Voiko lapsi olla ikinä niin ihana kuin lemmikki?
Edellinen keskustelu poistettiin jostain ihmeen syystä, mutta otetaan uusi yritys. Tämä kysymys on erityisesti eläinrakkaille äideille. Aiheuttaako lapsi teissä yhtä suuria hellyyden tunteita kuin lemmikki? En ole koskaan ollut erityisen lapsirakas, olen suhtautunut melko neutraalisti lapsiin, mutta olen erityisen eläinrakas. Nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni raskaana ja mietin, voiko lapsi aiheuttaa yhtä voimakasta hellyyden tunnetta kuin suloinen ja pörröinen koirani.
Kommentit (49)
Aika samalla tasolla. Lemmikkiä ei tarvitse synnyttää itse. Lapsetkin voi antaa pois jos alkaa kyllästyttää. Lemmikin voi lopettaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat tietysti tärkeämpiä mutta niistä täytyy osata päästää irti. Eläin tarvitsee ihmistä koko ikänsä.
Eläimestä on myös osattava päästää irti.
Tämä aloitus näyttää jakavan ihmisiä 50/50, hieman eläinten puolesta enemmän. Ei näytä Ap siis olevan suinkaan yksin ajatuksineen.
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku verrata ihmistä eläimeen?
Olet hullu tai provo.
Ovathan ihmisetkin eläimiä. 98% samat geenit simpanssien kanssa.
Jostain syystä apinan poikaset eivät myöskään aiheuta samanlaisia ihastuksen tunteita kuin kissan tai koiranpennut, vaikka söpöjä ovatkin. Muistuttavat liikaa ihmistä.
Meinaatko tehdä abortin, jos palstalaiset sanovat ei?
Rakkautta on monenlaista joten sen syvyyttäkin on monenlaista. Rakastan miestäni, lapsiani ja koiriani. Olen itkenyt lohduttomasti koirani kuollessa sekä vielä enemmän äitini kuollessa. Silti en voisi edes kuvitella miten selviäisin mieheni tai etenkään lapsieni menestystä. Tästä syystä voisin sanoa että rakkaus lapsiani kohtaan on kuitenkin ihan kaikkein syvintä.
Outoa on verrata lasta ja eläintä toisiinsa. Kumpikin ansaitsee elämälle täyden tuen niin, että jalat kantavat ja pää kestää. Jos epäilee, voi pohtia, hankkiako toisen vai ei kumpaakaan. Jos lapsi oppii ymmärtämään eläintä ja eläin luottamaan lapseen, molemmat kasvavat henkisesti.
Meillä on aina ollut koiria, ne ovat kuuluneet perheeseen. Tytär on hyväksynyt ne sellaisina. Uteliaana hän on seurannut koirien elämää, nähnyt niiden seuran ilot ja surut, kun poismenon aika on koittanut. Hän itse on halunnut silittämällä kiittää menneistä hetkistä, kun koiramme ovat viimeisen kerran maanneet eläinlääkärin pöydällä. Pakahduttavia elämän hetkiä!
Traumatisoitunut mt-ongelmainenhan tuo kertoi olevansa. Heillä näkee just tätä eläimet ihania ja ihmiset pahoja-ajattelua.