Mies ei suostu osoittamaan minulle välittävänsä

Voisit kokeilla antaa miehellesi yllätyslahjaksi vaikka maksullisen neitokaisen. Kyllä se siitä piristyy ja arvostaa tekoasi.

Mitä enemmän häneltä pyydät, sitä vähemmän hän antaa. Se on yksi monista tavoistaa alistaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ollut noin paha tilanne, mutta vuosia sitten oli vaihe, jossa oikeasti huomasin miettiväni usein, onko mieheni minulle vihainen jostakin tai pitääkö hän edes minusta.

Päätin silloin, että kokeilen sellaista, että muutun mahdollisimman mukavaksi, ihailevaksi ja rakastavaksi puolisoksi ihan omin päin. Aloin tehdä juuri sellaista, mistä aiemmassa viestissä kirjoitettiin.

Aloin vähitellen opetella mukavien asioiden sanomista miehelle. Juuri sellaista kuin tuoksut hyvälle, ihanaa kun kävit kaupassa, sä olet sitten kiva kun teit asian X, sä olet kyllä hyvin säilynyt verrattuna muihin sun ikäisiin jne.

Autossa saatoin hetkeksi hipaista miehen kättä tai reittä. Pussasin kevyesti niskaa jossain jonossa odotellessamme. Kosketin niistä paikoista, joista tiedän hänen pitävän. Koetin tehdä kaiken niin, etten vaikuta takertuvalta tai odota häneltä mitään. Oikeastaan vähän feikkasinkin sellaista ihastunutta ihmistä, joka ei ole ihan varma, miten toinen suhtautuu lähentymiseen.

Lisäksi aloin entistä enemmän tehdä asioita itsekseni ja omien ystävieni kanssa. Sovin tapaamisia ihan vaikka torikahveille, kävin jumpassa ystävättären kanssa ja tein pyöräretkiä. En ollut koko ajan tarjolla ja seuraa vaatimassa. Kerroin kivoja ja iloisia juttuja omilta retkiltäni enkä ottanut mitään parisuhdeasioita puheeksi. Aloin taas kutsua meille vieraita, olin iloinen emäntä, ja illanistujaisista tuli hauskoja.

Tämä toimi aivan loistavasti! Itsekin huomasin, miten omat tunteeni miestä kohtaan paranivat ja ärtymykseni väheni. Mies oli aluksi usein hämmentynyt muttei mitenkään huonossa mielessä. Seksi palasi pikku hiljaa entiselle tai paremmalle tasolle.

Nyt kun tuosta vaiheesta on aikaa, olen iloinen että panostin liittoomme mutta ennen kaikkea itseeni. Olen paljon itsevarmempi ja sitä myötä iloisempi ja tyytyväisempi elämääni. Jos mieheni vaikka joskus haluaisikin erota, mitä en tosin usko, minulla olisi ihan eri tavalla vahvuutta ja keinoja käsitellä asia ja jatkaa elämääni.

Tämä kuulostaa erittäin hyvälle! Täytyy ottaa tästä mallia. Olen tässä yrittänyt eläytyä siihen aiemman kommentin perusteella ja huomasn, etyä esteeksi nousee ylpeys. Oliko se sinulle ongelma ja miten pääsit siitä ylitse?

Ap

Meillä auttoi se, että petin ja otin eron. Sen jälkeen halusi jutella suhteestamme ja jatkaa, mutta minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa joten tein hänelle saman mitä hän oli tehnyt minulle vuosia. Kieltäydyin keskustelemasta mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minkä ikäinen mies on? Yksi tunnettu asia, joka vaikuttaa miehen mielialaan ym. on andropaussi eli miesten vaihdevuodet. Lue netistä esim. terveyskirjasto. fi

Miksi et pyytäisi miestä menemään urologille ja psykologin terapiaan keskustelemaan omasta olotilastaan? Tai menkää yhdessä terapiaan, jos mies lähtee. Kun keskustelu ei suju ja mies suuttuu, olisiko eräs vaihtoehto, että muutat joksikin aikaa muualle? Otatte ns. erätauon ja mietitte mitä haluatte. Sinun pitää tietää myös itse mitä haluat, ei riitä että mies ei tiedä ja se saa sinut epävarmaksi.

