Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Jääkö "saavuttamaton" ihminen ikuisesti mieleen?
29.06.2022 |
Erään kanssa tunnustettiin toisillemme, että ollaan ihastuneita, mutta olosuhteiden takia meistä ei voi tulla mitään. Fyysinen veto ja yhteenkuuluvuuden tunne oli mieletön, mutta mitään ei lopulta tapahtunut ja olen yrittänyt unohtaa hänet.
Valitettavasti en unohda ja hän pyörii mielessäni jatkuvasti. Jossittelen ja mietin mitä olisi voinut olla, vaikka järki huutaa että se on sitä hullua huumaa vain.
Lähteekö tämä koskaan pois?
Tiedän, että minulla on hänestä aika romanttinen kuva, koska emme päässeet sille asteelle että ne ikävimmät ja tylsät puolet olisivat tulleet tutuiksi.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menee ohi, kunhan ihastut johon kuhun toiseen.
Mulla ei ole mennyt 10 vuoteen ohi. Enkä ole kertaakaan ihastunut keneenkään toiseen, vaikka haluaisinkin. Tunnen myös inhottavaa välitila-oloa, jumia, josta en pääse eteen- enkä taaksepäin.
Johtuu juuri siitä ettet ole tehnyt psyykkistä työtä ja mennyt eteenpäin. Jos et pysty siihen yksin, olisit hakenut terapiaa avuksi, tuo jumiutuninen kuulostaa kovin tuskaiselta ja itsellesi vahingolliselta.
Minulla oli vastaava tilanne ja 2 vuoden jälkeen pakotin itseni tapailemaan uusia miehiä. Oli enimmäkseen ärsyttävää ja joskus kamalaakin, mutta liikutti kyllä psyykkistä prosessia eteenpäin. Pari vuotta tapailin, joskus ihan ok-tyyppejäkin, yksi lyhyt suhdekin oli. Ja sitten tapasin mieheni kenen kanssa minulla on nykyään 2 lasta ja ihan uudenlainen elämä. Tämä historiassa *elämän mieheksia* tulkittu mies on pudonnut tunne-elämässäni aivan tavalliseksi jannuksi kenen matkaan en nykyään enää ikipäivänä lähtisi.
Minäkin olen jatkanut normaalia elämää, mutta vieläkin 20 vuoden jälkeen ajattelen erästä miestä melkein päivittäin. Ei se aina millään terapialla lähde tai muiden ihmisten deittailu auta. Sivusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menee ohi, kunhan ihastut johon kuhun toiseen.
Mulla ei ole mennyt 10 vuoteen ohi. Enkä ole kertaakaan ihastunut keneenkään toiseen, vaikka haluaisinkin. Tunnen myös inhottavaa välitila-oloa, jumia, josta en pääse eteen- enkä taaksepäin.
Johtuu juuri siitä ettet ole tehnyt psyykkistä työtä ja mennyt eteenpäin. Jos et pysty siihen yksin, olisit hakenut terapiaa avuksi, tuo jumiutuninen kuulostaa kovin tuskaiselta ja itsellesi vahingolliselta.
Minulla oli vastaava tilanne ja 2 vuoden jälkeen pakotin itseni tapailemaan uusia miehiä. Oli enimmäkseen ärsyttävää ja joskus kamalaakin, mutta liikutti kyllä psyykkistä prosessia eteenpäin. Pari vuotta tapailin, joskus ihan ok-tyyppejäkin, yksi lyhyt suhdekin oli. Ja sitten tapasin mieheni kenen kanssa minulla on nykyään 2 lasta ja ihan uudenlainen elämä. Tämä historiassa *elämän mieheksia* tulkittu mies on pudonnut tunne-elämässäni aivan tavalliseksi jannuksi kenen matkaan en nykyään enää ikipäivänä lähtisi.
Minäkin olen jatkanut normaalia elämää, mutta vieläkin 20 vuoden jälkeen ajattelen erästä miestä melkein päivittäin. Ei se aina millään terapialla lähde tai muiden ihmisten deittailu auta. Sivusta.
