Lue keskustelun säännöt.
Olen kohta 30 vuotias ja en ole saanut mitään aikaiseksi. Alkaa vuodet käymään vähiin, jotta voisin toteuttaa unelmia
27.06.2022 |
Opiskelin kaksi ammattia, joista kumpikaan ei työllistänyt (vaikka kovasti mainostettiin, että työtilanne hyvä, mutta valmistuessa ei enää ollutkaan). Kyllästyin, ja nyt opiskelen hoitajaksi, eli jos tämä ei tule työllistämään niin ei sit mikään. Rahatilanne on niin surkea kuin olla voi, opintolainoja on ja kulutusluottoja. Näitä pääsen maksamaan pois vasta 1-2 vuoden päästä. Haaveilen mm. omasta asunnosta, mutta olen luultavasti 50 vuotias, kun sellaisen voin lopulta hommata. Haluaisin myös matkustaa, mutta nekin rahat on pois omasta asunnosta. On varmaan vaan pakko todeta, että olen myöhässä. Perheen perustamisesta haaveilun olen jo kuopannut ajat sitten, on yksinkertaisesti liian myöhäistä. Ehkä pitäisi nyt vaan keskittyä nauttimaan pienistä asioista ja unohtaa unelmat. Samalla ikätoverit hehkuttaa somessa omia asuntoja, lapsia, kumppaneita, lomamatkoja jne. Minulla onnistunut päivä on se, että saan jotain syödäkseni ja telkkarista tulee jotain hyvää. Onko kohtalotovereita?
Kommentit (57)
Täälläkin 31v "en ole saanut mitään aikaiseksi." Koulusta toiseen haahuiltu. Mut 2 perustutkintoa käyty loppuunkin. Asun kulahtaneessa puutaloyksiössä vuokralla. Nyt sain 2kk määrä-aikaisen duunin unelmieni työpaikasta. Olen maalaillut vaan typeriä taulujani vuosi tolkulla. Luojan kiitos on ystäviä ja terveys. Velkaakin vain 2500e.
En tiedä. En ole koskaan halunnut omistusasuntoa ja perus 'puksutuselämää'
Haluan seikkailla, vaihtaa suuntaa, olla vapaa ja vähän itsekäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3 prosentttia maailman väestöstä omistaa yli 50 prosentttia koko maailman omaisuuudesta. Esim Jobbsin rahta jos kootttaisiin setelipinoina pöydälle niiin se ulottuisi avaruuteen saakka. Raha seuraa rahaaa.
Meidän sukupolvesta yhä harvempaa onnistaa. Yleensä niitä joille annettiin paremmat kortit heti alkuun. Meidän loppujen osa on opetella luopumaan. Luopumaan ajatuksesta että saavuttaisimme läheskään saman elintason kuin esimerkiksi vanhempamme tai isovanhempamme. Luopua haaveista kuten oma talo/asunto, kesämökki, perheen perustaminen, pitkä ja nousujohteinen ura jne.. Ainoa vaihtoehto on säästää omaa mielenterveyttä olemalla vertaamatta itseään muihin ja pudottautua kilpailusta vapaaehtoisesti. Tyytyä siihen vähään mitä meillä on ja etsiä elämään merkityksellisyyttä ei-materiaalisista, pienistä asioista, kuten harrastuksista. Ja jotkut ovatkin löytäneet sellaisen onnen mitä ei rahalla voi saada. Kurja tilanne silti että joudumme olemaan tälläisen pakon edessä.
"Kohta 30v"
" Perheen perustamisesta haaveilun olen jo kuopannut ajat sitten, on yksinkertaisesti liian myöhäistä."
Onko tämä joku kilttimiehen provo?
Oma asunto on se tärkein asia.
Mustakin se tuntui kaukaiselta kun olin 30 v.
Nyt alla oma okt ja mökki. 48 veenä.
Kovaa työtä ja säästämistä niin siten voi vaurastua.
Vuokralla olo on se kaikista tyhmin vaihtoehto.
