Lue keskustelun säännöt.
Suomen oppimistulosten romahdus hakee vertaistaan maailmassa mikä meni vikaan?
Kommentit (408)
Kai ne lapset nykyajan koulussakin oppii, mutta ei vain samoja asioita, mitä pisa mittaa.
Olen amk-ope ja opettaminen on nykyään ihan toista kuin 20 vuotta sitten. Se johtuu siitä, että nuoret ovat erilaisia. Ehkä se johtuu juuri siitä koulusta, mistä he meille tulevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on erityislapsi, joka on aggressiivinen kun metelikynnys ylittyy. Hänet integroitiin 50 lapsen luokkaan. Protestoin, mutta rehtori sanoi että on vaan sopeuduttava. Nyt kauhulla odotan kuka joutuu ensimmäiseksi uhriksi. Ei ihme jos tulokset putoaa.
Ja laitetaanpa sitten reippaasti ja REILUSTI näkyviin ne tulosta alas vetävät tekijät.
Erikseen vähemmistöt, kuten somalit (juuri oli tieto, että ÄO vieläkin alhaisempi kuin aiemmin luultiin) ja muu Lähi-Itä.
Tämä on törkeää meitä suomalaisia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vikaan meni se, että Sipilän porvarihallitus leikkasi koulutuksesta ennennäkemättömän paljon. Sitä satoa nyt niitetään.
Ja kuusikko-hallitus sitä ennen vielä enemmän. Mutta se oli sitä parempaa leikkaamista. Parempi leikkaus 260 kuin 180. Tosin Sipilän olisi pitänyt ymmärtää, että leikkaukset on jo leikattu. Eikä potkia leikattua potilasta maahan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tietävät mikä meni vikaan. Virolla ei ole myöskään rasitteena näitä tulokkaita. Tulokset tulevat laskemaan edelelleen.
Miksi sitten vastaavaa romahdusta ei ole tapahtunut Ruotsissa?
Mitkä on edes Ruotsin tulokset?? Ne oikeat.
Niin, Ruotsissa ei päästetty heikompitasoisia tekemään Pisa-testiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika ulkomaalaisvastaisia kommentteja täällä. Kokemukseni mukaan suurin osa ulkomaalaisista oppilaista on kiinnostunut koulunkäynnistä ja haluaa menestyä. Ainakin meidän koulussa on näin. Meillä sai yksi kaksi vuotta sitten Suomeen muuttanut poika stipendin hyvästä koulumenestyksestä. Tämän pojan vanhemmat ovat lukutaidottomia eivätkä ole käyneet koulua. Poika on luokkansa hyväkäytöksisimpiä oppilaita ja on oppinut suomen kielen nopeasti. Samaa voin sanoa melkein kaikista ulkkisoppilaista meidän koulussa. Pahimmat häiriköt ovat ihan kotoperäisiä ja pahimmat häirikkövanhemmat ovat supisuomalaisia. Jostain syystä poikia ei nykyään kiinnosta lukea yhtään. Johtuukohan peleistä yms. vai siitä ettei kotoa ole saanut mallia lukemiseen ja koulutyöhön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oppimistulokset nousee sillä, kun ensi syksynä aletaan opettamaan tunne ja vuorovaikutustaitoja omina oppituntinaan historian, matematiikan ja biologian sijaan =) Sen sijaan että näitä taitoja tulisi opettamaan koulutuksen saanneet psykologit yms. ne opettaakin aineenopettajat!
Nyt hiljaa supistaan aineenopettajien keskuudessa siitä, että monilla ole taitoja, kykyä ja osaamista opettaa oppituntia sellaista, mihin eivät ole saanneet koulutusta ja joita asioita ovat terapeutit käsittelleet. Mahtaa tulos olla hyvää jälkeä. Saako opettajat seuraavaksi reseptinkirjoitusoikeuden?
