Listataan isossa perheessä kasvamisen huonoja puolia!

Osa säikähtää, eikä uskalla hankkia edes omia lapsia.

Perinnöksi saat homeiset ikkunankarmit, haljenneen lautasen vuodelta 1971 ja pannunalusen.

Vierailija kirjoitti:

Perinnöksi saat homeiset ikkunankarmit, haljenneen lautasen vuodelta 1971 ja pannunalusen.

Miten eroaa nykymaalaisten perinnöistä? Homeinen talo muuttotappiokunnalla, mitä kukaan ei osta.

En tiedä onko teillä kokemusta isoista perheistä vai ollaanko joku harvinaisuus, mutta meillä ei esim.ole koskaan kova meteli🤷Miksi ihmeessä sisällä pitäisi huutaa tai mekastaa. Lapsia on siis 7kpl. On varmaan totta, että huomio ei riitä kaikille niin paljon kuin jos lapsia olisi se 1 tai 2. Meillä minä olen ollut vaan kotona ja lasten saatavilla mikä rauhoittaa elämää. Vaatteita kierrätetään pienenmillä varsinkin paljon, mutta teinit kyllä saa uusia merkkivaatteita mitkä heille tärkeitä. Kesän toinen huvipuistoreissu on tulossa tällä viikolla. Vessoja meillä on useita ja varsinkin nyt kesällä kun koko sakki kotona niitä saa pestä usein. Meillä käy palkattu hoitaja jos halutaan tehdä asioita kaksin eli teinit ei ole lapsenvahteja. Pienillä on yhteiset huoneet ja isoilla omat missä rauhallista. En pystyisi itse elämään kaaoksessa, ei semmoinen toimi isossa perheessä.

Vanhemmat aina väsyneitä ja kärttypäitä. Raha koko ajan tiukilla. Aina melua ja kiistaa jostain asioista sekä vanhempien että lasten välillä. Kyläiltiin harvoin, ei varmaan kutsuttu nälkäistä lapsilaumaa vanhempineen. Autossa istuttiin kylki kyljessä ja nuorin edessä äidin sylissä. Ei kivaa. Aikuisina ollaan veljien kanssa naurettu asioita, lapsena ei naurattanut. Mulla ei ole lapsia, ei tullut koskaan sellaista fiilistä että perhe-elämä olisi kivaa. En ole katunut. Sisarukset on rikkaus, mutta liika on liikaa. Jokainen lapsi ansaitsee yksilöllistä hoitoa ja jaksavat vanhemmat.

Vieraat eivät muista nimeä vaan olet joku senjasen lapsista. Monesta asiasta jää paitsi kun ei kaikille riitä ja tottakai nuorimmille ensin. Vanhempana sisaruksena sai vain olla se joka teki töitä. Koulu oli omaa aikaa ja muutoin auttamassa äitiä. Todellakaan en tuntenut olevani muuta kuin työntekijä perheessä eikä vanhempani välittäneet miten minulla menee. Kun muutin kiireesti omilleni ja kauas kotoa 19v olin itsekäs enkä ajatellut muuta perhettä lainkaan kuten vanhempani ilmaisivat. Suomeksi menettivät ilmaisen orjan. 

Entisessa asuinpaikassa naapureilla, reilu 3-kymppisellä pariskunnalla oli 7 lasta. Arvaatte uskonnon. No, tää rouva piti kuulosuojaimia päässä sisällä, koska ei jaksanut kuunnella sitä mökää. Kertoi itse. Että varmaan se mökä.

Vanhemmat lapset joutuvat ihan liian varhain ottamaan vastuuta itsestään ja pienemmistä. Alle kouluikäiset isosisarukset vahtivat nuorempiaan jopa uimarannalla. Itse esikoisena näin jo ennen kouluikää painajaisia onnettomuuksista, joita pikkusisaruksille näissä tilanteissa voisi sattua.

Ikinä ei matkusteta mihinkään, koska ei ole varaa. Vaatteita kierrätetään, kalliita tai edes keskihintaisia harrastuksia ei ole tai ei saa jatkaa.

Vanhemmat ovat väsyneitä ja stressaantuneita. Lapsille ei riitä yksilöllistä huomiota tai kannustusta. Minulle on edelleen vieras ajatus, että voisin kysyä vanhemmiltani neuvoa tai apua johonkin. Jo lapsena sai tottua, että niitä ei heltiä.

Nuorinta lasta ei enää niin jakseta kasvattaa, ja hän saa tehdä, mitä lystää.

