TE-toimistot Uudellamaalla eivät noudata "aktiivimalli kakkosen" ehdottomuutta kaikille työttömille ei soitella kahden viikon välein
https://yle.fi/uutiset/3-12520826
STT:n näkemän ohjeen mukaan uutta mallia ei sovelleta työttömiin, joiden työt tai opiskelut ovat alkamassa viimeistään elokuun lopussa. Luvatuista 1 200 uudesta TE-toimistojen työntekijästä vain puolet on aidosti uusia.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Juttu sinänsä on mielenkiintoinen eli TE-toimistossa toimitaan tietoisesti ja tahallaan ministeriön ohjeiden vastaisesti. Tällä on vaikutusta asiakkaiden etuuksiin eli nyt Uudellamaalla asiakkaat saavat etua, jota ei muilla ole.
Todennäköisesti tähän tullaan puuttumaan aika tiukalla kädellä. Kyse on sentään hallitusohjelmaan kirjatusta asiasta.
Resurssit ei riitä, etkö ymmärrä. Sulaa hulluutta yrittää laittaa tämmöinen malli voimaan lomakautena. TE-toimistoissa ei ole kesäsijaisia vaan väkeä on vaan vähemmän paikalla. Uudet 1200 aloittivat jo koronaruuhkassa, ei nyt uuden mallin alkaessa ole tullut yhtään uusia. Eikä heitä kyllä ehtisi perehdyttääkään.
Eipä ole soiteltu. Koko homma on muutenkin aika epäselvä, sivujen mukaan mulla on oikeus työttömyystukeen vaikka ei kyllä ole. Mutta ei kyllä ole soiteltukaan. Tässä odottelen joko rahaa tai päätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
No eipä täällä oo kukaan tähän pitkäaikaistyöttömään ollut edes yhteydessä. Pohjois-pohjanmaa :D
Ei niin, koska meidät pakotetaan keskittymään uusiin asiakkaisiin tarvitsivat he palvelua tai ei. Resurssit ei riitä, koska asiakkaita on liikaa per virkailija ja uusi malli lisäsi työtä valtavasti. Pahoittelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukaan edes kuvitteli että tätä pystyttäisiin mitenkään valvomaan. Pois lukien kommunisti haatuinen joka systeemiä esitteli välittämisenä. Tämä kaatuu kohta omaan mahdottomuuteensa vähin äänin.
Pystytäänhän sitä, mutta ei taida tavisvirkailijat tietää, mitä järjestelmä taustalla tekee.
Ainoastaan sitä pystytään aukottomasti valvomaan jos nämä soittavat jokaiseen yritykseen mihin työtön on ilmoittanut hakeneensa. Voit huviksesi laskea mikä määrä soittoja kuukaudessa ja näiden kirjaaminen. Hehheh, pääsi tyrskäys.
Jokainen asiakas joutuu kertomaan hakemansa työpaikat eli yrityksen nimi ja työtehtävä. Ihan ensin katsotaan, onko ko. yritystä edes olemassa (en kerro sinulle, miten se tehdään, mutta on ihan helppoa ja mahdollista) ja jos ei ole, niin asiakkaalle lähtee selvityspyyntö.
Jos yritys on olemassa, niin sinne tehtyjen hakemusten tehtävä- ja hakijatiedot kootaan yhteen ja jos sama hakija hakee uudestaan samaan yritykseen ja samaan tehtävään, niin taas lähtee selvityspyyntö (on mahdollista, että uudestaan ja uudestaan sama työpaikka olisi avoinna, mutta avointa hakemusta ei kannata edes kokeilla kahdesti!). Lisäksi tehdään yhteistyötä yritysten kanssa (siitä en nyt kerro sen enempää).
Joten tyrski siellä huoleti, asiakastiedoista saadaan paljon sellaista informaatiota, jota on helppo jalostaa eteenpäin ilman, että perään soitellaan.
Kyllä kyllä, helppoa kuin heinänteko. Ainakin näin paperilla ja teoriassa. Laskumalli, yhtä asiantuntijaa kohden keskimäärin 170 asiakasta. Nämä tekevät 4 hakemusta kk, eli jokaisena kuukauden päivänä 34 varmistusta. Nämä varmistukset ja niiden kirjaukset yhteydenottojen lisäksi. Pääsi toinen tyrskäys.
