Riita melkein junassa muutamasta perunalastusta (Jotka pussista lennähtäessään laskeutuivat "Neiti Hienohelman" hameelle!)
Suomessa kyllä osataan kaplakointi mutta ei nautiskelija. Kauempana istuvalle lapselle joka katseli minua niin vain halusin näyttää että lastupussin voi avata myös poksauttamalla kun lapsella itselläänkin oli lastuja. No muutama lastu lensi naapurin puolelle ja siitähän alkoi vihapuhe ryöpytä!
Onneksi minulla oli puhelu kesken ja nautin päällä niin ystäväni saattoi minua puolustaa kun itse aluksi häkellyin syytöksistä!
Suomessa ollaan liian ronkeleita eväiden suhteen. Italiassa maaseudulla junat matavat tuntikausia maaseudulla vuorten juurella.
Välillä pysähdytään väistämään vuohilaumaa. Ihmiset kattavat ihania aterioita nyyteistään vilteille, puheensorina täyttää vaunun. Oliiveja, tuoretta kalaa, hedelmiä ja ihania maalaisleipiä, viiniä juodaan, nauretaan ja lauletaan!
Sama on tunnelma myös itäeuroopassa, luulisi että noissa vaunuissa on suurinpiirtein hääjuhlat käynnissä, niin iloisia ihmiset ovat ja eväät ihania, kokonaisia aterioita!
On minullakin nyt savukalaa tässä omasta pöntöstä ja salaatti, leipä mutta jotenkin ruokahalu meni kun konduktööriäkin jo lastujenkin takia häirittiin. Toisaalta alkaa jo nälkä kurnia ja "Hienohelman" poislähtöön vielä kolme tuntia niin taidanpa kattaa pöydän!
Istuimen pöytä nyt lienee ainakin sellainen johon matkustaja saa omat eväänsä levitellä!
Suomessa jo perunalastua varovasti nakertava saa syyttäviä katseita osakseen. Täälläkin juuri juhlapyhinä eniten junamatkustamista. Luontevaa olisi vaikka helsinki-kemijärvi matkalle ainakin lapsiperheen joulunviettoon mummolaan mennessä pakata koko jouluateria mukaan, sellaisia eväitä kun useimmilla olisi niin kylläpä matkanteko maistuisi!
Jouluateriat katettaisiin vaunun vapaisiin kohtiin ja lomalaiset kokoontuisivat juhla-aterioilleen.
Sama pääsiäisenä lammaspaisteineen!
Kun tapa yleistyisi niin ravintolavaunu voisi alkaa myymään vaikka keitettyjä perunoita ja keskittyisi toimimaan alkuperäisessä tehtävässåån baarina!
Kommentit (13)
Kannattaisi mennä Italiaan heittelemään potaattisipsejä.
Ap on huomiota hakeva vässykkä. Elää sateenkaari perheessä, ja äiti ajaa rekkaa.
Koettakaa ymmärtää, kun hänellä selvästikin kiire pridemarsille.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi mennä Italiaan heittelemään potaattisipsejä.
Kaikesta säkin häiriinnyt.
Pyysitkö anteeksi? Jos et, kanssamatkustajaa saattoi ärsyttää se enemmän.
Näyttää tosiaan olevan nautin päällä.
Mikä on melkein juna? Raitiovaunu? Länsimetro? Ei se matka niin kauaa kestä etteikö sitä voisi olla ruokailematta.
Heitit kanssa matkustajan päälle ruokaa ja SINÄ valitat siitä netissä?
Italiassa junalla vuosia matkustaneena voin todeta, että ei siellä mitään eväitä huovalle levitellä etenkään junissa, jotka pysähtelevät vuohien takia.
Jos ollaan melkein junassa niin missä silloin ollaan? Resiinassako?
Ja haiseeko alapääsi illalla taas voimakkaasti housujen läpi?
Melkein junassa? Olivat siis poistumassa vai nousemassa junaan? Vihreitä ilmeisesti? Siis eivät lastut vaan henkilöt?
Luuletko, että joku vaivautuu lukemaan sepustuksesi? Onko ap:lla kaikki ihan kunnossa?