Voi olla miehellä miesten vaihdevuosiakin ihan hyvin iän puolesta.

Toivoisin että mies huomaisi haluavan minut sitten kuitenkin, eli en tarvitse aikaa tietääkseni, mitä mä haluan. Luulen vaan, että tuollainen erätauko olisi henkisesti hyvin raskas mulle ja hyvinkin kevyt miehelle. Hän pystyy olemaan tarvittaessa hyvinkin kylmä ja pragmaattinen. Minä olen enemmän sellainen, että jään roikkumaan. Toivon että hän jotenkin avahtuisi haluamaan minua ilman sellaista.

En usko haluavani mennä terapiaan, en luule miehenkään mielellään haluavan. Luulen että se jotenkin kääntyisi siihen, että vika on minussa. Ehkä onkin. Aion yrittää noita jonkun laittamia vinkkejä olla oikein ihana miestä kohtaan. Tuskin siinä täysin onnistun, mutta edes vähän. Eikö kukaan muu koe sellaista tässä tilanteessa vähän nöyryyttäväksi? Ehkä se onkin ongelmani osittain.

Ap

Minusta se ei ollut nöyryyttävää, vaan se pikemminkin vahvisti minua. Ei kannata aloittaa liian isosti vaan päättää tehdä pieniä asioita pikku hiljaa. Jos muutat käytöstäsi täysin aivan yllättäen, se on sekä sinulle että puolisolle outoa.

On kuitenkin niin, että kyräilevä ja vihamielinen käytös vahvistaa sitä myös toisessa. Moni myös reagoi negatiivisesti, jos tuntuu että kumppani on hyvin takertuva tai liimautuu liikaa ja tivaa rakkautta ilman että tekee mitään sen tunteen syntymisen eteen.

Luulen että tarvitset enemmän itsetuntoa ja omia juttuja. Voisitko harrastaa enemmän jotain, mistä saat iloa? Sinun kannattaa opetella nauttimaan elämästä myös ihan omilla ehdoillasi. Sillä tavalla sinusta tulee myös kiinnostavampi kumppani joko tälle tai jollekulle toiselle.

Vierailija kirjoitti:

No. Entäs jos kokeilisitkin muuttaa omaa käytöstäsi?

Ala selvästi osoittaa puolisolle, kuinka ihana hän mielestäsi on. Aloita pienillä halauksilla ja kosketuksilla silloin tällöin spontaanisti. Hipaise ja suukota niskaa. Sano että hän tuoksuu hyvältä. Kun hän pukeutuu lähteäkseen ulos, hymyile ja sano että hän näyttää komealta. Tee asioita, joiden tiedät ilahduttavan häntä. Älä vaadi äläkä odota vastapalvelusta tai edes kiitosta. Ole ihana hänelle.

Jos kahden kuukauden kuluttua mikään ei ole hänen puoleltaan muuttunut, voit todeta että tämä oli tässä.

Kuvitteletko, että tuollainen mies haluaa, että häneen kosketaan tai hänelle puhutaan tai hänelle ollaan ihania? Rakkaus on loppunut. Puolison teot ei kiinnosta pätkän vertaa. Kokemusta on. Seurauksen kylmä torjunta kosketuukseen ja pakeneminen suu viivana paikalta.

No mies ei rakasta sinua, Ihan yksinkertainen juttu että se ei rakasta.  Ota täältä uusi mies joka viettä aikaa kanssani ja harrastaa seksiä kanssasi. Mitäs kitkuttelet tuollaisen miehen kanssa .

Vierailija kirjoitti:

Meillä auttoi se, että petin ja otin eron. Sen jälkeen halusi jutella suhteestamme ja jatkaa, mutta minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa joten tein hänelle saman mitä hän oli tehnyt minulle vuosia. Kieltäydyin keskustelemasta mistään.

Vähän sama. Ilmoitin, että olen rakastunut toiseen. Seuraus oli, että ex kinusi, että yritetään vielä. Meinasin purskahtaa nauruun. Ei enää.

Et ilmeisesti ole välittämisen arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ollut noin paha tilanne, mutta vuosia sitten oli vaihe, jossa oikeasti huomasin miettiväni usein, onko mieheni minulle vihainen jostakin tai pitääkö hän edes minusta.

