Lue keskustelun säännöt.
Käyttäytyminen kun toinen suree
26.06.2022 |
Minulta kuoli läheinen jokunen aika sitten. Ihmiset ovat ottaneet osaa, tuoneet kukkia ym. Mutta olen jäänyt miettimään miten eri tavalla ihmiset käyttäytyy. Osa on aidosti läsnä, kuuntelee, tukee ja kyselee vointia. Osa on hyvin tökeröä käyttäytymistä tai kliseisiä sanontoja. Miten te olette kokeneet ihmisten toiminnan tai sanat kun teillä on suruaika? Mikä jäänyt mieleen, niin hyvässä kuin pahassa?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulta on kuollut molemmat vanhemmat sekä sisar.
Itse en kaipaa mitään erityistä huomiointia, totta kai tuntuu hyvälle että osanottoa osoitetaan mutta se riittää omalla kohdallani.
Ihan läheisten kanssa on asioista puhuttu, käyty läpi, mutta mitään itkijäisiä ei ole järjestetty.
Kukin suree tavallaan, minun tapani on tämä. Suru on sisälläni ja sen kanssa elän ja annan sen elää niin kauan kunnes se on valmiiksi käsitelty ja voin ottaa askelen eteenpäin elämässä joka kuitenkin jatkuu.
Surussa en ala roikkua, se on luonnollinen prosessi joka vaatii osansa. Kukin sitten käsittelee niinkuin käsittelee.
Omaisen tai läheisen menetys on vähän samaa kuin vaikeasti sairastuminen. Silloinkin kyllä huomaa kuka on aito ystävä. Ja näitten selkänsäkääntäjien kanssa ei kannata aikaansa tuhlata myöhemminkään. En kaipaa surkuttelua, ihan tavallinen läsnäolo riittää, aito sellainen. Itse sanoi miehensä menettäneelle ystävälleni että minulla ei ole sanoja, en osaa sanoa mitään ja hän vastasi että se riittää että olen siinä. Sanoja ei tarvita.
Erään tuttavan mies - ja vähän vanhempi pariskunta - kuoli äkillisesti kotikaupunkimme kauppahallissa. Sydänkohtaus. Tästä on reilu 10 vuotta aikaa mutta miehen tavarat on edelleen samalla paikalla, mitään ei ole siirretty. Vaimo ei kykene menemään kauppahalliin. Käsittelemätön menetys, jämähtänyt paikoilleen. Ei tervetttä tämäkään.