Ensitreffit alttarilla Australia Kausi 7 Married at First Sight
Ensitreffit alttarilla Australia Kausi 7 eli vuodelta 2020.
Married at First Sight
Eipä muuta voi sanoa kuin olipa kausi. Järjettömien ikinä.
Nyt tuli tunne ettei ole kyse parisuhteesta, vaan viihteestä, jota tehdään ihmisten kustannuksella.
-_-
Kaudessa ei ollut häivähdystäkään siitä, mitä olemme Suomen versioissa tottuneet näkemään.
Tuo, että parit asuvat samassa paikassa ja ovat jatkuvasti tekemisissä toistensa kanssa on outoa.
Elävät kuplassa, ei normi elämää laisinkaan.
Miten se on edes mahdollista, kun onhan ihmisellä muutakin tekemistä kuin olla vain tosi teeveessä.
Eivätkö käy esim töissä laisinkaan koko kokeilun aikana ?
On ennenkin nähty pariskuntien sekoilua, mutta nyt tuli pohjat.
Aleks ja Ivan, Mitä sekoilua ja esittämistä hyvä kun ei sädekehä leijunut molempien päänpäällä 🤮
Hayley ja David, järkyttävää sekoilua.
Haylyllä taitaa olla aivokemiat edelleen sekaisin.
Stacey ja Michael, voi hyvänen aika !
Stacey yksi pinnallisin nainen KC lisäksi.
Connie ja Jonethen 😘🥰 itku tuli heidän puolestaan. Hieno kasvutarina👍.
Kommentit (156)
Täytyy vissiin kirjautua johonkin palveluun nähdäkseen kertaistumalla tämän kauden.
Mielenkiitoisia pareja tämän ensimmäisen viikon katselun perusteella ja se mikä tosiaan pisti "korvaan", oli kaikkien hokema ettei halua olla enää yksin.
Ihmissuhteessa puolet on kemiaa, enkä tarkoita seksiä vaan arjen jakamista hyvässä seurassa että oho taas meni yksi päivä tai viikko eikä huomannutkaan.
Se vaatii molemminpuolista vetoa. Voi olla ihan jees olla jonkun kanssa ja sitten se jokin puuttuu. Saas tosiaan nähdä miten tässä kokeilussa käy jos kun kerran eivät menekään häämatkan jälkeen omiin eläminsä vaan yhteisleirille ja se herkkä tutustumisvaihe pilataan muiden läsnäololla.
Nyt meni näin kirjoitti:
Poppy ja Luke, sääli ettei heidän kokeilunsa jäi niin lyhyeen.
Poppyn lasten Ikävä esti heitä edes tutustumaan toisiinsa. Jotenkin näen, että siinä olisi voinut olla pari.
Tämä oli outo tapaus. Poppy syytti kuvausten jälkeen, että Luke olisi toiminut sopimattomasti häntä kohtaan. En tiedä, Poppy ei ollut valmis tuohon ohjelmaan.
Saa nähdä, mitä näistä kahdesta uudestakaan parista tulee. Mies asunut kämppiksenä naisen kanssa vuosia. Väittää olleensa vain kavereita. Morsian, että mitä!
Tuo Australian versio on ollut silkkaa viihdettä ja dramatiikkaa ekan kolmen kauden jälkeen.
Ei ole tarkoitus muodostaa oikeasti yhteensopivia pareja (ehkä kahta tai kolmea lukuun ottamatta), vaan maksimoida katsojamäärät luomalla olosuhteet jännittäville, skandaalimaisille käänteille.
Tätä on kritisoitu paljon; tuottajien ja "asiantuntijoiden" toiminta on epäeettistä tai väh. kyseenalaista.
Ja parithan eivät mene oikeasti naimisiin, joten ei ole tarvetta sitoutua kumppaniin. Australian laki ei mahdollista tuollaisia "näkemättä naimisiin" -avioliittoja.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy vissiin kirjautua johonkin palveluun nähdäkseen kertaistumalla tämän kauden.
Mielenkiitoisia pareja tämän ensimmäisen viikon katselun perusteella ja se mikä tosiaan pisti "korvaan", oli kaikkien hokema ettei halua olla enää yksin.
Ihmissuhteessa puolet on kemiaa, enkä tarkoita seksiä vaan arjen jakamista hyvässä seurassa että oho taas meni yksi päivä tai viikko eikä huomannutkaan.Se vaatii molemminpuolista vetoa. Voi olla ihan jees olla jonkun kanssa ja sitten se jokin puuttuu. Saas tosiaan nähdä miten tässä kokeilussa käy jos kun kerran eivät menekään häämatkan jälkeen omiin eläminsä vaan yhteisleirille ja se herkkä tutustumisvaihe pilataan muiden läsnäololla.
Itse katsoin c moresta, kaikki jaksot oli julkaistu kerralla.
Luulisin, en tiedä, mutta eiköhän MTV katsomon puolellakin ole julkaistu kaikki jaksot.