Päätin silloin, että kokeilen sellaista, että muutun mahdollisimman mukavaksi, ihailevaksi ja rakastavaksi puolisoksi ihan omin päin. Aloin tehdä juuri sellaista, mistä aiemmassa viestissä kirjoitettiin.

Aloin vähitellen opetella mukavien asioiden sanomista miehelle. Juuri sellaista kuin tuoksut hyvälle, ihanaa kun kävit kaupassa, sä olet sitten kiva kun teit asian X, sä olet kyllä hyvin säilynyt verrattuna muihin sun ikäisiin jne.

Autossa saatoin hetkeksi hipaista miehen kättä tai reittä. Pussasin kevyesti niskaa jossain jonossa odotellessamme. Kosketin niistä paikoista, joista tiedän hänen pitävän. Koetin tehdä kaiken niin, etten vaikuta takertuvalta tai odota häneltä mitään. Oikeastaan vähän feikkasinkin sellaista ihastunutta ihmistä, joka ei ole ihan varma, miten toinen suhtautuu lähentymiseen.

Lisäksi aloin entistä enemmän tehdä asioita itsekseni ja omien ystävieni kanssa. Sovin tapaamisia ihan vaikka torikahveille, kävin jumpassa ystävättären kanssa ja tein pyöräretkiä. En ollut koko ajan tarjolla ja seuraa vaatimassa. Kerroin kivoja ja iloisia juttuja omilta retkiltäni enkä ottanut mitään parisuhdeasioita puheeksi. Aloin taas kutsua meille vieraita, olin iloinen emäntä, ja illanistujaisista tuli hauskoja.

Tämä toimi aivan loistavasti! Itsekin huomasin, miten omat tunteeni miestä kohtaan paranivat ja ärtymykseni väheni. Mies oli aluksi usein hämmentynyt muttei mitenkään huonossa mielessä. Seksi palasi pikku hiljaa entiselle tai paremmalle tasolle.

Nyt kun tuosta vaiheesta on aikaa, olen iloinen että panostin liittoomme mutta ennen kaikkea itseeni. Olen paljon itsevarmempi ja sitä myötä iloisempi ja tyytyväisempi elämääni. Jos mieheni vaikka joskus haluaisikin erota, mitä en tosin usko, minulla olisi ihan eri tavalla vahvuutta ja keinoja käsitellä asia ja jatkaa elämääni.

Tämä kuulostaa erittäin hyvälle! Täytyy ottaa tästä mallia. Olen tässä yrittänyt eläytyä siihen aiemman kommentin perusteella ja huomasn, etyä esteeksi nousee ylpeys. Oliko se sinulle ongelma ja miten pääsit siitä ylitse?

Ap

Eihän avioliitto mikään kilpailu ole. Korkeintaan kannattaa kilpailla toistensa kunnioittavassa kohtelussa! Jos kuitenkin ylpeys ottaa kovasti vastaan, voisit miettiä, onko siitä tinkiminen oikeasti sen arvoista, että liittonne voisi parantua. Ehkä voisit aloittaa ensin omista jutuistasi ja oman hyvinvointisi parantamisesta ja sitten vuodattaa sitä hyvää oloa myös miehelle.

Käy vaikka yksin uimassa ja tule säteilevänä takaisin. Suikkaa miehen poskelle märkä suukko ja kerro, miten ihanaa oli ja sano vaikka että onpa sinulla ihanan lämmin poski. Sitten käännyt pois ja menet suihkuun.

Ota vaikka sellainen rooli päälle, että pystyt teeskentelemään kiintymystä ja ihailua vaikket juuri sillä hetkellä sitä tuntisikaan. Päätä, että juttelet mukavia asioita. Ota vaikka kahvipöydässä esiin joku ihana muisto suhteenne alkuajoilta, joissa miehesi toimi jotenkin kivasti. Kerro, että ajattelit silloin että olet onnekas kun löysit sellaisen kumppanin. Mutta älä missään nimessä jatka, että olisitpa nytkin sellainen, vaan vaihda heti seuraavaan aiheeseen. Anna miehen ihan itse ajatella se asia, että miksei hän enää käyttäydy niin.

