Lue keskustelun säännöt.
Ethän tee tätä virhettä juhlatarjoilujen kanssa - ekan kerran jäi nälkä!
Osallistuin viikonloppuna sukulaiseni syntymäpäiväjuhliin, joissa oli vieraana parikymmentä ihmistä (aikuisia ja lapsia). Iso osa vieraista oli tullut muutaman tunnin ajomatkan päästä eli ei ollut vartin kotimatka juhlista. Ekan kerran jouduin kotimatkalla poikkeamaan hampurilaisella, sillä hutera olo ja nälkä jäi, kun suolaista tarjottavaa ei ollut.
Juhlapaikassa oli todella kuuma helteen takia, joten suolainen syötävä olisi ollut tarpeen. Sen sijaan juhlissa tarjoilut olivat käytännössä pelkkää makeaa: kakkuja oli useampia, lisäksi pullaa, muffinsseja, keksejä, montaa eri sorttia karkkeja yms. Hedelmiä oli yksi kulhollinen, joka loppui tuolla vierasmäärällä ennen kuin kaikki ehtivät hakea syötävää. Käytännössä ainoa suolainen syötävä oli karjalanpiirakat, joita oli parille kymmenelle juhlavieraalle varattu 7 kpl. Nämä olivat tietenkin loppuneet heti alkuunsa. Ei tietenkään kaikkea tarjottavaa voi olla jokaiselle vieraalle isoa määrää, mutta yksi karjalanpiirakka per vieras olisi ollut jotain, kun muuta suolaista tarjottavaa ei ollut. Tyhjää vatsaa en viitsinyt täyttää sokerisilla herkuilla, joten söin siivun pullaa kahvin kanssa.
Suosittelen: jos järjestät juhlat, niin laitathan tarjolle myös suolaista syötävää, varsinkin näin helteellä. Tämä on tärkeää varsinkin, jos juhlissa on vanhuksia tai pieniä lapsia, joita helle erityisesti rasittaa. Ei tarvitse olla mitään "ihmeellistä", voileivät/pasteijat/piirakka/kotitekoinen pizza tms käy hyvin. Harva oikeasti haluaa syödä pelkkää makeaa juhlissa, varsinkin jos on tullut pidemmän matkan päästä.
Kommentit (704)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menitkö sinne syömään vai juhlimaan jonkun syntymäpäiviä?
Me menimme juhlimaan. Kahdeksan ihmisen panostus matkoineen, ruokineen, yöpymisineen noin 1500 euroa(vaatteet ei kuulu tähän) + lahjakortti 500 euroa. Isäntäväen panostus noin 200, kakkua ja samppanjaa. Vieraina oli isäntäväen toisen puolison sukua, työkavereita ja naapureita.
Ei tarkoitus ole, että rahat menisivät tasan, mutta.....
Olen utelias. Missä juhlissa annetaan 500 euron lahjakortti lahjaksi?
Olen eri mutta vastaan kuitenkin. Esim kummilapselleni annan 1000 e lahjakortin. Hääparille 400-800 e, jos olisi todella tärkeä hääpari niin silloin 1000 e. Rippilahjaksi 100 e. Ylioppilaslahjaksi 200 e.
Syntymäpäivälahjoja (sanotaan nyt ikäryhmässä 30-75 v) ei enää kovin monikaan halua, kukaan ei halua tavaraa eikä tarvitse lahjaa koska usea on sen verran hyvätuloinen. Kummitätini 75 v esim toivoi vain kukkakimppua,koska rakastaa kukkia. Hänelle kertyi parisenkymmentä rehevää kukkakimppua ja hän oli todella todella tyytyväinen kukkakimppujen keskellä.
Jotkut aikuiset toivovat lahjoitusta hyväntekeväisyyteen koska rahaa on tarpeeksi ja kukaan ei enää halua tavaraa.
Mä olin se, joka kysyi. Liikutaan vähän eri piireissä. En mitenkään pystyisi antamaan kummilapselleni 1000 e, sehän on melkein mun kuukauden palkka. Ylioppilaalle annoin juuri naapuriin 20e. Omalle kummilapselle on antanut tähän asti kaikkein kalleimman lahjan, kun hän pääsi ylioppilaaksi. Annoin hänelle 100e.
