Lapsi ei muuttanut elämää juuri mitenkään

Ihan uskottava tarina. Oikeasti osallistuva ja vauvasta kiinnostunut isä auttaa paljon, niin paljon, että vauva arki on äidille jopa kivaa ja mukavaa.

Ja jos saa helpon terveen tyytyväisen vauvan, joka ensimmäisten kuukausien normaalien vatsakipuilujen jälkeen ei enää huuda muuta kuin nälkää tai väsymystä niin sekin tekee vauva ajasta helppoa.

Itselläni esikoinen oli helppo tyytyväinen vauva. Voin aivan hyvin kuvitella, että jos mieheni olisi ollut minun tukena ja auttanut vauvan kanssa ekat kuukaudet niin ensimmäiset kuukaudetkin olisivat olleet kivaa ja helppoa ja mukavaa. Mutta ei auttanut, niin ekat kuukaudet olivat aika väsyttäviä ja mälsiä, mutta sitten siinä 6kk ikäisen kohdalla alkoi jo olla kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä meilläkään elämä hirveästi lapsen myötä muuttunut, mutta hän onkin ollut todella helppo ja hyväntuulinen vauva, joka nukkuu hyvin ja syö hyvin. Lisäksi olemme miehen kanssa olleet jo ennen vauvaa sellainen "prisma-pariskunta", joten siksikään muutos prisma-perheeksi ei niin suuri ollut. Ja sitten samalla vauvan tulo muutti kuitenkin han kaiken. Eniten kaipaan pitkään nukkumista omilla ehdoillani ja sitä, että jakaisimme makuuhuoneen ainoastaan mieheni kanssa kahdestaan.

Siis kyllähän tää on mullistanut elämän totaalisesti! Järjestelin aloituksessa sanat vähän mustavalkoisesti. Asenne elämää kohtaan ei niinkään muuttunut.

En koe jääväni mistään aikaisemmasta paitsi, enemmänkin olen lapsen kautta saanut paljon. Oltiin lähipiirissä ekat, jotka sai lapsen, nyt on jo pari vauvaa ja yksi tulossa. Ei siis mitenkään jääty ulkopuolelle, vaikka lapsi kulkikin/kulkee mukana:)

Ap

Moni nainen haluaa edetä ja menestyä urallaan ja saada lapsia. Tietty jos ei ole uraa tai se ei kiinnosta, niin sitten lapsiarki onkin paljon helpompaa. Mutta monille naisille heidän uransa kun on tärkeä, koska ovat rakentaneet sitä koko aikuis ikänsä, eikä sitä halua uhrata vaikka saa lapsia.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä taas niin paksua settiä ja pistää vihaksi, että edelleen jotkut syöttävät tällaista pajunköyttä. Misery loves company, koitetaan saada muutkin ansaan.

Raskaus tekee peruuttamatonta vauriota kropalle. Työtulot, eläkekertymä ja urakehitys kärsivät. Lapsesta aiheutuu paljon kuluja, lapsi sitoo ja aiheuttaa aivan uudenlaisen vastuun. Nämä ovat faktoja kaikille äideille.

Loput on sitten tilannesidoinnaista. Toiset eivät ennenkään ole matkailleet, viettäneet paljon aikaa ystävien kanssa tapahtumissa tai harrastaneet tavoitteellisesti. Toisilla on laajat, saatavilla olevat tuliverkot. Toiset saavat terveet ja hyväkäytöksiset lapset. Toisilla puoliso osallistuu tasapuolisesti. Toiset eivät ole introvertteja. Mutta sitten ovatkin ne kaikki muut, joilla kortit ovat eri.

Lapsen saaminen on ansaan joutumista? No jos ajattelet noin niin ei sitten kannata lapsia tehdä. Ja tietenkin on hyvä punnita oman päätöksensä hyvät ja huonot puolet. Mikä on se juttu, jota priorisoi elämässä? Lapsettomuudessa on omat hyvät ja huonot puolessa samaten kuin perheellisenä elämisessä. Kannattaa valita se kumman hyvät puolet vetoavat enemmän mukana tulevista huonoista puolista huolimatta.

