Porukka valokuvaa pihaani ja postaa niitä someen
Minulla on vapaa-ajan asunto maaseudulla. Vanha talo veden rannalla. Maisema on kaunis ja hoidan pihapiiriä vanhaa vaalien ja isot puut säilyttäen. Lähistöllä on kaksi kylää, mutta ei muita asuttuja rakennuksia näköetäisyydellä. Teitä ja polkuja kulkee lähellä.
Tässä viimeisten parin vuoden aikana on alkanut käydä tällaista, että somea selatessani näen yhtäkkiä oman pihani feedissä. #juhannusruusu #kesäidylli #tervetuloapaikkakunnallex #syksynsatoa #vanhatalo #mitäikinä
Jotkut kuvat ovat sellaisia että voisivat periaatteessa olla mistä vain, mutta joissakin näkyy enemmänkin pihapiiri tai itse talo/sauna/vene. Nyt on tullut vastaan jo sellaisiakin kuvia, että niitä ei ole otettu mistään tieltä eikä poluilta, vaan on pitänyt mennä pihaan asti.
Kuvat on siis jaettu paikallisryhmiin (täysin julkisina) ja kuvaajina on eri henkilöitä, pääosin eläkeikäisiä paikallisia.
Tuntuu kummallisen epämiellyttävältä, että pihassani hiippaillaan kun olen poissa. Toisaalta tätä on varmaankin tapahtunut aina, en vain ole tiennyt siitä ennen somea. Voisin kai yrittää olla vain iloinen siltä osin kun pihapiiri tieltä katsottuna miellyttää muidenkin silmää. Tuskin siellä pahat mielessä kuljetaan, muuten noita kuvia ei koskaan tulisi minun silmiini. Pitäväthän paikalliset myös paikkoja silmällä, jos jotain sattuisi poissa ollessani.
Tulee muisteltua kaikkia niitä kertoja kun itse olen ottanut kuvia hienoista taloista ja kartanoista omilla reissuilla ja postannut niitä näkyviin. Ei käy kateeksi niitä joiden koti on oikein näkyvällä paikalla.
Onko tällainen ilmiö muille tuttu? Miten olette suhtautuneet? Ei tekisi mieli tehdä kärpäsestä härkästä, ja itse inhoan sitä kun tonttien laidoilla on näitä "yksityisalue"-kylttejä. Tulee niin tyly vaikutelma jokaiselle ohikulkijalle, vaikka valtaosa varmasti ymmärtää sanomattakin.
Kommentit (54)
Virallisestihan tuo on kiellettyä laissa. Piha alue kuuluu kotirauhan piiriin, toisin kuin esim. tiealue. Toisen piha-aluetta ei saisi kuvata ilman lupaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas oli ilmestynyt uusia kuvia pihastani arvuuttelujen kera. Mikäs kasvi, kuka tunnistaa? Taaskaan ei käy kuvasta ilmi että ei ole kuvaajan oma piha eikä omat liljat kyseessä. Ymmärtäisin noiden kasvien kuvaamisen ja ihailun omaksi iloksi mutta en sitä, että omilla saappailla lompsitaan toisen pihaan ja ne kuvat julkaistaan, ihan kuin ei ollenkaan ymmärrettäisi että siinä olisi jotain arveluttavaa.
Onko siis todella jokaisen yksityispihaan asennetun tylyn YKSITYISALUE ja ASIATON OLESKELU KIELLETTY -kyltin takana tällainen historia? Onko tosiaan näin yleistä, että ei hahmoteta että toisten kotipihoissa ei voi elää kuin omassaan?
Ala kommentoimaan näihin kuviin "Kai tiesit, että kyse on yksityisalueesta ja toisten pihoihin ei saa mennä ilman lupaa?".
Tein tätä henkilölle, joka toistuvasti kuvasi pihapiiriäni. Hän vain poisti kommentit. Minä ryhdyin kuvaamaan häntä ja laitoin instaan, että kuka mahtaa olla meidän saunan terassilla/autotallin vieressä/auton vieressä/pihatiellä ja hämmästelin, onko meillä käymässä varkaita. Siitä tuli kipakka puhelu, että on kunnianloukkaus syyttää varkaaksi.