Et sinä toista rakastumaan sillä saa, että tarjoat enemmän sitä mitä toinen ei halua.

No ihan tarkkaan en lukenut, mutta eikö kukaan ehdottanut miehen menneen tunnelukkoon? Minusta tuntuisi aika ontolta sanoa SUORAAN että rakastan häntä. Se tuntuu elokuvamaisen falskilta. Mulla tavoilla.

V_____________________________________________

Se on ns villille vapaalle miehelle tunnejärkytys asioiden muuttuessa vauhdilla. Ja sitten nainen iskee ison kasan tunteita miehen eteen äkkiseltään. Psykologiasta moni tietää yliärsytys antirefleksin. Yliärsytys siis neutraalimuodossa. Kognitiivinen dissonanssiumpisolmu olisi meikän kuvaus. Tiedätta miten ihminen havannoi....epäloogisuudesta järjestys.

Juu ja kirjoitusvirheet ei oo mun vaan JOKU MUU TEKI NE!! ...poliittinen antiselitys.

Vierailija kirjoitti:

Et sinä toista rakastumaan sillä saa, että tarjoat enemmän sitä mitä toinen ei halua.

Olen eri mieltä. Jos kotona on aina kireä ja nihkeä ilmapiiri, on helppo kääntää katseensa muualle. Mutta jos kumppani alkaakin olla itsenäinen, iloinen, positiivinen, viehättävä ja kiinnostava, miksei se ilmapiiri voisi myös parantua? Joskus toisen pitää tulla vähän enenmän vastaan, jotta jokin lukko avautuu. Jostain syystähän juuri nämä ihmiset ovat luvanneet papin edessä tahtoa rakastaa ja palvella toinen toistaan.

Ja jos suunnitelma ei toimisikaan, olisi ainakin minulla hyvä omatunto, kun olisin itse ainakin yrittänyt kaikkeni. Lisäksi oma oloni olisi luultavasti parantunut, kun olisin alkanut toimia ja käyttäytyä viehättävämmin.

Ohhoh mitä temppuilua jotkut pystyvät pitämään.

Kyllä minäkin kokisin nöyryttävänä jos alkaisin mielistellä, jopa näytellä jotain ihastuksen tunteita miehelle joka on kauan aikaa kohdellut minua huonosti ja ollut kylmäkiskoinen.

Kaikkeen naiset taipuukin.

Miten nöyryyttävää silloin olisikaan kun mies kavahtaisi taimtyöntäisi pos tai lähtisi paikalta. Haluaisin vajota maan alle ja kiroaisin tyhmyyttäni.

Jos parisuhteessa ei oystytä normaalien ihmisten tapaan keskystelemaa kun on joku kriisi tai epäselvä tilanne niin ri se suhde kummoinenkaan ole.

Jos mies moisen keikistelyn jäklkeen jotenkin palautuisi edes lähes ennalleen niin minua vaivaisi lopun ikää mikä oli syynä kylmään kauteen. Ja vielä pelkina koska se alkaa taas uudestaan.

Ainakaan minulla ei olisi voimia tuollaista näytelmää saman miehen kanssa montaa kertaa käydä läpi

Mikään parisuhde tai mies ei ole sen arvoinen, että nainen harkitulla temppuilulla saa miehen takaisin normaaliksi tai sinnepäin. Juopa on jo ollut ja on edelleen olemassa

No, monethan saavat temppuilemalla sen miehen alunalkaenkin suhteeseen kanssaan.

Ja mies ei muka huomaa mitään.

Yritä elvyttää suhteesi jotenkin. Rakkaudentunne voi joskus hiipua.

Sinkkuna olisi parempi ja vapaampi olo, usko pois. Ja enemmän mahdollisuuksia löytää parempaa seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Ohhoh mitä temppuilua jotkut pystyvät pitämään.

Kyllä minäkin kokisin nöyryttävänä jos alkaisin mielistellä, jopa näytellä jotain ihastuksen tunteita miehelle joka on kauan aikaa kohdellut minua huonosti ja ollut kylmäkiskoinen.

Kaikkeen naiset taipuukin.

Miten nöyryyttävää silloin olisikaan kun mies kavahtaisi taimtyöntäisi pos tai lähtisi paikalta. Haluaisin vajota maan alle ja kiroaisin tyhmyyttäni.