Jatkuvasti oli meteliä ja nahistelua, ja omaa rauhaa ei ollut. Teini-ikäisenä ei saanut edes viikonloppuisin nukkua pitkään, kun odottamassa oli kotiaskareet ja joku sisaruksista.

Nyt olen 33-vuotias. Omia lapsia ei ole. Tuntuu, että olen hoitanut muiden lapsia ja ollut vastuussa kodista jo ihan tarpeeksi. Oma lapsuus ja nuoruus jäi elämättä.

Täydennän vielä sen, että vanhempani ovat koulutettuja ja ihan hyvissä ammateissa. Mutta kun ei resursseja riitä, niin niitä ei sitten riitä.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko teillä kokemusta isoista perheistä vai ollaanko joku harvinaisuus, mutta meillä ei esim.ole koskaan kova meteli🤷Miksi ihmeessä sisällä pitäisi huutaa tai mekastaa. Lapsia on siis 7kpl. On varmaan totta, että huomio ei riitä kaikille niin paljon kuin jos lapsia olisi se 1 tai 2. Meillä minä olen ollut vaan kotona ja lasten saatavilla mikä rauhoittaa elämää. Vaatteita kierrätetään pienenmillä varsinkin paljon, mutta teinit kyllä saa uusia merkkivaatteita mitkä heille tärkeitä. Kesän toinen huvipuistoreissu on tulossa tällä viikolla. Vessoja meillä on useita ja varsinkin nyt kesällä kun koko sakki kotona niitä saa pestä usein. Meillä käy palkattu hoitaja jos halutaan tehdä asioita kaksin eli teinit ei ole lapsenvahteja. Pienillä on yhteiset huoneet ja isoilla omat missä rauhallista. En pystyisi itse elämään kaaoksessa, ei semmoinen toimi isossa perheessä.

Meitä oli 14 sisarusta ja ei mitään palkattua apua. Vanhimpana hoidin paljon kotia ja kuusi seuraavaa  oli poikia jotka eivät tehneet kotitöitä. Todella äänekästä välillä. Toki minä olin jo muuttanut pois kotoa ennen kuin kaksi nuorinta sisarustani syntyivät. 

Naapurin 7-lapsisesta perheestä muutetaan pois kotoa heti, kun tulee 18 v täyteen. Ei väliä onko töissä tai koulussa, yo-kirjoitukset tulossa, pois vaan.

Itse he siis tahtovat lähteä, ei sillä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat lapset joutuvat ihan liian varhain ottamaan vastuuta itsestään ja pienemmistä. Alle kouluikäiset isosisarukset vahtivat nuorempiaan jopa uimarannalla. Itse esikoisena näin jo ennen kouluikää painajaisia onnettomuuksista, joita pikkusisaruksille näissä tilanteissa voisi sattua.

Ikinä ei matkusteta mihinkään, koska ei ole varaa. Vaatteita kierrätetään, kalliita tai edes keskihintaisia harrastuksia ei ole tai ei saa jatkaa.

Vanhemmat ovat väsyneitä ja stressaantuneita. Lapsille ei riitä yksilöllistä huomiota tai kannustusta. Minulle on edelleen vieras ajatus, että voisin kysyä vanhemmiltani neuvoa tai apua johonkin. Jo lapsena sai tottua, että niitä ei heltiä.

Nuorinta lasta ei enää niin jakseta kasvattaa, ja hän saa tehdä, mitä lystää.

Jatkuvasti oli meteliä ja nahistelua, ja omaa rauhaa ei ollut. Teini-ikäisenä ei saanut edes viikonloppuisin nukkua pitkään, kun odottamassa oli kotiaskareet ja joku sisaruksista.

Nyt olen 33-vuotias. Omia lapsia ei ole. Tuntuu, että olen hoitanut muiden lapsia ja ollut vastuussa kodista jo ihan tarpeeksi. Oma lapsuus ja nuoruus jäi elämättä.

Täydennän vielä sen, että vanhempani ovat koulutettuja ja ihan hyvissä ammateissa. Mutta kun ei resursseja riitä, niin niitä ei sitten riitä.

Tuttua. Jos vanhemmilta kysyi apua esim. läksyihin niin sai tiuskimista takaisin. Nykyäänkin kokeilen tehdä kaiken itse ja avun pyytäminen tuntuu vieraalta. Sekin tuntuu hyvin oudolta jos joku tulee tarjoamaan apua vapaaehtoisesti, tulee vaistomaisesti kieltäydyttyä kun pakko pärjätä yksin.