Jokainen antaa tulojensa mukaan. Jos on kaksi hyvätuloista aikuista perheessä niin aika usein ystäväpiirin ja sisarusten tulot liikkuu samoissa.
Valitettavasti myös Suomessa on nykyisin luokkajako.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis siellä oli tuollainen ruokatarjoilu? Vai oliko sittenkin niin, että oli kutsuttu synttäreikahville eli oletettu vieraiden ymmärtävän, että nyt ei tulla syömään vaan kakkukahville.
No haloo, kutsutko vieraita useamman tunnin ajomatkan päästä vain kevyille kahveille? Jos näin toimii, niin ei kyllä järki pahemmin päätä pakota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka perustelette koko menun tarjoilupakkoa sillä että itse viette jonkun tonnin lahjan, niin kuka käski viedä sellaisen?
Ei nyt taida ihan pelkkä antamisen ilo ja muistaminen olla tarkoituksena, jos oletuksena oli saada itse keksittyä vastinetta.
Ja missä vaiheessa lahjan antamisesta tai saamisesta on tullut laskennallista toimintaa? Tuota antamisen iloa minäkin peräänkuulutan. Itse saimme aikoinaan häälahjoja, joiden arvo ei ollut vitosta suurempi, mutta niissä oli ihanaa ideointia ja ajattelua. Ei tullut mieleenkään lähteä silloin lahjojen arvoa laskemaan.
Juuri näin! Järkevintähän meidänkin olisi ollut antaa lahjaksi 2000 eikä 500, mutta juhlistimme päivää. Minä vain olen niin syöppö, että kun olen ollut lounaalla klo 13 ja juhlat alkavat klo 15, en jaksa juhlia yöhön asti kakulla ja samppanjalla. Minusta se sopii vaikka avajaisiin, mutta.... Enkä ole ollut vaatimassa tuhtia ruokaa niin kuin palstajankkaajan mielestä kaikki suolaisen ystävät ovat, enkä vaatimassa tarjoiluja hyötymismielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menitkö sinne syömään vai juhlimaan jonkun syntymäpäiviä?
Me menimme juhlimaan. Kahdeksan ihmisen panostus matkoineen, ruokineen, yöpymisineen noin 1500 euroa(vaatteet ei kuulu tähän) + lahjakortti 500 euroa. Isäntäväen panostus noin 200, kakkua ja samppanjaa. Vieraina oli isäntäväen toisen puolison sukua, työkavereita ja naapureita.
Ei tarkoitus ole, että rahat menisivät tasan, mutta.....
Olen utelias. Missä juhlissa annetaan 500 euron lahjakortti lahjaksi?
Olen eri mutta vastaan kuitenkin. Esim kummilapselleni annan 1000 e lahjakortin. Hääparille 400-800 e, jos olisi todella tärkeä hääpari niin silloin 1000 e. Rippilahjaksi 100 e. Ylioppilaslahjaksi 200 e.
Syntymäpäivälahjoja (sanotaan nyt ikäryhmässä 30-75 v) ei enää kovin monikaan halua, kukaan ei halua tavaraa eikä tarvitse lahjaa koska usea on sen verran hyvätuloinen. Kummitätini 75 v esim toivoi vain kukkakimppua,koska rakastaa kukkia. Hänelle kertyi parisenkymmentä rehevää kukkakimppua ja hän oli todella todella tyytyväinen kukkakimppujen keskellä.
Jotkut aikuiset toivovat lahjoitusta hyväntekeväisyyteen koska rahaa on tarpeeksi ja kukaan ei enää halua tavaraa.
Mä olin se, joka kysyi. Liikutaan vähän eri piireissä. En mitenkään pystyisi antamaan kummilapselleni 1000 e, sehän on melkein mun kuukauden palkka. Ylioppilaalle annoin juuri naapuriin 20e. Omalle kummilapselle on antanut tähän asti kaikkein kalleimman lahjan, kun hän pääsi ylioppilaaksi. Annoin hänelle 100e.
Jokainen antaa tulojensa mukaan. Jos on kaksi hyvätuloista aikuista perheessä niin aika usein ystäväpiirin ja sisarusten tulot liikkuu samoissa.
