Puolustusvoimain komentaja Reutersille: "Suomi olisi Venäjälle kova pala purtavaksi puolustus kehitetty Ukrainan sodan kaltaista taistelua varten"
Suomi on valmistautunut vuosikymmeniä sellaiseen sotaan, jota Venäjä käy parhaillaan Ukrainassa, kertoo Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen Reutersille.
Kivisen mukaan tärkein puolustuslinja kulkee "korvien välissä".
Olemme järjestelmällisesti kehittäneet puolustustamme juuri tämänkaltaista sodankäyntiä ajatellen, jota nyt käydään (Ukrainassa). Massiivista tulenkäyttöä, panssaroituja joukkoja ja ilmavoimia, Kivinen sanoo.
Ukraina on ollut kova pala purtavaksi (Venäjälle) ja niin olisi myös Suomi, Kivinen jatkaa.
Lue myös: Kolmella suunnalla etenevät Venäjän hyökkäyskärjet ovat luoneet Itä-Ukrainan taskun: "Lähestymme sodan alun loppua"
Reutersin haastattelussa Kivinen kertoo olevansa tyytyväinen, että Suomi on jättänyt jäsenhakemuksen Natoon.
Nato-jäsenyyden hyötynä Kivinen näkee esimerkiksi sen, että Suomen ennakkovaroitusjärjestelmä erilaisia hyökkäyksiä vastaan parantuisi.
Päävastuu Suomen puolustuksesta tulee yhä olemaan Suomella, Kivinen muistuttaa.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Ollaan puolet pienempi, väestöä vain 5 miljoonaa ja miljoonakaupungit puuttuu. Kyllä se Ukrainan valtaaminen on isompi kakku kuin Suomen valtaus. Siksipä pitää toivoa että karhu on Ukrainan jälkeen hampaaton.
Asiantuntijoiden mukaan menee ainakin noin 3 vuotta että menetykset on saatu korvattua venäjällä, mutta toisaalta 3 vuotta on melko lyhyt aika jos sen jälkeen venäjä on taas iskukyvyssään. Toivottavasti suomi on siinä vaiheessa jo virallisesti naton jäsenmaa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on kolme "isoa" kaupunkikeskittymää. Turun seutu. Pääkaupunkiseutu, sekä Tampereen seutu. Parhaiten näistä suojassa on Tampereen seutu, jonka pitäisi itse asiassa jopa olla Suomen pääkaupunki. Helsinki on suojaton ja älyttömässä paikassa.
Venäjä on nyt jo muutamassa kuukaudessa tuhonnut enemmän Ukrainassa (isompia)kaupunkeja kuin koko Suomessa on. Suomi on myös kapea maa verrattuna Ukrainaan, suhteessa Venäjän omaan rajaan. Venäjä pystyy Suomen tilanteessa pistämään Helsingin maan tasalle rajojensa OMALTA puolelta.
Ukraina ei ole sota. Se on "erikoisoperaatio" eikä se sotatieteiden tohtorille nyt mene jakeluun. Tai eversteille sun muille. Erikoisoperaatio on ilmeisesti ihan erilainen kuin sota. Sodassa pyritään valloittamaan maa. Mutta Ukrainassa Venäjä TUHOAA MAAN. Silloin puolustuksessa on vissi ero. Valloittaminen on helpompi torjua kuin tuhoaminen. Tuhoaminen voidaan tehdä kaukaa, esimerkiksi tykeillä. Niin kuin Venäjä nyt paraikaa tekee. Siivilejä ei säästellä. Infra tuhotaan kaikki. Asuin ja elinkelvottomaksi. Talvi tulee olemaan ihan suora kansanmurha. Ei ole sähköä, ei ruokaa, ei lämpöä, ei edes kattoa pään päällä.
Se on ihan sama vaikka suomella olisi miljoona ukkoa armeijassa, jos Venäjä tuollaista taktiikkaa käyttää. Ainoa mikä tuohon taktiikkaan voisi purra, olisi hyökkäys itse Venäjän puolelle. Sitähän Ukraina ilmeisesti ei jostain syystä saa tehdä.
Tuho "erikoisoperaatio" on juuri siitä hankala kun se kaikki torjunta tapahtuu puolustettavan maan rajojen sisäpuolella. Tosin Suomella on ongelmana Helsingin läheisyys Venäjän rajaan. Suurin väestömäärä Suomessa asuu kuitenkin sielä.
Oikein hyvä analyysi. Venäjä voi aiheuttaa suurta tuhoa ilman, että se ylittää itärajaa. Monet suomalaiset uhoavat lapsellisesti taistelutahtoaan - joukossa epäilemättä samoja, jotka itkivät vielä viime vuonna ahdistustaan koronarajoitusten takia. Sellaiset eivät pärjäisi päivääkään niissä oloissa, missä ukrainalaiset ovat olleet jo kuukausia.
Vierailija kirjoitti:
Minä en kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalustoa valmisteltu vuosikymmeniä, maanpuolustusmotivaatio romutettu muutamassa vuodessa.
Haluaako miehet vaarantaa henkensä niitä halveksivien Marinien, Honkasalojen, Anderssonien, Ohisalojen, Suomeloiden, Minja Koskeloiden ja vastaavien vuoksi?
Nimenomaan miehet haluavat, te inkerit ette.
Juu, varmasti feminat*eille hyödylliset idiootit kelpaa.

