Voiko lapsi olla ikinä niin ihana kuin lemmikki?

Olen pohtinut samaa

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat itse saatanasta!

Onko sinulla lapsia? Jos olet vela, niin tämä kysymys ei ole sinulle. 

Ekan vuoden ja seuraavan kerran, kun muuttaa pois kotoa. Rakas, mutta aina ei vaan jaksa

Pitäähän sitä koiria olla, että on myös jotain, jota paijata. Lapset ovat kivoja ja heistä saa muuten seuraa, mutta ei heitä voi koko aikaa olla paijaamassa ja silittelemässä. 

  Rakastan eläimiäni yhtä syvästi kuin ennenkin lapsen synnyttyä, osa osiosta "leikki" käsittelee teoriaa "kuinka silitämme kissaa kiltisti, emme koskaan revi hännästä, ja tarjoamme sille herkkuja".  On mukavaa nähdä, miten tunneside eri perheenjäsenten välillä kehittyy (kissat ovat jo tajunneet, että lapsi on kovin hölläkätinen herkkujen kanssa). Ehkä suurinta ihastusta ja lämpimiä tunteita aiheuttaa, kun lapsi ja eläimet tykkäävät toisistaan ja tuntuvat saavat paljon irti toistensa seurasta. (Olen aina ollut eläinrakas, lapsista en ole pitänyt, sain yhden koska aviomieheni välttämättä halusi ja itse halusin pysyä naimisissa. Ja onhan se reilua, meillä on suunnilleen eläintarha jota mies taas ei niin välttämättä halunnut, joten kullekin omansa. Mutta kun sain lapseni syliini tunneside syntyi jotta naps, mikä ihanuus, lapset yleensä ehkä eivät natsaa mutta tämä nyt on objektiivisesti maailman paras lapsi. Lapsi tykkää eläimistä, joten lopuksi kaikki ovat tyytyväisiä). 

Lapset ovat tietysti tärkeämpiä mutta niistä täytyy osata päästää irti. Eläin tarvitsee ihmistä koko ikänsä.

Mikä kysymys! Oma lapsi on rakkainta maailmassa, valovuosia sen jälkeen tulee eläimet. Kai nyt kaikilla esim puolisokin on paljon rakkaampi kuin lemmikit? Olen eläinrakas mutta kyllä ihminen tulee aina ennen eläintä.

Itselleni yksikään ihminen ei ole ollut yhtä rakas kuin maailman suloisin ja lempein koirani. Elämäni suurin rakkaus. Miessuhteeni ovat olleet huonoja, henkistä ja jopa fyysistä väkivaltaa tai vaihtoehtoisesti sitoutumiskyvyttömyyttä ja välinpitämättömyyttä, eivätkä ne siksi ole kestäneet kauaa. Mutta koiraani olen aina voinut luottaa. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Itselleni yksikään ihminen ei ole ollut yhtä rakas kuin maailman suloisin ja lempein koirani. Elämäni suurin rakkaus. Miessuhteeni ovat olleet huonoja, henkistä ja jopa fyysistä väkivaltaa tai vaihtoehtoisesti sitoutumiskyvyttömyyttä ja välinpitämättömyyttä, eivätkä ne siksi ole kestäneet kauaa. Mutta koiraani olen aina voinut luottaa. 

Ap

Minulla on aivan ihana aviomies, neljä aivan ihanaa lasta ja kaksi aivan ihanaa koiraa. Olen oikein tyttyväinen.

Koiravihaajan provo. Minä ja koirani VIHAAMME koirienvihaajia.

Kuittaukset minulta ja koiraltani pellelle ap:lle:

HauHau <3

HauHau <3

HauHau <3

Ja moderaattori hoitaa sitten vikat kuittailut.

Vierailija kirjoitti:

Itselleni yksikään ihminen ei ole ollut yhtä rakas kuin maailman suloisin ja lempein koirani. Elämäni suurin rakkaus. Miessuhteeni ovat olleet huonoja, henkistä ja jopa fyysistä väkivaltaa tai vaihtoehtoisesti sitoutumiskyvyttömyyttä ja välinpitämättömyyttä, eivätkä ne siksi ole kestäneet kauaa. Mutta koiraani olen aina voinut luottaa. 

Ap

Niin, se johtuu juuri noista kokemuksistasi, että pidät eläimiä ns. luotettavimpina kuin ihmisiä. Mikäli käsityksesi miehistä ja ihmisistä ylipäätään pysyy noin kyynisenä, voi olla, ettet pysty lastakaan rakastamaan eläintä enempää. Suosittelisin terapiaa siinä tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Itselleni yksikään ihminen ei ole ollut yhtä rakas kuin maailman suloisin ja lempein koirani. Elämäni suurin rakkaus. Miessuhteeni ovat olleet huonoja, henkistä ja jopa fyysistä väkivaltaa tai vaihtoehtoisesti sitoutumiskyvyttömyyttä ja välinpitämättömyyttä, eivätkä ne siksi ole kestäneet kauaa. Mutta koiraani olen aina voinut luottaa. 

