Missa taidoissa kotihoidetut lapset ovat jaljessa verrattuna paivakotilapsiin? Kun lapsi siis aloittaa eskarin, mita eroja hoitajat huomaavat lapsissa?

Uskokaahan jo.

sosiaalisissa: eivät osaa toimia ryhmässä eivätkä osaa ottaa toisia huomioon

ujoudessa: ovat ujoja ja pelkäävät kaikkea mahdollista

koulutaidoissa: eivät osaa lukea eivätkä laskea



Pahin on tuo ensimmäinen, vailitettavasti huomaa heti kuka on kotonahoidettu. Säälin lapsia jotka ovat vain äitinsä halun olla kotona välikappalaeita

mutta omalta kohdaltani voin sanoa seuraavat asiat. Olin itse aina kotihoidossa.



Olin hirveän arka ja ujo. Suuressa ryhmässä oleminen oli vaikeaa. En osannut samoja leikkejä kuin muut. En tuntenut ketään ennestään. Lukea kyllä osasin - ei sitä päiväkodissa kuulu opettaakaan. Koska äitini oli kotona, meillä ei ollut ikinä rahaa mihinkään ja meidän lasten vaatteet esimerkiksi olivat sen mukaisia. Tästä minua kiusattiin koko ala-asteen ajan ja kiusaaminen jatkui muista asioista yläasteellakin. Kiusaamiselle oli otolliset olosuhteet, kun olin niin kertakaikkiaan erilainen kuin muut. En osannut ollenkaan pitää puoliani, kun en ollut tottunut lapsiryhmässä olemiseen. Siihen ei oikein riittäneet puistossakäymiset.

Mutta asiaan: Pitääkö siis lapsen osata lukea ja laskea ennen kouluun menoa?!

saksien käytössä, askartelussa, nopeasti pukemisessa... Mutta näissä saavat kyllä muut kiinni tuota pikaa. Päiväkodissa olleet myös usein osaavat jo vähän enemmän kirjaimia ja numeroita, ehkä kelloa, viikonpäiviä yms. mitä päiväkodissa jauhetaan joka aamu. Nämäkin ehtii hyvin vielä oppia, ja vaikka ei kouluun mennessä osaisikaan, siellähän ne sitten opetetaan.



Kotihoidetut eivät taidollisesti menetä mitään todella tärkeää mitä päiväkoti voi tarjota. Sosiaalisesti on tärkeää että myös kotilapset tapaavat ikätovereita ja viettävät jonkin verran aikaa myös ilman omaa äitiä tai isää. Näillä eväillä pärjää ihan hyvin niin eskarissa kuin sitten myöhemmin koulussakin.

Voisitko liittää mukaan referenssin mistä tiedot peräisin vai onko kyseessä vain oma angstinen mutu-tuntumasi joka pohjaa omaan katkeruuteen, ettet ole voinut pitää lastasi kotona?



Olisi mielenkiintoista lukea oikeasti tutkimuksia asiasta. Toisaalta ihan varmasti vanhempien koulutus, kotiäidin aktiivisuus, päiväkodin ryhmäkoot ja painotukset vaikuttavat niin paljon, että yleisiä linjoja on mahdoton vetää. Jokaisen lapsen kohdalla pitäisi miettiä kumpi hoitomuoto tukee lapsen omaa persoonallista kehitystä.

Lapseni ovat " äitinsä halun olla kotona välikappaleita" , kuten edellinen vastajaa nasevasti totesi. Vanhempi sai silti eskariin mentyään kehuja, miten hyvin toimii ryhmässä, on paljon kavereita, ujoudesta ei tietoakaan, ja on ryhmässä erään toisen tytön kanssa ainoa joka osaa lukea. Oppi 5-vuotiaana. Meillä oli aikaa käydä kirjastossa ja hakea lukemista...



Silti en väitä että tarhahoito tekee kenenkään lapsesta mitenkään huonommin sopeutuvaa ja pärjäävää.

sosiaalisissa: eivät osaa toimia ryhmässä eivätkä osaa ottaa toisia huomioon

Osaatko kenties kertoa mitä tuolla tarkoitat? Ehkä vaikka sitä että lapsi on tottunut leikkimään rauhassa ja pitkäjänteisesti leluillaan ja ahdistuu kun iso lauma huutavia huligaaneja sotkee hänen leikkinsä jatkuvasti. Ihannehan olisi laitostunut lapsukainen joka leikkii vain kädessään olevalla tavaralla ja noin vartin verran korkeintaan kerrallaan :(



ujoudessa: ovat ujoja ja pelkäävät kaikkea mahdollista

Eli ovat terveen varovaisia ollessaan pois omien ihmistensä luota. Monen pedofiilin uhrin olisi ehkä kannattanut olla epäluuloisempi.



koulutaidoissa: eivät osaa lukea eivätkä laskea

Ai että kotonahoidetut eivät osaa lukea eikä laskea? Kyllä ainakin meidän lapset osasivat, pari ekaa vuotta koulussa on ollut jokaisella silkkaa odottelua että koska se uuden oppiminen alkaa.



