Onko teillä kirjoja joiden kautta "löysitte" itsenne?
Eli oletteko koskaan lukeneet kirjoja joiden kautta tuli selkeämpi olo, ymmärsi itseään paremmin tai jokin vain loksahti kohdalleen?
Kommentit (25)
Monet Murakamin kirjoista, vaikka olenkin nainen. Samaistuin suurimpaan osaan päähenkilöistä.
Sōsuke Natsukawa: Kissa joka suojeli kirjoja.
Kirjassa kuvattiin lukemista ja kirjoja todella kauniisti. Siinä oli jotain todella tuttua ja läheistä, mutta se sai minut ajattelemaan myös asioita uudesta näkökulmasta. Lisäksi siinä käsiteltiin itselleni ajankohtaista aihetta, läheisen menetystä ja surua.
Kalle Päätalon Iijoki-sarja.
Päähenkilön tapa kuvailla tunteitaan ja tuntemuksiaan tuntui hyvin samaistuttavalta.
Esko Valtaojan "Kotona maailmankaikkeudessa".
Dawkindisin "Jumalharha".
Kari Enqvisin "Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat"
Queen bees and wannabes, tyttöjen välisistä suhteista, soveltuu myös ymmärtämään naisporukoita työpaikalla ja ettei tarvi jumittua tiettyyn rooliin. Yksilönä sitä on kuitenkin aina osa ryhmää. Vihasin ala-ikäisenä laitosruokaa koulussa ja vaalin keittokirjojani joista olen oppinut syöttämään itseni ei vain niin että pysyn hengissä mutta niin että voi myös nauttia ruoasta.
Narsistin lapsena: Pitkä tie itsenäisyyteen
Ei yhtään, jonka kautta olisi löytänyt itseni. Monia, joiden kautta on voinut kehittää itseään.
Bulgakovin klassikkoteos "Saatana saapuu Moskovaan". Itse asiassa ennen kirjan lukemista kävin katsomassa sen Turun Ylioppilasteatterissa teininä (pääsin isosiskon kanssa sisään) ja sen esityksen muistaa vieläkin. Bulgakovin kirja ei vanhene, koska ihmiset eivät muutu...venäläisissä klassikoissa on paljon loistavia kirjoja ja ainakun USA:ssa on presidentin vaalit tulee mieleen Gogolin "kuolleet sielut"...
wagoneer kirjoitti:
Bulgakovin klassikkoteos "Saatana saapuu Moskovaan". Itse asiassa ennen kirjan lukemista kävin katsomassa sen Turun Ylioppilasteatterissa teininä (pääsin isosiskon kanssa sisään) ja sen esityksen muistaa vieläkin. Bulgakovin kirja ei vanhene, koska ihmiset eivät muutu...venäläisissä klassikoissa on paljon loistavia kirjoja ja ainakun USA:ssa on presidentin vaalit tulee mieleen Gogolin "kuolleet sielut"...
Kenestä muista venäläisistä kirjailijoista pidät?
Peter Singerin Oikeutta Eläimille, joka lisäsi ymmärrystä eläinten kohtelusta tehotuotannossa. Siitä lähtien ollut kasvissyöjä, eli yli 20v.
On moniakin. Jotain unikirjoja, terveyteen liittyviä kirjoja, naiseuteen liittyviä kirjoja, seksuaalisuuteen liittyviä kirjoja, ravintoon ja vitamiineihin liittyviä kirjoja, yrttikirjoja, lääkärikirjoja joista usein etsinyt itseäni, fantasiakirjoja ainakin esim. Dracula joka mullistava kirja josta löysin itseni tai ainakin omat seksuaaliset fantasiani...