Lue keskustelun säännöt.
Toipuvan alkoholistin puoliso - jäädä vai lähteä?
Oman elämän suunta
29.06.2022 |
Millaisia kokemuksia on toipuvien alkoholistin puolisoilla, jäittekö vai lähdittekö jatkamaan omaa elämää? Vaikea tilanne, kovin onnellinen j iloinen olen puolison puolesta että hän on hakeutunut hoitoon ja toipumista on jo vuosi takana, mutta jotenkin ei tämä alkoholismielämä tunnu olevan minua varten.
Kommentit (18)
Mies lopetti juomisen 10 vuotta sitten. En ole sen jälkeen miettinyt lähtemistä. Arki on hyvää, meillä on yhteisiä harrastuksia ja luottamus on palannut. Rakkaus ei hävinnyt missään vaiheessa, mutta ilman luottamusta ei voi olla hyvää parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Yksi syy on ainakin, että ei ole oikein enää mitään tunteita. Puoliso ei myöskään halua käsitellä / puhua yhdessä asioita, joita ikävinä aikoina tapahtui. Sekin vaikuttaa, että itse haluan kovasti kehittyä yrittäjänä ja satsata yritykseen, mutta puoliso on jarruna.
Ap
Näinhän se on että empatia kyvyttömät narsistit eivät saa enää hyötyä puolisostaan ja nostavat kytkintä.
Oman elämän suunta kirjoitti:
Hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Yksi syy on ainakin, että ei ole oikein enää mitään tunteita. Puoliso ei myöskään halua käsitellä / puhua yhdessä asioita, joita ikävinä aikoina tapahtui. Sekin vaikuttaa, että itse haluan kovasti kehittyä yrittäjänä ja satsata yritykseen, mutta puoliso on jarruna.
Ap
Vuosi on lyhyt aika alkoholismista toipumisessa. Ehkä,hän käy vielä sitä omaa prosessiaan läpi, eikä ole valmis puhumaan? Miten hän on jarruna?
Päätin jäädä. Ei ole elämä ollut helppoa, sairastuin itse masennukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti kyllä käy vielä läpi omaa sisäistä prosessiaan ja se on hyvä niin ja arvostan, että hoitaa ja välittää itsestään.
Itse haluan elää enemmän täysillä, nähdä, kokea ja tehdä erilaisia asioita elämässä, mutta sellaiseen ei hänestä ole kun toipuu ja toipumisen matkan mittaa ei voi tietää. Ja mitä enemmän itse elän ja koen, sitä kauemmas se minua vielä puolisosta.
Yrittäjyyskin on itselle sellainen elämäntapa-asia, että sitä tuntuu olevan vaikea rytmittää yhteiseen perhe-elämään, kun toisen olo ja vointi vaihtelee - hyvin paljon vain makaa väsyneenä eivätkä esimerkiksi yhteiset kotityöt hoidu oma-aloitteisesti, yrittäjänä ja muutenkin minulle on tärkeää, että puolisoina kannetaan yhteistä vastuuta kodista.
Tuntuu, että oma elämä valuu aivan hukkaan tässä yhteiselossa.
En ole alkoholistin puoliso, vaan aikuinen lapsi. Kyllä kokisin itse ratkaisevana kysymyksenä sen, puhutaanko asiat läpi. Onko puoliso valmis jollain tasolla käymään läpi ja näkemään sen kaiken tuskan mitä on aiheuttanut. Minun vanhempani ei ole raitistuttuaan näin tehnyt, vaan asia on ihan tabu. Jos otan puheeksi, hän ihan hätkähtää ja vähättelee asiaa. Tuntuu myös, että hän odottaa isoa päähäntaputusta, kun on nyt raittiina. Joo, se on hienoa ja varmaan oli vaikeaa hänelle, mutta meidän muiden kokemus jää täysin näkymättömäksi. Jos näin olisi puolison kanssa, en jaksaisi. Haluaisin kyllä jakson (päihdehäiriöihin perehtyneen terapeutin) pariterapiaa, ennen kuin päättäisin jäädä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman elämän suunta kirjoitti:
Hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Yksi syy on ainakin, että ei ole oikein enää mitään tunteita. Puoliso ei myöskään halua käsitellä / puhua yhdessä asioita, joita ikävinä aikoina tapahtui. Sekin vaikuttaa, että itse haluan kovasti kehittyä yrittäjänä ja satsata yritykseen, mutta puoliso on jarruna.
