Naisten viidenkympin villitys? Millainen se on?
Millaisia nämä ovat olleet? Alan itse epäillä että tällainen on nyt tulossa vaikken ihan vielä 50 olekaan.
Kommentit (425)
"Onnittelen! Olet oikealla tiellä."
Tästä en tiedä, mutta tunnen olevani päinvastainen kuin "voimaantuneet naiset". Sensijaan että etsisin itseäni miesten seurasta, käännyn näköjään voimakkaasti sisäänpäin. Tarvitsen enemmän omaa aikaa, omaa seuraa, omia juttuja. Olen 30 vuotta miellyttänyt omaa kumppania, mutta jotenkin alan voimakkaasti väsyä.
Siksi etsin itseäni sielutasolla, koska tuntuu että kehollisesti olen ollut jo pitkään tosi haavoittunut.
Romantiikka on yliarvostettu harha. Oikeasti on vain tavallista elämää.
Sitten kannattaa elää yksin tai etsiä toinen aseksuali kumppaniksi.
Romantiikka taitaa olla nykyään samaa tarkoittava asia kuin seksi.
Se on muuttunut, itse kaipaisin parisuhteelta paljon paljon enemmän läheisyyttä, hellyyttä ja romantiikkaa joka on ihan vain kynttilöitä, hyvää syömistä ja juttelua.
Missään nimessä romantiikka ei ole minulle vaihtuvia miehiä, limaisia baareja tai irtosuhteita. Romantiikka käsitteenä tarkoittaa eri asioita eri ihmisille.
Vierailija kirjoitti:

Tuskin kukaan yhdistää romantiikkaa yhden yön suhteisiin tai baareihin. 😁 Puhuttiin läheisestä parisuhteesta ja miten seksin kuollessa usein kuolee se muukin läheisyys, kuten halaukset, suutelu ja ne kynttiläillalliset ja syvät keskustelut. Elämästä tulee läpsystä vaihtoa ja keskustelut pyörivät lasten aikatauluissa.
Onko muita, joiden villitys on kääntynyt enemmänkin sisäänpäin? Vai olenko ainoa tämänkaltainen nainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi on juuri aivan parasta tässä iässä! Tiedän mitä haluan, olen terveen itsekäs ja osaan heittäytyä häpeilemättä. Ja aina olen kyllä nauttinut seksistä, nyt tämä vain on ihan eri sfääreissä. Ja muutaman kokeilun jälkeen (sen jälkeen kun erosin klassisesti lasteni isästä tuossa hieman yli nelikymppisenä) löytyi kaikin puolin ihana kumppani, jonka kanssa jaksetaan innostua uusista asioista, mutta varsinkin seksistä.
N50
Haaveilen tästä joka päivä. Mies vasta 40 eikä enää seksihaluja tai ehkä kykyjä. Ei suostu eroon. En halua pettää. Motivoi pitämään kropan ja naaman kunnossa, kun ero varmaan jossain kohtaa vielä tulee.
Ero seksihimon takia. Tosi fiksua.
Ehkei fiksua sinulle, mutta jollekin toiselle voi olla. Ihmisillä on eri tarpeita ja monesti jos seksi hiipuu, niin hiipuu myös muukin läheisyys.
Mikä on sinulle tärkeää suhteessa, jos ylipäätään sellaisessa olet ollut? Kuvittele että toinen ei täytä sitä tarvetta ja sano itsellesi "ero X:n takia, tosi fiksua". Kaikille se tasaisen harmaa kämppissuhde ei ole sitä, mitä suhteelta haluavat.
Romanttiset novellit ja vähän rohkeampi huulipuna. Tuhannen pierussa Tikkurila-festareille rääkymään Kaija Koota. Kohtauksen järjestäminen työpaikan palavereissa. Kynitty tukka jossa violetti läntti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi on juuri aivan parasta tässä iässä! Tiedän mitä haluan, olen terveen itsekäs ja osaan heittäytyä häpeilemättä. Ja aina olen kyllä nauttinut seksistä, nyt tämä vain on ihan eri sfääreissä. Ja muutaman kokeilun jälkeen (sen jälkeen kun erosin klassisesti lasteni isästä tuossa hieman yli nelikymppisenä) löytyi kaikin puolin ihana kumppani, jonka kanssa jaksetaan innostua uusista asioista, mutta varsinkin seksistä.
N50
Haaveilen tästä joka päivä. Mies vasta 40 eikä enää seksihaluja tai ehkä kykyjä. Ei suostu eroon. En halua pettää. Motivoi pitämään kropan ja naaman kunnossa, kun ero varmaan jossain kohtaa vielä tulee.
Ero seksihimon takia. Tosi fiksua.
Mikä on vaihtoehto? Elää mahdollisesti vuosikymmeniä ilman? Jos puoliso ei enää halua seksiä eikä suostu avoimeen suhteeseen, ennemmin ero kuin pettäminen tai kivussa eläminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi on juuri aivan parasta tässä iässä! Tiedän mitä haluan, olen terveen itsekäs ja osaan heittäytyä häpeilemättä. Ja aina olen kyllä nauttinut seksistä, nyt tämä vain on ihan eri sfääreissä. Ja muutaman kokeilun jälkeen (sen jälkeen kun erosin klassisesti lasteni isästä tuossa hieman yli nelikymppisenä) löytyi kaikin puolin ihana kumppani, jonka kanssa jaksetaan innostua uusista asioista, mutta varsinkin seksistä.
N50
Haaveilen tästä joka päivä. Mies vasta 40 eikä enää seksihaluja tai ehkä kykyjä. Ei suostu eroon. En halua pettää. Motivoi pitämään kropan ja naaman kunnossa, kun ero varmaan jossain kohtaa vielä tulee.
Ero seksihimon takia. Tosi fiksua.
Mikä on vaihtoehto? Elää mahdollisesti vuos
Palstalla vallitsee mentaliteetti, että suhteessa pysytään kun siihen on kerran menty. Absoluuttisen pystyyn kuolleessakin suhteessa pitää pysyä viimeistään koska lapset, tai pitää ymmärtää frigidiksi muuttunutta kumppania vähät välittämättä omista haluista ja tarpeista.
Jätetään mies, otetaan ero ha puolet omaisuudesta, aloitetaan laihdutuskuuri, hommataan personal traineri, uudistetaan ulkonäkö ja vaatevarasto ja sitten aletaan pyydystämään entistä parempaa, rikkaampaa ja/tai kenties nuorempaa miestä joko lyhyt tai pitkäaikasta käyttöä varten.