Sitten meillä kävi oikeasti varkaita vajassa ja poliisille kerroin, että pääsääntöisesti meillä on ollut tämä yksi henkilö, vaarattomaksi luultu.

Jos joku johonkin facen ryhmään noita kuvia laittaa ja siihen kommentoi, niin ei se julkaisun tehnyt saa niitä toisen kommentteja poistettua. Omilla sivuillaan voi poistaa, mutta ei missään muualla.
Kyllä toisten pihoja saa kuvata tontin ulkopuolelta. Julkaiseminen vaatii jonkunlaisen luvan? Esimerkiksi meidän ja useampien muiden pihaa näkyy Google Mapsissa! Ihmisten kasvot ja autojen rekisterikilvet on sielläkin sumennettu
Kaikenlaisia sekopäitä sitä onkin jos toisten pihapiiriinkin pitää tunkea kuvaamaan
Tuntuu, että kamerapuhelimien myötä ihmiset ovat menneet ihan hulluiksi kuvaamisen suhteen.
Varmasti ennenkin on ollut röyhkeitä kuvaajia, mutta nyt se on niin paljon helpompaa. Jonkinlainen kamerakasvatus olisi paikallaan, tai lehtijuttu, että kaikkea ei sovi kuvata. Esim. onnettomuustilanteessa uhria.
Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Mielestäni kasveja ja puita ja luontoa saa kuvata, mutta selkeästi tunnistettavaa omaisuutta ei. Ei siis puutarhapöytää tai tuoleja tai pihassa olevaa autoa, venettä tms. Ja jos itse talokin alkaa olemaan usein kuvissa niin onhan se häiritsevää ja kyllä siitä voi ystävällisesti huomauttaa.
Itselläni on mökki isolla tontilla jossa on suoraan sanoen aivan upeat järvimaisemat ja tiedän että kyllä siinä joskus käy porukkaa retkellä paistamassa makkaraa, ei aivan mökkimme pihassa vaan järven rannassa olevalla nuotiopaikalla. Ja se on ihan ok, kunhan paistavat vaan sen makkaransa ja lähtevät pois. Jos siinä ottaa samalla kuvan jossa näkyy puita ja pensaita niin se on ok. Tuota on mahdoton estää kun emme ole paikalla, kun tontille voi tulla eri suunnista autolla ja veneellä. Toki jos joku hiippailee pihalla enemmänkin niin se ei ole kovin sopivaa ja kyllä siellä kamerakin on valvomassa.
Meillä on vapaa-ajan asuntona vanha kansakoulu. Ollut kouluna viimeksi joskus 50-luvulla. Vähintään pari kertaa kesässä pihaan kurvaa autolastillinen kesämatkalaisia jotka lapsineen/lapsenlapsineen lampsivat pitkin pihaa ja puutarhaa, koska vanhemmat, isovanhemmat, isoisovanhemmat, kummitädit ja kukalie on ollut kansakoulussa siellä. Mietitään, että missähän se opettajan perunamaa oikein oli, vanhoissa kuvissa ei kyllä näy näin isoja puita (ylläri pylläri, tammet ja koivut kasvavat 70 vuodessa...), miltäköhän sisällä näyttää jne.
Yksikin pesue on käynyt jo kahdesti sen 25 vuoden aikana kun olemme talon omistaneet, tokalla kerralla mainostivat kuinka paikalla oli äkäinen nainen kahden vauvan kanssa. Siis minä, kuukauden vanhojen kaksosten kanssa, talon remppa kesken, mies töissä.
Jämäkästi ilmoitamme, että talo ja piha ovat yksityisaluetta, ja auton voi kääntää ja ajaa pois. "Mutta kun oltiin ohikulkumatkalla...". Eivät olleet, sinne takakylille ei eksytä, tie vie vain syvemmälle korpeen.

Meillä nämä kuvaajat ovat ikäluokkaa 60+. Tämä tuntuu olevan merkittävä tekijä tässä. Nuoremmat ovat eläneet somessa jo kauan ja etiketti on hallussa, mutta tämä porukka on sitä ikäpolvea joka ei ole varsinaisesti viettänyt aikaa netissä, korkeintaan sukulaisten kanssa yhteydenpitoon. Oma vanha tätini lähettelee minulle sähköpostilla juuri tällaisia kukkakuvia "mukavaa helluntaita kauniin kukkasen kera terveisin täti". Eikä välttämättä ole mikään oma kukka kyseessä, mutta tämähän on ihan ok.
