Lue keskustelun säännöt.
Ottaisin 50 pennillä sitruunapommeja, markalla merkkareita ja sitte vielä yks vanha auto...
Kommentit (88)
90-luvulla ostin merenneitoja kioskista, maksoivat 50p kappale, joten piti syödä harkiten. Oi niitä aikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voikun saiskin sitruunapommeja vielä
Vierailija kirjoitti:
90-luvulla ostin merenneitoja kioskista, maksoivat 50p kappale, joten piti syödä harkiten. Oi niitä aikoja.
Minä muistan, miten ne maksoivat jo 80-luvun alussa 50 penniä.
90- luvullakin ihan normia, noin minäkin ostin lähikioskilta karkkia. Taisi olla vuosina 1996 - 1999 kun paljon kävin lähikioskilla. Kivoja aikoja<3
t. 1990
Sisältö jatkuu mainoksen alla
saako vanhoja autoja vielä halvalta,hyviä on
Merenneitosalmiakki on muistikuvissani ehkä noin 5-6 cm leveä, kyljellään olevan pitkähiuksisen merenneidon muotoinen, jonka pyrstö taipui hieman ylöspäin. Muistaako joku tarkemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avaruusrahat oli merkkareita parempia. Aloin ostaa enemmän niitä kun ne tuli ja jätin merkkarit. Sitruunapommit ja turkinpippurit oli ihania.
Ei miltään vuosikymmeneltä. Lapset eivät aloittaneet tilausta kohteliaalla "ottaisin"-sanalla edes 70-luvulla, jolloin kaikki oli kuulemma paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Merkkarikeskusteluun; sain 70-luvulla joululahjaksi suoraan tehtaalta lähetetyn merkkariboksin eli merirosvokuvioidun metallilaatikon, joka oli merkkareita täynnä. Ja olihan ne hyviä, vieläkin tulee se pehmeys ja salmiakin maku suuhun. Sukulainen oli ajatellut pelkästään minua! Kaikki muut joululahjani olivat aina yhteislahjoja, joissa ei ollut mitään henkilökohtaista. Mutta tässä oli.
Merkkarit 10 penniä ja kolat samoin. Kerättiin metistä tyhjiä kaljapulloja ja ostettiin niillä
😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kuvia esim. Merenneidoista. Jotain isoja olivat kuulemma?
Kuka niitä kuvannut olisi. Isoja, hyviä salmiakkikarkkeja Ne olivat ja ne syötiin. Ei tuohon aikaan jokaista suupalaa kuvattu.
Merenneito oli ihana karkki. Iso, rehevä ja muheva, pinnaltaan liukas ja sitkeä, öky namu ( Noin kutsun myös vaimoani!)
Asuin lapsena pienessä kylässä lähes Lapissa. Lapsuuteni oli ihana mutta seutu oli tiukasti erään ideologian vallassa eikä maallisia asioita osattu arvostaa, ainakaan jos kyse oli karkeista ja herkuista ja ylellisyyksistä.
Kylässämme oli kaksi kauppaa jotka sijaitsivat kaukana asuinalueestamme. Kauppoihin toki pääsi pyörällä mutta se oli aikaavievää matka hyvin näköisessä maastossa, n 14 kilometriä.
Kylässämme oli yksi etu- erään nähtävyystyyppisen luonnonilmiön aiheuttama leirintäalue!
Leirintäalue sijaitsi lähellä meidän lasten asuinsijoja ja leikkipaikkoja, meitä lapsia oli paljon, aika oli kasaria.
Myös muita aatesuuntauksia oli mutta eläväisessä kylässämme oli selvästi kuitenkin selvä enemmistö tämän yhden ajatussuuntauksen vallassa.
Leirintäalueen kioskissa oli melko hyvin varusteltu karkkihylly, noin 15 lajia irtareita ja karkkilaatikoita.
Kioskissa lapsilta pyydettiin lupalappu jos kertaostos ylitti kaksi markkaa ja viisikymmentä penniä.
