin Areenasta jakson äidin väkivaltaisuudesta ja se kolahti, vaikkei oma tilanteeni niin huono olekaan. Jakso löytyy täältä https://areena.yle.fi/1-62169881 ja suosittelen kuuntelemaan sen jos olet samassa tilanteessa kuin minä. Tuo Maria-akatemia mainitaan juuri tuossa ohjelmassa.
Meillä on sos työn asiakkuus ja perhetyö alkamassa ilman lasua. Itse haimme apua. Siksikään en tässä kohtaa lasua haluaisi. Suurin syy lasun välttelyyn on kuitenkin se, etten haluaisi lapsen joutuvan sitten isona (jos tilaa itseään koskevat paperit) lukemaan että on tehty lasu, koska mulla on ollut väkivaltaisia ajatuksia.
Olen miettinyt pitäisikö yrittää sinnitellä omien ajatusten kanssa vielä jonkin aikaa ja sitten käsitellä jälkikäteen, kun lapsi on niin paljon isompi, ettei enää työntekijät katso, että tilanne on akuutti. Puhua lähipiirille tai anonyymisti sen aikaa. Tiedän, ettei tämä välttämättä ole lapselle paras vaihtoehto, mutta en tiedä sitten mitä sekään tekee, että isona lukee papereista, mitä äidin päässä on synkimmillä hetkillä liikkunut. En itsekään haluaisi tietää, jos olisin hän.
Maria Akatemiasta ei kyllä kovin herkästi lasua tehdä. Sinne olen minäkin soittanut ja kertonut tukkapöllystä, jonka annoin. Sain keskusteluapua ilman lasua.
Kiitos tästä vastauksesta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsestasi ei saisi olla huolissaan? Äidit keskittyvät niin paljon itseensä että unohtavat kokonaan, että lapsi joutuu sietämään sen vihan, negatiiviset tunteet, raivon jne., joita äiti pitää omana oikeutenaan, koska saahan äidillä nyt tunteita olla! Lapselle tuollainen lapsuus on hyvin traumatisoiva.
Alapeukuttajille kysymys: oikeastiko lapsella on hyvä lapsuus jälkeläisiinsä negatiivisia tunteita kohdistavan kanssa?
Luetun ymmärtäminen. Jokaisella, ihan jokaisella äidillä on negatiivisia tunteita lasta kohtaan. Monilla on väkivaltaisia ajatuksia tai pelkoja, että saattaisi vahingoittaa lasta. Huomaa siis, ajatuksia. Normaali ihminen erottaa ne teoistaan ja säikähtääkin niitä ajatuksia.
Lapsen saaminen on valtava hormonaalinen, fyysinen ja henkinen mullistus, johon liittyy myös kielteisiä ajatuksia. Elämä ei ole somehöttöä ja hattaraa. Ne kielteiset ajatukset ei normaalisti kanavoidu lapseen kohdistuvaksi kaltoinkohteluksi. On tärkeää, että äiti saa puhua kielteisistä tunteistaan ja neuvolassa ollaan siihen totuttu.
Sinusta lapsi ei siis mitenkään kärsi perheessä, jossa äidillä on negatiivisia tunteita häntä kohtaan?
Oletko samaa mieltä parisuhteesta? Suhde on hyvä ja tasapainoinen, vaikka esim. miehellä on runsaasti raivoa puolisoaan kohtaan? Se ei näy lyömisenä, vaan esim. poikkaolona perheen luota. Sinusta siis ihan OK myös vaimolle, koska eihän tunteet tee kenellekään pahaa.
On täysin normaalia kokea kielteisiä tunteita myös puolisoa kohtaan. Epänormaaliltahan sellainen suhde kuulostaa, jossa on vain pelkkää onnenhuumaa päivästä toiseen.
Sinulle siis raivo on onnenhuuman vastakohta? Eikä suhteessa ole harmaan sävyjä.
Kaikki tunteet ovat normaaleja. En tiedä yhtäkään parisuhdetta, jossa osapuolet ei olisi suuttuneet toisilleen joskus. Raivon tunnekin on normaali tunne. Sitä vaan ei tartte osoittaa raivoamalla.
Ihminen oppii jo lapsesta lähtien tunteiden säätelyä. Jos se on mennyt pieleen, tulee raivoisaa käytöstä vielä aikuisenakin. Tunteiden säätelyn perusta on, että oppii tunnistamaan ne kaikkein synkimmätkin tunteet eikä ole niiden vietävissä. Tunteiden hallintaa ei ole se, että kieltää negatiivisten tunteiden olemassaolon.
