Te, jotka ette koskaan anna tukkapöllyä tai luunappeja yms! Uskovatko lapsenne puhetta tai käskyjä?

hermo menee sen kaa ja se tarttis kunnon tukkapöllyn kerran

Ajattelisin, että hyvistä teoista annat roppakaupalla palautetta. Kun lapsi leikkii normaalisti, kehut ja hellit olan takaa. Yleensäkin keskustele lapsen kanssa paljon, ole läsnä niin paljon kuin ehdit. Koppaa tuon tuosta syliin ja ihmettele miten niin ihana lapsi voi olla edes olemassa. Aloita positiivisuuden kehä.

Vierailija:

Miten saatte lapsenne uskomaan? Meillä 3-v ei usko puhetta, ei käskyjä, ei auta arestipenkit eikä mitkään muutkaan. Kun on kaksi vauvaa hoidettavana, niin on keinot vähissä. Kun selkänsä kääntää, ni on sormet vauvan silmissä tai muuta vastaavaa. Kun imettää, ni on aika vaikea viedä noin 20 kertaa takaisin jäähypenkille tms. Vaikka olisi miten looginen, antais aikaa ja olsii kärsivällinen, niin puhe ei auta eikä tiukkakaan komento.

Hienoa, pianhan teillä on sitten todella tottelevainen lapsi!

Mutta kaikki kun ovat NIIN erilaisia. Toinen täysi riiviö ja kolmas vasta näyttää mitä tuloillaan... Onnea sulle 3! Sua on onnistanut saadessasi kaksi helppoa lasta. :)

jos on vilkas tapaus tai kovassa uhmassa tai niinku ap:llä hirveän mustasukkainen, kun on kaksi kilpailijaa ilmaantunu. Meillä on kaksi vilkasta ja yksi rauhallinen tapaus. Rauhallinen on aina uskonut puhetta ja kiellot on menneet perille kerralla yleensä. Kaksi muuta on 1,5-4- vuotiaina uskoneet puhetta vaihtelevasti ja testanneet samoja sääntöjä satoja kertoja.



Ei meillä luunappeja tai tukkapöllyjä ole kuitenkaan käytelty eikä edes jäähypenkkiä. On vaan toiminnalla huolehdittu, että käsky pitää. eli poistettu lapsi pahanteosta nostamalla, estetty juoksemasta kaupassa jne. Jos toista satutti, sanoin tiukasti ei, ja kiinnitin kaiken huomion siihen satutettuun enkä edes kattonu satuttajaan päin. Jos noissa tilanteissa rupeaa kärräämään 3- vuotiasta jäähylle, niin sehän on sille palkinto toiminnasta, kun saa vanhemman huomion.



Se on hankalaa, kun on monta pientä. Meilläkin vanhin oli 3, kun nuorin synty ja välissä oli sit 1,5- vuotias. Hermoja kysy, mutta koetettiin olla johdonmukasia ja antaa kehuja, kun aihetta oli. Nyt ovat kaikki jo reippaita koululaisia, puhe menee perille eikä yleensä tarvi asioista jankuttaa.



En usko, että ne luunapit mitään auttaa ellei tosiaan satuta niin kovaa, että lapsi alkaa pelätä vanhempaansa. Itse olen luunapeilla kasvatettu ja veli ja minä tehtiin kyllä temppujamme ainakin yhtä paljon, kun nämä omat lapseni. Vähän isompana vaan oli äidin auktoriteetti silmissämme ihan 0, kun pienenä sai aina niitä luunappeja ja tukkapöllyjä. Meni jotenkin maku koko tyypistä.

En ole ap, mutta vastasin kuitenkin.

Se aiheutti vain vastarintaa ja kapinaa, ihan jo pienenä, eikä todellakaan saanut tottelemaan.

4-vuotias poika.

Puhumista, myönteisyyttä.