Psyykkinen työ on monille vierasta vaikkei asperger olisikaan, tosin niitäkin paljastuu vasta aikuisiällä kun joku junitus menee ihan överiksi.
Terapiassa on tarkoitus oppia juuri niitå taitoja eikä vaan tätä nykymaailman mene yli siitä deitti-hömppää. Asioista pitää työskennellä läpi, ei yli.
-eri
Eeeh, mulla oli sellainen. Sitten tapasin hänet 20 vuoden jälkeen, ja oli muuttunut niin ällöttäväksi tyypiksi että loppui se haavekuvien elättely. Silti vielä joskus näen hänestä unia, jossa hän on nuori ja vielä ihana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menee ohi, kunhan ihastut johon kuhun toiseen.
Mulla ei ole mennyt 10 vuoteen ohi. Enkä ole kertaakaan ihastunut keneenkään toiseen, vaikka haluaisinkin. Tunnen myös inhottavaa välitila-oloa, jumia, josta en pääse eteen- enkä taaksepäin.
Johtuu juuri siitä ettet ole tehnyt psyykkistä työtä ja mennyt eteenpäin. Jos et pysty siihen yksin, olisit hakenut terapiaa avuksi, tuo jumiutuninen kuulostaa kovin tuskaiselta ja itsellesi vahingolliselta.
Minulla oli vastaava tilanne ja 2 vuoden jälkeen pakotin itseni tapailemaan uusia miehiä. Oli enimmäkseen ärsyttävää ja joskus kamalaakin, mutta liikutti kyllä psyykkistä prosessia eteenpäin. Pari vuotta tapailin, joskus ihan ok-tyyppejäkin, yksi lyhyt suhdekin oli. Ja sitten tapasin mieheni kenen kanssa minulla on nykyään 2 lasta ja ihan uudenlainen elämä. Tämä historiassa *elämän mieheksia* tulkittu mies on pudonnut tunne-elämässäni aivan tavalliseksi jannuksi kenen matkaan en nykyään enää ikipäivänä lähtisi.
Minäkin olen jatkanut normaalia elämää, mutta vieläkin 20 vuoden jälkeen ajattelen erästä miestä melkein päivittäin. Ei se aina millään terapialla lähde tai muiden ihmisten deittailu auta. Sivusta.
Psyykkinen työ on monille vierasta vaikkei asperger olisikaan, tosin niitäkin paljastuu vasta aikuisiällä kun joku junitus menee ihan överiksi.
Terapiassa on tarkoitus oppia juuri niitå taitoja eikä vaan tätä nykymaailman mene yli siitä deitti-hömppää. Asioista pitää työskennellä läpi, ei yli.
-eri
Minkä takia se olisi jumitus? Eikö se voi olla vain ihminen, joka teki suuren vaikutuksen? Verrattavissa perheen jäseneen, jota et unohda, vaikka kuolisi? Minkä takia puhutte tästä kuin taudista? Sivusta
Meillä pitkä suhde ja oltiin alkuvuodesta muutama kk erossa.
Minä tapailin yhtä miestä ja minun mies ehti tutustua yhteen naiseen netin kautta.
Mieheni otti yhtenä viikonloppuna minuun yhteyttä ja sanoi, että on yrittänyt tutustua muihin naisiin, mutta ajattelee ja rakastaa vain minua - puhuimme monta tuntia ja päätimme palata yhteen.
Vaikka mieheni ilmoitti naisille myös tälle yhdelle, että jatkaa minun kanssa ja on onnellinen asiasta, niin tämä nainen ensin kertoi miten pettynyt on, ei ikinä enää tule luottamaan kenenkään, koska olivat niin sopivia toisilleen ja jatkoi kuvien lähettelyä silloin tällöin yms. Heille oli sovittu jo treffit Tampereelle yhteen hotelliin ja mieheni sanoi, ettei häntä kiinnostanut sinnekään meno, mutta yritti innostua jostain muusta kun oli niin surullinen minun menettämisestä.
Joskus nämä voivat siis olla yksipuolista harhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen. En pysty nukkumaan enää öisin, sydänalassa tuntuu puristusta yöllä, alan olla lopussa.