Tätä sitten sosiaalityöntekijät sun muut pääsee tekemään. Oleman valtion vahtikoiria. Hau hau, onnea opintoihin, upea ura odottaa!
TE-asiantuntija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttu sinänsä on mielenkiintoinen eli TE-toimistossa toimitaan tietoisesti ja tahallaan ministeriön ohjeiden vastaisesti. Tällä on vaikutusta asiakkaiden etuuksiin eli nyt Uudellamaalla asiakkaat saavat etua, jota ei muilla ole.
Todennäköisesti tähän tullaan puuttumaan aika tiukalla kädellä. Kyse on sentään hallitusohjelmaan kirjatusta asiasta.
Resurssit ei riitä, etkö ymmärrä. Sulaa hulluutta yrittää laittaa tämmöinen malli voimaan lomakautena. TE-toimistoissa ei ole kesäsijaisia vaan väkeä on vaan vähemmän paikalla. Uudet 1200 aloittivat jo koronaruuhkassa, ei nyt uuden mallin alkaessa ole tullut yhtään uusia. Eikä heitä kyllä ehtisi perehdyttääkään.
Väkeä on perehdytetty puolen vuoden ajan! Ja siellä on myös niitä, joilla ei ole 5 vko vuosilomia.
Resurssit ei riitä - mainio hokema tilanteessa, johon oli aikaa valmistautua vuodenvaihteesta asti. Valitettavasti TE-toimistot eivät voi toimia lakien vastaisesti tilanteessa, jossa he poistavat asiakkaalta velvollisuuksia vedoten omaan resurssipulaansa. Jokainen uusi asiakas on haastateltava (myös nämä syksyllä työhön palaavat) ja hänelle asetetaan työnhakuvelvollisuus. Siitä eteenpäin tekeminen on asiakkaan eikä TE-toimiston vastuulla, joten mitä ihmeen resurssia tuohon enää tarvitaan? Nythän toimisto ei pelkästään jätä 2 vko välein haastatteluja tekemättä, vaan myös jättää asiakkaalta lakiin perustuvan työnhakuvelvollisuuden pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukaan edes kuvitteli että tätä pystyttäisiin mitenkään valvomaan. Pois lukien kommunisti haatuinen joka systeemiä esitteli välittämisenä. Tämä kaatuu kohta omaan mahdottomuuteensa vähin äänin.
Pystytäänhän sitä, mutta ei taida tavisvirkailijat tietää, mitä järjestelmä taustalla tekee.
Ainoastaan sitä pystytään aukottomasti valvomaan jos nämä soittavat jokaiseen yritykseen mihin työtön on ilmoittanut hakeneensa. Voit huviksesi laskea mikä määrä soittoja kuukaudessa ja näiden kirjaaminen. Hehheh, pääsi tyrskäys.
Jokainen asiakas joutuu kertomaan hakemansa työpaikat eli yrityksen nimi ja työtehtävä. Ihan ensin katsotaan, onko ko. yritystä edes olemassa (en kerro sinulle, miten se tehdään, mutta on ihan helppoa ja mahdollista) ja jos ei ole, niin asiakkaalle lähtee selvityspyyntö.
Jos yritys on olemassa, niin sinne tehtyjen hakemusten tehtävä- ja hakijatiedot kootaan yhteen ja jos sama hakija hakee uudestaan samaan yritykseen ja samaan tehtävään, niin taas lähtee selvityspyyntö (on mahdollista, että uudestaan ja uudestaan sama työpaikka olisi avoinna, mutta avointa hakemusta ei kannata edes kokeilla kahdesti!). Lisäksi tehdään yhteistyötä yritysten kanssa (siitä en nyt kerro sen enempää).
Joten tyrski siellä huoleti, asiakastiedoista saadaan paljon sellaista informaatiota, jota on helppo jalostaa eteenpäin ilman, että perään soitellaan.
Kyllä kyllä, helppoa kuin heinänteko. Ainakin näin paperilla ja teoriassa. Laskumalli, yhtä asiantuntijaa kohden keskimäärin 170 asiakasta. Nämä tekevät 4 hakemusta kk, eli jokaisena kuukauden päivänä 34 varmistusta. Nämä varmistukset ja niiden kirjaukset yhteydenottojen lisäksi. Pääsi toinen tyrskäys.