Olet ihan oikeassa noissa huonoissa puolissa esim, että raskaus saattaa jättää pitkäaikaista tai jopa pysyvää jälkeä tai vauriota kehoon. Mutta sen hinnan moni on valmis maksamaan, koska lapsi on niin kiva juttu.

Vierailija kirjoitti:

Ihan uskottava tarina. Oikeasti osallistuva ja vauvasta kiinnostunut isä auttaa paljon, niin paljon, että vauva arki on äidille jopa kivaa ja mukavaa.

Ja jos saa helpon terveen tyytyväisen vauvan, joka ensimmäisten kuukausien normaalien vatsakipuilujen jälkeen ei enää huuda muuta kuin nälkää tai väsymystä niin sekin tekee vauva ajasta helppoa.

Itselläni esikoinen oli helppo tyytyväinen vauva. Voin aivan hyvin kuvitella, että jos mieheni olisi ollut minun tukena ja auttanut vauvan kanssa ekat kuukaudet niin ensimmäiset kuukaudetkin olisivat olleet kivaa ja helppoa ja mukavaa. Mutta ei auttanut, niin ekat kuukaudet olivat aika väsyttäviä ja mälsiä, mutta sitten siinä 6kk ikäisen kohdalla alkoi jo olla kivaa.

Ei meidän vauva kyllä missään vaiheessa huutanut vatsakipujaan... Ihan jo 2 kk ikäisestä saakka nukkui heittämällä 8 tunnin yöunetkin. Tosin meidän vauva oli ollut alusta saakka vain osittaisella imetyksellä ja 2 kk ikäisestä lähtien ainoastaan korvikkeella, joten nälkäänsä ei öisin tarvinnut herätä kun illalla sai syödä vatsansa täyteen. (Ja kun joku neropatti kuitenkin tahtoo tietää, niin maito ei missään vaiheessa kunnolla noussut ja vauvakin turhautui siihen hommaan kun oli jo pullosta syömään oppinut, niin ei ollut minulla sydäntä lasta rinnalla loputtomiin huudattaa...)

Lasta hankkiessa ei kannata varautua vain siihen, mikä on se kaikkein ihanteellisin ja helpoin vaihtoehto, vaan henkisesti varautua myös jollakin tasolla siihen vaikeimpaan vaihtoehtoon.

Joo, joillakin on helppo vauva ja parisuhde pysyy hyvänä ja lisäksi ympärillä on ystäviä ja turvaverkkoja. Yhtä hyvin tilanne voi olla esim. se, että lapsi on vakavasti sairas ja/tai vammainen ja että parisuhde ei tuota stressiä kestä ja että ystävätkin kaikkoavat silloin ympäriltä. Mitä sitten?

Itse näen työssäni joka päivä sen, että joillekin myös osuu ne tilanteet lasten kanssa, joita ei kukaan toivo, mutta silti olisi jotenkin selvittävä. Kaikki sympatiani heille.

Itse en ainakaan kehtaisi leijua, jos olisin itse ollut se onnekas, kuten sinä ap. Jotenkin tässä on vielä se sävy, että miksi eivät muutkin tähän pysty kuin minäkin pystyn tai että kaikki nyt lisääntymään, kun tämä on nyt niin helppoa. No ei ole, joskus tuo lasten hankkimisen tie on ihan h******n vaikea, ja esim. minua ei vain kiinnosta kokeilla, että mikä olisi minun kohdallani lopputulos.

Vierailija kirjoitti:

Odotapa kun se lapsi kasvaa vähän, varmasti alkaa tuntua, että elämä muuttui. Tulee päiväkoti- ja koulurumbat, harrastuksiin kuskaaniset ym.

Tämä! Pari harrastavaa alakouluikäistä niin se rumba on melkoinen. Meillä on myös ollut helpot lapset pieninä mutta silti elämäni muuttui jo sen suhteen etten voinut vaan hetken mielijohteesta lähteä kahvittelemaan ystävän kanssa tms.

