Lue keskustelun säännöt.
Psykiatriselle osastolle pääseminen/joutuminen
18.06.2022 |
Aina valitetaan, että psykiatriselle osastolle on vaikea päästä. Mutta onko silloin tarvettakaan osastohoidolle, jos ei lääkäri katso hoitoa tarpeelliseksi? Itsestä tuntuu, että vaikeampaa on pysytellä pois osastolta, kovin helposti sinne tuntuu joutuvan.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Ja sinulla on siis mania tai skitsofrenia. Minulla masennus ja ahdistus, ja kuten arvata sopii, en pääse osastolle.
Ei ole mania tai skitsofrenia.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monella on tarve osastohoidolle, mutta resursseja ei ole tarpeeksi. Veljeni joutui itsemurhayrityksen jälkeen toviksi tarkkailuun, mutta hänet päästettiin melko pian pois. Seuraavalla yrityksellä veljeni varmisti, ettei selviä hengissä. Jos häntä olisi pidetty hoidossa pidempään ja hänelle olisi luotu kunnollinen hoitokontakti, niin kenties hän olisi edelleen täällä.
Itsetuhoiselle henkilölle ei ole paljoa tehtävissä edes osastolla. Potilas voidaan pitää suljettujen ovien sisällä, mutta siinäpä se hoito sitten onkin.
Ilo elämään pitää itse löytää. Ei mikään psykiatri tai hoitaja voi sitä taikoa.
Toisaalta jotku ovat kuulemma saaneet apua tuohon sähköhoidosta.
Ei pääse hoitoon Etelä-Suomessa. Kaikki on yritetty että poika pääsisi hoitoon, ei onnistu kun on sairaudentunnoton ja osaa skarpata kun poliisi paikalla. Viimeksi tällä viikolla. Ainoa mahdollisuus on, että tekee väkivaltaa toiselle tai itselleen. Sossu on monet kerrat yrittänyt poikaa myös hoitoon saada, ei onnistu. Pitää odottaa taas jotain pahaa tapahtuvaksi. Vihaan tätä systeemiä.
Minä laittaisin tällä palstalla viihtyvät ilkeilijät ja paskaa puhuvat idioottimammat suljetulle osastolle ja ne "sairaat" hoitamaan Suomen asioita.
Ois nii ihanaa.
Mun veli sairastaa skitsofreniaa, eikä avun saaminen hänelle ole kovinkaan helppoa, ei edes psykoosivaiheessa. Ikävä kyllä sairaudentunnottomuus on hyvin yleinen skitsofrenikoilla, ja omaisen osa on paskamainen. Pakkohoitoon saaminen on viimeinen vaihtoehto suojella häntä vahingoittamasta itseään tai muita.
Kurjaa on, että hoito osastolla on usein pelkkää lääkkeiden antamista, tosin en tiedä kuinka usein hän itse on kieltäytynyt muusta hoidosta. Kotiutuksen jälkeen (oltuaan 3-4 kk osastolla) väittää pitkään, ettei muka ollut mitään syytä viedä pakkohoitoon. Kerrankin juteltiin pari vuotta edellisen psykoosin jälkeen ja hän itse väitti tunnistavansa milloin psykoosi on tulollaan. No, tähän asti sitä ei ole tapahtunut yli 10 psykoosin ja 20 vuoden sairastamisen jälkeen. Harmittaa, että lääkkeet on ihan liian helppo vaan jättää pois ja sitten taas alkaa uusi, nopea alamäki.
Eli en nyt ihan äkkiä usko näitä selityksiä, että hoitoon viedään/joutuu ilman syytä ja liian helposti - yleensä tilanne on juuri päinvastainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edes lapset ja nuoret (vai erityisesti lapset ja nuoret?) ei pääse tässä maassa osastohoitoon tarvittaessa. Ja jos pääsee, siellä saa olla päivän tai pari ja sit voivotellen ylitäyttä osastoa kysellään että etkös tuota kuitenkin pärjäisi jo kotona. Esim. jos avohoidossa itsetuhoisen lapsen lääkityksen aloitus on provosoinut oireilua että lääkitys on pitänyt purkaa heti pois ja muita lääkehoitoja ei voida turvallisesti kokeilla ilman osastovalvontaa mutta oikea lääke pitäisi löytää, mutta lapsi joutuu odottamaan kuukausia päästäkseen osastolle. Itsemurhayrityksen jälkeen osastolla ollaan joitain päiviä. Esim. Pohjois-Savossa on kaksi nuorille psykiatrista hoitoa tarjoavaa osastoa (+valtakunnallisesti palveleva Niuvan neva), joista tutkimus- ja hoito-osasto on ollut kiinni jo kuukausia henkilöstöpulan vuoksi. Eli akuuttiosastolle pääsee about hirttosilmukka kaulassa, kaikki muut käännytetään pois. Ihan ei vastaa hoidon tarvetta.