Lupalapussa piti olla vanhemman tai kahden vanhemman sisaruksen nimet!
Meilläkin vanhemmat sanoivat ettei tarvitse lupalappua mutta säännöstä haluttiin pitää kiinni ettei kenellekään tulisi paha mieli. Lupalakkopakko oli ehdoton. Vanhemmat sisarukset jotka hyväksyttiin, määriteltiin tarkasti, joka vuosi moni lapsi sai tuon oikeuden käytännössä rippikoulun jälkeen ja he olivat vaikeasti taivuteltavissa.
Toki jotkut suosittujen perheiden isommat lapset käytännössä pysyivät jatkuvasti jatkossa kun ottivat välityspalkkio, kirjoittivat lupalapun ja laittoivat nuoren sisaruksen kioskiasialle.
Tuollaista kuitenkin pidettiin pahana ja kapinallisena eikä moni lapsi siihen olisi alkanut. Ystäväni Aliisa menetti monesti lupalappuoikeuden kun kenelle tahansa lapselle käytännössä kirjoittivat lupalapun siskonsa kanssa ja lähettivät nuoren Tiina-siskon ostoksille.
Kerran Tiinan nähtiin antavan karkkipussi "Kielletylle lapselle" melkein kioskin ovella ja Aliisa menetti lupalappuoikeutensa täysi-ikäisyyteen saakka!
Tamperelaiset serkkuni menivät pitkään turisteista jotka saivat ostaa määrättömästi karkkia ja hakivat kioskilta vitosenkin säkkejä joihin lähiseudun lapset keräsivät pennosensa ja säästönsä.
Lopulta serkkutyttöjenkin osalta trokaus havaittiin ja heidätkin asetettiin lupalappukiellon piiriin. Turistilapset siis saivat ostaa karkkia vapaasti ja siksi olimmekin sosiaalisia, ystävää ulkomaailmasta pidettiin arvokkaana.
Kerran hain kotitaloustunnille suklaalevyn tuosta kioskista varmaan ysiluokalla niin sitä ei myyty vaan jouduin pyöräilemään takaisin koululle hakemaan erityistä lupalappua opettajalta vaikka kioski pitäjä kyllä tiesi että suklaa oli menossa luokan yhteiseen kakkuun.
Kävimme perheen kanssa usein Oulussa ja kasarin lopulla Ouluun avattiin huippumoderni ostoskeskus Galleria. Galleriassa oli monia hyviä kauppoja syrjäseudun nuorelle ja alakerrassa oli ihana karkkikauppa jossa tutustuin merenneito ihon, ihana karkki.
Tuntui rikkaalla ostaa isoja pusseja namuja joutumatta selittämään jostain yllätys ieraista tai juhlatilanteista. Merenneito ja saattoi kaapia pussiinsa ilman pelkoa muusta kuin rahojen loppumisesta.
Tuolla kioskilla oli myös listoja lapsista joille ei saanut yhtään, eri syistä mutta usein kaikkein tiukimmat opin kannattajat katsoivat koko leirintäaluetta pahalla. Nuo "Kielletyt lapset" olivat suuri säälin aihe lasten keskuudessa- usein rohkeimmat heistä pyysivät meitä muita lapsia hakemaan heille karkkia vaikka markalla, heille itselleen ei siis myyty!
Sen jälkeen merenneidon pyrstössä oli vapauden makua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kuvia esim. Merenneidoista. Jotain isoja olivat kuulemma?
Kuka niitä kuvannut olisi. Isoja, hyviä salmiakkikarkkeja Ne olivat ja ne syötiin. Ei tuohon aikaan jokaista suupalaa kuvattu.
Merenneito oli ihana karkki. Iso, rehevä ja muheva, pinnaltaan liukas ja sitkeä, öky namu ( Noin kutsun myös vaimoani!)
Asuin lapsena pienessä kylässä lähes Lapissa. Lapsuuteni oli ihana mutta seutu oli tiukasti erään ideologian vallassa eikä maallisia asioita osattu arvostaa, ainakaan jos kyse oli karkeista ja herkuista ja ylellisyyksistä.