Pääsisipä pois. 😥
Vierailija kirjoitti:
Meillä pitkä suhde ja oltiin alkuvuodesta muutama kk erossa.
Minä tapailin yhtä miestä ja minun mies ehti tutustua yhteen naiseen netin kautta.
Mieheni otti yhtenä viikonloppuna minuun yhteyttä ja sanoi, että on yrittänyt tutustua muihin naisiin, mutta ajattelee ja rakastaa vain minua - puhuimme monta tuntia ja päätimme palata yhteen.
Vaikka mieheni ilmoitti naisille myös tälle yhdelle, että jatkaa minun kanssa ja on onnellinen asiasta, niin tämä nainen ensin kertoi miten pettynyt on, ei ikinä enää tule luottamaan kenenkään, koska olivat niin sopivia toisilleen ja jatkoi kuvien lähettelyä silloin tällöin yms. Heille oli sovittu jo treffit Tampereelle yhteen hotelliin ja mieheni sanoi, ettei häntä kiinnostanut sinnekään meno, mutta yritti innostua jostain muusta kun oli niin surullinen minun menettämisestä.
Joskus nämä voivat siis olla yksipuolista harhaa.
Miten tämä liittyy aloitukseen? Eiköhän kaikki tiedä, että tunteet ei välttämättä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ikinä tule pääsemään irti siitä maailman parhaasta rakastajasta jonka kanssa sain elää reilut kk ajan, joka päättyi kun hänen työkomennus loppui siinä maassa. Elämäni parasta seksiä, jota kukaan muu ei ole pystynyt tarjoamaan.
Eli saavuttamattoman himo on jäätävä polte
Vierailija kirjoitti:
en ikinä tule pääsemään irti siitä maailman parhaasta rakastajasta jonka kanssa sain elää reilut kk ajan, joka päättyi kun hänen työkomennus loppui siinä maassa. Elämäni parasta seksiä, jota kukaan muu ei ole pystynyt tarjoamaan.
Eli saavuttamattoman himo on jäätävä polte
Kyllä tuosta nyt pääsee yli 100 % varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eeeh, mulla oli sellainen. Sitten tapasin hänet 20 vuoden jälkeen, ja oli muuttunut niin ällöttäväksi tyypiksi että loppui se haavekuvien elättely. Silti vielä joskus näen hänestä unia, jossa hän on nuori ja vielä ihana.
Kumma ettei muissa viesteissä tullut vielä esille se asia, että ihminen muuttuu todella paljon pitkässä ajassa, jopa lyhyemmässä ajassa. Tapasin erään tuttavani joku vuosi sitten, hän oli muuttunut viidessä vuodessa tunnistamattomaksi. Kahdesti käynyt niin, etten ole tunnistanut lainkaan ihmistä, jonka kerran olen tuntenut. Eka tapaus alkoholismin takia, toinen voimakkaan laihtumisen ja pukeutumistyylin muutoksen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en ikinä tule pääsemään irti siitä maailman parhaasta rakastajasta jonka kanssa sain elää reilut kk ajan, joka päättyi kun hänen työkomennus loppui siinä maassa. Elämäni parasta seksiä, jota kukaan muu ei ole pystynyt tarjoamaan.
Eli saavuttamattoman himo on jäätävä polte
Kyllä tuosta nyt pääsee yli 100 % varmasti.
Aikaa kulunut jo yli 2 v. ja veroistaan ei ole vielä tullut... jo pelkkä ajatus hänestä saa aikaan.....jatka itse ajatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskotteko että miehet jäävät myös kaipaamaan tuollaista unelmien naista?