"Apu" on lääkkeitä, jotka suurimmalla osalla vain pahentavat vointia. Kylmä ja kliininen (pahimmillaan jopa sadistinen ja nöyryyttävä) kohtelu voi olla se viimeinen tikki jollekin. Tiedän että osastolta en apua saa, on pärjättävä muin keinoin. Saattaisi oikeasti henki lähteä jos "pääsisin" vielä osastohoitoon. Tämä on minun kokemukseni yhdeltä paikkakunnalta E.Suomesta.
Niille muutamille hoitajille ja lääkäreille jotka ovat olleet inhimillisiä ja selkeästi välittäneet, kiitos, ikuinen kiitos. Niitäkin on kuitenkin muutama joskus menneisyydessä tullut vastaan. Niin ja diagnoosi on siis ptsd mulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sinulla on siis mania tai skitsofrenia. Minulla masennus ja ahdistus, ja kuten arvata sopii, en pääse osastolle.
Ei ole mania tai skitsofrenia.
-ap
Niin, omasta mielestäsi. Ellei sitten psykooseja.
Vierailija kirjoitti:
Ei pääse hoitoon Etelä-Suomessa. Kaikki on yritetty että poika pääsisi hoitoon, ei onnistu kun on sairaudentunnoton ja osaa skarpata kun poliisi paikalla. Viimeksi tällä viikolla. Ainoa mahdollisuus on, että tekee väkivaltaa toiselle tai itselleen. Sossu on monet kerrat yrittänyt poikaa myös hoitoon saada, ei onnistu. Pitää odottaa taas jotain pahaa tapahtuvaksi. Vihaan tätä systeemiä.
Voimia, voimia tuhannesti. Järkyttävää lukea näitä, miten on voitu tulla tässä maassa tähän tilanteeseen ettei heikoimmista pidetä huolta??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella on tarve osastohoidolle, mutta resursseja ei ole tarpeeksi. Veljeni joutui itsemurhayrityksen jälkeen toviksi tarkkailuun, mutta hänet päästettiin melko pian pois. Seuraavalla yrityksellä veljeni varmisti, ettei selviä hengissä. Jos häntä olisi pidetty hoidossa pidempään ja hänelle olisi luotu kunnollinen hoitokontakti, niin kenties hän olisi edelleen täällä.
Itsetuhoiselle henkilölle ei ole paljoa tehtävissä edes osastolla. Potilas voidaan pitää suljettujen ovien sisällä, mutta siinäpä se hoito sitten onkin.
Ilo elämään pitää itse löytää. Ei mikään psykiatri tai hoitaja voi sitä taikoa.
Toisaalta jotku ovat kuulemma saaneet apua tuohon sähköhoidosta.
Öh, oletko kuullut sairaudesta nimeltä masennus, esimerkiksi? Aika moni mielenterveys-ongelma aiheuttaa itsetuhoisuutta. Ja terveetkö on itsetuhoisia?
Kliininen kohteluhan on nimenomaan parasta mitä hoidossa voi saada. Tsekatkaa ihmiset hei ton sanan merkitys, alan väsyä jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Apu" on lääkkeitä, jotka suurimmalla osalla vain pahentavat vointia. Kylmä ja kliininen (pahimmillaan jopa sadistinen ja nöyryyttävä) kohtelu voi olla se viimeinen tikki jollekin. Tiedän että osastolta en apua saa, on pärjättävä muin keinoin. Saattaisi oikeasti henki lähteä jos "pääsisin" vielä osastohoitoon. Tämä on minun kokemukseni yhdeltä paikkakunnalta E.Suomesta.
Niille muutamille hoitajille ja lääkäreille jotka ovat olleet inhimillisiä ja selkeästi välittäneet, kiitos, ikuinen kiitos. Niitäkin on kuitenkin muutama joskus menneisyydessä tullut vastaan. Niin ja diagnoosi on siis ptsd mulla.