Ei kannata lähteä sille kielteisyyden linjalle, että alistamalla koittaa lapsen saada uskomaan. Käytä mieluummin huumoria, kehu aina kun mahdollista.

Lapsi haluaa olla mieliksi vanhemmalle, kun vain saa siitä positiivista palautetta.

Aloita jo tänään, pikku hiljaa huomaat vaikutuksen!

Väkivalta on ihan turhaa, se on myös laitonta ja lapsen alistaminen häpeällä vain altistaa ja lisää lapsen masennus- ja ahdistushäiriövaaraa. Ne jotka turvaudutte luunappeihin ja tukkapöllyihin, muistattehan sitten syyllistyä kun lapsenne murros-iässä kännää ja viiltelee itseään, se on vaan kasvatusmetodienne seurausta.

Kolmivuotiaalle voi jo puhua ja hän osaa hetken odottaa, ainakin jos on ns. normaali lapsi (meillä tuota osaa jo 2,5-vuotias). Luetko kirjaa kolmivuotiaalle kun imetät? Kehotatko häntä piirtämään tai rakentamaan palapelejä, legorankennelmia ym. Ja KATSOT ja KEHUT. Lapsi haluaa että hänet huomataan. Lupaat tehdä lapsen kanssa jotakin kivaa, kun siihen on mahdollisuus, kun esim. vauvat nukkuvat tai isä/mummo/täti on hoitamassa pieniä.



Kunnioitusta kunnioitusta. Ketä kiinnostaa totella, jos saa tukkapöllyä tai lyöntejä? Ainakin minä inhosin isääni, joka sellaista harrasti. Omia lapsiani en ole ruumiillisesti kurittanut ja isommat ovat jo ihania koululaisia. Tietysti joskus otetaan yhteen, mutta KOSKAAN aikuiset eivät lyö.

Minulla on aika voimakastahtoinen ja omapäinen lapsi, mutta yllättävää kyllä, meillä kotona on nokkimisjärjestys ollut aina ihan selvä. Olemme miehen kanssa noudattaneet mahdollisimman johdonmukaista tapaa antaa lapselle ohjeita ja meillä on asioita, joista ei tingitä. Nukkumaan mennään joka ilta samaan aikaan, iltapesuihin kuuluu aina samat rituaalit, ruoka syödään silloin kun se pöytään laitetaan. Pitää osata käyttäytyä yleensäkin.



Puhumalla on selvitty toistaiseksi, pahimmat tilanteet on selvitetty 10 cm katsekontaktilla ja tiukalla silmiin tuijotuksella. Tarvittaessa on käytetty painostusta, kiristystä ja uhkailuja, esimerkiksi silloin, jos lapsi on kaupassa karannut omille teilleen. Eli menetkö autoon istumaan vai käyttäydytkö kunnolla? Yleensä tämä on viimeistään tehonnut (kerran nimittäin isä kantoi lapsen autoon istumaan). Rangaistukset ovat yleensäkin jonkin kivan jutun laittamista karenssiin.



Hyvistä suorituksista sitten kehutaan pystyyn ja lapsi itsekin osaa kertoa, että kaupassa pitää käyttäytyä kauniisti, ei saa karata, juosta eikä koskea joka paikkaan :) Muistaa ohjeistaa minuakin, kun menemme kauppaan.

Ja jäähylle, jos tekee jotain kiellettyä. Hyvin ovat oppineet käyttäytymään ja aika usein pelkkä jäähyllä uhkaaminen riittää. Tietävät, että jos jotain uhkaan, niin se pitää, joten ei kannata kokeilla.

avuton aikuinen turvautuu fyysiseen kuritukseen, kun ei osaa muuta.



ap, symppaan sua, hyvä, että tahdot oppia paremmin hallitsemaan lastasi. Vaikea sua on tässä neuvoa, mutta sanoisin, että ota yhteyttä kasvatusneuvolaan. Ei tartte olla ongelmalapsi tai perhe kaaoksessa, sieltä voit saada käytännön opastusta ja tukea!