Oletko kuullut sellaisesta ihmeasiasta kuin ICT?
Resurssit ei riitä moneen muuhunkaan asiaan, muun muassa terveydenhuoltoon. Kaikenlaisia pakkoja tekevät, mutta porukkaa ei palkata niitä toteuttamaan.. mikä on varsinkin tässä työttömyysjutussa niin hauskaa kun ajatus on työttömyyden vähentäminen mutta sitten ei palkata niitä työttömiä vaan huudetaan resurssipulaa. Mites toi malli toimii työpaikan saamisessa noin niinkuin esimerkin mukaan? Ei kovin hyvin. :D

TEMin tilastojen mukaan toukokuussa oli yli 50 000 työtöntä vähemmän kuin huhtikuussa, joten näyttää toimivan.
Luuliko joku että tämä voidaan toteuttaa? Paitsi pikkutytöt, jotka leikkii ministeriä.
Vierailija kirjoitti:
TE-asiantuntija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttu sinänsä on mielenkiintoinen eli TE-toimistossa toimitaan tietoisesti ja tahallaan ministeriön ohjeiden vastaisesti. Tällä on vaikutusta asiakkaiden etuuksiin eli nyt Uudellamaalla asiakkaat saavat etua, jota ei muilla ole.
Todennäköisesti tähän tullaan puuttumaan aika tiukalla kädellä. Kyse on sentään hallitusohjelmaan kirjatusta asiasta.
Resurssit ei riitä, etkö ymmärrä. Sulaa hulluutta yrittää laittaa tämmöinen malli voimaan lomakautena. TE-toimistoissa
ei ole kesäsijaisia vaan väkeä on vaan vähemmän paikalla. Uudet 1200 aloittivat jo koronaruuhkassa, ei nyt uuden mallin alkaessa ole tullut yhtään uusia. Eikä heitä kyllä ehtisi perehdyttääkään.Väkeä on perehdytetty puolen vuoden ajan! Ja siellä on myös niitä, joilla ei ole 5 vko vuosilomia.
Resurssit ei riitä - mainio hokema tilanteessa, johon oli aikaa valmistautua vuodenvaihteesta asti. Valitettavasti TE-toimistot eivät voi toimia lakien vastaisesti tilanteessa, jossa he poistavat asiakkaalta velvollisuuksia vedoten omaan resurssipulaansa. Jokainen uusi asiakas on haastateltava (myös nämä syksyllä työhön palaavat) ja hänelle asetetaan työnhakuvelvollisuus. Siitä eteenpäin tekeminen on asiakkaan eikä TE-toimiston vastuulla, joten mitä ihmeen resurssia tuohon enää tarvitaan? Nythän toimisto ei pelkästään jätä 2 vko välein haastatteluja tekemättä, vaan myös jättää asiakkaalta lakiin perustuvan työnhakuvelvollisuuden pois.
Älä jaksa. Tervetuloa kokeilemaan. Jos ei onnistu, niin sitten pitää varmaan miettiä joko lakia tai resursseja uusiksi. Yhtään mitään järkeähän ei ole jatkuvasti soitella asiakkaalle joka on jo työllistynyt. Ne paukut pitäisi käyttää asiakkaisiin jotka avusta oikeasti hyötyvät.

Ei minun tarvitse kokeilla asiaa, jota teen työkseni. Asiakas on työllistynyt vasta sitten, kun hän päättää työnhakunsa. Siihen asti hän on työtön, jos etuutta haluaa saada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukaan edes kuvitteli että tätä pystyttäisiin mitenkään valvomaan. Pois lukien kommunisti haatuinen joka systeemiä esitteli välittämisenä. Tämä kaatuu kohta omaan mahdottomuuteensa vähin äänin.
Pystytäänhän sitä, mutta ei taida tavisvirkailijat tietää, mitä järjestelmä taustalla tekee.
Ainoastaan sitä pystytään aukottomasti valvomaan jos nämä soittavat jokaiseen yritykseen mihin työtön on ilmoittanut hakeneensa. Voit huviksesi laskea mikä määrä soittoja kuukaudessa ja näiden kirjaaminen. Hehheh, pääsi tyrskäys.