Vierailija kirjoitti:

Lasta hankkiessa ei kannata varautua vain siihen, mikä on se kaikkein ihanteellisin ja helpoin vaihtoehto, vaan henkisesti varautua myös jollakin tasolla siihen vaikeimpaan vaihtoehtoon.

Joo, joillakin on helppo vauva ja parisuhde pysyy hyvänä ja lisäksi ympärillä on ystäviä ja turvaverkkoja. Yhtä hyvin tilanne voi olla esim. se, että lapsi on vakavasti sairas ja/tai vammainen ja että parisuhde ei tuota stressiä kestä ja että ystävätkin kaikkoavat silloin ympäriltä. Mitä sitten?

Itse näen työssäni joka päivä sen, että joillekin myös osuu ne tilanteet lasten kanssa, joita ei kukaan toivo, mutta silti olisi jotenkin selvittävä. Kaikki sympatiani heille.

Itse en ainakaan kehtaisi leijua, jos olisin itse ollut se onnekas, kuten sinä ap. Jotenkin tässä on vielä se sävy, että miksi eivät muutkin tähän pysty kuin minäkin pystyn tai että kaikki nyt lisääntymään, kun tämä on nyt niin helppoa. No ei ole, joskus tuo lasten hankkimisen tie on ihan h******n vaikea, ja esim. minua ei vain kiinnosta kokeilla, että mikä olisi minun kohdallani lopputulos.

Jos aina odottaa pahinta niin aika kurjan elämän saa viettää, kun ei uskalla tehdä mitään.

Jos kakka osuu tuulettimeen, katsotaan tilannetta sitten, mutta todennäköisin vaihtoehto on, että kakka ei osu tuulettimeen vaan lapsi on ihan terve. Parisuhteen pysyvyys on arpapeliä, mutta senkin asian voi ihan hyvin hyväksyä ja tehdä lapsen siitä huolimatta.

Minusta mukavaa, että puhutaan välillä lapsiarjen mukavuudesta, kun aina yleensä vaan valitetaan ja kauhistellaan, kuinka kamalaa se on.

Up

Minulla jo aikuiset lapset, mutta muistan ajatelleeni samoin kuin ap, kun esikoinen oli pieni ja kulki helposti mukana.

Mutta kun hänestä tuli 4-5 v, niin tilanne muuttui. Ja lapsia oli kaksi.

Vierailija kirjoitti:

Nukkui vikoja päikkäreitä. Nyt heräsi ja joudun poistumaan hetkeksi.

Ihmettelen vaan, että tosiaanko kaikki on niin vaikeaa kun on lapsi? Rakastan tätä omaani yli kaiken, eikä aika hänen kanssaan tunnu ollenkaan raskaalta.

Ap

Olen ap pahoillani puolestasi, miten typeriä kommentteja tulet saamaan :(

Meillä myös 2v taapero, ja toinen lapsi syntyy loppuvuodesta. Kuvailemasi olisi olla minun kirjoittamaani, lukuunottamatta tuo miehen osallistuminen. Meillä minä hoidin/ hoidan kaikki yöheräilyt, koska mies tekee kolmivuorotyötä. Hänellä on siis pitkiä, noin 12h työpäiviä esim 5 päivää putkeen, sitten 4-6 vrk vapaata. Olen kotona yhä, joten meillä on yhteistä parisuhdeaikaa aina kun lapsi nukkuu päikkäreitä tai on yöunilla. Meillä nukahtaa jo klo 19 yöunille, koska nukkuu vain yhdet päikkärit, ja herää yleensä klo 7 mennessä.

Parisuhde kukoistaa, lapsen kanssa pystyn tehdä niitä asioita joista nautin ennenkin - urheilla, samoilla metsässä, viljellä kasviksia ja yrttejä omalla pihalla.. Tuon urheilun olen siis toteuttanut esim jumppaamalla ulkona, kun lapsi leikkii vieressä. Me liikumme myös kävellen joka paikkaan, koska taloudessa vain yksi auto ja mies tarvii sitä töissä. Askeleita kertyy mulle joka päivä noin 11 000 - 15 000.