Kylässämme oli kaksi kauppaa jotka sijaitsivat kaukana asuinalueestamme. Kauppoihin toki pääsi pyörällä mutta se oli aikaavievää matka hyvin näköisessä maastossa, n 14 kilometriä.
Kylässämme oli yksi etu- erään nähtävyystyyppisen luonnonilmiön aiheuttama leirintäalue!Leirintäalue sijaitsi lähellä meidän lasten asuinsijoja ja leikkipaikkoja, meitä lapsia oli paljon, aika oli kasaria.
Myös muita aatesuuntauksia oli mutta eläväisessä kylässämme oli selvästi kuitenkin selvä enemmistö tämän yhden ajatussuuntauksen vallassa.Leirintäalueen kioskissa oli melko hyvin varusteltu karkkihylly, noin 15 lajia irtareita ja karkkilaatikoita.
Kioskissa lapsilta pyydettiin lupalappu jos kertaostos ylitti kaksi markkaa ja viisikymmentä penniä.
Lupalapussa piti olla vanhemman tai kahden vanhemman sisaruksen nimet!
Meilläkin vanhemmat sanoivat ettei tarvitse lupalappua mutta säännöstä haluttiin pitää kiinni ettei kenellekään tulisi paha mieli. Lupalakkopakko oli ehdoton. Vanhemmat sisarukset jotka hyväksyttiin, määriteltiin tarkasti, joka vuosi moni lapsi sai tuon oikeuden käytännössä rippikoulun jälkeen ja he olivat vaikeasti taivuteltavissa.
Toki jotkut suosittujen perheiden isommat lapset käytännössä pysyivät jatkuvasti jatkossa kun ottivat välityspalkkio, kirjoittivat lupalapun ja laittoivat nuoren sisaruksen kioskiasialle.
Tuollaista kuitenkin pidettiin pahana ja kapinallisena eikä moni lapsi siihen olisi alkanut. Ystäväni Aliisa menetti monesti lupalappuoikeuden kun kenelle tahansa lapselle käytännössä kirjoittivat lupalapun siskonsa kanssa ja lähettivät nuoren Tiina-siskon ostoksille.
Kerran Tiinan nähtiin antavan karkkipussi "Kielletylle lapselle" melkein kioskin ovella ja Aliisa menetti lupalappuoikeutensa täysi-ikäisyyteen saakka!Tamperelaiset serkkuni menivät pitkään turisteista jotka saivat ostaa määrättömästi karkkia ja hakivat kioskilta vitosenkin säkkejä joihin lähiseudun lapset keräsivät pennosensa ja säästönsä.
Lopulta serkkutyttöjenkin osalta trokaus havaittiin ja heidätkin asetettiin lupalappukiellon piiriin. Turistilapset siis saivat ostaa karkkia vapaasti ja siksi olimmekin sosiaalisia, ystävää ulkomaailmasta pidettiin arvokkaana.Kerran hain kotitaloustunnille suklaalevyn tuosta kioskista varmaan ysiluokalla niin sitä ei myyty vaan jouduin pyöräilemään takaisin koululle hakemaan erityistä lupalappua opettajalta vaikka kioski pitäjä kyllä tiesi että suklaa oli menossa luokan yhteiseen kakkuun.
Kävimme perheen kanssa usein Oulussa ja kasarin lopulla Ouluun avattiin huippumoderni ostoskeskus Galleria. Galleriassa oli monia hyviä kauppoja syrjäseudun nuorelle ja alakerrassa oli ihana karkkikauppa jossa tutustuin merenneito ihon, ihana karkki.