Jokainen asiakas joutuu kertomaan hakemansa työpaikat eli yrityksen nimi ja työtehtävä. Ihan ensin katsotaan, onko ko. yritystä edes olemassa (en kerro sinulle, miten se tehdään, mutta on ihan helppoa ja mahdollista) ja jos ei ole, niin asiakkaalle lähtee selvityspyyntö.
Jos yritys on olemassa, niin sinne tehtyjen hakemusten tehtävä- ja hakijatiedot kootaan yhteen ja jos sama hakija hakee uudestaan samaan yritykseen ja samaan tehtävään, niin taas lähtee selvityspyyntö (on mahdollista, että uudestaan ja uudestaan sama työpaikka olisi avoinna, mutta avointa hakemusta ei kannata edes kokeilla kahdesti!). Lisäksi tehdään yhteistyötä yritysten kanssa (siitä en nyt kerro sen enempää).
Joten tyrski siellä huoleti, asiakastiedoista saadaan paljon sellaista informaatiota, jota on helppo jalostaa eteenpäin ilman, että perään soitellaan.
Kyllä kyllä, helppoa kuin heinänteko. Ainakin näin paperilla ja teoriassa. Laskumalli, yhtä asiantuntijaa kohden keskimäärin 170 asiakasta. Nämä tekevät 4 hakemusta kk, eli jokaisena kuukauden päivänä 34 varmistusta. Nämä varmistukset ja niiden kirjaukset yhteydenottojen lisäksi. Pääsi toinen tyrskäys.
Oletko kuullut sellaisesta ihmeasiasta kuin ICT?
Olen ja koodannutkin enemmän mitä sinä edes koko laitetta käyttänyt. Tietojen ristiinajamiseen vaaditaan muutakin kuin laitteen avaaminen. Mutta hehkuttele rauhassa, ei vaikuta elämääni mitenkään. Taas pääsi tyrsk, tyrsk.
Mitä sillä on väliä jos ensi syksynä koko talous romahtaa?

Kyllä se yritys on jo teholla, missä on aikaa ja resursseja toimittaa raportteja TE-toimistoon kaikista hakijoista.
Lisäksi mitään "ilmoita firma ja tehtävä" -selvityksiä ei voida vaatia, koska aika moni yritys hakee tekijöitä avoimista hakemuksista. Kuten myös moni työnhakija täyttää avoimia hakuja, eikä erityisesti hae tiettyä tehtävää. Joten esim. 5 paikkaan laitettu avoin hakemus on ihan kelpoa työhakua.

Järjenkäyttö silti sallittu. Ei mikään että TE-toimistoa vihataan, jos siellä on sinunkaltaisiasi työntekijöitä. Itse ainakin virkailijana arvostan työnhakijoiden osaamista enkä epäile, etteivätkö he (ylivoimainen valtaosa) haluaisi tai osaisi työllistyä.
Hyvää kesänjatkoa vaan!

Virkailijan on noudatettava lakia jokaisen asiakkaan kanssa, ei vain silloin, kun se on kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukaan edes kuvitteli että tätä pystyttäisiin mitenkään valvomaan. Pois lukien kommunisti haatuinen joka systeemiä esitteli välittämisenä. Tämä kaatuu kohta omaan mahdottomuuteensa vähin äänin.
Pystytäänhän sitä, mutta ei taida tavisvirkailijat tietää, mitä järjestelmä taustalla tekee.
Ainoastaan sitä pystytään aukottomasti valvomaan jos nämä soittavat jokaiseen yritykseen mihin työtön on ilmoittanut hakeneensa. Voit huviksesi laskea mikä määrä soittoja kuukaudessa ja näiden kirjaaminen. Hehheh, pääsi tyrskäys.
Jokainen asiakas joutuu kertomaan hakemansa työpaikat eli yrityksen nimi ja työtehtävä. Ihan ensin katsotaan, onko ko. yritystä edes olemassa (en kerro sinulle, miten se tehdään, mutta on ihan helppoa ja mahdollista) ja jos ei ole, niin asiakkaalle lähtee selvityspyyntö.