Yhtään yötä lapsi ei ole vielä ollut yökylässä, mutta eipä tuo meitä ole haitannut. Ehkäpä jos oltais jotain viinaanmeneviä bilettäjiä, olisi tämä Elämänmuutos ollut shokki :D

Jos ääneen menee sanomaan, että tää pikkulapsiaika on ollut ihanaa, ja parisuhde kukoistaa, saa heti nyrpeitä kommenteja. Jotenkin meidän kulttuurissa äidin muka kuluu valittaa kaikesta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä taas niin paksua settiä ja pistää vihaksi, että edelleen jotkut syöttävät tällaista pajunköyttä. Misery loves company, koitetaan saada muutkin ansaan.

Raskaus tekee peruuttamatonta vauriota kropalle. Työtulot, eläkekertymä ja urakehitys kärsivät. Lapsesta aiheutuu paljon kuluja, lapsi sitoo ja aiheuttaa aivan uudenlaisen vastuun. Nämä ovat faktoja kaikille äideille.

Loput on sitten tilannesidoinnaista. Toiset eivät ennenkään ole matkailleet, viettäneet paljon aikaa ystävien kanssa tapahtumissa tai harrastaneet tavoitteellisesti. Toisilla on laajat, saatavilla olevat tuliverkot. Toiset saavat terveet ja hyväkäytöksiset lapset. Toisilla puoliso osallistuu tasapuolisesti. Toiset eivät ole introvertteja. Mutta sitten ovatkin ne kaikki muut, joilla kortit ovat eri.

Lapsen saaminen on ansaan joutumista? No jos ajattelet noin niin ei sitten kannata lapsia tehdä. Ja tietenkin on hyvä punnita oman päätöksensä hyvät ja huonot puolet. Mikä on se juttu, jota priorisoi elämässä? Lapsettomuudessa on omat hyvät ja huonot puolessa samaten kuin perheellisenä elämisessä. Kannattaa valita se kumman hyvät puolet vetoavat enemmän mukana tulevista huonoista puolista huolimatta.

Olet ihan oikeassa noissa huonoissa puolissa esim, että raskaus saattaa jättää pitkäaikaista tai jopa pysyvää jälkeä tai vauriota kehoon. Mutta sen hinnan moni on valmis maksamaan, koska lapsi on niin kiva juttu.

No ohiksena pakko sanoa, ettei kaikille tule mitään peruuttamattomia pysyviä vaurioita raskaudesta tai synnytyksestä. Itse en ole yhdessäkään synnytyksessä revennyt, minua ei ole leikattu, en saanut raskausarpua eikä jäänyt mitään roikkuvaa ihoa, ei virtsanpidätysvaikeuksia, mitä näitä vaivoja nyt on mitä väitetään tulevan kaikille. No ei tule. Osittain selittyy nää geeneillä, osittain elämäntavoilla. Tiedostan kyllä, etteivät kaikki ole näin onnekkaita kuin minä, ja sitä ei voi 100% varmuudella etukäteen tietää, miten just sille omalle kropalle käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nukkui vikoja päikkäreitä. Nyt heräsi ja joudun poistumaan hetkeksi.

Ihmettelen vaan, että tosiaanko kaikki on niin vaikeaa kun on lapsi? Rakastan tätä omaani yli kaiken, eikä aika hänen kanssaan tunnu ollenkaan raskaalta.

Ap

Olen ap pahoillani puolestasi, miten typeriä kommentteja tulet saamaan :(

Meillä myös 2v taapero, ja toinen lapsi syntyy loppuvuodesta. Kuvailemasi olisi olla minun kirjoittamaani, lukuunottamatta tuo miehen osallistuminen. Meillä minä hoidin/ hoidan kaikki yöheräilyt, koska mies tekee kolmivuorotyötä. Hänellä on siis pitkiä, noin 12h työpäiviä esim 5 päivää putkeen, sitten 4-6 vrk vapaata. Olen kotona yhä, joten meillä on yhteistä parisuhdeaikaa aina kun lapsi nukkuu päikkäreitä tai on yöunilla. Meillä nukahtaa jo klo 19 yöunille, koska nukkuu vain yhdet päikkärit, ja herää yleensä klo 7 mennessä.