Ap

Tässä näkyy hyvin se, että nämä eläin ennen ihmistä-henkilöt ovat usein traumatisoituneita.

Minulle oma lapsi on kaikken rakkainta koko maailmassa, sen jälkeen koirani

Mäkin tykkään hyvin paljon lemmikeistä. Etenkin kissoista ja koirista. Tosin mulla on diagnosoitu asperger ja se juttu on tullut kans varmasti tota kautta. Osaan kiintyä myös aika paljon mun mielestä mielenkiintoisiin ihmisiin sekä joihinkin lähisukulaisiini. Viime kesänä 85-vuotiaana edesmennyt iskän puolen mummo oli mulle hyvin rakas. Mummo oli ihanan vaatimaton, joka ei hirveesti kehuskellut saavutuksillaan toisin kuin jotkut mun sukulaiset. Oon vähän samanlainen kuin hän.

T: M28

Vierailija kirjoitti:

Itselleni yksikään ihminen ei ole ollut yhtä rakas kuin maailman suloisin ja lempein koirani. Elämäni suurin rakkaus. Miessuhteeni ovat olleet huonoja, henkistä ja jopa fyysistä väkivaltaa tai vaihtoehtoisesti sitoutumiskyvyttömyyttä ja välinpitämättömyyttä, eivätkä ne siksi ole kestäneet kauaa. Mutta koiraani olen aina voinut luottaa. 

Ap

Varmaan aika monella eläimiin hurahtanella on joku tällainen tausta. Se on enemmän ihmisiä pelkäävien turvariepu kuin mitään muuta.

Minulla on kokemusta molemmista ja kyllä lasta rakastaa ihan eri tavalla kuin eläintä, vaikka kuinka suloinen eläin olisikin. Tämä on niitä asioita, joita ei tiedä ennen kuin sen kokee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni yksikään ihminen ei ole ollut yhtä rakas kuin maailman suloisin ja lempein koirani. Elämäni suurin rakkaus. Miessuhteeni ovat olleet huonoja, henkistä ja jopa fyysistä väkivaltaa tai vaihtoehtoisesti sitoutumiskyvyttömyyttä ja välinpitämättömyyttä, eivätkä ne siksi ole kestäneet kauaa. Mutta koiraani olen aina voinut luottaa. 

Ap

Minulla on aivan ihana aviomies, neljä aivan ihanaa lasta ja kaksi aivan ihanaa koiraa. Olen oikein tyttyväinen.

Sitähän tässä kysyttiin (huoh!). Jos kerran haluat luetella kaikkea mitä sinulla on, voisitko samalla vastata myös kysymykseen siitä vetävätkö lapset (tai mies) vertoja koirillesi?

Missä @Moderaattori viipyy? :)

Minä mietin asiaa juuri toisinpäin. Rakastan lapsia yli kaiken ja nyt mietitään lemmikin ottamista ja mietin saakohan lemmikki samanlaisia tunteita aikaiseksi. Ei sillä että tarvisi saada, kunhan vaan mietin.

Vierailija kirjoitti:

Pitäähän sitä koiria olla, että on myös jotain, jota paijata. Lapset ovat kivoja ja heistä saa muuten seuraa, mutta ei heitä voi koko aikaa olla paijaamassa ja silittelemässä. 

Vauvoja voi, jos eivät herää kosketukseen :D Omaani (kuopusta) silittelisin jatkuvasti, jos vain voisin, paitsi silloin kun nukkuu, mutta enpä kyllä nukkuvaa koiraakaan menisi paijailemaan.

Sitten vastaus ap:lle, kahden alle 1,5v lapsen äitinä sanon, että lemmikit (koirat) aiheuttavat kyllä enemmän hellyyden tunteita kuin lapset. Ja olen sentään lapsirakas, mutta se lasta kohtaan koettu rakkaus on erilaista. Se on sellaista syvää välittämistä, että vaikka lapset tai vanhemmuus joskus inhottaisi (ja aivan varmasti inhottaa, vaikka joku muuta väittäisi), niin sitä rakastaa silti. Pörröisistä lemmikeistä syntyvä mielihyvä on enemmän sellaista sen hetkistä mielihyvää kuin sellaista, joka pysyisi voimassa silloinkin, kun on poissa näkyvistä ja mielestä.

Lyhyesti sanon, että pidän edelleen enemmän eläimistä kuin ihmisistä, eikä minulla edes ole mitään surkeita kokemuksia ihmisistä. Koirakin on purrut, kun olin lapsi, eikä minulla ole itselläni lemmikkiä (vanhemmilla on koira), mutta silti koirat > lapset mielihyvä-mittarilla, mutta tärkeysjärjestyksessä ja syvän rakkauden määrässä lapset ensin, eläimet sitten.

Kyllä rakastin (jo edesmenneitä) kahta koiraa(mme), ja tätä nykyistäkin, mutta aivan eri tasolla, kuin omaa lastani. Ihminen ja eläin ovat eri "sarjassa".