Jopa laho oma ötiskö on parempi kuin kallis vuokraluukku
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo tunne johtuu siitä, että elämme kapitalistisessa suoritusyhteiskunnassa. Ihmisen arvo mitataan sillä, miten korkea asema hänellä on töissä ja miten paljon hän tienaa rahaa. Kannattaisi joskus käydä vaikka jossain kehitysmaassa, siellä ollaan onnellisia siitä, että saa kerran päivässä mahan täyteen ja että saa olla perheen kanssa.
Kumpa olisikin se rehellinen kapitalismi, jokainen ahkera vaurastuisi. Olisi ihanaa.
Suomessa on lähes sosialismi, siksi ihmiset on niin köyhiä ja masentuneita.
Systeemi holhoaa, alistaa ja köyhdyttää kansaa.
Tosiaan sosialistinen riistoverotus ja byrokratia tuhoaa vaurauden suomesta.
Rahatilanne työssäkäyvällä riippuu ihan myös kulutuksesta. Itse olen pienituloinen, mutta en köytä rahaa ulkona syömiseen, kahvitteluun tai alkoholiin juuri koskaan. Ostan vain laadukkaita vaatteita tarpeeseen ja harrastan ilmaisia asioita kuten kalastusta, sienestystä kövelyä etc. Rahaa siis kuluu vöhän ja voin säästää kohti asuntoa. Ystävillä joilla on paljon korkeammat tulot ei jää mitään säästöön kun kaikki lounaat syödään ulkona ja sitten mennään baareihin ja ravintoloihin. Nämä on valintoja mitä pitää itse tehdä. Heille jää varmaan hautaan enemmän muistoja kuin minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällähän on ihan luusereiden kokoontumisajot. Tukehtukaa paskaanne.
Olet kuitenkin saanut opiskeltua kaksi tutkintoa, onnea! Itsellä takana useampi välivuosi, keskeytettyjä opintoja ja nyt hitaasti etenevät yliopisto-opinnot menossa epävarmalle alalle. Edes se kandin tutkinto tuntuu kaukaiselta. Ikää 28v. Mies kyllä on ja osa-aikatyö kaupassa millä rahoitan opintoja, opintotukea en ole saanut enää pitkään aikaan joten minimini tuloilla elellään. Oma asunto haaveissa myös mutta tuntuu kuin uisi tervassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei, oon 50 ja en oo saanut mitään aikaiseksi...
Oon 58v enkä mitään saanut aikaiseksi, kämpässä kökötän vaan.
Harmittaa kun ei tullut nuorena hommattua ajokorttia, pääsis johonkin liikkumaan edes että maisemat vaihtuis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon 36v mies turusta ja työttömyyttä takana 13 vuotta, yks tutkinto mikä ei johtanut työllistymiseen. Ei ole velkaa. Ikisinkkuna on tullut elämää elettyä, yksikään nainen ei halua sekaantua mieheen kuka on ollut 13v putkeen työttömänä, mulla ei edes ole yhtään ystävää, ja vaikka olisikin ystäviä tuskin jaksaisin pitää ystävyys suhteista kiinni. Yksin asun mun koirankoppi yksiössä, vanhemmat kuolleet.
Kai se huonomminkin vois mennä.
Ettet olisi vain pitänyt rimaa liian korkealla? Tutkinto ei takaa työpaikkaa. Tuttavapiirissäni on muutama näitä tutkinnon suorittaneita jotka eivät koskaan työllistyneet mihinkään. Perussyy oli se että he luulivat tutkinnon takaavan tietyn työpaikan lähes automaattisesti. Näin se ei oikeasti mene, vaan jokainen aloittaa ensin harjoittelijana(useimmat jo opiskeluaikoina) ja pikkuhiljaa kerryttävät kokemusta ja osaamista. Koulutus on loppujen lopuksi hyvin pieni osa ammattitaitoa, vaikka sitä jatkuvasti toitetaankin.
Se onkin kiva keski-ikäisenä ihmisenä aloittaa harjoittelijana toivoen, että ehkä sitten viisikymppisenä pääsee jonnekin edes lähelle mediaaniansioita. Varmasti äärimmäisen motivoivaa.