Parisuhde kukoistaa, lapsen kanssa pystyn tehdä niitä asioita joista nautin ennenkin - urheilla, samoilla metsässä, viljellä kasviksia ja yrttejä omalla pihalla.. Tuon urheilun olen siis toteuttanut esim jumppaamalla ulkona, kun lapsi leikkii vieressä. Me liikumme myös kävellen joka paikkaan, koska taloudessa vain yksi auto ja mies tarvii sitä töissä. Askeleita kertyy mulle joka päivä noin 11 000 - 15 000.

Yhtään yötä lapsi ei ole vielä ollut yökylässä, mutta eipä tuo meitä ole haitannut. Ehkäpä jos oltais jotain viinaanmeneviä bilettäjiä, olisi tämä Elämänmuutos ollut shokki :D

Jos ääneen menee sanomaan, että tää pikkulapsiaika on ollut ihanaa, ja parisuhde kukoistaa, saa heti nyrpeitä kommenteja. Jotenkin meidän kulttuurissa äidin muka kuluu valittaa kaikesta...

Lapset kun kasvaa, ne ei enää mene nukkumaan klo 19. Siinä saa olla aika kekseliäs, jos parisuhdeaikaa haluaa ilman että lapsi olisi hoidossa.

Minullakin oli helppoa ja mukavaa lapsen kanssa niin kauan, kun hän oli pieni. Rattaisiin vaan ja mentiin mihin minun teki mieli. Pieni koululainen onkin jo toinen juttu. Hänellä on omat toiveensa ja kaverit. Siinä saa vähän sumplia, jos itse haluaisin pitkälle lenkille.

Teinit onkin jo aivan oma lukunsa. Niitä kun ei saa nukkumaan ennen kuin vuorokausi vaihtuu. Aamulla nukkuvat, joten silloin olisi parisuhdeaikaa, mutta pienemmän kanssa on herättävä. Lastenhoitoapu on meillä ihan korvaamaton nimenomaan parisuhteen kannalta. Muutenhan lasten kanssa on oikein mukavaa, kivoja tyyppejä ovat.

Tähän keskusteluun kaipaisin miesnäkökulmaa myös.

Minulla lasten saanti muutti elämääni todellakin, ja parempaan suuntaan.

En enää ollut yksin, on joku jota rakastaa ja joka tarvitsee minua. On perhe jota minulla ei koskaan ole ollut.

Ensimmäinen lapsi, poika, oli todella "kiltti" lapsi. Tyytyväinen ja helppohoitoinen, ei juuri koskaan itkenyt.

Toinen sitten on temperamenttisempi. Ollut aivan alusta asti. Kumpaakaan en missään nimessä pois antaisi ja elän vihdoinkin onnellista perhe-elämää lasteni kanssa.

Totta kai on väsymystä ja on huolta  mutta se kaikki kuuluu elämään. En haluaisikaan elää juhlien kapakasta toiseen liehuen, huolettomana perhosena. On ihanaa kun lapset joista huolehtia ja joiden vuoksi elää. 

Näillä lapsilla on sama isä, keinohedelmöityksellä alkunsa saaneet, joten todella toivottuja.

Ei kenenkään elämä ole aina kivaa-kivaa, kyllä elämään kuuluu myös varjopuolet. Itse kuitenkin olen oppinut raskaasta taustastani tai juuri sen takia katsomaan valoon. Varjo jää silloin seläntaakse.

Jos on viettänyt tylsää ja tasaista elämää ennen lasta, niin mihinkäs se muuttuisi? Toista se oli minulla, elämä meni kyllä aika uusiksi ja erilaiseksi. Ei haitannut, olin onneksi valmis muutokseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nukkui vikoja päikkäreitä. Nyt heräsi ja joudun poistumaan hetkeksi.