Australian versio on alusta lähtien ollut pelkkää käsikirjoitettua draamaa. En ole katsonut muutamaan vuoteen kun alkoi ärsyttämään ne yhteisillalliset joissa tarkoitus oli pelkästään saada aikaiseksi riitoja. Juopuneina aloittivat kärhämät ihan tyhjänpäiväisistä asioista. Jo ekoina iltoina aina löytyi pari naista jotka kateellisina mulkoilivat toisia naisia. Sellaisia ilkeitä kateellisia naisia joita ärsyttää jos paikalla on toinen nätti nainen.
Miehet myös pinnallisia pelimiehiä joilla ei mitään asiaa tuollaiseen ohjelmaan.
Parit yhdistelty niin että taatusti tulee riitoja. Suurin osa pyydetty mukaan varmaan jostain instagramista näyttäytymään ja näyttelemään. "Asiantuntijat" ihan turhia.
Vierailija kirjoitti:
Tuo Australian versio on ollut silkkaa viihdettä ja dramatiikkaa ekan kolmen kauden jälkeen.
Ei ole tarkoitus muodostaa oikeasti yhteensopivia pareja (ehkä kahta tai kolmea lukuun ottamatta), vaan maksimoida katsojamäärät luomalla olosuhteet jännittäville, skandaalimaisille käänteille.
Tätä on kritisoitu paljon; tuottajien ja "asiantuntijoiden" toiminta on epäeettistä tai väh. kyseenalaista.
Näin on.
Ja se mikä häiritsee, mistä tähän löytyy niin hyvännäköisiä ja varakkaan oloisia ihmisiä ????
Tuntuu, että kerätään vain jotain julkisuusTyrkkyjä ohjelmaan.
No, taisi siellä olla joku rekka- ja rakennusmies seassa.
Ja ihan oikeesti, vieläkö on naisia jotka haluavat mieheltään vain luottokortin ja olla kotirouvana.
Vierailija kirjoitti:
Australian versio on alusta lähtien ollut pelkkää käsikirjoitettua draamaa. En ole katsonut muutamaan vuoteen kun alkoi ärsyttämään ne yhteisillalliset joissa tarkoitus oli pelkästään saada aikaiseksi riitoja. Juopuneina aloittivat kärhämät ihan tyhjänpäiväisistä asioista. Jo ekoina iltoina aina löytyi pari naista jotka kateellisina mulkoilivat toisia naisia. Sellaisia ilkeitä kateellisia naisia joita ärsyttää jos paikalla on toinen nätti nainen.
Miehet myös pinnallisia pelimiehiä joilla ei mitään asiaa tuollaiseen ohjelmaan.
Parit yhdistelty niin että taatusti tulee riitoja. Suurin osa pyydetty mukaan varmaan jostain instagramista näyttäytymään ja näyttelemään. "Asiantuntijat" ihan turhia.
Tämä kausi oli jo pohjanoteeraus.
Niin käsittämätöntä, että kannattaa ainakin osin katso.
Mutta kyllä, paistaa läpi huomionhakuisuus ja asiantuntija ovat varmaan keksittyjä. Arpomalla on parit muodostettu.
Ottaisivat vaikka Kanasen ja Tanskasen lainaan asiantuntijoiksi 🤣
Vierailija kirjoitti:
Saa nähdä, mitä näistä kahdesta uudestakaan parista tulee. Mies asunut kämppiksenä naisen kanssa vuosia. Väittää olleensa vain kavereita. Morsian, että mitä!
Sen voin sano ettei tule mitään mitään, KC tapailee jonkin aikaan ohjelman jälkeen Michaelia, muttei siitäkään tule mitään.
Piiiri pieni pyörii..
Nykyisin TV-ohjelmista on varmaan jo puolet halvalla tuotettua ja tolkutonta roskaa, jossa joko julkkikset tai sellaiseksi tyrkyttäytyvät hilluvat tai tekevät muka_hauskoja tekoja. Onneksi Teemalla on hyvää klassisen musiikin ja hyvien elokuvien tarjontaa, mutta siihen se sitten jääkin.
TV1:n uutiset ja ajankohtaisohjelmat ovat hyviä, mutta uutisissa kerrotaan koronan jälkeen vain sotauutisia Ukrainasta. Ulkolinja on hyvä ohjelma. Sen yritän katsoa joka kerta.
Urheilun ystäville on sentään tarjolla jotakin, aina.
Alkuperäinen idea ohjelmaan on lähtenyt Tanskasta ja kummastelen, että formaatti on saanut muokata niin paljon, kuin Australian versiota on muutettu.
Olisi hauska tietää ovatkohan Australian tuotantotiimi tietoisia Suomen, Ruotsin ja Tanskan versioista.
Mahtaisi olla heille tylsää katseltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin TV-ohjelmista on varmaan jo puolet halvalla tuotettua ja
TV1:n uutiset ja ajankohtaisohjelmat ovat hyviä, mutta uutisissa kerrotaan koronan jälkeen vain sotauutisia Ukrainasta. .