Menepäs kynäniska sanomaan niitä miehiä päin naamaa idiooteiksi kun olet noin kova jätkä.
Vierailija kirjoitti:
Venäjän ongelma on myös niiden surkeat ilmavoimat mikä on osoittautunut täydelliseksi paperitiikeriksi. Niillähän piti olla nyt valmiina Jon satoja 4,5 sukupolven Suhoi-hävittäjiä. Todellisuudessa niitä onkin vain muutama kymmenen ja niistäkin puuttuu aseistusta. Löytyy jo toukokuulta kuvia kun Suhoi lähtee tukikohdasta ilmaan asistuksenaan toisen maailmansodan aikainen rautapommi mikä menee sinne minne nyt sattuu tippumaan.
Onhan niillä toki jotain 500-600 ikivanhaa neukkukonetta jossain pölyttymässä mutta fakta on että Hornetit tiputtais niistä jokaikisen mitkä tänne erehtyisi...
Ei nyky ilmasodassa tee yhtään mitään pahasti vanhentuneella kalustolla.
Ei niin. Tosin onhan meilläkin muutama Mig ja Draken maan alla pahan päivän varalta jemmassa. Ne otettaisiin käyttöön sitten kun on pakko.
Mutta olisiko niistä mitään hyötyä, onkin sitten eri juttu.
Vierailija kirjoitti:
Venäjän ongelma on myös niiden surkeat ilmavoimat mikä on osoittautunut täydelliseksi paperitiikeriksi. Niillähän piti olla nyt valmiina Jon satoja 4,5 sukupolven Suhoi-hävittäjiä. Todellisuudessa niitä onkin vain muutama kymmenen ja niistäkin puuttuu aseistusta. Löytyy jo toukokuulta kuvia kun Suhoi lähtee tukikohdasta ilmaan asistuksenaan toisen maailmansodan aikainen rautapommi mikä menee sinne minne nyt sattuu tippumaan.
Onhan niillä toki jotain 500-600 ikivanhaa neukkukonetta jossain pölyttymässä mutta fakta on että Hornetit tiputtais niistä jokaikisen mitkä tänne erehtyisi...
Ei nyky ilmasodassa tee yhtään mitään pahasti vanhentuneella kalustolla.
Tämä.
Ihmetyttää nuo Liettuaan hyökkäys-uhoamiset, kun eivät pystyneet valloittamaan edes Ukrainaa, jolla ei käytännössä ole ilma-asetta, niin mitähän kuvittelevat että venäläisille panssareille käy rajalla ja aika paljon rajan takanakin kun ilmaan nousee länsimaiset hävittäjät/pommittajat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjän ongelma on myös niiden surkeat ilmavoimat mikä on osoittautunut täydelliseksi paperitiikeriksi. Niillähän piti olla nyt valmiina Jon satoja 4,5 sukupolven Suhoi-hävittäjiä. Todellisuudessa niitä onkin vain muutama kymmenen ja niistäkin puuttuu aseistusta. Löytyy jo toukokuulta kuvia kun Suhoi lähtee tukikohdasta ilmaan asistuksenaan toisen maailmansodan aikainen rautapommi mikä menee sinne minne nyt sattuu tippumaan.
Onhan niillä toki jotain 500-600 ikivanhaa neukkukonetta jossain pölyttymässä mutta fakta on että Hornetit tiputtais niistä jokaikisen mitkä tänne erehtyisi...
Ei nyky ilmasodassa tee yhtään mitään pahasti vanhentuneella kalustolla.Tämä.

Ihmeellistä Ukrainan vähättelyä ... maahan on kuskattu tuhansittain uudenaikaisia panssarintorjunta- ja ilmatorjuntaohjuksia jne. ja Ukrainan asevoimat ovat osoittautuneet varsin kyvykkääksi. Liettua on pieni läntti Ukrainaan verrattuna.

On kuskattu nyt, mutta sodan alussa torjuivat tehokkasti hyökkäyksen lennokeilla.
Pavel voi ihmetellä tässä saksalaisten uutta panther panssarivaunua missä 130mm tykki ja miehittämätön torni. Ihan eri planeetalta verrattuna neukkujen armataan 🤔
Toksinen maskuliinisuus onkin loppujen lopuksi hyvä juttu?