Millaista unta näitte?
MInä näin sellaista, että soitin ystävälle. Minulla oli huoli, josta olisin halunnut puhua, ja olin lasten leikkipaikalla. Lapsille oli tuotu ruokalautasia maahan, ja he leikkivät villisti ja söivät välillä lusikalla. Ystävä vastasi, mutta puhui ympäripyöreitä, Aina kun hän puhui ympäripyöreitä, laitoin puhelimen kiinni ja soitin uudestaan. Lopulta taas soitettuani kysyin, onko hänellä mahdollisuus puhua. Hän sanoi, että odota hetkinen, ja laittoi puhelimen pöydälle. Sitten leikin lasten kanssa ja aina välillä testasin, onko hän tullut puhelimeen. Yhtäkkiä puhelimessa oli lapsi, joka kysyi, olenko nähnyt erästä bändiä. Silloin päätin lähteä leikkipaikalta. Rattaissani nukkui poika, vaikka olin tullut tytön kanssa leikkipaikalle. Lähdin pojan kanssa pois.
Entä te?
Kommentit (5)
Näin helteellä sopivasti: hiihdin.
Hiihtäessäni huomasin, että olin vahingossa kilpahiihtäjien alueella. Vaihdoin latua ja jatkoin, mutta sauvat alkoi hajota ja lyhenivät lyhenemistään, kunnes matkanteko loppui.
Ehkä alitajunta sanoo, että olen paitsi väärällä uralla, on ihan turha edes yrittää.
Oltiin tauolla suhteesta aviomieheni kanssa. Mentiin treffeille tunnustelemaan tulisiko tästä vielä jotain. Yhtäkkiä näin nuoruuden ihastukseni kaikkien näiden vuosien jälkeen.. yhtäkkiä olinkin sen ihastuksen kanssa jos ei nyt treffeillä niin tapaamisella ainakin. Mietin että onko väärin suudella häntä, kun ollaan kuitenkin tauolla aviomiehen kanssa eikä mun tarvitsisi kertoa hänelle.
Luulen kuumuden takia koomassa nukun yöt .En tiedä siksi?
Näin unta, että ajoimme auto-onnettomuuden, kyydissä olleen pää halkesi ja kuski alkoi ompelemaan hänen päätään, itse juoksin läheiseen leirikeskukseen, missä oli todella outo tunnelma
Näin pitkästä aikaa muutenkin paljon painajaisia viime yönä.