Oliko hoikkuus vanhemmillesi tärkeää? Miten se ilmeni, ja jouduitko heidän kohteekseen?

Minunitini oli aina hoikka ja tarkkaili lapsuudessa omaa painoaan koko ajan. Minun kaksi sisarusta on huomattavasti minua pidempiä ja hoikempia. Olen itse rotavampi ja urheilullisempi kuin siskoni tai äitini.

Voitte arvata kuinka paljon kärsin lapsuudessa siitä, kun äitini kommentoi ulkonäköäni "muka hyvällä." Minulle kun "kuulema sopii tuo lihavuus". Muille perheenjäsenille ei sopinut.

Meillä ei syöty herkkuja, eikä meillä usein ollut muutakaan ruokaa. Tämä Minun lihavuus oli luokkaa 164 ja 55-64kg, riippuen liikunnan määrästä. Äitini kommentit siis painoani kohtaan oli sellaista "kehuihin upotettua pahuutta."

Aikuisena olen pahimmillaan painanut 73kg, mutta aina olen liikkunut paljon. En kuitenkaan koskaan ole ollut tyytyväinen kroppaani, vaikka olen ollut niin rasvaton, että vatsapalat usein näkyvät. Häpeän kehoani ja lihavuuttani. Sairastan myös ortoreksiaa vaikka se hallinnassa ajoittain onkin. Koen herkuttelusta uskomatonta syyllisyyttä. Jossain vaiheessa oli ajanjakso jolloin olin ylpeä voimakkuudestani, mutta nykyisin toivoisin, että olisin vain hoikka. Se määrittää niin paljon. Toisaalta taas rakastan liikuntaa ja olen sitä aktiivisempi, mitä enemmän terveellistä ruokaa syön.

T: nykyisin 67kg armoton mörssäri.

Äiti on todella tarkka mitä syö ja missä suhteessa. Ei herkkuja, ei miyään ja ountarilla käy jatkuvasti ja mittaa vyötärönympärystä. Käy myös verikokeissa vartavasten tarkistuttamassa arvoja.

Äiti myös lapsena aina haukkui omaa kehoaan, puristeli vatsamakkaroita ja haaveilee kai edelleen litteästä vatsasta.

Sama toistuu minulla että ahistaa pyöreä vatsani ja se mitä syön enemmän ja vähemmän, inhottaa jos lihon ja herkut ei aina maistu. Nuorena liikuin todella aktiivisesti, enää ei jaksa.

Äitini oli hoikka luonnostaan ja halveksi suorastaan vähänkin pyöreämpiä naisia ja tyttöjä. Miespuolisista ei pahaa sanaa mutta naisista ulkonäkö oli räävinnän aihe jatkuvasti. Sisareni oli vähän helpommin kiloja kartuttava ja äiti solvasi ja mittasi hänelle sopivia annoksia jo ala-asteikäisenä. Sanoi tälle päin naamaa miten oksettava läski tyttö on eikä kelpaa aikuisena yhdellekään miehelle jne. Joka ainoa päivä samaa. Minä oli hoikka luonnostani kuten äitini joten pääsin paljon vähemmällä. Aikuisena vasta olemme äidille puhuneet hänen käytöksestään mutta edelleen hän kuin ennenkin. Seuraus on ollut etten esimerkiksi minä perheineni ole hänen luonaan käynyt useampaan vuoteen ja sisareni ei halua häntä ikinä enää tavata. 

Up

Meillä vanhempi siskoni on ollut aona hoikka. Minä taas aina pyöreä. Isällä kans ylipainoa ja äiti hoikka. Minä oon olllut aina isän tyttö .Äiti jaksoi aina jatkuvasti sanoa painosta ja välillä aina suutuinkin. Isä aina oli mun puolella ja puolusti. Usein katsottiin urheilua yhdessä tai käytiin jääkiekkopeleissäkin ja herkuteltiin siis isän kanssa. Jopa vieläkin vaikka oon ollut omillani jo yki 5 vuotta niin äiti kun näkee ainakin katsoo vatsanseutua tai sanoo oot lihonut taas. Ei todellakaan fiksua eikä johda mihinkään.

Äiti oli aina hoikka. Puhui halveksivasti lihavista naisista. Jos hänen mielestään söin liikaa niin hän vitsaili siitä, tyyliin meidän pikku possu , lauloi Puolikuun maa tärisee/nyt se tulee, nyt se kävelee tai Leevien sopivasti lihavaa.

Ei ehkä ole yllätys että siitä seurasi koko elämän kestänyt vääristynyt suhde ruokaan. Olen 39v ja painavimmillani yli 100kg, hoikimmillani 48.