Vierailija kirjoitti:
Mä suosittelen Maria akatemiaa. Siellä järjestetään pari kertaa vuodessa ryhmä, jossa äidit pääsevät puhumaan pimeistä tunteistaan ja aggressioistaan. Mä kävin sen ja se oli erinomainen kurssi, jossa parasta oli nimenomaan toisten äitien kanssa keskustelu. Kaikki naiset siellä oli ihan normaalin oloisia ja jotenkin siinä tajusi, että ne tunteet ei ole pahoja ja moni muu kokee samaa. Siinä sai myös apua omien tunteiden käsittelyyn.
Kiitos. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsestasi ei saisi olla huolissaan? Äidit keskittyvät niin paljon itseensä että unohtavat kokonaan, että lapsi joutuu sietämään sen vihan, negatiiviset tunteet, raivon jne., joita äiti pitää omana oikeutenaan, koska saahan äidillä nyt tunteita olla! Lapselle tuollainen lapsuus on hyvin traumatisoiva.
Alapeukuttajille kysymys: oikeastiko lapsella on hyvä lapsuus jälkeläisiinsä negatiivisia tunteita kohdistavan kanssa?
Luetun ymmärtäminen. Jokaisella, ihan jokaisella äidillä on negatiivisia tunteita lasta kohtaan. Monilla on väkivaltaisia ajatuksia tai pelkoja, että saattaisi vahingoittaa lasta. Huomaa siis, ajatuksia. Normaali ihminen erottaa ne teoistaan ja säikähtääkin niitä ajatuksia.
Lapsen saaminen on valtava hormonaalinen, fyysinen ja henkinen mullistus, johon liittyy myös kielteisiä ajatuksia. Elämä ei ole somehöttöä ja hattaraa. Ne kielteiset ajatukset ei normaalisti kanavoidu lapseen kohdistuvaksi kaltoinkohteluksi. On tärkeää, että äiti saa puhua kielteisistä tunteistaan ja neuvolassa ollaan siihen totuttu.
Sinusta lapsi ei siis mitenkään kärsi perheessä, jossa äidillä on negatiivisia tunteita häntä kohtaan?
Oletko samaa mieltä parisuhteesta? Suhde on hyvä ja tasapainoinen, vaikka esim. miehellä on runsaasti raivoa puolisoaan kohtaan? Se ei näy lyömisenä, vaan esim. poikkaolona perheen luota. Sinusta siis ihan OK myös vaimolle, koska eihän tunteet tee kenellekään pahaa.
Ei mikään ihmissuhde ole aina täyttä onnea ja hattaraa. On vähän eroa siinä huutaako lapselle välillä vai koko ajan. Joo, ei pitäisi huutaa, mutta joskus tunteet keittää yli. Silloin paras ratkaisu on keskustella asiasta ja pyytää anteeksi. Silloin se lapsikin oppii mitä tehdä, jos on loukannut jota kuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsestasi ei saisi olla huolissaan? Äidit keskittyvät niin paljon itseensä että unohtavat kokonaan, että lapsi joutuu sietämään sen vihan, negatiiviset tunteet, raivon jne., joita äiti pitää omana oikeutenaan, koska saahan äidillä nyt tunteita olla! Lapselle tuollainen lapsuus on hyvin traumatisoiva.
Alapeukuttajille kysymys: oikeastiko lapsella on hyvä lapsuus jälkeläisiinsä negatiivisia tunteita kohdistavan kanssa?
Tunteet ja teot ovat eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsestasi ei saisi olla huolissaan? Äidit keskittyvät niin paljon itseensä että unohtavat kokonaan, että lapsi joutuu sietämään sen vihan, negatiiviset tunteet, raivon jne., joita äiti pitää omana oikeutenaan, koska saahan äidillä nyt tunteita olla! Lapselle tuollainen lapsuus on hyvin traumatisoiva.
Uutinen sinulle, että ajatus on eri asia kuin teko. On tavallista kokea raivon tunteita lasta kohtaan. Mielenterveydeltään normaali ihminen tunnistaa tunteet ja erottaa ne siitä, miten oikeasti toimii.
Ap, kannattaa lukea kirja "Äitiyden kielletyt tunteet".
Kiitos vastauksesta. Tuon kirjan olen joskus opiskeluaikana - onnellisesti lapsettomana ja täysin tietämättömänä kaikesta :) - lukenut, mutta pitää palata uudestaan siihen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain ja ainoastaan omien läheisteni kanssa. Eli äitini, puolisoni ja parin erittäin hyvän ystäväni kanssa. Lisäksi näillä anonyymeillä palstoilla on saanut hyvin vertaistukea.
Kun menet terveydenhuollossa mainitsemaan noista asioista, niin ongelmat on taattuja.
Miksi näin, vai perustuuko mutuun (ei pahalla, haluaisin vain luotettavaa tietoa)?