Valitettavasti myös Suomessa on nykyisin luokkajako.
Pitää varmaan sanoa vielä että jos morsian on menossa neljättä kertaa naimisiin ja sulhanen kolmatta kertaa ja laosia viisi niin sopiva lahja on 100 e😊. Kalliimmat lahjat nuorille jotka perustaa oman perheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis siellä oli tuollainen ruokatarjoilu? Vai oliko sittenkin niin, että oli kutsuttu synttäreikahville eli oletettu vieraiden ymmärtävän, että nyt ei tulla syömään vaan kakkukahville.
No haloo, kutsutko vieraita useamman tunnin ajomatkan päästä vain kevyille kahveille? Jos näin toimii, niin ei kyllä järki pahemmin päätä pakota.
Sehän on ihan vieraan ongelma, missä sattuu asumaan. Muutaman tunnin synttärit kahveineen ja kakkuineen on aika perus. Harva sinne lähtee ruokailimielellä. Mutta jos lähtee, niin oma syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka perustelette koko menun tarjoilupakkoa sillä että itse viette jonkun tonnin lahjan, niin kuka käski viedä sellaisen?
Ei nyt taida ihan pelkkä antamisen ilo ja muistaminen olla tarkoituksena, jos oletuksena oli saada itse keksittyä vastinetta.
Ja missä vaiheessa lahjan antamisesta tai saamisesta on tullut laskennallista toimintaa? Tuota antamisen iloa minäkin peräänkuulutan. Itse saimme aikoinaan häälahjoja, joiden arvo ei ollut vitosta suurempi, mutta niissä oli ihanaa ideointia ja ajattelua. Ei tullut mieleenkään lähteä silloin lahjojen arvoa laskemaan.
1900-luvun alusta?
Vierailija kirjoitti:
Eikö nyt aikuinen ihminen voi päiväjuhlia juhlia yhden kakkupalan voimin? Muuallakin maailmassa on kuuma, jossain ihan ympäri vuoden, ja kakkua syödään silti.
Ap oli vielä syönyt ennen juhlia mutta silti nurisi ettei tyhjää mahaa voinut makealla täyttää.
Tämä! Italiassa on tapana syödä aamupalallakin pelkästään makeaa. Siihen oli kyllä vaikea tottua. Tai en suoraansanottuna tottunutkaan, vaikka yli vuoden siellä asuin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oi luoja, mitä porukkaa. Miksette pyydä juhlakalulta niitä makkaroita ja piirakoita, mitä niin kovin kaipaatte kun teillä on niin nälkä? Tai mene vaikka itse sinne jääkaapille nälkää valitellen?
Olisit pyytänyt juomaveteesi suolaa. Ajaa saman asian helteellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen järjestänyt juhlat ja ilmoitin, että tilaan sitten porukoille pitsaa illalla, kun on jonkunaikaa istuttu ensin iltaa. Yksi juhlija tuli omien eväskassien kanssa ja sanoi, voisko ne nostaa pöytään. En mä sen enempää kysellyt, kun nostin ne sitten pöytään ja kaikki vieraat saivat mun puolesta ottaa siitä mitä haluaa. Säästyinpähän liki satasen pitsatilaukselta. Enkä kysynyt ruokakassien tuojalta, oliko sillä tarkotus syödä ne yksin, vai mikä homman nimi.
MIksi täällä jankataan, että AP ja puolet porukasta on väärässä, kun ihmettelevät AP:n kokemia pelkkiä kakkuja ja muffinsseja ja muita sokeritarjoiluja? Olen syntynyt 1973 ja eläissäni en ole juhlissa tai kahvikutsuilla ollut, jossa olisi pöydästä puuttunut se suolainenkin vaihtoehto.
Ja ei. En puhun nyt mistään täytekakku vs. hämäläinen pitopöytä, vaan ihan normaaleista, pienimuotoisista kyläilyistä. Aina tarjolla on sekä suolaista ja makeaa.
(Paitsi jos äitini tai anoppini kotikaupungistamme kutsuu syömään tuoretta pullaa tai lettuja hetkeksi).