Jos yritys on olemassa, niin sinne tehtyjen hakemusten tehtävä- ja hakijatiedot kootaan yhteen ja jos sama hakija hakee uudestaan samaan yritykseen ja samaan tehtävään, niin taas lähtee selvityspyyntö (on mahdollista, että uudestaan ja uudestaan sama työpaikka olisi avoinna, mutta avointa hakemusta ei kannata edes kokeilla kahdesti!). Lisäksi tehdään yhteistyötä yritysten kanssa (siitä en nyt kerro sen enempää).
Joten tyrski siellä huoleti, asiakastiedoista saadaan paljon sellaista informaatiota, jota on helppo jalostaa eteenpäin ilman, että perään soitellaan.
Kyllä se yritys on jo teholla, missä on aikaa ja resursseja toimittaa raportteja TE-toimistoon kaikista hakijoista.
Lisäksi mitään "ilmoita firma ja tehtävä" -selvityksiä ei voida vaatia, koska aika moni yritys hakee tekijöitä avoimista hakemuksista. Kuten myös moni työnhakija täyttää avoimia hakuja, eikä erityisesti hae tiettyä tehtävää. Joten esim. 5 paikkaan laitettu avoin hakemus on ihan kelpoa työhakua.
Kyllä siellä oma asioinnissa vaaditaan avoimista hakemuksista firma ja tehtävä eli on niillä pohjat sille, että tietoja seulotaan. Minulle sanottiin, että avoimessakin hakemuksessa täytyy pystyä kertomaan, onko hakemassa toimistotöihin vai varastoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukaan edes kuvitteli että tätä pystyttäisiin mitenkään valvomaan. Pois lukien kommunisti haatuinen joka systeemiä esitteli välittämisenä. Tämä kaatuu kohta omaan mahdottomuuteensa vähin äänin.
Pystytäänhän sitä, mutta ei taida tavisvirkailijat tietää, mitä järjestelmä taustalla tekee.
Ainoastaan sitä pystytään aukottomasti valvomaan jos nämä soittavat jokaiseen yritykseen mihin työtön on ilmoittanut hakeneensa. Voit huviksesi laskea mikä määrä soittoja kuukaudessa ja näiden kirjaaminen. Hehheh, pääsi tyrskäys.
Jokainen asiakas joutuu kertomaan hakemansa työpaikat eli yrityksen nimi ja työtehtävä. Ihan ensin katsotaan, onko ko. yritystä edes olemassa (en kerro sinulle, miten se tehdään, mutta on ihan helppoa ja mahdollista) ja jos ei ole, niin asiakkaalle lähtee selvityspyyntö.
Jos yritys on olemassa, niin sinne tehtyjen hakemusten tehtävä- ja hakijatiedot kootaan yhteen ja jos sama hakija hakee uudestaan samaan yritykseen ja samaan tehtävään, niin taas lähtee selvityspyyntö (on mahdollista, että uudestaan ja uudestaan sama työpaikka olisi avoinna, mutta avointa hakemusta ei kannata edes kokeilla kahdesti!). Lisäksi tehdään yhteistyötä yritysten kanssa (siitä en nyt kerro sen enempää).
Joten tyrski siellä huoleti, asiakastiedoista saadaan paljon sellaista informaatiota, jota on helppo jalostaa eteenpäin ilman, että perään soitellaan.
Kyllä kyllä, helppoa kuin heinänteko. Ainakin näin paperilla ja teoriassa. Laskumalli, yhtä asiantuntijaa kohden keskimäärin 170 asiakasta. Nämä tekevät 4 hakemusta kk, eli jokaisena kuukauden päivänä 34 varmistusta. Nämä varmistukset ja niiden kirjaukset yhteydenottojen lisäksi. Pääsi toinen tyrskäys.
Oletko kuullut sellaisesta ihmeasiasta kuin ICT?
Olen ja koodannutkin enemmän mitä sinä edes koko laitetta käyttänyt. Tietojen ristiinajamiseen vaaditaan muutakin kuin laitteen avaaminen. Mutta hehkuttele rauhassa, ei vaikuta elämääni mitenkään. Taas pääsi tyrsk, tyrsk.
Mikä antaa sinulle sen oletuksen, että siellä ei olisi tehty järjestelmään tällaista seurantaa, jonka saa sitten laitteen avaamalla käyttöönsä?