Revenge body eli REVENTS PADI... Ehkä myötähäpeää herättävin ilmiö ikinä. Eli hän tiedostaa että oli päästänyt itsensä rupsahtamaan ei haluttavaan kuntoon, mutta samalla ihmettelee, miksi suhde kaatui kun kumppani ei enää halunnut hauteista, nakkiveden hajuista jalkoväliä ja nyt kostaa muokkaamalla itsestään haluttavamman.
Sitä että nainen lakkaa viimein noudattamasta niitä kaikkia naisille asetettuja, elämää rajoittavia kirjoittamattomia sääntöjä ja tekee mitä itse haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Sitä että nainen lakkaa viimein noudattamasta niitä kaikkia naisille asetettuja, elämää rajoittavia kirjoittamattomia sääntöjä ja tekee mitä itse haluaa.
Mitähän nämä ovat, kun kaikki laittautumiseen ja muutenkin ulkonäköön liittyvä kuulemma tehdään itsensä vuoksi tai siksi, kun se on kivaa. Ei miesten tai kenenkään muun takia.
Vierailija kirjoitti:
Romantiikka taitaa olla nykyään samaa tarkoittava asia kuin seksi.
Se on muuttunut, itse kaipaisin parisuhteelta paljon paljon enemmän läheisyyttä, hellyyttä ja romantiikkaa joka on ihan vain kynttilöitä, hyvää syömistä ja juttelua.
Missään nimessä romantiikka ei ole minulle vaihtuvia miehiä, limaisia baareja tai irtosuhteita. Romantiikka käsitteenä tarkoittaa eri asioita eri ihmisille.
Ei voi valittaa. Viikonloput meni ahertaessa ja keskiviikkoilta Edustussaunassa,
Kun täytin 50, oikein odotin sitä villitystä. Kengät oli valmiina ovipielessä odottamassa ja käsilaukku pakattuna, mutta ilmeisesti meni ohitse, ei poikennut meille. Mitään ei tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä että nainen lakkaa viimein noudattamasta niitä kaikkia naisille asetettuja, elämää rajoittavia kirjoittamattomia sääntöjä ja tekee mitä itse haluaa.
Mitähän nämä ovat, kun kaikki laittautumiseen ja muutenkin ulkonäköön liittyvä kuulemma tehdään itsensä vuoksi tai siksi, kun se on kivaa. Ei miesten tai kenenkään muun takia.
Itsensä ja toisten naisten. Miehiä saa ilmankin.
Olen alkanut kävellä pitkiä matkoja. Tosi villiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä että nainen lakkaa viimein noudattamasta niitä kaikkia naisille asetettuja, elämää rajoittavia kirjoittamattomia sääntöjä ja tekee mitä itse haluaa.
Mitähän nämä ovat, kun kaikki laittautumiseen ja muutenkin ulkonäköön liittyvä kuulemma tehdään itsensä vuoksi tai siksi, kun se on kivaa. Ei miesten tai kenenkään muun takia.
Itsensä ja toisten naisten. Miehiä saa ilmankin.
Ihme että on kuitenkin tärkeää "näyttää hyvältä ja seksikkäältä" esim. treffeillä miehen kanssa, alusvaatteetkin on hyvä olla seksikkäät eikä mallia mummo. Kai sekin on itseä varten :D Nää on näitä mentaaliakrobatioita.

Koska haluan tuntea itseni seksikkääksi. Siten voin antaa muille. Käytän seksikkäitä alusvaatteita joka päivä.