Jos parisuhteessa ei oystytä normaalien ihmisten tapaan keskystelemaa kun on joku kriisi tai epäselvä tilanne niin ri se suhde kummoinenkaan ole.

Jos mies moisen keikistelyn jäklkeen jotenkin palautuisi edes lähes ennalleen niin minua vaivaisi lopun ikää mikä oli syynä kylmään kauteen. Ja vielä pelkina koska se alkaa taas uudestaan.

Ainakaan minulla ei olisi voimia tuollaista näytelmää saman miehen kanssa montaa kertaa käydä läpi

Mikään parisuhde tai mies ei ole sen arvoinen, että nainen harkitulla temppuilulla saa miehen takaisin normaaliksi tai sinnepäin. Juopa on jo ollut ja on edelleen olemassa

No, monethan saavat temppuilemalla sen miehen alunalkaenkin suhteeseen kanssaan.

Ja mies ei muka huomaa mitään.

Minusta hellyyden palauttaminen jämähtäneeseen, kyllästyneeseen liittoon ei ole mitään temppuilua. Se on tietoista työtä parisuhteen eteen. Voi olla, että toinen on saanut kaivettua itsensä niin syvälle henkiseen poteroon, että hän ei sieltä ilman määrätietoista houkuttelua nouse. Itse kuitenkin olen luvannut tahtoa niin hyvinä kuin huonoina aikoina, ja silloin kaikki keinot ovat sallittuja.

Kun teini-ikäiseni oli oikein vaikea, en ottanut sitä suoraan hänen kanssaan puheeksi, koska ei hänellä ollut silloin keinoja sellaiseen keskusteluun eikä kykyä analysoida tilannetta. Sen sijaan halasin ohimennen, sanoin että olet ihana, tarjosin autokyytiä ja laitoin herkkuaamiaista. Ei sekään ollut nöyryyttävää vaan rakkautta ja toisen tilanteen ymmärtämistä. Nykyään meillä on hyvät ja läheiset välit.

Kun miehellä oli vaikeaa ja tunteet sammuksissa, tilanteen käsittely ei ollut yhtään sen nöyryyttävämpää. Annoin tilaa mutta myös hellyyttä. Osoitin monella tapaa, että olet rakas vaikka sinulla onkin vaikeaa, mutta en sanonut sitä suoraan, koska siinä vaiheessa hän ei olisi voinut ottaa sanojani vastaan. Osoitin myös valinnoillani ja teoillani, että arvostan itseäni, pidän itsestäni huolta ja nautin elämästäni, ja että hänkin on minulle tärkeä.

Tänä päivänä mieheni osoittaa monin teoin ja sanoin, miten onnellinen hän on liitostamme ja yhteisestä elämästämme. Hän tukee minua harrastuksissani ja on tyytyväisen oloinen elämäänsä. Olisipa sääli, jos olisimme antaneet tämän mennä ylpeyden takia hukkaan!

Pystyn samaistumaan. Nimittäin mieheesi. Minullakin oli vaimo, joka käytti lähes kaiken aikansa siihen, että osoitteli minulle, että mitä minä en ole tai mitä minä en tee. Taisi saada jopa ohjeita näiltä palstoilta.  

Huono käytös voi tietysti olla pelkkää moukkamaisen tai ilkeän luonteen osoitusta, mutta voihan se kertoa siitäkin, että toisella ei ole kaikki hyvin. Kun mieli on matalalla, ei osaa osoittaa kiintymystä toiseen. Jos kumppani silloin reagoi käyttäytymällä itse yhtä ikävästi, voi edessä olla ihan turha ero.

Rakkaus on pitkämielinen. Itse ainakin yrittäisin kaikkeni ennen kuin luovuttaisin. Se voi vaatia myös ns. nöyrtymistä, eli omien tunteiden ja haavoittuvuuden sietämistä. Jos toinen on niin tyhjä, ettei häneltä voi vaatia mitään, ainakin yrittäisin itse olla se rakentava osapuoli tietyn määräajan.

Vasta kun olisin koettanut kaikki keinot, voisin hyvällä omallatunnolla todeta, että ongelmat eivät olleet enää korjattavissa.