Jos kuavilet tunteitasi lasta kohtaan siten, että vastapuolella herää pelko siitä että saattaisit oikeasti tehdä lapselle jotain, niin onhan hänellä siinä tilanteessa velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Oletko itsekään varma ettet oikeasti ylittäisi rajaa, ja tekisi jotain (väkivaltaa) lapselle? Jos et voi tätä taata, on ilmoitus silloin täysin aiheellinen, ja itseasiassa voisit sen tehdä ihan itsekin. Apuahan te oikeastikin tarvitsette jos oma vointisi on niin huonoissa kantimissa että et voi taata lapsen turvallisuutta. Pystytkö erottelemaan onko kyseessä pelkät hetkittäiset tunteet/ ajatukset, vai voisiko olla sellainen riski olemassa että siirtyisit ajatuksista tekoihin tunnekuohussa?
Omalta osaltani haluaisin sanoa vielä tässä ketjussa rinnalla kulkevaan toiseen keskusteluun, että näen itsekin tilanteen jossain määrin haitallisena lapselle. On kuitenkin eri asia elää tunnekylmää tai väkivaltaista lapsuutta niin, että tilanne pitkittyy vuosikausia, äiti ei hae apua, eikä pysty antamaan rakkautta hankalien tilanteiden vastapainona anteeksipyytämisestä puhumattakaan. Jos apua ei ole haettu tai ei edes haluta hakea, niin silloin lasu on nimenomaan sitä, mitä sen kuuluu eli lapsen suojelua. En tiedä olenko paras henkilö arvioimaan itse omaa tilannetta, mutta mulla on kuitenkin se ero, että ensinnäkin apua on haettu ja olemme jo sosiaalityön taholta avun piirissä. Käytännössä lasun myötä tilanne katsottaisiin uudestaan, ja todettaisiin, että koska tehostettu perhetyö (2 krt viikossa) on alkamassa ihan lähiaikoina ja äiti saa jo keskusteluapua, eikä ole akuuttia väkivallan uhkaa, niin lisäpalveluita ei tarvitse antaa. Silloin lasu toimisi vain viranomaisten työkaluna eikä sillä oikeasti olisi merkitystä lapsen suojelemisessa. Oman lapseni ja perheeni kohdalla se kuitenkin olisi pysyvä leima papereissa + lapsi joutuisi lukemaan nämä asiat isona viranomaisten kertomana. Ihan varmasti tulen näistä asioista juttelemaan lapsen kanssa muutenkin, mutta en haluaisi itsekään vastaavassa tilanteessa lukea näitä asioita viranomaisten kirjoittamana.
On järjetöntä, että keskusteluapua ei uskalla hakea siksi, että on uhkana saada ikään kuin takaperoinen lasu.
Tämän keskustelun kommentit ovat kuitenkin olleet hyödyllisiä, kiitoksia paljon niistä. Ne luovat uskoa siihen, että apua kannattaa hakea. :) Kiitos teille. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, voin luvata sinulle, että et taatusti ole ainoa, jolla on ajoittain synkkiä ja väkivaltaisia ajatuksia lastaan kohtaan. Minua (anteeksi) hiukan huvittavat nämä varoittelut siitä, että ei kannata ottaa missään nimessä puheeksi, koska nimenomaan se todennäköisesti eniten auttaisi. Kun saat purettua pahat ajatuksesi pois, pystyt myös suhtautumaan niihin ihan eri tavalla. Itse kärsin pahoista pakkoajatuksista, eikä minua ole kukaan niiden takia lynkannyt, päin vastoin olen päässyt terapiaan käsittelemään näitä ajatuksiani. Ja HUOM! Meillä kaikilla on ajatuksia, niitä tulee ja niitä menee, ja on tärkeää oppia olemaan kiinnittämättä niihin negatiivisempiin liikaa huomiota, koska sitten ne jäävät herkästi päälle. Ajatuksesta on kuitenkin pitkä matka aikeeseen ja aikeesta pitkä matka itse tekoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain ja ainoastaan omien läheisteni kanssa. Eli äitini, puolisoni ja parin erittäin hyvän ystäväni kanssa. Lisäksi näillä anonyymeillä palstoilla on saanut hyvin vertaistukea.
Kun menet terveydenhuollossa mainitsemaan noista asioista, niin ongelmat on taattuja.
Miksi näin, vai perustuuko mutuun (ei pahalla, haluaisin vain luotettavaa tietoa)?
Jos kuavilet tunteitasi lasta kohtaan siten, että vastapuolella herää pelko siitä että saattaisit oikeasti tehdä lapselle jotain, niin onhan hänellä siinä tilanteessa velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Oletko itsekään varma ettet oikeasti ylittäisi rajaa, ja tekisi jotain (väkivaltaa) lapselle? Jos et voi tätä taata, on ilmoitus silloin täysin aiheellinen, ja itseasiassa voisit sen tehdä ihan itsekin. Apuahan te oikeastikin tarvitsette jos oma vointisi on niin huonoissa kantimissa että et voi taata lapsen turvallisuutta. Pystytkö erottelemaan onko kyseessä pelkät hetkittäiset tunteet/ ajatukset, vai voisiko olla sellainen riski olemassa että siirtyisit ajatuksista tekoihin tunnekuohussa?
