45-50-vuotiaana isäksi

Christiiina kirjoitti:

Miehillehän on tyypillistä se, että 40-50-vuotiaana, kun mahdollisesti omat lapset ovat jo isoja tai jopa aikuisia, tulee miehille uudestaan vauvakuume.

Jep. Yleensä tähän linkittyy vahva ikäkriisi ja kuolemanpelko.

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Miehillehän on tyypillistä se, että 40-50-vuotiaana, kun mahdollisesti omat lapset ovat jo isoja tai jopa aikuisia, tulee miehille uudestaan vauvakuume.

Jep. Yleensä tähän linkittyy vahva ikäkriisi ja kuolemanpelko.

Sinähän et koskaan kuolekaan?

Kun täällä jotkut kirjoittaa, että itse olen vähän yli 40 ja lapset jo täysi-ikäisiä, enkä voisi kuvitellakaan lapsi arkea enää ja nyt alkaa uusi ihana elämäntilanne kun lapset lähtee maailmalle, niin nämä ihmiset ei vissiin ymmärrä sitä, että ei tietenkään sitä enää halua, kun sen on jo kokenut ja vanhemmalla iällä lapsen saaminen on heille uusi ja ihana elämäntilanne. Ei voi eikä pidä verrata kahta täysin erilaista elämänkaarta ja käyttää sitä jonain argumenttina. Kaikille ei ole ollut mahdollista hankkia lapsia 25-vuotiaana monista eri syistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Positiivista on, että jaksaa valvoa paremmin kuin 20-vuotiaana, koska unentarve on pienempi. Tämä niille tiedoksi, jotka väittävät toisinpäin.

Vanhemmuus on naurettavan helppoa yli 40-vuotiaana. Monet ongelmat johtuvat vain nuoresta iästä ja elämänkokemuksen puutteesta. Suurin ongelma on, jos menojalka vielä vipattaa ja seksiä tarvitsee joka viikko. Näillä miehillä ei parisuhde tule lapsiaikana kestämään.

Joka viikko?

Joillain on nuorena silleen hurjaa että ihan viikottain jörnitään.

Sain pikkusiskon kun isäni oli 49v. Isä ei koskaan valittanut elämän raskautta kun siinä iässä vielä lapsi tuli hankittua. Hän kuoli 83v, joten ehti olla isänä sisarelleni 34v.

Sisko on paras ystäväni joten olen luonnollisesti iloinen tästä 'iltatähdestä'. Jos vain isyydestä puhutaan niin ikä ei todellakaan merkitse paljoa. Voi olla optimaalisessa iässä isäksi ja vielä täysin kypsymätön.

Ajatuksena jo täysin idioottimaista. Ajattele sitä lasta. Kyllä täällä näitä paskiaisia jo riittävästi on, ettei sun tarvitse huonoja geenejäs pistää jakoo.

Oma isäni oli 46 ja äitini 41 kun synnyin. Minua ei ikinä lapsena haitannut ns. vanhat vanhempani, ja olen ymmärtänyt että minustakin on ollut heille suurta iloa eikä taakkaa. En ole saanut riesakseni mitään tässä ketjussa esitettyjä vanhojen vanhempien lapsien marginaalivaivoja. Älyäkin taitaa löytyä kun olen korkeakoulutettu ja hyvässä asemassa :) Harmikseni kuitenkin menetin isäni, kun hän oli 67. Äitini lähentelee yhdeksääkymppiä ja on säästynyt isommilta vanhuuden vaivoilta. Herkkänä ihmisenä tuntuu kurjalta luopua vanhemmistaan ns. aikaisessa iässä, mutta tämä on minun polkuni. Isyyttä yli nelikymppisinä suunnitteleville sanoisin, että antaa mennä vaan, jos tuntuu siltä :)