Ihmettelen vaan, että tosiaanko kaikki on niin vaikeaa kun on lapsi? Rakastan tätä omaani yli kaiken, eikä aika hänen kanssaan tunnu ollenkaan raskaalta.

Ap

Olen ap pahoillani puolestasi, miten typeriä kommentteja tulet saamaan :(

Meillä myös 2v taapero, ja toinen lapsi syntyy loppuvuodesta. Kuvailemasi olisi olla minun kirjoittamaani, lukuunottamatta tuo miehen osallistuminen. Meillä minä hoidin/ hoidan kaikki yöheräilyt, koska mies tekee kolmivuorotyötä. Hänellä on siis pitkiä, noin 12h työpäiviä esim 5 päivää putkeen, sitten 4-6 vrk vapaata. Olen kotona yhä, joten meillä on yhteistä parisuhdeaikaa aina kun lapsi nukkuu päikkäreitä tai on yöunilla. Meillä nukahtaa jo klo 19 yöunille, koska nukkuu vain yhdet päikkärit, ja herää yleensä klo 7 mennessä.

Parisuhde kukoistaa, lapsen kanssa pystyn tehdä niitä asioita joista nautin ennenkin - urheilla, samoilla metsässä, viljellä kasviksia ja yrttejä omalla pihalla.. Tuon urheilun olen siis toteuttanut esim jumppaamalla ulkona, kun lapsi leikkii vieressä. Me liikumme myös kävellen joka paikkaan, koska taloudessa vain yksi auto ja mies tarvii sitä töissä. Askeleita kertyy mulle joka päivä noin 11 000 - 15 000.

Yhtään yötä lapsi ei ole vielä ollut yökylässä, mutta eipä tuo meitä ole haitannut. Ehkäpä jos oltais jotain viinaanmeneviä bilettäjiä, olisi tämä Elämänmuutos ollut shokki :D

Jos ääneen menee sanomaan, että tää pikkulapsiaika on ollut ihanaa, ja parisuhde kukoistaa, saa heti nyrpeitä kommenteja. Jotenkin meidän kulttuurissa äidin muka kuluu valittaa kaikesta...

Lapset kun kasvaa, ne ei enää mene nukkumaan klo 19. Siinä saa olla aika kekseliäs, jos parisuhdeaikaa haluaa ilman että lapsi olisi hoidossa.

Minullakin oli helppoa ja mukavaa lapsen kanssa niin kauan, kun hän oli pieni. Rattaisiin vaan ja mentiin mihin minun teki mieli. Pieni koululainen onkin jo toinen juttu. Hänellä on omat toiveensa ja kaverit. Siinä saa vähän sumplia, jos itse haluaisin pitkälle lenkille.

Teinit onkin jo aivan oma lukunsa. Niitä kun ei saa nukkumaan ennen kuin vuorokausi vaihtuu. Aamulla nukkuvat, joten silloin olisi parisuhdeaikaa, mutta pienemmän kanssa on herättävä. Lastenhoitoapu on meillä ihan korvaamaton nimenomaan parisuhteen kannalta. Muutenhan lasten kanssa on oikein mukavaa, kivoja tyyppejä ovat.

.

Juuri näin. Lasten kanssa oli helppoa niin kauan, kun me nukkuivat. Meilläkin oli olo, että omaa aikaa on rusnsaasti: monta tuntia joka ikinen ilta.

Raskaaksi elämästä tuli, kun lapset olivat koko ajan siinä. Illalla viimeiseksi, aamulla ensimmäiseksi, ja viikon kohokohdaksi tuli prismareissu YKSIN.

Vierailija kirjoitti:

Minulla lasten saanti muutti elämääni todellakin, ja parempaan suuntaan.

En enää ollut yksin, on joku jota rakastaa ja joka tarvitsee minua. On perhe jota minulla ei koskaan ole ollut.

Ensimmäinen lapsi, poika, oli todella "kiltti" lapsi. Tyytyväinen ja helppohoitoinen, ei juuri koskaan itkenyt.