Naah, se nyt näkyy tänne Leppävaaraankin asti että PTSD on itseantamasi diagnoosi. Kyllä ne siellä osastollakin on tienneet että olet epävakaa huomionhakuisin piirtein. T: toinen epävakaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Apu" on lääkkeitä, jotka suurimmalla osalla vain pahentavat vointia. Kylmä ja kliininen (pahimmillaan jopa sadistinen ja nöyryyttävä) kohtelu voi olla se viimeinen tikki jollekin. Tiedän että osastolta en apua saa, on pärjättävä muin keinoin. Saattaisi oikeasti henki lähteä jos "pääsisin" vielä osastohoitoon. Tämä on minun kokemukseni yhdeltä paikkakunnalta E.Suomesta.
Niille muutamille hoitajille ja lääkäreille jotka ovat olleet inhimillisiä ja selkeästi välittäneet, kiitos, ikuinen kiitos. Niitäkin on kuitenkin muutama joskus menneisyydessä tullut vastaan. Niin ja diagnoosi on siis ptsd mulla.
Naah, se nyt näkyy tänne Leppävaaraankin asti että PTSD on itseantamasi diagnoosi. Kyllä ne siellä osastollakin on tienneet että olet epävakaa huomionhakuisin piirtein. T: toinen epävakaa
No semmoset sieltä sitten. Katsos kun kaikki eivät keksi asioita päästään huomiota saadakseen kuten ilmeisesti sinä sitten teet? Luuletko myös että ptsd on diagnoosi jolla saa jotenkin sääliä ja huomiota? Ei se kuule niin mene. Toipumista sulle vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin pitkään osastolla töissä ja hommahan on mennyt samanlaiseksi kuin varhaiskasvatuksessa eli se on pelkkä säilyttämö johon laki velvoittaa. Erona se että tuolla porukan voi lääkitä hiljaiseksi.
Ette te ihan oikeasti yhtään mitään apua sieltä tule saamaan.
Jutelkaapa joskus ihan siviilissä jonkun lähihoitajan kanssa. Paljonko on apua? Niinpä. Suurin osa ei ole erikoistunut mitenkään mt- ja päihdeongelmiin vaan esim vanhuksiin. Tulevat vaan vieroksumaan töitä kun koko vuoron voi helposti istuksia kansliassa. Se halveksumisen määrä potilaita kohtaan tekee minulle yhä pahaa, näin vuosien jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Apu" on lääkkeitä, jotka suurimmalla osalla vain pahentavat vointia. Kylmä ja kliininen (pahimmillaan jopa sadistinen ja nöyryyttävä) kohtelu voi olla se viimeinen tikki jollekin. Tiedän että osastolta en apua saa, on pärjättävä muin keinoin. Saattaisi oikeasti henki lähteä jos "pääsisin" vielä osastohoitoon. Tämä on minun kokemukseni yhdeltä paikkakunnalta E.Suomesta.
Niille muutamille hoitajille ja lääkäreille jotka ovat olleet inhimillisiä ja selkeästi välittäneet, kiitos, ikuinen kiitos. Niitäkin on kuitenkin muutama joskus menneisyydessä tullut vastaan. Niin ja diagnoosi on siis ptsd mulla.
Naah, se nyt näkyy tänne Leppävaaraankin asti että PTSD on itseantamasi diagnoosi. Kyllä ne siellä osastollakin on tienneet että olet epävakaa huomionhakuisin piirtein. T: toinen epävakaa
Epävakaitahan ei yleensä oteta osastolle. Hakevat itsetuhoisuudella huomiota, oikeasti eivät mitään vakavaa itselleen uskalla tehdä. Heidät hoidetaan avohoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin pitkään osastolla töissä ja hommahan on mennyt samanlaiseksi kuin varhaiskasvatuksessa eli se on pelkkä säilyttämö johon laki velvoittaa. Erona se että tuolla porukan voi lääkitä hiljaiseksi.
Ette te ihan oikeasti yhtään mitään apua sieltä tule saamaan.Jutelkaapa joskus ihan siviilissä jonkun lähihoitajan kanssa. Paljonko on apua? Niinpä. Suurin osa ei ole erikoistunut mitenkään mt- ja päihdeongelmiin vaan esim vanhuksiin. Tulevat vaan vieroksumaan töitä kun koko vuoron voi helposti istuksia kansliassa. Se halveksumisen määrä potilaita kohtaan tekee minulle yhä pahaa, näin vuosien jälkeen.