Saanko kysyä, miten kukaan voi "taata" ettei mitään tapahdu? Ei se ole mahdollista. Voinhan mä sanoa, että ei, en varmasti tee - ja jopa tarkoittaa sitä - mutta mitä väliä sillä on, kun se on vain mun puhetta? Tavallaan mä voin sen "taata" mutta kun se on puhetta, sanoja vain.
Ymmärrän pointtisi siitä, että jos kuvailen tunteeni niin, että vastapuolella herää pelko, että teenkö jotain jne. Mutta siinä on sekin ongelma, että minusta ihan varmasti välittyy myös itseeni kohdistuva viha, pettymys, itseinho, suru ja luopuminen (monista asioista, mm. toisen lapsen hankkimisesta on pitänyt luopua) jne. Mua huolestuttaa se, että kun tämä vyyhti on niin iso kuin se on, niin se tulkitaan erheellisesti suuremmaksi uhaksi lasta kohtaan kuin se on. Ei tässä niinkään lasta uhata, mun oma sisäinen maailma on se, johon uhka kohdistuu. No se taas voi herättää huolen siitä, että onko äiti kykeneväinen jne. Kun mua kuitenkin auttaisi parhaiten se, ettei mun tarvitsisi koteloida näitä asioita sisääni ja yrittää kärvistellä tilanteessa, jossa koen olevani huono, riittämätön, kykenemätön äiti. Vaan saisin siihen apua.
Eihän se lasu mikään maailmanloppu ole, mutta mielestäni mulla on ihan aiheellinen pointti siinä, että tässä tilanteessa se saattaisi toimia enemmän viranomaisten työkaluna kuin oikeasti lasta suojelevana välineenä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lapseton mutta sen verran osaan sanoa, että terapiassa puhutut asiat jäävät sinne. Tervettähän se vaan on päästä purkamaan tuntojaan ja siihen se terapia on aivan paikallaan.
Eikö terapeutilla ole velvollisuutta tehdä lasu jos "herää huoli"? Ap
No onko se huoli sitten aiheellinen? Herääkö sinulla itselläsikin huoli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain ja ainoastaan omien läheisteni kanssa. Eli äitini, puolisoni ja parin erittäin hyvän ystäväni kanssa. Lisäksi näillä anonyymeillä palstoilla on saanut hyvin vertaistukea.
Kun menet terveydenhuollossa mainitsemaan noista asioista, niin ongelmat on taattuja.
Miksi näin, vai perustuuko mutuun (ei pahalla, haluaisin vain luotettavaa tietoa)?
Jos kuavilet tunteitasi lasta kohtaan siten, että vastapuolella herää pelko siitä että saattaisit oikeasti tehdä lapselle jotain, niin onhan hänellä siinä tilanteessa velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Oletko itsekään varma ettet oikeasti ylittäisi rajaa, ja tekisi jotain (väkivaltaa) lapselle? Jos et voi tätä taata, on ilmoitus silloin täysin aiheellinen, ja itseasiassa voisit sen tehdä ihan itsekin. Apuahan te oikeastikin tarvitsette jos oma vointisi on niin huonoissa kantimissa että et voi taata lapsen turvallisuutta. Pystytkö erottelemaan onko kyseessä pelkät hetkittäiset tunteet/ ajatukset, vai voisiko olla sellainen riski olemassa että siirtyisit ajatuksista tekoihin tunnekuohussa?
Saanko kysyä, miten kukaan voi "taata" ettei mitään tapahdu? Ei se ole mahdollista. Voinhan mä sanoa, että ei, en varmasti tee - ja jopa tarkoittaa sitä - mutta mitä väliä sillä on, kun se on vain mun puhetta? Tavallaan mä voin sen "taata" mutta kun se on puhetta, sanoja vain.
Ymmärrän pointtisi siitä, että jos kuvailen tunteeni niin, että vastapuolella herää pelko, että teenkö jotain jne. Mutta siinä on sekin ongelma, että minusta ihan varmasti välittyy myös itseeni kohdistuva viha, pettymys, itseinho, suru ja luopuminen (monista asioista, mm. toisen lapsen hankkimisesta on pitänyt luopua) jne. Mua huolestuttaa se, että kun tämä vyyhti on niin iso kuin se on, niin se tulkitaan erheellisesti suuremmaksi uhaksi lasta kohtaan kuin se on. Ei tässä niinkään lasta uhata, mun oma sisäinen maailma on se, johon uhka kohdistuu. No se taas voi herättää huolen siitä, että onko äiti kykeneväinen jne. Kun mua kuitenkin auttaisi parhaiten se, ettei mun tarvitsisi koteloida näitä asioita sisääni ja yrittää kärvistellä tilanteessa, jossa koen olevani huono, riittämätön, kykenemätön äiti. Vaan saisin siihen apua.
