Miksi päiväkotien työntekijät näkevät itsensä niin erinomaisina kasvattajina?

Mistä johtuu, että päiväkotien varhaiskasvattajat käyttäytyvät ja puhuvat niin ylemmyydentuntoisesti? Mitä on tällainen kasvatuksen asiantuntijuus, jossa muutaman vuoden koulutuksen perusteella vedotaan kaikkitietävään asemaan, eikä omia väitteitä kuitenkaan osata perustella millään kattavalla tutkimustiedolla. Ei oikeastaan perustella mitenkään, vaan sanotaan asian olevan niin tai sitten määräysten olevan sitä ja tätä. Määräykset, esim. valtakunnallinen varhaiskasvatuksen perusteet tai varhaiskasvatuslaki, ovat kuitenkin niin ympäripyöreitä, että niillä voi helposti perustella aivan minkälaisen toiminnan vain.

Mihin ovat hävinneet päiväkodeista luovuuden, satujen, rauhallisen leikin ja mielikuvituksen maailmat? Lapset tukehtuvat nykyisessä aikuisjohtoisessa ja virastobyrokratian sanelemassa kankeudessa. Kuulumiset kertoo aina se varhaiskasvattaja kehuen omaa taitavuuttaan. Minua kiinnostavat omien lasteni hyvinvointi ja tila olla olemassa, mitä leikkejä he ovat keksineet yhdessä kavereiden ja muiden lasten kanssa eikä jokapäiväinen saarna siitä, mitä varhaiskasvattaja on suunnitellut, lapseni suorittanut ja varhaiskasvattaja siitä tulkinnut. Ei-suorittaminenkin tulkititaan poikkeuksetta lasteni epäonnistumiseksi tai jonkinlaiseksi erityistarpeeksi, johon pitäisi saada diagnoosi ja joku ylimääräinen aikuinen istumaan vieressä, että lapsi tekee asiat kuten on suunniteltu. Voiko niitä suunnitelmiakin joskus tarkastella kriittisesti, pyydän.