Toinen sitten on temperamenttisempi. Ollut aivan alusta asti. Kumpaakaan en missään nimessä pois antaisi ja elän vihdoinkin onnellista perhe-elämää lasteni kanssa.

Totta kai on väsymystä ja on huolta  mutta se kaikki kuuluu elämään. En haluaisikaan elää juhlien kapakasta toiseen liehuen, huolettomana perhosena. On ihanaa kun lapset joista huolehtia ja joiden vuoksi elää. 

Näillä lapsilla on sama isä, keinohedelmöityksellä alkunsa saaneet, joten todella toivottuja.

Ei kenenkään elämä ole aina kivaa-kivaa, kyllä elämään kuuluu myös varjopuolet. Itse kuitenkin olen oppinut raskaasta taustastani tai juuri sen takia katsomaan valoon. Varjo jää silloin seläntaakse.

Onpa sinulla ollut erikoiset syyt tehdä lapsia. Ettei tarvitsisi olla yksin. Ja että joku tarvitsee sinua.

Minä olen kasvanut sellaisen äidin kanssa, jolle me lapset olimme hänen jatkeensa ja projektinsa. Itsenäistyä ei saanut ja äitiä pitäisi edelleen hännystellä jatkuvasti, vaikka on omakin elämä. Ei lapsia pidä tehdä omien traumojen korjaamiseksi.

Sori ohis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla lasten saanti muutti elämääni todellakin, ja parempaan suuntaan.

En enää ollut yksin, on joku jota rakastaa ja joka tarvitsee minua. On perhe jota minulla ei koskaan ole ollut.

Ensimmäinen lapsi, poika, oli todella "kiltti" lapsi. Tyytyväinen ja helppohoitoinen, ei juuri koskaan itkenyt.

Toinen sitten on temperamenttisempi. Ollut aivan alusta asti. Kumpaakaan en missään nimessä pois antaisi ja elän vihdoinkin onnellista perhe-elämää lasteni kanssa.

Totta kai on väsymystä ja on huolta  mutta se kaikki kuuluu elämään. En haluaisikaan elää juhlien kapakasta toiseen liehuen, huolettomana perhosena. On ihanaa kun lapset joista huolehtia ja joiden vuoksi elää. 

Näillä lapsilla on sama isä, keinohedelmöityksellä alkunsa saaneet, joten todella toivottuja.

Ei kenenkään elämä ole aina kivaa-kivaa, kyllä elämään kuuluu myös varjopuolet. Itse kuitenkin olen oppinut raskaasta taustastani tai juuri sen takia katsomaan valoon. Varjo jää silloin seläntaakse.

Onpa sinulla ollut erikoiset syyt tehdä lapsia. Ettei tarvitsisi olla yksin. Ja että joku tarvitsee sinua.

Minä olen kasvanut sellaisen äidin kanssa, jolle me lapset olimme hänen jatkeensa ja projektinsa. Itsenäistyä ei saanut ja äitiä pitäisi edelleen hännystellä jatkuvasti, vaikka on omakin elämä. Ei lapsia pidä tehdä omien traumojen korjaamiseksi.

Sori ohis.

Miten niin erikoinen ja huono syy? Mikä sitten on sinun mielestä oikea syy tehdä lapsia?

Mielestäni tuon kirjoittajan syyt olivat hyviä ja täysin yleisiä. Halutaan perhe eli ihmisiä joiden kanssa jakaa tämä elämä. Ei kai sitä kummempaa syytä tarvita. Itsekin tein lapsia siksi, mukavaa kun on ihmisiä ympärillä.

Ja olen siis introvertti eli tarvitsen hiljaisuutta ja omaa aikaa ja nautin yksin olemisesta, mutta eihän jatkuva yksin oleminen ole kivaa introvertillekään. Ja onhan mies ja omat lapset ihan eri asia kuin ystävien kanssa ajan viettäminen.

Sinulla on ollut huono äiti, mutta tajuathan että ei kaikki äidit automaattisesti jää riippuvaiseksi omista lapsistaan? Sinulla ja sinun äidillä kävi noin, mutta muilla on ihan eri tilanne.