Mulla on kuitenkin ollut turvallinen olo sairaalassa. Saan huilata rauhassa, ei tarvii yrittää väkisin tsempata ja yrittää esittää muuta kuin on, kukaan ei syyllistä ja painosta, ei oo pakko olla tekemisissä suurten ihmisjoukkojen ja ihmisvilinän kanssa, ei oo meluisa ympäristö. Ei tarvii murehtia kotona hoitamattomista asioista kun ne ei oo siinä ympärillä muistuttamassa. Oma pieni plussansa on sekin, ettei tarvii siivota, tiskata eikä laittaa ruokaa. Ruokahaluttomuuteen auttaa, kun todella sulle laitetaan se ruokalautanen siihen eteen, valmiina, siinä vaan sitten yritän syödä minkä voin. Yleensä alkaa maistua.
Oot vaan. Iso osa potilaista ymmärtää just miltä susta tuntuu, ja yleensä hoitohenkilökuntakin, ainakin yrittää. Joku vois sanoo vaikka että no mee hotelliin sitten. Ei oo rahaa. Ja sairauslomatodistuksen tarviin jos pitää olla töistä poissa, yleensä viikko ei riitä. Hotellihenkilökunta ja hotellin asukkaat vois karsastaa mua, jos laahustaisin siellä käytävillä zombina, tukka takussa jne, enkä puhuis mitään - sairaalassa niin saa olla.
En mä niin siitä välitä, mitä osaston henkilökunta saattaa meistä potilaista ajatella tai puhua keskenään, mulle riittää, että mun läsnä ollessa käyttäytyvät sillai asiallisesti. Mä en oo draamaillut, kiukutellut, kinannut tai muuten riehunut osastolla koskaan, ja aina hoitohenkilökunta on kohdellut mua hyvin.
Iso osa vähän väliä pakkohoitoon toimitetuista potilaista on sellaisia, että ne ei syö niitä lääkkeitään, ja/tai eivät käy sovituissa hoitotapaamisissa. Usein näillä on skitsofrenia, mania tai psykoottisuutta, ja eivät usko olevansa sairaita ollenkaan, tai uskovat, että lääkityksensä aiheuttaa sitä ja tätä hankaluutta. En mäkään mielelläni söisi näitä lääkkeitä mitä oon syöny jo vuosia, Paroksetiini ja Ketiapiini - mutta ilman en ole ainakaan vielä pärjännyt, ja näiden avullakin vointini on välillä silti hyvin huono, mutta paljon parempi kuin ilman. Keskusteluavun oon aina ottanut vastaan, vaikka välillä on kohalle osunut henkilökuntaa, joiden kanssa homma ei vaan toimi, silloin vaan yritän saada siitä avusta edes jotakin irti, edes jotain pientä.
Ja tosiaan, perus-masiksella ja ahdistuneisuudella osastohoitoon ei helpolla pääse, ainakaan täällä Pääkaupunkiseudulla. On mulla ollut itsariyrityksiäkin, niiden jälkeen joskus pääsin hoitoon, useimmiten en. Usein joo sanottiin syyksi että kun ei oo psykoottisuutta. Siinä oli sekin ettei ne voinut tietää millainen ihminen olen oikeasti, ei ne voinut tietää etten normaalisti käyttäydy sillä tavalla miten välillä käyttäydyin, eli on mahdollista että olin välillä ainakin vähän psykoottinen. Tuli niissä tiloissa tehtyä ja koettua paljon asioita jotka satuttaa ja kaduttaa rankasti näin parin vuoskymmenenkin jälkeen. Jos vaan joku olisi silloin ottanut musta kiinni, ottanut turvaan rauhottumaan. Eli osastohoitoon. En tarvii päänsilitystä ja surkuttelua, vaan ihan vaan semmosen paikan mitä kuvailin tuossa viestini alussa, millaiseksi osastohoidon olen kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella on tarve osastohoidolle, mutta resursseja ei ole tarpeeksi. Veljeni joutui itsemurhayrityksen jälkeen toviksi tarkkailuun, mutta hänet päästettiin melko pian pois. Seuraavalla yrityksellä veljeni varmisti, ettei selviä hengissä. Jos häntä olisi pidetty hoidossa pidempään ja hänelle olisi luotu kunnollinen hoitokontakti, niin kenties hän olisi edelleen täällä.
Itsetuhoiselle henkilölle ei ole paljoa tehtävissä edes osastolla. Potilas voidaan pitää suljettujen ovien sisällä, mutta siinäpä se hoito sitten onkin.
Ilo elämään pitää itse löytää. Ei mikään psykiatri tai hoitaja voi sitä taikoa.
Toisaalta jotku ovat kuulemma saaneet apua tuohon sähköhoidosta.