Tässä nyt sitten yhdistyy kaksi tietämättömyyden/piittaamattomuuden aluetta, toisen pihassa liikkumisen ja kuvaamisen/julkaisun suhteen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä toisten pihoja saa kuvata tontin ulkopuolelta. Julkaiseminen vaatii jonkunlaisen luvan? Esimerkiksi meidän ja useampien muiden pihaa näkyy Google Mapsissa! Ihmisten kasvot ja autojen rekisterikilvet on sielläkin sumennettu
Niin, tässä on kyse siitä että niitä on julkaistu ilman lupaa ja kuvattu pihalla ollessa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vapaa-ajan asuntona vanha kansakoulu. Ollut kouluna viimeksi joskus 50-luvulla. Vähintään pari kertaa kesässä pihaan kurvaa autolastillinen kesämatkalaisia jotka lapsineen/lapsenlapsineen lampsivat pitkin pihaa ja puutarhaa, koska vanhemmat, isovanhemmat, isoisovanhemmat, kummitädit ja kukalie on ollut kansakoulussa siellä. Mietitään, että missähän se opettajan perunamaa oikein oli, vanhoissa kuvissa ei kyllä näy näin isoja puita (ylläri pylläri, tammet ja koivut kasvavat 70 vuodessa...), miltäköhän sisällä näyttää jne.
Yksikin pesue on käynyt jo kahdesti sen 25 vuoden aikana kun olemme talon omistaneet, tokalla kerralla mainostivat kuinka paikalla oli äkäinen nainen kahden vauvan kanssa. Siis minä, kuukauden vanhojen kaksosten kanssa, talon remppa kesken, mies töissä.
Jämäkästi ilmoitamme, että talo ja piha ovat yksityisaluetta, ja auton voi kääntää ja ajaa pois. "Mutta kun oltiin ohikulkumatkalla...". Eivät olleet, sinne takakylille ei eksytä, tie vie vain syvemmälle korpeen.
Jämäkän sijaan kannattaa olla ihan vain ystävällinen. Entistä koulua katsomaan tulleet eivät voi tietää, että se on teidän kotinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas oli ilmestynyt uusia kuvia pihastani arvuuttelujen kera. Mikäs kasvi, kuka tunnistaa? Taaskaan ei käy kuvasta ilmi että ei ole kuvaajan oma piha eikä omat liljat kyseessä. Ymmärtäisin noiden kasvien kuvaamisen ja ihailun omaksi iloksi mutta en sitä, että omilla saappailla lompsitaan toisen pihaan ja ne kuvat julkaistaan, ihan kuin ei ollenkaan ymmärrettäisi että siinä olisi jotain arveluttavaa.
Onko siis todella jokaisen yksityispihaan asennetun tylyn YKSITYISALUE ja ASIATON OLESKELU KIELLETTY -kyltin takana tällainen historia? Onko tosiaan näin yleistä, että ei hahmoteta että toisten kotipihoissa ei voi elää kuin omassaan?
Ala kommentoimaan näihin kuviin "Kai tiesit, että kyse on yksityisalueesta ja toisten pihoihin ei saa mennä ilman lupaa?".
Tein tätä henkilölle, joka toistuvasti kuvasi pihapiiriäni. Hän vain poisti kommentit. Minä ryhdyin kuvaamaan häntä ja laitoin instaan, että kuka mahtaa olla meidän saunan terassilla/autotallin vieressä/auton vieressä/pihatiellä ja hämmästelin, onko meillä käymässä varkaita. Siitä tuli kipakka puhelu, että on kunnianloukkaus syyttää varkaaksi.
Sitten meillä kävi oikeasti varkaita vajassa ja poliisille kerroin, että pääsääntöisesti meillä on ollut tämä yksi henkilö, vaarattomaksi luultu.
Jos joku johonkin facen ryhmään noita kuvia laittaa ja siihen kommentoi, niin ei se julkaisun tehnyt saa niitä toisen kommentteja poistettua. Omilla sivuillaan voi poistaa, mutta ei missään muualla.