Onko mediaaniansio viisikymppisenä huonompi vaihtoehto kuin Kelan tuilla loppuelämä?
Hankala sanoa. Se on myös paljon vaikeampaa saavuttaa, jos aloittaa työelämänsä 15-20 vuotta myöhässä. Siksi harva myöhäinen aloittaja sinne edes pääsee. Vanhempi ihminen ei myöskään välttämättä jaksaa tehdä ikäviä, monotonisia perushommia niin hyvin kuin nuorempi ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo tunne johtuu siitä, että elämme kapitalistisessa suoritusyhteiskunnassa. Ihmisen arvo mitataan sillä, miten korkea asema hänellä on töissä ja miten paljon hän tienaa rahaa. Kannattaisi joskus käydä vaikka jossain kehitysmaassa, siellä ollaan onnellisia siitä, että saa kerran päivässä mahan täyteen ja että saa olla perheen kanssa.
Kumpa olisikin se rehellinen kapitalismi, jokainen ahkera vaurastuisi. Olisi ihanaa.
Suomessa on lähes sosialismi, siksi ihmiset on niin köyhiä ja masentuneita.
Systeemi holhoaa, alistaa ja köyhdyttää kansaa.
Tosiaan sosialistinen riistoverotus ja byrokratia tuhoaa vaurauden suomesta.
Kapitalismilla ei tosiaan ole mitään tekemistä ahkeruuden kanssa. Toisten on oltava köyhiä jotta harva voi olla miljonäärejä. Kaikki ei voi olla rikkaita.
Suomessa on sosialistisia arvoja jotka näkyy esim. siinä että työläisillä on oikeuksia, kaikilla on oikeus koulutukseen, eikä lapsityövoima ole sallittua. Mutta elämme silti globaalissa kapitalismissa, joka mielellään murentaisi näitä kansalaisien ihmisoikeuksia suojaavia sosialistisia periaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 37 vuotias mies ja en ole saanut paljon mitään aikaiseksi. Seuraava siirto on tehdä jotain työtä ja säästää starttirahaa ulkomaille muuttoa varten. Suomessa ei mikään kannata. Täällä on liian kallista pienipalkkaiselle itse kaiken maksavalle asua ja elää.
Elämä/ asuminen ulkomaillakaan ei ole ilmaista!
Mikä on koulutuksesi, mikä on työkokemuksesi, mikä on kielitaitosi jne. ; ovat kysymyksiä, joita sinulle esitetään myös ulkomailla työpaikkaa hakiessasi.... Jos elämä on mennyt vähän sivusuun, ei se korjaannu maata vaihtaessa, useinkin päinvastoin.
Itse kyllä suosittelen muuttamaan ulkomaille jos kiinnostusta vain on. Suomen- ja englanninkielisiä töitä löytyy kyllä ja on monia maita joissa eläminen on halvempaa, mutta elintaso korkeammalla kuin Suomessa. Saksa nyt esimerkiksi. Ja jos aikoo pysyä pidempään, niin ei se paikallisen kielen oppiminen nyt mikään mahdottomuus ole (mutta kuten sanottu suomeksi ja englanniksikin löytyy kaikenlaista)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen vähän yli 30. Löysin kivan miehen viime talvena, nyt yritetään lasta. Opiskelen maisteritutkintoa yliopistossa. Käyn töissä, vakituinen työsuhde. Elämä näyttää pintapuolisesti mahtavalta.
Omaa asuntoa en ole koskaan hankkimassa, liikaa sitoutumista. Ei autoa, koska stressaan sellaisesta aivan liikaa ja se sitouttaa. Velkaa on yhteensä noin 30 000€, josta 3000€ kulutusluottoa ja loput opintovelkoja. Miehen kanssa ei olla edes parisuhteessa ja lasta yritetään koska haluan sellaisen. Jos lapsi tulla tupsahtaa niin en todellakaan takaa tasaista ja stabiilia elämää. Muuttoja maasta toiseen tulee, harrastuksia saa olla, mutta ei liian kalliita tai aikaavievää. Koulut ja päivähoidot tulevat muuttumaan. Viime kuussa minulle diagnosoitu adhd ja tänä vuonna aloitettu muutama elinikäinen lääkitys fyysisiin ongelmiin.
