Viiltelyjäljet käsivarressa ja sukulaisvierailut

Teenkö siis vain palveluksen, jos pysyttelen erossa sukulaisistani siksi, kun mulla on teininä tehdyt viiltojäljen arvet käsivarsissani? Olen ihan kunnollinen kansalainen muuten.

Ai että se luulisi viiltojälkiä pistojäljiksi? Pitää olla vähän tyhmä sukulainen.

Viiltelyjäljistä aiheutuu koko elämän kestävä stigma, niin se vain on. Itse olen valinnut pitkähihaiset, koska en jaksa sitä ihmisten tuijotusta ja joskus harvoin kommentointia. Tatuointia olen myös harkinnut, tuijotelkoon mieluummin sitä eikä arpia.

Pysyt erossa, et ole selittelyvelvollinen yhtään kenellekään etkä kenenkään kynnysmatto.

Olen aina ihmetellyt tuota viiltelyhommaa, eikö siinä tosiaan tule mieleen, että ne jäljet jää näkyviin... No, mielen syövereitä on vaikea aina tajuta, että siinä mielessä voisi jättää moiset sukulaiset sitten rauhaan, ettei jää harmittamaan moinen käytös.

Vierailija kirjoitti:

Ai että se luulisi viiltojälkiä pistojäljiksi? Pitää olla vähän tyhmä sukulainen.

En googlettamatta tiedä itsekään, miltä huumeidenkäyttäjien pistojäljet näyttävät (uskoisin, että pistemäisiltä arvilta näyttävät - en itse tuijottele muiden käsivarsia). Mulla on käsivarren ulkosyrjällä sellaisia poikkiraitoja muutama.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt tuota viiltelyhommaa, eikö siinä tosiaan tule mieleen, että ne jäljet jää näkyviin... No, mielen syövereitä on vaikea aina tajuta, että siinä mielessä voisi jättää moiset sukulaiset sitten rauhaan, ettei jää harmittamaan moinen käytös.

Olin hieman ahdistunut teini. Vieläkin hävettää koko asia ja kyse oli yhdestä riidasta, jonka seurauksena tein itselleni ne jäljet ja karkasin samana iltana kotoa (ainoa yö poissa kotoa luvattomasti koko teiniaikanani). Istuskelin sitten jossain bussipysäkillä yksin aamuun saakka, kunnes liikennevälineet alkoivat jälleen kulkea ja menin kotiin takaisin.

Minulla ei ole viiltoarpia, mutta erään tapaturman jäljiltä jäi rumat jäljet käteen, jotka haluan peittää. Näin kesäisin käytän sifonkisia, riittävän pitkähihaisia "viittoja". Ei ole ollenkaan kuuma, suojaa kivasti auringoltakin ja mitään arpia ei näy kellekään. 

Lämpimästi suosittelen sinullekin.

Tosi ikävää, jos jotkut vielä vuosien päästä - kerran ohikiitävänä hetkenä nuorena viilletyistä jäljistä - kummastuu. Hyvin vaikea ymmärtää miksi vielä takertuu arpiin.

Minulla on vuosia sitten tullut palavamma-arpi kyynärtaipeen lähellä. Yleensä palovammasta jääneet arvet häviää vuosien myötä. Ehkä tuokin vielä lähtee aikanaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt tuota viiltelyhommaa, eikö siinä tosiaan tule mieleen, että ne jäljet jää näkyviin... No, mielen syövereitä on vaikea aina tajuta, että siinä mielessä voisi jättää moiset sukulaiset sitten rauhaan, ettei jää harmittamaan moinen käytös.

Monia teinejä ei kiinnosta miltä jäljet tuntuu esim. 30-vuotiaana. Siinä yrittää vain selvitä ja lievittää omaa pahaa oloa. Mä viiltelin toista rannetta jonkin aikaa, kunnes menin töihin missä oli työasuna t-paita, eikä saanut pitää koruja niin lopetin. Nyt vuosien jälkeen jäljet on melko huomaamattomat, mutta jos koko käsivarsi on viillelty täyteen ne varmasti näkyy loppuelämän. 

Mikset vaan laita pitkähihaista ohutta paitaa?

Vierailija kirjoitti:

Mikset vaan laita pitkähihaista ohutta paitaa?

Vahinko tapahtui jo eli iäkäs sukulaiseni näki arpeni. Täytyy olla vastaavissa tilanteissa varovaisempi jatkossa.

Sanot, että ankea lapsuutesi sai sinut viiltelemään itseäsi ja syytät iäkästä sukulaistasi siitä, ettei puuttunut teidän perheen menoon. Luulisi hiljenevän.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt tuota viiltelyhommaa, eikö siinä tosiaan tule mieleen, että ne jäljet jää näkyviin... No, mielen syövereitä on vaikea aina tajuta, että siinä mielessä voisi jättää moiset sukulaiset sitten rauhaan, ettei jää harmittamaan moinen käytös.

Siinä vaiheessa kun henkistä tuskaa ei saa laantumaan millään muulla kuin korvaamalla se fyysisellä, tai sitten kun ei tunne mitään niin hakee edes jotain fyysisiä tuntemuksia, silloin ei edes tule mieleen että mitäköhän isotäti marjukka 20 vuoden päästä näistä jäljistä ajattelee. Todennäköisempää on että itse kuolee siihen tuskaan kuin jäisi esittelemään jälkiään.

Mun tytär 21 v. ei peittele viiltojälkiään ja niitä on paljon, käsissä sekä jaloissa. Ei tosin niitä

tyrkytä/esittele tarkoituksella, mutta käyttää helteillä hihattomia paitoja, sortseja, mekkoja yms

Kantaa rohkeasti teininä tehtyjen töppäysten jäljet ja vastaa reilusti, jos kysytään.

tiedätte sen tunteen, kun lyö nyrkkiä pöytään että "voi prrrkle!"  - Ei siinäkään ajattele rauhallisen analyyttisesti, että ei oo järkee lyödä pöytää eikä se mitään auta- vaan vitutus purkautuu sitä kautta ulos. Viiltelyssä samaa. Itsellänikin jälkiä nuoruudesta on.

Mä olen 35vuotta elänyt näiden viiltelyrantujen kanssa. Alussa peittelin useiden vuosien ajan, mut sit päätin olla vaan välittämättä. Huomaan kyllä et jotkut katsoo, kukaan ei ole kysynyt mitään ikinä. Jos kysyis, niin kertoisin rehellisesti et nuoruuden pöllöilyjä ovat.

Muistaako kukaan esim niitä huiveja, jotka käärittiin käsiin oliko kasarilla? Mä käytän niitä, eri värisiä, peittää hyvin ja moni sanoo et onpa pirtsakan näköinen huivi sulla.

Up

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt tuota viiltelyhommaa, eikö siinä tosiaan tule mieleen, että ne jäljet jää näkyviin... No, mielen syövereitä on vaikea aina tajuta, että siinä mielessä voisi jättää moiset sukulaiset sitten rauhaan, ettei jää harmittamaan moinen käytös.

Se paha olo on se juttu. Ei siinä ajattele niin hirveän rationaalisesti.

Ehkä se hätähuuto

on sellaisen, että toivoo jonkun edes reagoivan, jos näkee.