Kyllä voi poistaa. Minä olen tehnyt ravintoloista kommentteja (vain positiivisia, negatiivisen palautteen annan heti paikan päällä, jos sellaista tulee) ja niihin tulee ulkomaalaisten miesten kehuja ja ystäväpyyntö. Kun ne on laitettu vastaukseksi omaan kommenttiini, niin pystyn poistamaan ne. Jos ne olisi laitettu kyseisen ravintolan sivulle tai jonkun muun antaman kommentin alle, niin en pystyisi. Omiin kommentteihin annetut vastauskommentit pystyy poistamaan mistä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vapaa-ajan asuntona vanha kansakoulu. Ollut kouluna viimeksi joskus 50-luvulla. Vähintään pari kertaa kesässä pihaan kurvaa autolastillinen kesämatkalaisia jotka lapsineen/lapsenlapsineen lampsivat pitkin pihaa ja puutarhaa, koska vanhemmat, isovanhemmat, isoisovanhemmat, kummitädit ja kukalie on ollut kansakoulussa siellä. Mietitään, että missähän se opettajan perunamaa oikein oli, vanhoissa kuvissa ei kyllä näy näin isoja puita (ylläri pylläri, tammet ja koivut kasvavat 70 vuodessa...), miltäköhän sisällä näyttää jne.
Yksikin pesue on käynyt jo kahdesti sen 25 vuoden aikana kun olemme talon omistaneet, tokalla kerralla mainostivat kuinka paikalla oli äkäinen nainen kahden vauvan kanssa. Siis minä, kuukauden vanhojen kaksosten kanssa, talon remppa kesken, mies töissä.
Jämäkästi ilmoitamme, että talo ja piha ovat yksityisaluetta, ja auton voi kääntää ja ajaa pois. "Mutta kun oltiin ohikulkumatkalla...". Eivät olleet, sinne takakylille ei eksytä, tie vie vain syvemmälle korpeen.
Jämäkän sijaan kannattaa olla ihan vain ystävällinen. Entistä koulua katsomaan tulleet eivät voi tietää, että se on teidän kotinne.
Tontti aidattu, leveä portti auki kun olemme paikalla, näkyvissä neljän auton parkkis jossa valotolppa ja yksi lämpötolppa. Portin ulkopuolella postilaatikko, talon numero ja roska-astia. Tyhmemmänkin pitäisi ymmärtää, että esi-isien koulu on nyt muussa käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vapaa-ajan asuntona vanha kansakoulu. Ollut kouluna viimeksi joskus 50-luvulla. Vähintään pari kertaa kesässä pihaan kurvaa autolastillinen kesämatkalaisia jotka lapsineen/lapsenlapsineen lampsivat pitkin pihaa ja puutarhaa, koska vanhemmat, isovanhemmat, isoisovanhemmat, kummitädit ja kukalie on ollut kansakoulussa siellä. Mietitään, että missähän se opettajan perunamaa oikein oli, vanhoissa kuvissa ei kyllä näy näin isoja puita (ylläri pylläri, tammet ja koivut kasvavat 70 vuodessa...), miltäköhän sisällä näyttää jne.
Yksikin pesue on käynyt jo kahdesti sen 25 vuoden aikana kun olemme talon omistaneet, tokalla kerralla mainostivat kuinka paikalla oli äkäinen nainen kahden vauvan kanssa. Siis minä, kuukauden vanhojen kaksosten kanssa, talon remppa kesken, mies töissä.
Jämäkästi ilmoitamme, että talo ja piha ovat yksityisaluetta, ja auton voi kääntää ja ajaa pois. "Mutta kun oltiin ohikulkumatkalla...". Eivät olleet, sinne takakylille ei eksytä, tie vie vain syvemmälle korpeen.
Meillä sama ongelma vanhan kartanon kanssa. Täällä kävi ennen koronaa toiviomatkalaisia muistelemassa evakkoaikoja, miten asuivat (tai oikeastaan isoäiti asui, mutta on kertonut) tietyissä huoneissa, joita nyt olisi pitänyt päästä katsomaan. Ja jos ei huoneita, niin ainakin ikkunasta ulos, että onko siinä vielä se omenapuu tms. Ja muutenkin oltiin jo tultu pitkä matka, vessaan pitäisi ainakin vanhusten päästä ja joku viileä paikka pihassa jos olisi, syötäisiin eväät "kun ollaan vähän niin kuin talonväkeä". Tässä ajassa joku vikkeläkinttuinen mummo oli jo kipittänyt takapihalle tai omenapuutarhaan ja huuteli sieltä, että "vielä täällä on suihkukaivo/vanha tammi/kasvihuoneenpaikka tms." ja osa porukkaa ryntäsi peräänsä ihmettelemään kuin kauan sitten menetettyä Karjalaa.