Olen silti hyvin onnellinen elämästäni. Itse olen sitkeällä työllä ja yrittämisellä tähän päässyt ja jatkuvasti haastan itseäni. Lapsi tulee osaksi elämääni, ei elämäni keskipisteeksi. Ura on todella tärkeässä asemassa elämässäni ja lapselle on hyvä jos on muutosta.
Mä oon 47 v, ei omistusasuntoa, ei miestä, ei lapsia, matkustella voin kyllä silloin kun haluan kun on hyvät tulot ja laitan kaiken haisemaan minkä tienaan. Nautin elämästäni kovin. En kaipaa mitään haaveita tai saavutuksia, mukava elämä tässä ja nyt riittää. Ulkomaille olen muuttamassa syksyllä, tuli vaan mahdollisuus vastaan ja tartuin, ei sekään mikään haave koskaan ollut.
Oli mulla tosin nuorempana vaihe jossa olisin miestä ja perhettä kovin halunnut ja vasta jossain 40 paikkeilla luovutin sen asian kanssa. Mutta en silti jäänyt koskaan itkemään kovaa osaani vaan nautin sitten siitä mistä sinkkuna pystyin: juhlimisesta, matkoista, kalliista ravintolaillallisista, hyvistä nopeista autoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 37 vuotias mies ja en ole saanut paljon mitään aikaiseksi. Seuraava siirto on tehdä jotain työtä ja säästää starttirahaa ulkomaille muuttoa varten. Suomessa ei mikään kannata. Täällä on liian kallista pienipalkkaiselle itse kaiken maksavalle asua ja elää.
Elämä/ asuminen ulkomaillakaan ei ole ilmaista!
Mikä on koulutuksesi, mikä on työkokemuksesi, mikä on kielitaitosi jne. ; ovat kysymyksiä, joita sinulle esitetään myös ulkomailla työpaikkaa hakiessasi.... Jos elämä on mennyt vähän sivusuun, ei se korjaannu maata vaihtaessa, useinkin päinvastoin.Itse kyllä suosittelen muuttamaan ulkomaille jos kiinnostusta vain on. Suomen- ja englanninkielisiä töitä löytyy kyllä ja on monia maita joissa eläminen on halvempaa, mutta elintaso korkeammalla kuin Suomessa. Saksa nyt esimerkiksi. Ja jos aikoo pysyä pidempään, niin ei se paikallisen kielen oppiminen nyt mikään mahdottomuus ole (mutta kuten sanottu suomeksi ja englanniksikin löytyy kaikenlaista)
Ylläoleva kommentoija: 37 vuotias mies, jolla seuraava siirto on tehdä jotain työtä.
Jotain työtä pitäisi ulkomailta löytyä!?
Niin Saksassa kuin muuallakin päin maailmaa, näitä jotain työtä hakijoita on varmasti jo ihan tarpeeksi. Ulkomaille muuttaessa, edes auttava kielitaito on kyllä tarpeellinen. Saksassa suomenkielellä toimeen tuleminen/ työskenteleminen, eläminen/ asuminen ylipäätään; eipä kuullosta kovinkaan realistiselta. Asuminen/ eläminen ulkomailla on ihan o.k., kun sinulla on koulutus & ammattitaito, riittävä kielitaito tai olet sitten muuten rikas, jolloin voit vain olla ja ihmetellä....
Elämä/ asuminen ulkomaillakaan ei ole ilmaista!
Mikä on koulutuksesi, mikä on työkokemuksesi, mikä on kielitaitosi jne. ; ovat kysymyksiä, joita sinulle esitetään myös ulkomailla työpaikkaa hakiessasi.... Jos elämä on mennyt vähän sivusuun, ei se korjaannu maata vaihtaessa, useinkin päinvastoin.