Tuntui rikkaalla ostaa isoja pusseja namuja joutumatta selittämään jostain yllätys ieraista tai juhlatilanteista. Merenneito ja saattoi kaapia pussiinsa ilman pelkoa muusta kuin rahojen loppumisesta.Tuolla kioskilla oli myös listoja lapsista joille ei saanut yhtään, eri syistä mutta usein kaikkein tiukimmat opin kannattajat katsoivat koko leirintäaluetta pahalla. Nuo "Kielletyt lapset" olivat suuri säälin aihe lasten keskuudessa- usein rohkeimmat heistä pyysivät meitä muita lapsia hakemaan heille karkkia vaikka markalla, heille itselleen ei siis myyty!
Sen jälkeen merenneidon pyrstössä oli vapauden makua!
Siis lupa vaadittiin jos ostos oli yli 2.50 TAI koski pelkkiä karkkeja. Ajatuksena oli että ostimme kioskilta esim munia ja saimme ilman lupalappua ostaa mukaamme esim kaksi karkkia joista toinen oli iso ja toinen pieni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se viimeinen valinta siellä kiskalla oli yleensä:
Ja sit lopuilla noita.
Kolikothan oli jo kaupankäyntivaiheessa lyöty reilusti tiskiin. Sitten kiskantäti (ne oli aina naisia) laski mitä ne kaikki aikaisemmat karkit teki yhteensä, laski tiskillä olevat kolikot, ja laski ja sitten viimeiseksi laittoi niitä lopuilla noita -osoitettuja. Tosi kivat kiskantädit saattoivat niihin lopuilla noita muutaman ylimääräisenkin laittaa.
Mutta yleensä aina se viimeinen valinta oli se lopuilla noita.
Mun lapsuudesta muistan vaan pennin nallekarkit. En muita. Vaikka varmasti niitä muitakin oli. Mistään merkkareista oltu kuultukaan.
Tämmösiä fossiileja käy vieläkin palstalla. Naurakaa suut makeaksi.
Muistan pennin nallekarkit minäkin. R-kioskeihin ei menty sisälle, kuten nykyään, vaan luukulta ostettiin. Muistan erityisen hyvänä karkkina pitkulaisen, litteän, yksittäispakatun, ihanan sitkeän vadelmapatukan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kuvia esim. Merenneidoista. Jotain isoja olivat kuulemma?
Kuka niitä kuvannut olisi. Isoja, hyviä salmiakkikarkkeja Ne olivat ja ne syötiin. Ei tuohon aikaan jokaista suupalaa kuvattu.
Merenneito oli ihana karkki. Iso, rehevä ja muheva, pinnaltaan liukas ja sitkeä, öky namu ( Noin kutsun myös vaimoani!)
Asuin lapsena pienessä kylässä lähes Lapissa. Lapsuuteni oli ihana mutta seutu oli tiukasti erään ideologian vallassa eikä maallisia asioita osattu arvostaa, ainakaan jos kyse oli karkeista ja herkuista ja ylellisyyksistä.
Kylässämme oli kaksi kauppaa jotka sijaitsivat kaukana asuinalueestamme. Kauppoihin toki pääsi pyörällä mutta se oli aikaavievää matka hyvin näköisessä maastossa, n 14 kilometriä.
Kylässämme oli yksi etu- erään nähtävyystyyppisen luonnonilmiön aiheuttama leirintäalue!Leirintäalue sijaitsi lähellä meidän lasten asuinsijoja ja leikkipaikkoja, meitä lapsia oli paljon, aika oli kasaria.
Myös muita aatesuuntauksia oli mutta eläväisessä kylässämme oli selvästi kuitenkin selvä enemmistö tämän yhden ajatussuuntauksen vallassa.Leirintäalueen kioskissa oli melko hyvin varusteltu karkkihylly, noin 15 lajia irtareita ja karkkilaatikoita.
Kioskissa lapsilta pyydettiin lupalappu jos kertaostos ylitti kaksi markkaa ja viisikymmentä penniä.
Lupalapussa piti olla vanhemman tai kahden vanhemman sisaruksen nimet!