Nyt painan 56kg, 164cm. Olen äitini mielestä liian laiha- ruipelo oljenkorsi kyllä naisella täytyy sentään vähän tissiä olla.

Kaikki sanottu tietenkin rakastavalla huumorilla.

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli hoikka luonnostaan ja halveksi suorastaan vähänkin pyöreämpiä naisia ja tyttöjä. Miespuolisista ei pahaa sanaa mutta naisista ulkonäkö oli räävinnän aihe jatkuvasti. Sisareni oli vähän helpommin kiloja kartuttava ja äiti solvasi ja mittasi hänelle sopivia annoksia jo ala-asteikäisenä. Sanoi tälle päin naamaa miten oksettava läski tyttö on eikä kelpaa aikuisena yhdellekään miehelle jne. Joka ainoa päivä samaa. Minä oli hoikka luonnostani kuten äitini joten pääsin paljon vähemmällä. Aikuisena vasta olemme äidille puhuneet hänen käytöksestään mutta edelleen hän kuin ennenkin. Seuraus on ollut etten esimerkiksi minä perheineni ole hänen luonaan käynyt useampaan vuoteen ja sisareni ei halua häntä ikinä enää tavata. 

Surullista kuulla että tämmöisenkin asian takia voi mennä välit poikki.

Minä liikun tosi paljon, mutta sitten myös lohtuherkuttelen, ahmin. Vatsassa ja pepussa ylimääräistä kertynyt.

Vierailija kirjoitti:

Noh, olihan se aikamoista. Äiti oli koko ajan laihdutuskuurilla ja piti itseään myös muuten hirveän rumana. Kuvista olen katsellut, että äiti ei ollut lihava, vain pikkaisen pyöreä. Ja muutenkin ihan tavallinen nainen, ei todellakaan ruma.

Minä olen ollut ylipainoinen suunnilleen koko elämäni. Ensimmäisiä asioita mitä muistan on häpeä. Vaateostoksilla äiti huokaili, kuinka vaikeaa on ostaa, kun olet niin paksu. Ruma vatsa piti piilottaa kaikenlaisiin kaapuihin. Halusin bikinit 6-vuotiaana koska kaikilla muillakin alkoi olla. Äiti ei olisi halunnut ostaa "koska olet niin lihava". Noh, osti kuitenkin. Ekalla kerralla rannalla muistan kuinka epätoivoisesti yritin vetää sitä toppia ja housuja yhteen, koska olin niin nolona mun ulkonäöstä. En enää koskaan käyttänyt niitä vaan vanhaa uimapukua.

Lapsenakin istuin kotona olkkarissa sohvatyyny sylissä, ettei maha näy. Äiti arvosteli aina lihavia ihmisiä. Nykyäänkin saattaa aloittaa jutun ihmisen ulkonäön kommenteilla esim. että tapasin muuten serkkusi Pirjo-Liisan ja kylläpä se olikin taas lihonut! Ei esim. että Pirjo-Liisa on muuttanut/saanut lapsen/ottanut koiran tmv. vaan se, että ompa se lihonut. Kun mua ei tällainen sattuneesta syystä kiinnosta.

Suhtautuminen ruokaan oli outoa. Äiti toi kotiin mm. vanukkaita, sokerihuurrettuja muroja, pikatukusta isoja jäätelölaatikoita yms. Aina oli pullaa pakastimessa. Niitä ei kuitenkaan olisi oikein saanut syödä. Eli jotenkin syyllisti iltapalalla vaikka, että miksi otat vanukasta, kun tässä olisi luonnonjugurttia. Tavallaan sai syödä mitä halusi, mutta kaikki oli syyllisyyden ja paheksunnan kuorruttamaa. Toisaalta ruokaa ei saanut jättää lautaselle.

Olin ala-asteella yksin kotona paljon ja vaikka kaikki paikat oli täynnä kaikenlaista tällaista lapsiin vetoavaa ruokaa, mun olisi pitänyt pystyä säännöstelemään itse. Ja kun en pystynyt, sain moitteita.

Tunsin valtavaa tarvetta laihduttaa. 11-vuotiaana halusin laihduttaa Nutrilettilla ja äiti toi mulle niitä jauheita. Jo ekaluokkalaisesta lähtien mulla oli usein ahmintaa ja rituaalisyömistä. Tein esimerkiksi kokonaisesta paketillisesta voileipäkeksejä sellaisen kellotaulun mallisen tai ruudukko-asetelman jonka söin. Tai saatoin syödä koulun jälkeen kerralla paketillisen muroja ja litran maitoa. Söin salaa pullia pakastimesta. Jos sain vaikka laivalta jonkun ison karkkipurkin, söin sen kerralla vaikka oli kuinka paha olo.