T: eri

Vierailija kirjoitti:

Ihan uskottava tarina. Oikeasti osallistuva ja vauvasta kiinnostunut isä auttaa paljon, niin paljon, että vauva arki on äidille jopa kivaa ja mukavaa.

Ja jos saa helpon terveen tyytyväisen vauvan, joka ensimmäisten kuukausien normaalien vatsakipuilujen jälkeen ei enää huuda muuta kuin nälkää tai väsymystä niin sekin tekee vauva ajasta helppoa.

Itselläni esikoinen oli helppo tyytyväinen vauva. Voin aivan hyvin kuvitella, että jos mieheni olisi ollut minun tukena ja auttanut vauvan kanssa ekat kuukaudet niin ensimmäiset kuukaudetkin olisivat olleet kivaa ja helppoa ja mukavaa. Mutta ei auttanut, niin ekat kuukaudet olivat aika väsyttäviä ja mälsiä, mutta sitten siinä 6kk ikäisen kohdalla alkoi jo olla kivaa.

Minulla päinvastoin ekat 6kk oli mukavaa, mutta kun vauva lähti liikenteeseen ja toinen oli tuloillaan, oli pahoinvoinnit ja myöhemmin liitoskivut sun muut vaivat, ja apua olisi tarvinnut enemmän, niin sitä tuli vaan entistä vähemmän. Oli rankkaa. Nyt on kaksi muksua, vilkas puoltoistavuotias taapero ja 3kk vauva, mutta olen siinä määrin ap:n kanssa samaa mieltä, että edelleen voi käydä menoilla (syömässä, kahvilassa, ostoksilla), mutta omaa aikaa ei kyllä ihan hirveästi saa, jos eivät samaan aikaan nuku. Baarissa ei olla muutenkaan käyty, niin sitä ei osaa kaivata. Ihmiset käy normaalisti kylässä ja lapset lähtee mukaan, jos käydään itse kylässä tai uimassa tai ulkoilemassa tai missä nyt käykään. Itse pääsee menemään vaikka lenkille tai uimaan, kun jättää lapset miehen hoitoon. Ei ne puolessa tunnissa kuole isänkään hoidossa.

Ovat myös olleet isovanhemmilla hoidossa, tai lähinnä isompi on kerran viikossa muutaman tunnin, mutta ymmärrän, ettei kaikilla isovanhemmat asu lähellä. Olen miettinyt paljon, jos/kun miehen sisko hankkii lapsia ja asuu tukiverkoista 400km päässä, että kannattaisi muuttaa lähemmäksi, vaikka sattuisi helpot lapset, koska niin rakkaita kuin ne muksut onkin, sitä rakkaampia ovat kun ovat edes silloin tällöin muutaman tunnin poissa silmistä :D

Joo ja siis itsellä on ne "helpot lapset". Esikoinen kävi aina illalla nätisti nukkumaan kanssani puoli kymmenen tienoilla, heräsi 2-3 kertaa yössä syömään ja se siitä. Päivällä 4h unet, joskus parit bonustirsat. Myöhemmin vakiintui yksiin 2h uniin.

Taaperona (1v+) sitten päiväunet vaihtui että voivat olla mitä tahansa 20 minuutista kahteen tuntiin ja meno aivan erilaista, öisinkin alkanut taas herätä pari kertaa, vaikka ennen heräsi vain kerran.

Kuopus 3kk taas on rauhallista sorttia, käy aina illalla nukkumaan samoja aikoja kuin siskonsa (nykyään klo 20-20.30), herää syömään vain kerran ja senkin aamulla, tai toisinaan kaksi, ja herää aamulla samoja aikoja kahdeksan maissa. Valvottaa paljon vähemmän kuin taapero. Toivon, että pysyisikin tuollaisena, mutta 4kk hulinat on vielä edessä ja ei sitä tiedä millaiseksi kasvaessaan muuttuu. Kaikki lapset ei todellakaan ala nukkumaan PAREMMIN kasvaessaan...