Maistuuko teille ruoka näillä helteillä?
Itselleni ei tunnu maistuvan aamupalan söin kahdeksan aikaan ja nyt söin väkisin yhden leivän. Ei vaan maistu.
Kommentit (36)
Ei maistu ja olen jo valmiiksi hyvin hoikka ja vähärasvainen, laihdun entisestään kesän aikana. Ei ole hyvä homma, koska teen ruumiillista työtä ulkona auringonpaahteessa. Syön mahdollisimman rasvaista syötävää, että saisin helpommin elintärkeitä kaloreita. Juotavaa menee työvuoron aikana ainakin neljä litraa, huomasin että rasvaisin piimä on hyvää ravintoa tällaisessa kuumuudessa koska siitäkin saa helposti energiaa.
Tietysti maistuu. Olen terve ja hyväkuntoinen ihminen, joten totta kai minulla on myös ruokahalu.
Ei maistu. Helteillä putoaa aina paino. Se voisi olla hyvä juttu, mutta kun muutenkin kamppailen pysyäkseni riittävän painoisena. Kesällä 2018 meni jo kuukautishäiriöiksi laihtumisen takia. -_-
Juuri ja juuri saan omenia ja viinirypäleitä alas, nekin pakottamalla. Muuten elän kivennäisvedellä.
Esim. tänään minulla oli kyllä nälkä, mutta ruoka-ajan koittaessa en syönyt yhtä hyvällä ruokahalulla kuin normaalisti. Johtunee helteestä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Oikein hyvin maistuu, kiitos. Eilen söin pihviä bearnaisekastikkeella, tänään pihviä ja perunamuusia pippurikermakastikkeella.
Vierailija kirjoitti:
Söin juuri kaksi sillivoileipää ja join kirnupiimää, jälkkäriksi litran herneitä ja puoli litraa mansikoita.
Jälkkäreitä nuo ruoka-aineet eivät ole nähneetkään. Sen päälle söit, mutta jälkiruokaa et ilmeisesti syö. Ihan yhtä vähän jotkin pirun kahvit ja teet ovat mitään "jälkkäriä" nähneetkään, vaikka lounaspaikat muuta jaksavat vinkua.
Ei maistu. Mutta olen huomannut, että kannattaa kuitenkin syödä jotain melko säännöllisesti tai muuten tulee vieläkin huonompi olo. Itse siis kärsin kuumasta. Ja kuten joku jo sanoi aikaisemmin niin piimä on loistavaa ravintoa: saa nesteytystä, suoloja, ravintoaineita, kaloreita. Myös AB- jogurtti toimii hyvin ja vatsa pysyy kunnossa, sillä helteet sekoittavat välillä vatsankin.
Mikä oman elämänsä ravintoneuvoja tässä paasaa liiasta syömisestä, napostelusta ja lihomisesta? Eikös tässä ollut tarkoitus keskustella siitä, miten ruokahalun laita on helteellä eikä jankuttaa laihduttamisesta koko ajan?
Vedin äsken pienen rasiallisen niitä öljyssä lilluvia "herbs and garlic" fetajuustokuutioita. Ei tule suolan puutetta tänne :D Pitäisi ottaa oikeastaan jäätelö jälkiruuaksi.
Ei samalla tavalla kuin normaalisti, lämmin ruoka ei ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei maistu ja olen jo valmiiksi hyvin hoikka ja vähärasvainen, laihdun entisestään kesän aikana. Ei ole hyvä homma, koska teen ruumiillista työtä ulkona auringonpaahteessa. Syön mahdollisimman rasvaista syötävää, että saisin helpommin elintärkeitä kaloreita. Juotavaa menee työvuoron aikana ainakin neljä litraa, huomasin että rasvaisin piimä on hyvää ravintoa tällaisessa kuumuudessa koska siitäkin saa helposti energiaa.
Kannattaa syödä pähkinöitä! Niissä on ravintoaineita ja hyvää rasvaa. Iltaisin voi kulauttaa vaikka desin oliiviöljyä.
Ei mutta syön väkisin valmisateriat kylmänä.Jotta saan suoloja ja jotain ravintoa,Teen lisäksi ja kahvin,yritän vettä..Liian vähän juon neste ja vatsa turpoo kuin on ilma vaivoja.Mutta kun ales ei menen nesteet oikein?
Kyllä maistuu. Tekee kyllä erilaisia juttuja mieli kun yleensä - salaatteja ja kylmiä ruokia sekä nestemäistä syötävää kuten smoothiet ja kylmät keitot.
Kyllä maistuu!
Lounaalla ensin pastaa tomaattikastikkeella ja pääruuaksi quiche lorrainea ja salaattia. Jälkiruuaksi tiramisu.
Nyt illalla sipulifocacciaa, salamia, ilmakuivattua kinkkua, juustoja, lasi rose-viiniä. Jälkkäriksi lautasellinen kirsikoita ja vähän suklaata
Olen normaalipainoinen
Ohrapirtelö näyttää ainakin maistuvan
Söin juuri kaksi sillivoileipää ja join kirnupiimää, jälkkäriksi litran herneitä ja puoli litraa mansikoita.