Eihän se lasu mikään maailmanloppu ole, mutta mielestäni mulla on ihan aiheellinen pointti siinä, että tässä tilanteessa se saattaisi toimia enemmän viranomaisten työkaluna kuin oikeasti lasta suojelevana välineenä. Ap
Mikä lapsessa herättää tuollaisa tunteita? Eikö lastensuojelun perhetyö sitten voisi olla se apu mitä toivot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain ja ainoastaan omien läheisteni kanssa. Eli äitini, puolisoni ja parin erittäin hyvän ystäväni kanssa. Lisäksi näillä anonyymeillä palstoilla on saanut hyvin vertaistukea.
Kun menet terveydenhuollossa mainitsemaan noista asioista, niin ongelmat on taattuja.
Miksi näin, vai perustuuko mutuun (ei pahalla, haluaisin vain luotettavaa tietoa)?
Jos kuavilet tunteitasi lasta kohtaan siten, että vastapuolella herää pelko siitä että saattaisit oikeasti tehdä lapselle jotain, niin onhan hänellä siinä tilanteessa velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Oletko itsekään varma ettet oikeasti ylittäisi rajaa, ja tekisi jotain (väkivaltaa) lapselle? Jos et voi tätä taata, on ilmoitus silloin täysin aiheellinen, ja itseasiassa voisit sen tehdä ihan itsekin. Apuahan te oikeastikin tarvitsette jos oma vointisi on niin huonoissa kantimissa että et voi taata lapsen turvallisuutta. Pystytkö erottelemaan onko kyseessä pelkät hetkittäiset tunteet/ ajatukset, vai voisiko olla sellainen riski olemassa että siirtyisit ajatuksista tekoihin tunnekuohussa?
Saanko kysyä, miten kukaan voi "taata" ettei mitään tapahdu? Ei se ole mahdollista. Voinhan mä sanoa, että ei, en varmasti tee - ja jopa tarkoittaa sitä - mutta mitä väliä sillä on, kun se on vain mun puhetta? Tavallaan mä voin sen "taata" mutta kun se on puhetta, sanoja vain.
Ymmärrän pointtisi siitä, että jos kuvailen tunteeni niin, että vastapuolella herää pelko, että teenkö jotain jne. Mutta siinä on sekin ongelma, että minusta ihan varmasti välittyy myös itseeni kohdistuva viha, pettymys, itseinho, suru ja luopuminen (monista asioista, mm. toisen lapsen hankkimisesta on pitänyt luopua) jne. Mua huolestuttaa se, että kun tämä vyyhti on niin iso kuin se on, niin se tulkitaan erheellisesti suuremmaksi uhaksi lasta kohtaan kuin se on. Ei tässä niinkään lasta uhata, mun oma sisäinen maailma on se, johon uhka kohdistuu. No se taas voi herättää huolen siitä, että onko äiti kykeneväinen jne. Kun mua kuitenkin auttaisi parhaiten se, ettei mun tarvitsisi koteloida näitä asioita sisääni ja yrittää kärvistellä tilanteessa, jossa koen olevani huono, riittämätön, kykenemätön äiti. Vaan saisin siihen apua.
Eihän se lasu mikään maailmanloppu ole, mutta mielestäni mulla on ihan aiheellinen pointti siinä, että tässä tilanteessa se saattaisi toimia enemmän viranomaisten työkaluna kuin oikeasti lasta suojelevana välineenä. Ap
Ja itse asiassa tuohon kysymykseesi, että voinko olla varma, etten tee mitään lapselle, vastaisin että olen erittäin varma. Mulla ei ole sellainen olo, että tekisin. Lukemattomia kertoja olisin halunnut tehdä, enkä ole tehnyt. Sen rajan ylittäminen on oikeasti eri asia.
Mutta ei sen spekulointi, että teenkö lapselle jotain vai en, ole tässä se tärkein pointti. Tämä on juuri nimenomaan sitä, mitä keskusteluavun hakemisessa pelkään, eli että se huomio siirtyy siihen, teenkö jotain lapselle, voinko "taata" lapsen turvallisuuden. Koska ei akuutisti ole kyse siitä, vaan mun pahasta olosta, joka vaikuttaa jo nyt lapseen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain ja ainoastaan omien läheisteni kanssa. Eli äitini, puolisoni ja parin erittäin hyvän ystäväni kanssa. Lisäksi näillä anonyymeillä palstoilla on saanut hyvin vertaistukea.
Kun menet terveydenhuollossa mainitsemaan noista asioista, niin ongelmat on taattuja.
Miksi näin, vai perustuuko mutuun (ei pahalla, haluaisin vain luotettavaa tietoa)?