Meilläkin vanhemmat sanoivat ettei tarvitse lupalappua mutta säännöstä haluttiin pitää kiinni ettei kenellekään tulisi paha mieli. Lupalakkopakko oli ehdoton. Vanhemmat sisarukset jotka hyväksyttiin, määriteltiin tarkasti, joka vuosi moni lapsi sai tuon oikeuden käytännössä rippikoulun jälkeen ja he olivat vaikeasti taivuteltavissa.
Toki jotkut suosittujen perheiden isommat lapset käytännössä pysyivät jatkuvasti jatkossa kun ottivat välityspalkkio, kirjoittivat lupalapun ja laittoivat nuoren sisaruksen kioskiasialle.
Tuollaista kuitenkin pidettiin pahana ja kapinallisena eikä moni lapsi siihen olisi alkanut. Ystäväni Aliisa menetti monesti lupalappuoikeuden kun kenelle tahansa lapselle käytännössä kirjoittivat lupalapun siskonsa kanssa ja lähettivät nuoren Tiina-siskon ostoksille.
Kerran Tiinan nähtiin antavan karkkipussi "Kielletylle lapselle" melkein kioskin ovella ja Aliisa menetti lupalappuoikeutensa täysi-ikäisyyteen saakka!Tamperelaiset serkkuni menivät pitkään turisteista jotka saivat ostaa määrättömästi karkkia ja hakivat kioskilta vitosenkin säkkejä joihin lähiseudun lapset keräsivät pennosensa ja säästönsä.
Lopulta serkkutyttöjenkin osalta trokaus havaittiin ja heidätkin asetettiin lupalappukiellon piiriin. Turistilapset siis saivat ostaa karkkia vapaasti ja siksi olimmekin sosiaalisia, ystävää ulkomaailmasta pidettiin arvokkaana.Kerran hain kotitaloustunnille suklaalevyn tuosta kioskista varmaan ysiluokalla niin sitä ei myyty vaan jouduin pyöräilemään takaisin koululle hakemaan erityistä lupalappua opettajalta vaikka kioski pitäjä kyllä tiesi että suklaa oli menossa luokan yhteiseen kakkuun.
Kävimme perheen kanssa usein Oulussa ja kasarin lopulla Ouluun avattiin huippumoderni ostoskeskus Galleria. Galleriassa oli monia hyviä kauppoja syrjäseudun nuorelle ja alakerrassa oli ihana karkkikauppa jossa tutustuin merenneito ihon, ihana karkki.
Tuntui rikkaalla ostaa isoja pusseja namuja joutumatta selittämään jostain yllätys ieraista tai juhlatilanteista. Merenneito ja saattoi kaapia pussiinsa ilman pelkoa muusta kuin rahojen loppumisesta.Tuolla kioskilla oli myös listoja lapsista joille ei saanut yhtään, eri syistä mutta usein kaikkein tiukimmat opin kannattajat katsoivat koko leirintäaluetta pahalla. Nuo "Kielletyt lapset" olivat suuri säälin aihe lasten keskuudessa- usein rohkeimmat heistä pyysivät meitä muita lapsia hakemaan heille karkkia vaikka markalla, heille itselleen ei siis myyty!
Sen jälkeen merenneidon pyrstössä oli vapauden makua!
Siis mitä ihmettä?! :D
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla ostettiin vielä kioskista noin. Merkut oli 5 penniä kappale, isoja. Markka oli iso raha kun lähdettiin irttariostoksille.
Puhut 1970-luvusta ja sen puolivälistä, jos merkkarit olivat isoja ja 5 penniä kappale.
Ei pysty arvaamaan koska et paljasta minkään noista yksikköhintaa. Esim. merkkareita (niitä isoja) sai 5 pennillä 1970-luvulla, mutta 1980-luvun alussa niistä pienemmistä joitui maksamaan 10 penniä tsibaleelta.
Jännä, merkkarit ei ollu meidän kiskalla mitenkään suosittuja. Liian sitkeitä ja ikäviä jäystää. Ja maksoivat 20 penniä. Mieluummin ostettiin 10 pennin karkkeja, niin sai enemmän.