Onko siis tosiaan niin, että osalle suomalaisista naisista ei ole opetettu, että on olemassa pasteijoita, piirakoita, karjalanpiirakoita, cocktailpaloja, pizzahyrriä tai mitä tahansa kahvipöytään sopivaa suolaista tarjottavaa sen kermakakun lisäksi?
Sen käsityksen sain heistä, jotka koko eilisillan jankkasivat, että suolaista tarjottavaa mieluummin syövät haluavat kahvinsa kanssa varmasti sitten vain sipsejä ja suolapurkkeja.
Outoa porukkaa. Todella outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis siellä oli tuollainen ruokatarjoilu? Vai oliko sittenkin niin, että oli kutsuttu synttäreikahville eli oletettu vieraiden ymmärtävän, että nyt ei tulla syömään vaan kakkukahville.
kuka tarjoaa kakkukahveilla pelkkää makeaa?
KAKKUkahveilla tarjotaan nimenomaan vain makeaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka perustelette koko menun tarjoilupakkoa sillä että itse viette jonkun tonnin lahjan, niin kuka käski viedä sellaisen?
Ei nyt taida ihan pelkkä antamisen ilo ja muistaminen olla tarkoituksena, jos oletuksena oli saada itse keksittyä vastinetta.
Ja missä vaiheessa lahjan antamisesta tai saamisesta on tullut laskennallista toimintaa? Tuota antamisen iloa minäkin peräänkuulutan. Itse saimme aikoinaan häälahjoja, joiden arvo ei ollut vitosta suurempi, mutta niissä oli ihanaa ideointia ja ajattelua. Ei tullut mieleenkään lähteä silloin lahjojen arvoa laskemaan.
1900-luvun alusta?
Ei pidä paikkaansa. Omista ystävistäni suurin osa on mennyt naimisiin 1990-luvulla, ja silloin lahjalistoilla oli vielä toiveita tyyliin sähkövatkain, leivänpaahdin, pyyhkeet tai että ostettiin kaksi kahvikuppia, tyyliin 20e arvoisia lahjoja. Ei ne koreat hääjuhlat silloin sen halvempia olleet järjestää, hääpari ei vain pyytänyt lahjoja hyötymistarkoituksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis siellä oli tuollainen ruokatarjoilu? Vai oliko sittenkin niin, että oli kutsuttu synttäreikahville eli oletettu vieraiden ymmärtävän, että nyt ei tulla syömään vaan kakkukahville.
kuka tarjoaa kakkukahveilla pelkkää makeaa?
KAKKUkahveilla tarjotaan nimenomaan vain makeaa!
Jossain hienossa hotellissa Helsingissä on niitä kahvi-vai teetarjoiluja, en nyt muista tarkemmin. Niissä on vain makeita leivonnaisia tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis siellä oli tuollainen ruokatarjoilu? Vai oliko sittenkin niin, että oli kutsuttu synttäreikahville eli oletettu vieraiden ymmärtävän, että nyt ei tulla syömään vaan kakkukahville.
kuka tarjoaa kakkukahveilla pelkkää makeaa?
KAKKUkahveilla tarjotaan nimenomaan vain makeaa!
Jossain hienossa hotellissa Helsingissä on niitä kahvi-vai teetarjoiluja, en nyt muista tarkemmin. Niissä on vain makeita leivonnaisia tarjolla.
Niin, ne ovat kahvi- ja/tai teetarjoiluja, ei kakkukahveja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka perustelette koko menun tarjoilupakkoa sillä että itse viette jonkun tonnin lahjan, niin kuka käski viedä sellaisen?
Ei nyt taida ihan pelkkä antamisen ilo ja muistaminen olla tarkoituksena, jos oletuksena oli saada itse keksittyä vastinetta.
Ja missä vaiheessa lahjan antamisesta tai saamisesta on tullut laskennallista toimintaa? Tuota antamisen iloa minäkin peräänkuulutan. Itse saimme aikoinaan häälahjoja, joiden arvo ei ollut vitosta suurempi, mutta niissä oli ihanaa ideointia ja ajattelua. Ei tullut mieleenkään lähteä silloin lahjojen arvoa laskemaan.
1900-luvun alusta?