Jos kuavilet tunteitasi lasta kohtaan siten, että vastapuolella herää pelko siitä että saattaisit oikeasti tehdä lapselle jotain, niin onhan hänellä siinä tilanteessa velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Oletko itsekään varma ettet oikeasti ylittäisi rajaa, ja tekisi jotain (väkivaltaa) lapselle? Jos et voi tätä taata, on ilmoitus silloin täysin aiheellinen, ja itseasiassa voisit sen tehdä ihan itsekin. Apuahan te oikeastikin tarvitsette jos oma vointisi on niin huonoissa kantimissa että et voi taata lapsen turvallisuutta. Pystytkö erottelemaan onko kyseessä pelkät hetkittäiset tunteet/ ajatukset, vai voisiko olla sellainen riski olemassa että siirtyisit ajatuksista tekoihin tunnekuohussa?
Saanko kysyä, miten kukaan voi "taata" ettei mitään tapahdu? Ei se ole mahdollista. Voinhan mä sanoa, että ei, en varmasti tee - ja jopa tarkoittaa sitä - mutta mitä väliä sillä on, kun se on vain mun puhetta? Tavallaan mä voin sen "taata" mutta kun se on puhetta, sanoja vain.
Ymmärrän pointtisi siitä, että jos kuvailen tunteeni niin, että vastapuolella herää pelko, että teenkö jotain jne. Mutta siinä on sekin ongelma, että minusta ihan varmasti välittyy myös itseeni kohdistuva viha, pettymys, itseinho, suru ja luopuminen (monista asioista, mm. toisen lapsen hankkimisesta on pitänyt luopua) jne. Mua huolestuttaa se, että kun tämä vyyhti on niin iso kuin se on, niin se tulkitaan erheellisesti suuremmaksi uhaksi lasta kohtaan kuin se on. Ei tässä niinkään lasta uhata, mun oma sisäinen maailma on se, johon uhka kohdistuu. No se taas voi herättää huolen siitä, että onko äiti kykeneväinen jne. Kun mua kuitenkin auttaisi parhaiten se, ettei mun tarvitsisi koteloida näitä asioita sisääni ja yrittää kärvistellä tilanteessa, jossa koen olevani huono, riittämätön, kykenemätön äiti. Vaan saisin siihen apua.
Eihän se lasu mikään maailmanloppu ole, mutta mielestäni mulla on ihan aiheellinen pointti siinä, että tässä tilanteessa se saattaisi toimia enemmän viranomaisten työkaluna kuin oikeasti lasta suojelevana välineenä. Ap
Jos sanot ja todella tarkoitat ettet tekisi lapselle mitään, niin siihen on luottaminen. Jos itsekin pelkäät että saattaisit tehdäkin, luulisi että ihan itsekin olisit sitä mieltä että lapsi tarvitsee suojelua. Niin kauan kun tilanne on se, että koet selviäväsi kunhan vain saat purkaa tuntojasi ja sen jälkeen arki taas sujuu, ei ole hätää. Kyllä ammattilainen sinua uskoo. Mutta jos se puhuminen ei auta, ja tunnet negatiivisia tunteita koko ajan, kannattaa itsekin vakavasti miettiä onko vankempien tukitoimien tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain ja ainoastaan omien läheisteni kanssa. Eli äitini, puolisoni ja parin erittäin hyvän ystäväni kanssa. Lisäksi näillä anonyymeillä palstoilla on saanut hyvin vertaistukea.
Kun menet terveydenhuollossa mainitsemaan noista asioista, niin ongelmat on taattuja.
Miksi näin, vai perustuuko mutuun (ei pahalla, haluaisin vain luotettavaa tietoa)?
Jos kuavilet tunteitasi lasta kohtaan siten, että vastapuolella herää pelko siitä että saattaisit oikeasti tehdä lapselle jotain, niin onhan hänellä siinä tilanteessa velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Oletko itsekään varma ettet oikeasti ylittäisi rajaa, ja tekisi jotain (väkivaltaa) lapselle? Jos et voi tätä taata, on ilmoitus silloin täysin aiheellinen, ja itseasiassa voisit sen tehdä ihan itsekin. Apuahan te oikeastikin tarvitsette jos oma vointisi on niin huonoissa kantimissa että et voi taata lapsen turvallisuutta. Pystytkö erottelemaan onko kyseessä pelkät hetkittäiset tunteet/ ajatukset, vai voisiko olla sellainen riski olemassa että siirtyisit ajatuksista tekoihin tunnekuohussa?
Saanko kysyä, miten kukaan voi "taata" ettei mitään tapahdu? Ei se ole mahdollista. Voinhan mä sanoa, että ei, en varmasti tee - ja jopa tarkoittaa sitä - mutta mitä väliä sillä on, kun se on vain mun puhetta? Tavallaan mä voin sen "taata" mutta kun se on puhetta, sanoja vain.