Tietenkin se elämänhalu täytyy tulla ihmisestä itsestään. Mutta ei elämänhalun löytämisessä auta lainkaan se, että itsetuhoinen ihminen työnnetään vain pois tieltä ja jätetään omilleen. Veljeni olisi tarvinnut päihdevieroitusta, lääkitystä ja ennen kaikkea terapiaa. Hoitolaitoksessa hänellä olisi ollut pääsy näihin kaikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella on tarve osastohoidolle, mutta resursseja ei ole tarpeeksi. Veljeni joutui itsemurhayrityksen jälkeen toviksi tarkkailuun, mutta hänet päästettiin melko pian pois. Seuraavalla yrityksellä veljeni varmisti, ettei selviä hengissä. Jos häntä olisi pidetty hoidossa pidempään ja hänelle olisi luotu kunnollinen hoitokontakti, niin kenties hän olisi edelleen täällä.
Itsetuhoiselle henkilölle ei ole paljoa tehtävissä edes osastolla. Potilas voidaan pitää suljettujen ovien sisällä, mutta siinäpä se hoito sitten onkin.
Ilo elämään pitää itse löytää. Ei mikään psykiatri tai hoitaja voi sitä taikoa.
Toisaalta jotku ovat kuulemma saaneet apua tuohon sähköhoidosta.Tietenkin se elämänhalu täytyy tulla ihmisestä itsestään. Mutta ei elämänhalun löytämisessä auta lainkaan se, että itsetuhoinen ihminen työnnetään vain pois tieltä ja jätetään omilleen. Veljeni olisi tarvinnut päihdevieroitusta, lääkitystä ja ennen kaikkea terapiaa. Hoitolaitoksessa hänellä olisi ollut pääsy näihin kaikkiin.
Päihderiippuvuus on hankala juttu. Joillakin on voimakkaampi taipumus addiktoitua. Tuo vaatisi varmaan kuukausien pakkohoitoa. Siltikin rippuvainen luultavasti palaisi vanhoihin tapoihinsa.
Minulla ei ole kokemusta päihdeklinikoista, mutta ainakaan tavallisella psyk.osastolla ei välttämättä ole sen kummempaa terapiaa.
Halusiko veljesi edes itse apua? Jos hän itse haki päihdevieroitukseen ja häneltä evättiin pääsy, niin sehän on surkeaa.
Mutta jos aikuinen ihminen haluaa kuolla, niin mielestäni hänellä on oikeus päättää päivänsä. Miksi täällä pitäisi kenenkään kitua jos ei jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella on tarve osastohoidolle, mutta resursseja ei ole tarpeeksi. Veljeni joutui itsemurhayrityksen jälkeen toviksi tarkkailuun, mutta hänet päästettiin melko pian pois. Seuraavalla yrityksellä veljeni varmisti, ettei selviä hengissä. Jos häntä olisi pidetty hoidossa pidempään ja hänelle olisi luotu kunnollinen hoitokontakti, niin kenties hän olisi edelleen täällä.
Itsetuhoiselle henkilölle ei ole paljoa tehtävissä edes osastolla. Potilas voidaan pitää suljettujen ovien sisällä, mutta siinäpä se hoito sitten onkin.
Ilo elämään pitää itse löytää. Ei mikään psykiatri tai hoitaja voi sitä taikoa.
Toisaalta jotku ovat kuulemma saaneet apua tuohon sähköhoidosta.Öh, oletko kuullut sairaudesta nimeltä masennus, esimerkiksi? Aika moni mielenterveys-ongelma aiheuttaa itsetuhoisuutta. Ja terveetkö on itsetuhoisia?
En ihan ymmärtänyt kysymystäsi.
Mutta jos on masentunut niin tod.näk on masentunut myös osastolla. Siellä annetaan lääkkeitä, mutta niitä voi syödä myös kotona. Voi jutella hoitajan kanssa, mutta senkin voi tehdä kotoa käsin.
Jos osastolla kertoo, että haluaa kuolla, niin saa ehkä rauhottavan lääkkeen. Ja papereihin merkinän itsetuhoisuudesta.
Ei siellä psyk.osastolla ole mitään hokkuspokkus keinoja millä masennus paranee. Ne synkät ajatukset pitää käydä itse läpi ja päättää, että selviää.
Kaikki ei jaksa ja se on minusta ihan ok. Toivon eutanasiaa suomeen.
Itsetuhoisuuden taustalla voi olla myös fyysinen sairaus tai kipu jota ei jaksa.
Kokeilepa lyödä jotain vierasta ihmistä julkisella paikalla. Suuri mahdollisuus päästä pakkohoitoon.