Näille ei kannattanut olla yhtään ystävällinen, koska se koettiin heti samaksi asiaksi kuin kahvillekutsu. Tylysti siis selitin, että jos ei ole vierailusta sovittu etukäteen, niin valitettavasti ei voida ottaa ryhmää vastaan lainkaan, koska tämä kesä on loppuunmyyty. Olkaa hyvät, menkää bussiin ja jatkakaa matkaa,
Onneksi kukaan ei kysynyt, että onko ensi kesälle vapaata, koska ei meillä ole mitään matkailua, tavallinen maalaistalo ollaan.
Ja aina löytyi joku, joka otti kassistaan pienen kuokan ja kaiveli maasta itselleen muistoksi tammen tai kuuliljan ihan kuin meidän piha olisi joku taimipankki!
Meillä on landella mökki.. naapurusto ja heidän vieraat käyttävät mökkimme pihaa autojen kääntöpaikkana ja ilmeisesti autojen parkkipaikkana.
Viime talvena vietin urheiluloman tuolla ja seurailin ikkunasta piha-alueen liikennettä.
- postin auto kävi pihalla kääntämässä auton
- ohikulkijat kävelivät ja autoilijat kävivät pihalla surutta
Yhteen tilanteeseen kävin puuttumassa. Minulle aivan vieras ihminen ajoi pihaan, hän ei päässyt pihalta poistumaan, koska piha-alue oli jäinen ja auton yksi rengas jäi pihakivetyksen kohdalle kiinni.
Menin ulos ja tiedustelin ihan kohteliaasti, että onko hänellä minulle jotain asiaa, kun on yksityiselle alueelle ihan auton kanssa ajanut?
Tämä henkilö suuttuneena huusi minulle miksen ole hiekoittanut pihaa? Vastasin, että tämä on meidän vapaa-ajan asunto jossa vietämme aikaa hyvin harvoin ja satunnaisesti, emmekä tämän vuoksi pihaa hiekoita!
Tämän pihaan tunkeutuneen henkilön huudosta ei ollut tulla loppua, hän oli vaatimassa korvauksia autoonsa tulleista vaurioista (auto oli juuttunut renkaasta siihen korotus kivetykseen) ja kuulema vaikka on kuinka yksityinen vapaa-ajan asunto kyseessä niin piha-alue pitää hoitaa turvalliseksi.
No siinä sitten aikamme irtoittelimme henkilön autoa irti ja mietin mielessäni, että kuka meille korvaa piloille menneen kivetyksen?
Henkilöä ei tuon koomin meidän mökin pihalla näkynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että kamerapuhelimien myötä ihmiset ovat menneet ihan hulluiksi kuvaamisen suhteen.
Varmasti ennenkin on ollut röyhkeitä kuvaajia, mutta nyt se on niin paljon helpompaa. Jonkinlainen kamerakasvatus olisi paikallaan, tai lehtijuttu, että kaikkea ei sovi kuvata. Esim. onnettomuustilanteessa uhria.Meillä nämä kuvaajat ovat ikäluokkaa 60+. Tämä tuntuu olevan merkittävä tekijä tässä. Nuoremmat ovat eläneet somessa jo kauan ja etiketti on hallussa, mutta tämä porukka on sitä ikäpolvea joka ei ole varsinaisesti viettänyt aikaa netissä, korkeintaan sukulaisten kanssa yhteydenpitoon. Oma vanha tätini lähettelee minulle sähköpostilla juuri tällaisia kukkakuvia "mukavaa helluntaita kauniin kukkasen kera terveisin täti". Eikä välttämättä ole mikään oma kukka kyseessä, mutta tämähän on ihan ok.