Pahin on tuo ensimmäinen, vailitettavasti huomaa heti kuka on kotonahoidettu. Säälin lapsia jotka ovat vain äitinsä halun olla kotona välikappalaeita

Olisit varmaan siis iloinen jos laittaisin tämän iltatähteni päiväkotiin ja jäisin itse kotiin? Mitään tarvetta töihinmenolle ei nimittäin ole.

ja siellähän näkee miten ryhmään sopeutuminen alkaa. Meillä on ollut hyvinkin seuralliset lapset, vaikka osa onkin kotona hoidettuja. Vaikuttanee myös miten sen muun ajan käyttää. Eli jos lapsi ei juuri muita näe kun äitinsä on selvää, että lievä shokkihan se ryhmä on.



Meillä voisin kuvitella pukemisen eli omatoimisuuden olevan se kompastuskivi. Tytöt ovat siinä suhteessa meillä omatoimisia mutta tuo poika ei kai koskaan suostu pukemaan itse mitään...

siinä taas av:laisten älykkyys punnitaan.



Meidän kotonahoidettu 2,5 vuotias



- osaa laskea 10:een, ja tuntee kirjaimia.

- tunnistaa värit

- on fyysisesti kestävä ja jaksava (pelailee futista isompien veljien ja kavereiden kanssa, kävelee kaupunkiin 2km)

- jaksaa keskittyä kuuntelemaan tarinoita kirjoista ja telkusta ja tottelee ohjeita, paitsi kun tulee känkkäränkkä

- on erittäin sosiaalinen, jututtaa lähitienoon mummot, papat, koirat ja kissat, laulaa lurauttaa laulut sukulaisten ja kavereiden tullessa kyläilylle, pyysi päästä töihin naapurissa olevaan autoliikkeeseen, pitää huolta pienemmästä siskostaan hoivaamalla

- on ollut sisäsiisti jo pitkään



Siinä teille sosiaalisesti estynyt ja jälkeenjääyt rakkaudella kotihoidettu!!

muut olivat olleet päiväkodissa. Riippuu ehkä paikkakunnasta. Mieheni on maaseudulta kotoisin ja siellä päin ei ollut lainkaan niin yleistä.



5

Vierailija:

mutta omalta kohdaltani voin sanoa seuraavat asiat. Olin itse aina kotihoidossa.

Olin hirveän arka ja ujo. Suuressa ryhmässä oleminen oli vaikeaa. En osannut samoja leikkejä kuin muut. En tuntenut ketään ennestään. Lukea kyllä osasin - ei sitä päiväkodissa kuulu opettaakaan. Koska äitini oli kotona, meillä ei ollut ikinä rahaa mihinkään ja meidän lasten vaatteet esimerkiksi olivat sen mukaisia. Tästä minua kiusattiin koko ala-asteen ajan ja kiusaaminen jatkui muista asioista yläasteellakin. Kiusaamiselle oli otolliset olosuhteet, kun olin niin kertakaikkiaan erilainen kuin muut. En osannut ollenkaan pitää puoliani, kun en ollut tottunut lapsiryhmässä olemiseen. Siihen ei oikein riittäneet puistossakäymiset.

Me ei edes käyty puistossa kun sellaisia ei ollut lähistöllä ja äidillä ei ollut ajokorttia. Äiti oli aina kotona ja olisi ollut IHANAA jos joskus olisi saanut olla yksin kotona.

Muistan vieläkin ne itse tehdyt farkut - kun ostettuihin ei ollut varaa

joten ei voida vetää mitään selkeitä johtopäätöksiä.



Yksi mikä päiväkotilapsilla on parempi on sosiaalisuus, kyky toimia ryhmässä, ottaa muita huomioon.