Ap
Lähde.
Voi olla kummallekin parempi. Sinä voit käsitellä tapahtuneet tarvittaessa vaikka terapeutin kanssa, puolison ei ole pakko palata jos ei kestä.
Ilman tunteita ei kannata jäädä. Kumpikin saa mahdollisuuden oikeasti rakkaudelliseen suhteeseen, jos eroatte.
Yrittäjä
Vierailija kirjoitti:
En ole alkoholistin puoliso, vaan aikuinen lapsi. Kyllä kokisin itse ratkaisevana kysymyksenä sen, puhutaanko asiat läpi. Onko puoliso valmis jollain tasolla käymään läpi ja näkemään sen kaiken tuskan mitä on aiheuttanut. Minun vanhempani ei ole raitistuttuaan näin tehnyt, vaan asia on ihan tabu. Jos otan puheeksi, hän ihan hätkähtää ja vähättelee asiaa. Tuntuu myös, että hän odottaa isoa päähäntaputusta, kun on nyt raittiina. Joo, se on hienoa ja varmaan oli vaikeaa hänelle, mutta meidän muiden kokemus jää täysin näkymättömäksi. Jos näin olisi puolison kanssa, en jaksaisi. Haluaisin kyllä jakson (päihdehäiriöihin perehtyneen terapeutin) pariterapiaa, ennen kuin päättäisin jäädä.
Kiitos ajatuksista. Näin minustakin tuntuu, että oma ja myös lasten kokemus jää näkymättömäksi eikä sitä haluta käsitellä. Pahoittelut, että teillä on tällainen tilanne. :(
Tärkeä huomio pariterapia, hyvä kun nostit esiin. Näin olen pyytänytkin, että käymme yhdessä näitä asioita läpi ulkopuolisen tuen avulla, mutta vielä ei ole puolison sanoin aika riittänyt, koska hänellä on työ, avohoitokäynti, AA-käynti, täytyy levätä jne. Luottamus ei vain itsestään lähde rakentumaan, vaan kyllä se vaatii yhteistä työskentelyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päätin jäädä. Ei ole elämä ollut helppoa, sairastuin itse masennukseen.
Voimia sinulle, toivottavasti olet myös toipumassa masennuksesta.
Mä päätin jäädä. En ole katunut. Meillä edelleen rakkautta riittää ja elämä on mennyt hyvään suuntaan. 2v sitten puoliso lopetti alkoholinkäytön.
Mutta jos ap kokee, ettei ole enää rakkautta ja tunteita toista kohtaan, ei siihen silloin kannata jäädä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin monta kertaa siitä elämästä tulee liian tylsää ja tavanomaista kun toinen ei enää juo. Keneen sitä enää esim purkaa niitä omia paineitaan, kun toinen ei enää raahaudu kännissä kotiin?
Oman elämän suunta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole alkoholistin puoliso, vaan aikuinen lapsi. Kyllä kokisin itse ratkaisevana kysymyksenä sen, puhutaanko asiat läpi. Onko puoliso valmis jollain tasolla käymään läpi ja näkemään sen kaiken tuskan mitä on aiheuttanut. Minun vanhempani ei ole raitistuttuaan näin tehnyt, vaan asia on ihan tabu. Jos otan puheeksi, hän ihan hätkähtää ja vähättelee asiaa. Tuntuu myös, että hän odottaa isoa päähäntaputusta, kun on nyt raittiina. Joo, se on hienoa ja varmaan oli vaikeaa hänelle, mutta meidän muiden kokemus jää täysin näkymättömäksi. Jos näin olisi puolison kanssa, en jaksaisi. Haluaisin kyllä jakson (päihdehäiriöihin perehtyneen terapeutin) pariterapiaa, ennen kuin päättäisin jäädä.