Kyllä se tunne häviää, kun ei ruoki sitä. Olen minäkin joskus ihan tahallani vaalinut rakastumisen tunnetta, koska se on niin ihanan kutittava olotila. Mutta ei sitä kovin kauaa jaksa. Jatkuva kutittelu ilman täyttymystä on lopultakin tosi kuluttavaa. Väkisinkin mieli siirtyy rauhallisempiin aiheisiin. Mulla taitaa olla hyvä itsesuojeluvaisto. Tiedän, että voi olla vaikeaa päästää irti ihanista haaveista, mutta jos arvostat mielenrauhaa, niin se riuhtaisu kyllä kannattaa tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei jäänyt. Saavuttamaton ei kiehdo. Pariuhteessakin vastavuoroisuus pitää suhteen hengissä. Silloin kun hän ei ilmeisesti vastaa tunteisiin on tilanteeseen roikkumaan jääminen ajan tuhlaamista. Ketään ei voi pakottaa rakastumaan. On turha yrittää kääntää toisen päätä, jos hän on päätöksensä tehnyt. Mitä enemmän yrittää pitää kiinni, sen kauemmaksi toisen työntää. Kokemukseni on tämä. Mitä enemmän minuun takerrutaan ja sitä enemmän haluan pois tilanteesta ja kontaktista. Silloin, kun molemmat ovat tunteella mukana ei tule tätä jahtaamisdynamiikkaa ja kumpikin voi luottaa toisen läsnäoloon ilman takertumista tai saavuttamattoman leikkimistä.
Vastauksena kysymykseesi: kyllä, se saavuttamattoman haikailu haihtuu. Keskittymällä siihen mitä tässä hetkessä voi tehdä ja siihen mikä on tällä hetkellä saavutettavissa. Kieltäytymällä laastarisuhteista ja kehittämällä itseään. Katkerintahan on yrittää laastaroida, jos mielessä ja sydämessä vielä kaihertaa.
Onko kyse siitä, että sinä haikailet vai luullaanko sinun haikailevan?
Vierailija kirjoitti:
Sitä pitää käydä panemassa kerran, sit sen voi unohtaa.
Juuri siitä syystä että näin kävi en todellakaan voi unohtaa.... 10 vuotta kulunut täälläkin.
- eri
Ei. Kärsivällisyys palkittiin ja lopulta sain tilalle jotain paljon parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Menee ohi, kunhan ihastut johon kuhun toiseen.
Totuus on tässä kommentissa, itsenikin kohdalla.
Toki poikkeuksia voi olla, paha limerenssi tjms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menee ohi, kunhan ihastut johon kuhun toiseen.
Totuus on tässä kommentissa, itsenikin kohdalla.
Toki poikkeuksia voi olla, paha limerenssi tjms.
Hassua kyllä, jos menettää toivonsa, voi asettaa riman seuraaville niin alhaalle, että sabotoi samalla mahdollisuuden itseltään onneen, koska omassa mielessään uskoo ettei kukaan voi olla kuitenkaan yhtä hyvä kuin tuo saavuttamaton.
Yläasteelta muistan yhden tuollaisen ihastuksen. Emme siis todellisuudessa tunteneet toisiamme emmekä edes jutelleet oikein mitään vaikka oltiin samalla luokalla, olin maalaillut päässäni kaikenlaisia haavekuvia mitä tekisimme yhdessä jne. Hänen lähellään oli silti jotenkin rauhallinen olo.
Voi olla että teininä sitä vain ihastuu vahvemmin kuin aikuisena, kun on jo elämänkokemusta ja pettymyksiä.
Alue: Aihe vapaa
Johtuu juuri siitä ettet ole tehnyt psyykkistä työtä ja mennyt eteenpäin. Jos et pysty siihen yksin, olisit hakenut terapiaa avuksi, tuo jumiutuninen kuulostaa kovin tuskaiselta ja itsellesi vahingolliselta.
Minulla oli vastaava tilanne ja 2 vuoden jälkeen pakotin itseni tapailemaan uusia miehiä. Oli enimmäkseen ärsyttävää ja joskus kamalaakin, mutta liikutti kyllä psyykkistä prosessia eteenpäin. Pari vuotta tapailin, joskus ihan ok-tyyppejäkin, yksi lyhyt suhdekin oli. Ja sitten tapasin mieheni kenen kanssa minulla on nykyään 2 lasta ja ihan uudenlainen elämä. Tämä historiassa *elämän mieheksia* tulkittu mies on pudonnut tunne-elämässäni aivan tavalliseksi jannuksi kenen matkaan en nykyään enää ikipäivänä lähtisi.