Samoin eroja on usein pukemisessa ja omatoimisuudessa.

ja raivostuu heti kun hänen omaa valintaansa haukutaan ja hän alkaa itse haukkumaan esim huligaaneiksi niitä lapsia jotka OSAAVAT tehdä muutakin kuin istua nurkassa hiljaa.

säälin lapsiasi - ehkä heidän olisi sittenkin parempi mennä päivähoitoon kun äitikin on koko ajan koneella. Joo ja sinun kirjoitustyyli kyllä tunnistetaan, olet kirjoitellut näihin koti/päivähoito aloituksiin jo kaksi päivää yötä päivää. Turha väittää että lapsesi on taas päikkäreillä (kello 9 aamulla)

on aika eri asia mennä suoraan kotoa kouluun kuin mennä suoraan kotoa eskariin. Ainakin päiväkodin yhteydessä olevissa esikouluissa kyse on paljolti kouluun valmistamisesta: opetellaan niitä ryhmätaitoja, sääntöjen ja aikataulun mukaan toimimista, ilman vanhempia pärjäämistä. Eskarissa myös yleensä tutustuu tuleviin luokkakavereihin ja siellä hoitajilla on vielä aikaa ja mahdollisuus edesauttaa tätä tutustumista.

kouluikään asti, ja lukemaan opin neljä vuotiaana. Olen myös aina ollut sosiaalisesti lahjakas enkä missään nimessä ujo. Tuollaiset asiat kuin ujous, ovat kiinni lapsen luonteesta, ei siitä onko hän ollut koti- vai päivähoidossa.

Ja juuri tämän luonteen takia saattaa joillakin lapsilla tuo päiväkoti tehdä hyvää ennen kouluikää, mutta kotihoito itsessään ei missään nimessä tee lapsista syrjäytyviä tms. Siihen vaikuttaa jotkin aivan muut asiat. Eivät kai kotihoidossa olevat lapsetkaan täysin eristyksissä kasva.

Myös oma lapseni on ollut kotihoidossa nyt eskariin asti, ja on todella sosiaalinen, avoin ja rohkea. Toki tiedän lapsia, jotka ovat kotihoidossa ja todella ujoja. mutta tämä on siis luonnekysymys.

Mä olen hoitanut kaikki lapseni kotona. Touhunut paljon lasten kanssa, opettanut heitä kirjoittamaan, piirtämään , askartelemaan, lukemaan jne. Kavereita käy kyllässä ja hyvin näyttää tuo ryhmässä leikkiminen ja muu touhuaminen onnistuvan. Itse asiassa voisin sanoa, että kotona pysytn yksilöllisesti ohajaamaan lasta, kun taas päiväkodin ryhmissä ei hoitaja välttämättä kerkiä avustamaan pelkästään lasta vaan ohjaa ryhmässä. Jokainen okoot omaa mieltään, mutta itse vaan totean että päiväkodissa olevat tuttavieni lapset ovat paljon kömpelömpiä, riehakkaampia ja riidan haluisia. Siinäpä se tulikin sanottua.

Ettet vaan olisi katkera äideille jotka pystyy ja kykenee kasvattamaan lapsensa itse ilman päiväkodin apua? Sille tuo vaikuttaa...

Päinvastoin, yläasteikäiset tyttömme suorastaan ylpeilevät vaatteilla, jotka äiti on tehnyt. On nimittäin vähän erilaista kuin kaupasta ostetut tusinatuotteet. Sori, meni OT.



Meidän kotona hoidetuista lapsista osa on ujoja, osa seurallisia. Ujous on nimittäin luonteenpiirre, joka ei tarhassa häviä mihinkään. Ja siitä ei ole mitään haittaa. Pikemminkin ujous on monissa tilanteissa etu. Kaikki lapsemme osasivat lukea ennen kouluunmenoa; yksi oppi jo 3-vuotiaana. Ryhmässäkin kaikki ovat osanneet toimia, kun kävivät kerhossa. Ekaluokan opettajat ovat kehuneet aina lastemme sosiaalisia taitoja ja rauhallisuutta. Ainakaan meidän lasten kohdalla kotihoito ei ole ollut huono vaihtoehto.

Kodin aktiivisuushan on nimenomaan myös sitä, että viedään virikkeisiin kuten suurin osa vie lapsia kerhoihin, jossa sitä yhdessätoimimista harjoitellaan.



Omatoimisuus, no sitä on kyllä luonteessakin. Toinen lapsistani on täysin omatoiminen vaikka on kotihoidossa ja toinen nauttii äidin " paapomisesta" ja ottaa siitä kaiken irti. Sitten kun hän on koulussa niin pakostakinhan sitä joutuu olemaan omatoimisempi.