Ei pidä paikkaansa. Omista ystävistäni suurin osa on mennyt naimisiin 1990-luvulla, ja silloin lahjalistoilla oli vielä toiveita tyyliin sähkövatkain, leivänpaahdin, pyyhkeet tai että ostettiin kaksi kahvikuppia, tyyliin 20e arvoisia lahjoja. Ei ne koreat hääjuhlat silloin sen halvempia olleet järjestää, hääpari ei vain pyytänyt lahjoja hyötymistarkoituksessa.
Kannattaa perehtyä vaikka 1900-luvun alun häätraditioihin:) Kunnon pidot oli.
No voi kauheaa. Oletko soittanut kriisipuhelimeen?
Kyllä aikuinen pärjää yhden iltapäivän kakuilla, kahveilla ja muilla sellaisilla tarjottavillakin. Ainakin siihen asti, että pääsee kotiin tekemään makkaravoileipiä. Ei ne suolaiset rasvahöttötaikinapiirakat tai riisipiirakat sen kummemmin nälkää pidä kuin joku pulla tai rahkatorttu.
Vierailija kirjoitti:
MIksi täällä jankataan, että AP ja puolet porukasta on väärässä, kun ihmettelevät AP:n kokemia pelkkiä kakkuja ja muffinsseja ja muita sokeritarjoiluja? Olen syntynyt 1973 ja eläissäni en ole juhlissa tai kahvikutsuilla ollut, jossa olisi pöydästä puuttunut se suolainenkin vaihtoehto.
Ja ei. En puhun nyt mistään täytekakku vs. hämäläinen pitopöytä, vaan ihan normaaleista, pienimuotoisista kyläilyistä. Aina tarjolla on sekä suolaista ja makeaa.
(Paitsi jos äitini tai anoppini kotikaupungistamme kutsuu syömään tuoretta pullaa tai lettuja hetkeksi).
Onko siis tosiaan niin, että osalle suomalaisista naisista ei ole opetettu, että on olemassa pasteijoita, piirakoita, karjalanpiirakoita, cocktailpaloja, pizzahyrriä tai mitä tahansa kahvipöytään sopivaa suolaista tarjottavaa sen kermakakun lisäksi?
Sen käsityksen sain heistä, jotka koko eilisillan jankkasivat, että suolaista tarjottavaa mieluummin syövät haluavat kahvinsa kanssa varmasti sitten vain sipsejä ja suolapurkkeja.
Outoa porukkaa. Todella outoa.
Mites suomalaiset miehet? Hekin taitavat juhlia järjestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensi kerralla kyläpaikka varaa sulle kilon merisuolaa. Muille on kahvipöytä täynnä herkkuja, kuten kuuluukin.
Teidän pihien kesteissä on sitten varmaan joku kraanavesi, Alepan valmiskakku ja pikakahvi. Ja juhlapäivän sankari odottaa 150 e lahjakorttia.
Sehän ei yhtään pihiä olekaan lähteä synttärikahveille olettaen saavansa siellä koko päivän ruoat?
Menen kaukaisen sukulaisen juhliin.
Minä panostan pukeutumiseen, omaan, lasten ja miehen. Vien kalliin lahjan tai rahaa. Maksamme matkat. Matkustan pitkän matkan, uhraan kauniin kesäpäivän. Oikeesti, odotan että saan kunnon tarjottavat. Se on meillä päin ja meidän suvussa tapana.Vai että oikein uhraat päivän, maksat ja matkustat. Miksi menet, jos koko homma on niin negatiivista?
Jos on kesäkuussa vapaapäiviävaikka 6 niin onhan se uhraus istua autossa kymmen tuntia.
Eihän se ole uhraus, jos perillä odottaa jotain tärkeää. Jos se tuntuu uhraukselta, niin eihän siinä negaation vallassa kannata edes lähteä, laittaa vaikka kortin ja rahaa tilille, jos haluaa päivänsankaria muistaa.
Kyllä se on jollekin teinille uhraus.
Ja missä vaiheessa lahjan antamisesta tai saamisesta on tullut laskennallista toimintaa? Tuota antamisen iloa minäkin peräänkuulutan. Itse saimme aikoinaan häälahjoja, joiden arvo ei ollut vitosta suurempi, mutta niissä oli ihanaa ideointia ja ajattelua. Ei tullut mieleenkään lähteä silloin lahjojen arvoa laskemaan.