Kiitos ajatuksista. Näin minustakin tuntuu, että oma ja myös lasten kokemus jää näkymättömäksi eikä sitä haluta käsitellä. Pahoittelut, että teillä on tällainen tilanne. :(
Tärkeä huomio pariterapia, hyvä kun nostit esiin. Näin olen pyytänytkin, että käymme yhdessä näitä asioita läpi ulkopuolisen tuen avulla, mutta vielä ei ole puolison sanoin aika riittänyt, koska hänellä on työ, avohoitokäynti, AA-käynti, täytyy levätä jne. Luottamus ei vain itsestään lähde rakentumaan, vaan kyllä se vaatii yhteistä työskentelyä.
Toipuvan alkoholistin läheiset kaipaa myös sitä tukea. Elämän tilanne, kun on heillekin uusi. Niitä on myös läheisille tarkoitettuja tukiryhmiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman elämän suunta kirjoitti:
Hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Yksi syy on ainakin, että ei ole oikein enää mitään tunteita. Puoliso ei myöskään halua käsitellä / puhua yhdessä asioita, joita ikävinä aikoina tapahtui. Sekin vaikuttaa, että itse haluan kovasti kehittyä yrittäjänä ja satsata yritykseen, mutta puoliso on jarruna.
Ap
Googlaa rehappi.
Onko teillä mitään yhteistä. Lapsia, asunto...näitä riittää.
Jos on vimma juomiseen...
Haluaisin päästä takaisin kiinni elämään, joka oli viisi vuotta sitten. Elin mukavaa elämää, sitten tavattiin nykyisen puolison kanssa (lapset eivät ole yhteisiä), sekin oli mukavaa yhdessäoloa, mutta salakavalasti pääsi kuitenkin yllättämään puolison alkoholismi tai tuntuu että epärehellisyyden vuoksi tuli puijatuksi suhteeseen.
Hän ei niinkään ole kännijuonut koko yhdessäolon aikana, mutta näin asioiden tultua ilmi on ymmärretty että kärsi kuivahumalasta kun ennen tapaamista oli vuosia juonut paljon. Oli siis välillä ärtyisä, mutta enemmän sen ajatteli luonteenpiirteinä tai paineina, koska vaihtoi työpaikkaa ja kouluttautui uudelle alalle. Reilu ja holtiton juominen alkoi selvitä vasta vajaa pari vuotta sitten eikä puoliso silloinkaan itse ollut rehellinen, vaan asia tuli ilmi sukulaisensa kautta.
Vierailija kirjoitti:
Oman elämän suunta kirjoitti:
Hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Yksi syy on ainakin, että ei ole oikein enää mitään tunteita. Puoliso ei myöskään halua käsitellä / puhua yhdessä asioita, joita ikävinä aikoina tapahtui. Sekin vaikuttaa, että itse haluan kovasti kehittyä yrittäjänä ja satsata yritykseen, mutta puoliso on jarruna.
Ap
Lähde.
Voi olla kummallekin parempi. Sinä voit käsitellä tapahtuneet tarvittaessa vaikka terapeutin kanssa, puolison ei ole pakko palata jos ei kestä.
Ilman tunteita ei kannata jäädä. Kumpikin saa mahdollisuuden oikeasti rakkaudelliseen suhteeseen, jos eroatte.
Yrittäjä
Olen vielä antanut mahdollisuuden sille, että asioita käsiteltäisiin yhdessä terapiassa, mutta se on nyt ollut puheena jo alkuvuodesta lähtien eikä ole tapahtunut, koska ei ole puolison omalla prioriteettilistalla.
Kiitos ajatuksista, sai pohdittavaa.
Niinhän se monesti on, että ero tulee kun alkoholisti pysyy pitempään selvinpäin. Mieti, onko sinulla hoivaamisvietti tms. Miksi mies ei enää kelpaakaan selvänä.