Tässä nyt sitten yhdistyy kaksi tietämättömyyden/piittaamattomuuden aluetta, toisen pihassa liikkumisen ja kuvaamisen/julkaisun suhteen. Ap
Ap, kerro holhoojallesi tädtä ongelmasta ja näytä vaikka tämä keskustelu. Holhoojasi osaa varmaan neuvoa aidan rakentamisessa, kylttien laitossa, kameravalvonnan laitossa. Ei kun vaan rohkeasti apua kysymään. Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vapaa-ajan asuntona vanha kansakoulu. Ollut kouluna viimeksi joskus 50-luvulla. Vähintään pari kertaa kesässä pihaan kurvaa autolastillinen kesämatkalaisia jotka lapsineen/lapsenlapsineen lampsivat pitkin pihaa ja puutarhaa, koska vanhemmat, isovanhemmat, isoisovanhemmat, kummitädit ja kukalie on ollut kansakoulussa siellä. Mietitään, että missähän se opettajan perunamaa oikein oli, vanhoissa kuvissa ei kyllä näy näin isoja puita (ylläri pylläri, tammet ja koivut kasvavat 70 vuodessa...), miltäköhän sisällä näyttää jne.
Yksikin pesue on käynyt jo kahdesti sen 25 vuoden aikana kun olemme talon omistaneet, tokalla kerralla mainostivat kuinka paikalla oli äkäinen nainen kahden vauvan kanssa. Siis minä, kuukauden vanhojen kaksosten kanssa, talon remppa kesken, mies töissä.
Jämäkästi ilmoitamme, että talo ja piha ovat yksityisaluetta, ja auton voi kääntää ja ajaa pois. "Mutta kun oltiin ohikulkumatkalla...". Eivät olleet, sinne takakylille ei eksytä, tie vie vain syvemmälle korpeen.
Meillä sama ongelma vanhan kartanon kanssa. Täällä kävi ennen koronaa toiviomatkalaisia muistelemassa evakkoaikoja, miten asuivat (tai oikeastaan isoäiti asui, mutta on kertonut) tietyissä huoneissa, joita nyt olisi pitänyt päästä katsomaan. Ja jos ei huoneita, niin ainakin ikkunasta ulos, että onko siinä vielä se omenapuu tms. Ja muutenkin oltiin jo tultu pitkä matka, vessaan pitäisi ainakin vanhusten päästä ja joku viileä paikka pihassa jos olisi, syötäisiin eväät "kun ollaan vähän niin kuin talonväkeä". Tässä ajassa joku vikkeläkinttuinen mummo oli jo kipittänyt takapihalle tai omenapuutarhaan ja huuteli sieltä, että "vielä täällä on suihkukaivo/vanha tammi/kasvihuoneenpaikka tms." ja osa porukkaa ryntäsi peräänsä ihmettelemään kuin kauan sitten menetettyä Karjalaa.
Näille ei kannattanut olla yhtään ystävällinen, koska se koettiin heti samaksi asiaksi kuin kahvillekutsu. Tylysti siis selitin, että jos ei ole vierailusta sovittu etukäteen, niin valitettavasti ei voida ottaa ryhmää vastaan lainkaan, koska tämä kesä on loppuunmyyty. Olkaa hyvät, menkää bussiin ja jatkakaa matkaa,
Onneksi kukaan ei kysynyt, että onko ensi kesälle vapaata, koska ei meillä ole mitään matkailua, tavallinen maalaistalo ollaan.
Ja aina löytyi joku, joka otti kassistaan pienen kuokan ja kaiveli maasta itselleen muistoksi tammen tai kuuliljan ihan kuin meidän piha olisi joku taimipankki!
Tämä on kyllä selvästi jotenkin osa tätä samaa kokonaisuutta. Myös meidän paikalla on pitkä historia ja monella kyläläisellä on jotain tekemistä kesäpaikkamme kanssa menneisyydessä. Täällä on pidetty pyhäkoulua ja joskus vielä varhaisempina aikoina kinkereitä. Ehkä sen takia mielletään että täällä voi vanhasta tottumuksesta liikkua vapaasti. Jollain tasolla myös ymmärrän sen, ja kyllä esimerkiksi hyväksyn sen että vanha kyläpolku on aina mennyt tuolla rantaa pitkin. Ennen aikaan liikuttiin enemmän veneillä ja rannat eivät ole mitään yksityisia alueita siinä mielessä olleet. Kylän vanhukset ovat siellä osanneet liikkua herättämättä huomiota, eikä kohtelias väki tuijottele sieltä pihalle päin mennessään.