Ymmärrän pointtisi siitä, että jos kuvailen tunteeni niin, että vastapuolella herää pelko, että teenkö jotain jne. Mutta siinä on sekin ongelma, että minusta ihan varmasti välittyy myös itseeni kohdistuva viha, pettymys, itseinho, suru ja luopuminen (monista asioista, mm. toisen lapsen hankkimisesta on pitänyt luopua) jne. Mua huolestuttaa se, että kun tämä vyyhti on niin iso kuin se on, niin se tulkitaan erheellisesti suuremmaksi uhaksi lasta kohtaan kuin se on. Ei tässä niinkään lasta uhata, mun oma sisäinen maailma on se, johon uhka kohdistuu. No se taas voi herättää huolen siitä, että onko äiti kykeneväinen jne. Kun mua kuitenkin auttaisi parhaiten se, ettei mun tarvitsisi koteloida näitä asioita sisääni ja yrittää kärvistellä tilanteessa, jossa koen olevani huono, riittämätön, kykenemätön äiti. Vaan saisin siihen apua.
Eihän se lasu mikään maailmanloppu ole, mutta mielestäni mulla on ihan aiheellinen pointti siinä, että tässä tilanteessa se saattaisi toimia enemmän viranomaisten työkaluna kuin oikeasti lasta suojelevana välineenä. ApMikä lapsessa herättää tuollaisa tunteita? Eikö lastensuojelun perhetyö sitten voisi olla se apu mitä toivot?
Aiemmin mainitsin, että lapsi on erityinen ja käytös on välillä erittäin raskasta. Perhetyö on varmasti osa sitä apua, mitä toivon (itsehän sitä olen pyytänyt), mutta ei tämä henkilö ole psykoterapeutti, psykologi tai edes psyk sairaanhoitaja, enkä oletettavasti pysty hänen kanssaan työskentelemään niin syvällisellä tasolla, ihan jo pelkästään siitä syystä, että lapsi on pääsääntöisesti paikalla, että siitä olisi vastaava apu. Tarvitsisin siis kahdenkeskistä keskusteluapua. Mulla on hyvä kokemus terapiasta, olen käynyt pitkän terapian kauan ennen lapsen syntymää. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsestasi ei saisi olla huolissaan? Äidit keskittyvät niin paljon itseensä että unohtavat kokonaan, että lapsi joutuu sietämään sen vihan, negatiiviset tunteet, raivon jne., joita äiti pitää omana oikeutenaan, koska saahan äidillä nyt tunteita olla! Lapselle tuollainen lapsuus on hyvin traumatisoiva.
Alapeukuttajille kysymys: oikeastiko lapsella on hyvä lapsuus jälkeläisiinsä negatiivisia tunteita kohdistavan kanssa?
En alapeukuttanut, mutta vastaan silti. Kyllä, oikeasti. Meillä oli vaikea vauva. Pahimpina aikoina toivoin hartaasti kätkytkuolemaa. Olin täysi zombi, hoidin vain konemaisesti rutiineja, ja nukkumaanmeno pelotti joka ilta, kun tiesi mitä yö taas tulisi olemaan.
Lapsi on nyt aikuinen ja erittäin rakas, tasapainoinen ja onnellisen oloinen. Mitään sossupuolen asiakkuuksia meillä ei ollut koskaan. Lasta hoidettiin aina hyvin.
M51
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain ja ainoastaan omien läheisteni kanssa. Eli äitini, puolisoni ja parin erittäin hyvän ystäväni kanssa. Lisäksi näillä anonyymeillä palstoilla on saanut hyvin vertaistukea.
Kun menet terveydenhuollossa mainitsemaan noista asioista, niin ongelmat on taattuja.
Miksi näin, vai perustuuko mutuun (ei pahalla, haluaisin vain luotettavaa tietoa)?
Jos kuavilet tunteitasi lasta kohtaan siten, että vastapuolella herää pelko siitä että saattaisit oikeasti tehdä lapselle jotain, niin onhan hänellä siinä tilanteessa velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Oletko itsekään varma ettet oikeasti ylittäisi rajaa, ja tekisi jotain (väkivaltaa) lapselle? Jos et voi tätä taata, on ilmoitus silloin täysin aiheellinen, ja itseasiassa voisit sen tehdä ihan itsekin. Apuahan te oikeastikin tarvitsette jos oma vointisi on niin huonoissa kantimissa että et voi taata lapsen turvallisuutta. Pystytkö erottelemaan onko kyseessä pelkät hetkittäiset tunteet/ ajatukset, vai voisiko olla sellainen riski olemassa että siirtyisit ajatuksista tekoihin tunnekuohussa?