Olen ollut välillä suht hoikka, mutta opiskeluaikoina syömishäiriö sai kokonaan vallan. Nykyään olen 38v. reilusti ylipainoinen nainen, joka tuskin koskaan enää on edes vain vähän pyöreä. Olen nyt 7 vuotta aktiivisesti hoitanut kehosuhdetta, ruokasuhdetta ja opetellut syömään normaalisti, mutta edelleen on töitä. En enää ahmi ja paino on ollut kolmisen vuotta sama, mutta vihaan kehoani edelleen. Se on mielestäni niin ruma, että välillä on vaikeaa käydä miehen ja lasten kanssa saunassa, koska en halua olla heidän seurassaan alasti.

Äitini jatkaa edelleen. Oli mm. mun alle kouluikäiselle lapselle kauhistellut, kun "sun äiti on niin lihava, sen pitäisi kyllä tehdä asialle jotain". Mun lapsikin pitää sotkea sen laihuuden ihannointiin ja vielä puhua pahaa lapselle tämän omasta äidistä.

Olen erittäin vihainen mun äidille tästä kaikesta ja isälle siitä, että se vaan seurasi sivusta.

Jatkatko sinä sivusta seuraamista vai sanotko äidillesi ja puhut kai lapsillesi asiasta. Toivottavasti.

Kannattaa puhu usein, jos tosiaankin lapsiasi kohdistaa tuollaista puhetta. Sano lapsillesi, että sinulta saa kysyä ja ihmetellä asioita. Äiti toimita on loukkaavaa ja menee toisten ihmisten psyykeeseen ja jyrää ihmiset.

Tuo on henkistä väkivaltaa. Isääsi en kyllä osaisi syyttää. Hön on saattanut puhuakin asiasta äidillesi, mutta äitisi vain jyrää.

Vierailija kirjoitti:

Minä liikun tosi paljon, mutta sitten myös lohtuherkuttelen, ahmin. Vatsassa ja pepussa ylimääräistä kertynyt.

Että tavallaan plus miinus nolla. 168 cm, 58-60 kg noin.

Isä oli perso herkuille, suolaiselle ja makealle, ja kaikki rasva kertyi pinkeäksi palloksi keskivartaloon. Luulen, että isä ei saanut kotona syödäkseen (suuri ikäluokka) niin sitten ahmi, kun ruokaa oli. Isä osti aina tiettyjä keksejä, rinkeliä, makkaraa jne., ja katsoi tiettyjä ohjelmia. Isä sairasti syövän kaksi kertaa ja isällä oli sydämen vajaatoimintaa.

Isä koitti aina sen minkä liikkui niin kävellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä liikun tosi paljon, mutta sitten myös lohtuherkuttelen, ahmin. Vatsassa ja pepussa ylimääräistä kertynyt.

Että tavallaan plus miinus nolla. 168 cm, 58-60 kg noin.

Isä oli perso herkuille, suolaiselle ja makealle, ja kaikki rasva kertyi pinkeäksi palloksi keskivartaloon. Luulen, että isä ei saanut kotona syödäkseen (suuri ikäluokka) niin sitten ahmi, kun ruokaa oli. Isä osti aina tiettyjä keksejä, rinkeliä, makkaraa jne., ja katsoi tiettyjä ohjelmia. Isä sairasti syövän kaksi kertaa ja isällä oli sydämen vajaatoimintaa.

Isä koitti aina sen minkä liikkui niin kävellä.

Minun ulkonäössäni ja äänessä yms. on paljon isän piirteitä. Ja tosiaan, se että keskivartaloon kertyy rasvaa käsien ja jalkojen ollessa jopa narumaiset.

Ei äiti mutta äitipuoli!  Katseli jumppavideoita olkkarissa, juoksi yläkertaan vieviä rappuja ylösalas, söi seisten ja pitkin keittiötä kävellen. Leipoi mutta ei itse syönyt leipomuksiaan. Oli jatkuvasti ärtyneen ja ahdistuneen oloinen. Lopulta kuoli 45vuotiaana sydäkohtaukseen samana kesänä  kun pääsin ripiltä, en tiedä miten paljon sairaanloinen laihuus vaikutti asiaan . Oli kuollessaan  hirmu laiha, piti villatakkia päällä kesä kuumalla ja en ikinä nähnyt että olisi pistänyt suuhun jotain muuta kuin kahvia ja diettipillereitä. Tiedä niistä pillereistäkään mitä niissä oli..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä liikun tosi paljon, mutta sitten myös lohtuherkuttelen, ahmin. Vatsassa ja pepussa ylimääräistä kertynyt.