Meidänkin pihaan on joskus tullut tuntematonta väkeä vanhoja paikkoja katsomaan. Kerran tuli n. 90-v mummo, joka oli talossamme syntynyt. Päästin kyllä katsomaan ja näytin paikat, vaikka eihän se ole mikään maailman kivoin juttu aina että tulee yllätysvieraat juuri kun on paikat kaaoksessa ja omat jutut kesken. Meillä nämä kävijät ovat kuitenkin tulleet suoraan ovelle ja kysyneet lupaa katsoa ympärilleen. Paras olisi sopia tulo etukäteen, vaikka ymmärrän senkin että jostain kaukaa käsin tuskin löytää yhteystietoja helposti. Se luvan kysyminen antaa kuitenkin ihan toisen vaikutelman kuin kirmata pitkin toisten kotia yllätyksenä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Virallisestihan tuo on kiellettyä laissa. Piha alue kuuluu kotirauhan piiriin, toisin kuin esim. tiealue. Toisen piha-aluetta ei saisi kuvata ilman lupaa.
Jos se näkyy tielle se piha, eikä pihalla kuvaushetkellä ole ketään, niin ei siinä silloin mitään rikosta tapahdu. Jos pihalla on ihmisiä kuvaushetkellä, se voidaan katsoa salakatseluksi kun ruvetaan kuvaamaan.
Yksityisalueille ei ole menemistä, siis toisten pihoille. Minulla on se käsitys, että suomalaiset tämän kyllä pääsääntöisesti ymmärtävät, mutta sitten on ulkomaalaisia turisteja, jotka joissain turistikylässä eivät ymmärrä mikä on sallittua aluetta ja mikä ei.
Parasta kun laitat ne yksityisalue ja privat -kyltit vaan esille. Jos ei auta, ja sinun paikalla ollessasi tulevat pihalle törkeästi, niin sitten vaan menet sanomaan suoraan päin naamaa, että poistu, tämä on minun kotini aluetta! You are not welcome! You are trespassing!
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Mielestäni kasveja ja puita ja luontoa saa kuvata, mutta selkeästi tunnistettavaa omaisuutta ei. Ei siis puutarhapöytää tai tuoleja tai pihassa olevaa autoa, venettä tms. Ja jos itse talokin alkaa olemaan usein kuvissa niin onhan se häiritsevää ja kyllä siitä voi ystävällisesti huomauttaa.
Itselläni on mökki isolla tontilla jossa on suoraan sanoen aivan upeat järvimaisemat ja tiedän että kyllä siinä joskus käy porukkaa retkellä paistamassa makkaraa, ei aivan mökkimme pihassa vaan järven rannassa olevalla nuotiopaikalla. Ja se on ihan ok, kunhan paistavat vaan sen makkaransa ja lähtevät pois. Jos siinä ottaa samalla kuvan jossa näkyy puita ja pensaita niin se on ok. Tuota on mahdoton estää kun emme ole paikalla, kun tontille voi tulla eri suunnista autolla ja veneellä. Toki jos joku hiippailee pihalla enemmänkin niin se ei ole kovin sopivaa ja kyllä siellä kamerakin on valvomassa.
Siinä mitään kaksipiippuista ole. Toisten pihoille ei mennä kuvaamaan edes niitä puita. Kannattaa ottaa selvää jokamiehenoikeuksista ja laittaa vaikka erikseen tiedote sinne makkaranpaistopaikallekin. Retkeillä saa toisten omistamissa metsissä, mutta pihoihin ei saa mennä. Eikä tulia saa tehdä ilman maanomistajan lupaa.
Meidän mökki pihan menee polku, joka kiertää koko mökkijärven. Kerran jos toisenkin piti ohjeistaa retkeilijät kiertämään mökki kauempaa (joitain kymmeniä metriä mökin takaa menee myös polku), koska edes läpikulku pihanpoikki ei todellakaan ole mukavaa.
Tallentava kameravalvonta ja olet nyt suorassa lähetyksessä netissä. Tämä toimii.