Tämänpä takia tarvitsenkin tätä roskaa, en jaksaisi tätä maailman pahuutta, jos katsoisin vain uutisia.
Tiedän kyllä mitä maailmalla ja Suomessa tapahtuu.
Mutta mielenterveyteni vuoksi katson myös täyttä tuubaaa.
Hömppää ja hömpempää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin TV-ohjelmista on varmaan jo puolet halvalla tuotettua ja
TV1:n uutiset ja ajankohtaisohjelmat ovat hyviä, mutta uutisissa kerrotaan koronan jälkeen vain sotauutisia Ukrainasta. .
Tämänpä takia tarvitsenkin tätä roskaa, en jaksaisi tätä maailman pahuutta, jos katsoisin vain uutisia.
Tiedän kyllä mitä maailmalla ja Suomessa tapahtuu.Mutta mielenterveyteni vuoksi katson myös täyttä tuubaaa.
Mä katsoin myös, mutta en enää kestä yhtään näitä itsekeskeisiä ja muista piittaamattomia minäminä-kakaroita joita on nyt etenkin näissä aussi-sarjoissa kuten block ja tämä ensitreffit alttarilla.
Siis miten ihmeessä ihmiset edes voi olla noin itseään täynnä ja kuvitella olevansa muiden yläpuolella?! Some ja nämä joutavat tositv-ohjelmatko nämä on tällaisiksi leiponeet, että jokainen yrittää näyttää samalta keinotekoiselta nukelta kuin muutkin ja minkäänlaisia alkeellisimpiakaan käytöstapoja ei ole enää vaan ainoastaan röyhkeyttä?
Ja nämä sitten vielä on jotain vaikuttajia joiden esimerkkiä ja ajatuksia tolvanat seuraa kateellisina ja peesailee parhaansa mukaan.
Ehken ihmiskunta on tosiaan tullut tiensä päähän.
Vierailija kirjoitti:
Hömppää ja hömpempää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin TV-ohjelmista on varmaan jo puolet halvalla tuotettua ja
TV1:n uutiset ja ajankohtaisohjelmat ovat hyviä, mutta uutisissa kerrotaan koronan jälkeen vain sotauutisia Ukrainasta. .
Tämänpä takia tarvitsenkin tätä roskaa, en jaksaisi tätä maailman pahuutta, jos katsoisin vain uutisia.
Tiedän kyllä mitä maailmalla ja Suomessa tapahtuu.Mutta mielenterveyteni vuoksi katson myös täyttä tuubaaa.
Mä katsoin myös, mutta en enää kestä yhtään näitä itsekeskeisiä ja muista piittaamattomia minäminä-kakaroita joita on nyt etenkin näissä aussi-sarjoissa kuten block ja tämä ensitreffit alttarilla.
Siis miten ihmeessä ihmiset edes voi olla noin itseään täynnä ja kuvitella olevansa muiden yläpuolella?! Some ja nämä joutavat tositv-ohjelmatko nämä on tällaisiksi leiponeet, että jokainen yrittää näyttää samalta keinotekoiselta nukelta kuin muutkin ja minkäänlaisia alkeellisimpiakaan käytöstapoja ei ole enää vaan ainoastaan röyhkeyttä?
Ja nämä sitten vielä on jotain vaikuttajia joiden esimerkkiä ja ajatuksia tolvanat seuraa kateellisina ja peesailee parhaansa .
Ehkäpä osa hömppä ohjelmien viehätystä perustuu siihen, että inhoamme jotain roolihahmoa.
Voimme turvallisesti esim morkata vauvapalstalla inhokkiamme.
The Block ei tässä suhteessa ole mielestäni pahin ( näin minä koen), siellä on vain se valokuvan ottanut nainen , jonka esitystä on nyt todella vaikea katsoa.
Hirveän riskin ottavat nämä
Hayly, Stacey ja Michael, KC, Aleks ja Ivan - tyypit,
Heidän maineensa on mennyttä kalua, jos kohu oli Australiassa pari vuotta sitten,
niin nyt ympäri mailmaan kohu muistetaan uudestaan .
Twitteri paukkuu !
Itse katon telkkarista, mutta nyt taisi tulla mulla raja vastaan. Siis herranjumala mikä pari tämä stacey ja michael.. Nuohan itseasiassa on ihan toistensa täydelliset vastineet, mutta kumpikin on jostain syystä pettynyt toiseen.
Ja tuo nainen muka vasta 25-vuotias?! Menisi ihan heittämällä kolmevitosesta-nelikymppisestä ulkonäkönsä puolesta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Married_at_First_Sight_(Australian_season…
Tässä lopputulos, jos tahdot vilkaista etukäteen mitemn käy.
Poppy ja Luke, sääli ettei heidän kokeilunsa jäi niin lyhyeen.
Poppyn lasten Ikävä esti heitä edes tutustumaan toisiinsa. Jotenkin näen, että siinä olisi voinut olla pari.