Että tavallaan plus miinus nolla. 168 cm, 58-60 kg noin.

Isä oli perso herkuille, suolaiselle ja makealle, ja kaikki rasva kertyi pinkeäksi palloksi keskivartaloon. Luulen, että isä ei saanut kotona syödäkseen (suuri ikäluokka) niin sitten ahmi, kun ruokaa oli. Isä osti aina tiettyjä keksejä, rinkeliä, makkaraa jne., ja katsoi tiettyjä ohjelmia. Isä sairasti syövän kaksi kertaa ja isällä oli sydämen vajaatoimintaa.

Isä koitti aina sen minkä liikkui niin kävellä.

Minun ulkonäössäni ja äänessä yms. on paljon isän piirteitä. Ja tosiaan, se että keskivartaloon kertyy rasvaa käsien ja jalkojen ollessa jopa narumaiset.

Äiti taas syö liian vähän. Ja kun muistelen niin äidin äiti oli luurankomaisen laiha.

Äiti ja isä olivat hoikkia. Mitään puhetta ei asiasta koskaan ollut.

Se oli heille luonnollista ja siksi ei ilm. tullut mieleenkään koko asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä liikun tosi paljon, mutta sitten myös lohtuherkuttelen, ahmin. Vatsassa ja pepussa ylimääräistä kertynyt.

Että tavallaan plus miinus nolla. 168 cm, 58-60 kg noin.

Isä oli perso herkuille, suolaiselle ja makealle, ja kaikki rasva kertyi pinkeäksi palloksi keskivartaloon. Luulen, että isä ei saanut kotona syödäkseen (suuri ikäluokka) niin sitten ahmi, kun ruokaa oli. Isä osti aina tiettyjä keksejä, rinkeliä, makkaraa jne., ja katsoi tiettyjä ohjelmia. Isä sairasti syövän kaksi kertaa ja isällä oli sydämen vajaatoimintaa.

Isä koitti aina sen minkä liikkui niin kävellä.

Minun ulkonäössäni ja äänessä yms. on paljon isän piirteitä. Ja tosiaan, se että keskivartaloon kertyy rasvaa käsien ja jalkojen ollessa jopa narumaiset.

Teininä olin liian laiha, ja terveydenhoitaja säännöllisin väliajoin punnitsi minut.

Äitini oli nuorena ollut hoikka, mutta lihonut sitten lapsien teon myötä ja sen jälkeenkin. Hän piti lihomistaan isäni syynä. Äidilläni oli tapana haukkua ja arvostella kaikki ihmiset, joilla vähäkään ylimääräisiä kiloja tai jotain muuta erityispiirrettä, johon voi takertua. Hän arvosteli myös minua ja nauroi aina ihan ääneen pyöreille reisilleni ja vyötärölleni, koska en ollut yhtä hoikka kuin hän oli ollut saman ikäisenä. Tästä seurasi syömishäiriö, jonka takia kuihduin välillä anorektisen laihaksi, enkä jaksanut tehdä mitään. Koulun käyntini kärsi myös, koska minulla ei ollut energiaa siihen. Muutin kotoa pois hyvin varhaisessa vaiheessa ja sen jälkeen olen yrittänyt päästä syömishäiriöstä eroon. Äitini ei ole enää elossa, mutta olen usein jälkeen päin miettinyt sitä, mikä ihmeen tarve hänellä oli käydä läpi kaikki ihmiset ja etsiä vikoja. Mitä hän siitä itselleen oikein sai, en tiedä.

Kylläpä haukkuivat ettei heillä ole samanlaista lihavaa mahaa kuten minulla lapsena oli . Herkkuja silti kuitenkin syöttivät jatkuvasti . Lapsena ei ymmärrä ettei kannata koko ajan herkkuja syödä . Näin aikuisena häpeän kehoani kaikilla tavoilla vaikka ihan suht hoikka olenkin . Kauppareissukin on tuskaa kun ihmiset siellä nauraa tai siltä se tuntuu .

Ohis, mutta olen hoitanut erästä muistisairasta rouvaa, joka vielä muisti isänsä käskeneen laihduttaa viisi kiloa. Rouva moitti aina mahaansa liian isoksi ja saattoi herätä yöllä jumppaamaan. Myös ruokailu oli hänelle kovin vaikeaa.

Oli surullista, että muistin hapertuessa kehohäpeä oli tallella loppuun asti. Aitoa kehopositiivisuutta tarvitaan kaiken ikäisille.