Saanko kysyä, miten kukaan voi "taata" ettei mitään tapahdu? Ei se ole mahdollista. Voinhan mä sanoa, että ei, en varmasti tee - ja jopa tarkoittaa sitä - mutta mitä väliä sillä on, kun se on vain mun puhetta? Tavallaan mä voin sen "taata" mutta kun se on puhetta, sanoja vain.
Ymmärrän pointtisi siitä, että jos kuvailen tunteeni niin, että vastapuolella herää pelko, että teenkö jotain jne. Mutta siinä on sekin ongelma, että minusta ihan varmasti välittyy myös itseeni kohdistuva viha, pettymys, itseinho, suru ja luopuminen (monista asioista, mm. toisen lapsen hankkimisesta on pitänyt luopua) jne. Mua huolestuttaa se, että kun tämä vyyhti on niin iso kuin se on, niin se tulkitaan erheellisesti suuremmaksi uhaksi lasta kohtaan kuin se on. Ei tässä niinkään lasta uhata, mun oma sisäinen maailma on se, johon uhka kohdistuu. No se taas voi herättää huolen siitä, että onko äiti kykeneväinen jne. Kun mua kuitenkin auttaisi parhaiten se, ettei mun tarvitsisi koteloida näitä asioita sisääni ja yrittää kärvistellä tilanteessa, jossa koen olevani huono, riittämätön, kykenemätön äiti. Vaan saisin siihen apua.
Eihän se lasu mikään maailmanloppu ole, mutta mielestäni mulla on ihan aiheellinen pointti siinä, että tässä tilanteessa se saattaisi toimia enemmän viranomaisten työkaluna kuin oikeasti lasta suojelevana välineenä. ApJos sanot ja todella tarkoitat ettet tekisi lapselle mitään, niin siihen on luottaminen. Jos itsekin pelkäät että saattaisit tehdäkin, luulisi että ihan itsekin olisit sitä mieltä että lapsi tarvitsee suojelua. Niin kauan kun tilanne on se, että koet selviäväsi kunhan vain saat purkaa tuntojasi ja sen jälkeen arki taas sujuu, ei ole hätää. Kyllä ammattilainen sinua uskoo. Mutta jos se puhuminen ei auta, ja tunnet negatiivisia tunteita koko ajan, kannattaa itsekin vakavasti miettiä onko vankempien tukitoimien tarvetta.
Kiitos.
Ehkä olen huolestunut sen takia, että olin itsekin nuorena, vastavalmistuneena jonkin aikaa sote-alalla ja olihan siinä hommassa aika tunari alussa. :) Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lapseton mutta sen verran osaan sanoa, että terapiassa puhutut asiat jäävät sinne. Tervettähän se vaan on päästä purkamaan tuntojaan ja siihen se terapia on aivan paikallaan.
Eikö terapeutilla ole velvollisuutta tehdä lasu jos "herää huoli"? Ap
No onko se huoli sitten aiheellinen? Herääkö sinulla itselläsikin huoli?
Niin, tuohon mainitsinkin, että se uhka kohdistuu varmaan eniten omaan sisäiseen maailmaan, mutta se voi näkyä ulospäin aika voimakkaasti. Ap
Sostyöntekijälle olen kertonut uupumuksesta ja pinnan kiristymisestä. Oikeastaan aika monipuolisesti avannut, lieventänyt vain pahimpien tunteiden voimakkuutta ja jättänyt väkivalta-ajatukset ja pelottavan käytöksen pois. Tiedän, että ei välttämättä ole ollut oikea toimintatapa. Toisaalta heiltä emme todennäköisesti saisi sen enempää apua kuin nytkään (perhetyö, tukiperhe joskus ehkä).
Sen sijaan mitä haluaisin niin olisi se, että pääsisin puhumaan itse luotettavalle taholle, mieluiten psykoterapeutille tai kokeneelle neuvolapsykologille niistä voimakkaista, välillä jopa äärimmäisistä tunteista, joita minulla lasta kohtaan on. Yksi suurimmista on pettymys (suurelta osin lapsen erityisyyden takia) ja ajoittainen halu "viskata lapsi järveen ja onkia parempi tilalle". Korostan, että mitään tällaista en ole lapselle tekemässä.
Tuon radio-ohjelman perusteella kuitenkin heräsi tunne, että lasu tulee aika herkästi, jos näitä asioita avaa rehellisesti. Toki ohjelmassa puhunut nainen oli jo lyönyt omaa lastaan ja kertoi, että uhkaavia tilanteita oli jopa päivittäin. Mutta se, että ammattilaisella on velvollisuus tehdä lasu, jotta asia tulee selvitettyä... Se saa ajattelemaan ettei yksinkertaisesti uskalla näyttää niitä tunteita rehellisesti, kun ne ovat niin raadollisia ja voimakkaita.
Ja kuten mainitsin, niin en haluaisi että nämä tulisivat papereihin ja lapsen luettavaksi myöhemmin. Ap