Se, mistä ops puhuu tunne ja vuorovaikutustaidoidoista sekä opettajan työstä viittaa oppitunnilla käytäviin keskusteluihin, riitojen selvittelyyn ja normaaliin vuorovaikutukseen. Ei siihen, että nyt kouluihin on kaikessa hiljaisuudessa lanseerattu oma oppitunti näitä varten ja oppitunnin pitäjäksi osuu se opettaja, jonka tunti silloin menossa. Voin vaan kuvitella kuin antoisa oppitunti siitä tulee kellekään, kun introvertti aineenopettaja ei koe lainkaan omakseen eikä luontaista kykyäkään ole leikittää yläkouluikäistä.
En ole varma sainko ajatuksestasi kiinni, mutta jos ymmärsin oikein, sinun mielestä vuorovaikutusta ja leikitystä saisivat opettaa terapeutit ja psykologit.
Psykologien ja terapeuttien koulutuksessa korostuu istuminen paikallaan, kirjoittaminen ja puhuminen ja psykologien yksinomaisuutta on tietynlaisten testien ja arviointien tekeminen.
Kansalaisopistoissa vuorovaikutustaitoja ovat tähän asti opettaneet nimenomaan esim.luokanopettajat ja näyttelijät sekä ilmaisutaidon ohjaajat.
Opettajan koulutuksessa (luokanope, erityisope) minun tietääkseni joutuu venymään monipuolisemmin kuin vaikka psykologin koulutuksessa, koska istuminen, puhuminen ja kirjoittaminen ei riitä; opettajan tulee opetella ja käytännön työssä hän joutuu kohtaamaan väkivaltaa, auktoriteetin uhmaamista ja jo koulutuksessaankin hän perehtyy liikuntaan ja sosiaaliseen venymiseen eli puhdas kirjatoukka tai ylväs ja jähmeä tietopatsas on tiukilla opettajan koulutuksessa ja töissä, mutta lääkärinä tai psykologina ylväs suolapatsas voi pärjätä tai paremmin sanottuna varsinkin ennen vanhaan pärjäsi, kun sosiaalisia taitoja ei vaadittu sitäkään vähää.
Aineenopettajan koulutukseen ei sisälly minkään valtakunnan tunne- ja vuorovaikutustaitojen opiskelua, ei myöskään siihen osioon, jossa luetaan pakolliset kasvatustieteen opinnot, jotka keskittyvät lähinnä oppimiseen.
Se, että tunnetaitoja alkaa opettamaan henkilö, jolla siihen ei ole pätevyyttä, on aika riskaapelia toimintaa. Tunne- ja vuorovaikutustaidoista onntehty tieteellistä tutkimusta vuosikymmeniä. Puhutaan mm. siitä miten tärkeää on sanoittaa ja tunnistaa omat tunteensa ja mitä se vaatii tunnistaa tunteet. Mihin me jatkossa enää terapeutte tarvitaan aikuisina tunne-elämön ongelmiin, riittää, kun varaat ajan opettajalle? Vai saako lapsia ja nuoria kouluttaa ei pötevät henkilöt, koska kyseessä on lapsi ja nuori.
Osalla luokan oppilaista on mielenterveydellisiä ongelmia ja joista käyvät keskustelemassa asiantuntijan kanssa. Nyt kyseessä oleva nuori kohtaakin kaksi erilaista käsittelytapaa, joista toisen antaa pätevä asiantuntijanja toisen esittää henkilö, jolla ei ole siihen koulutusta.
Kouluissa on koulupsykologeja ja kuraattoreita. He voivat opettaa tunnetaitoja. Kouluissa on äidinkielenopettajia ja ilmaisutaidon opettajia. He voivat käydä läpi vuorovaikutustaitoja, koska ne muutenkin kuuluvat näihin oppiaineisiin. Minä-käsitys, itsetunto ja tunteiden tunnistaminen ja opettaminen ei voi kuulua henkilöille, joilla siihen ei ole asianmukaista koulutusta. Vai pidetäänkö näitä asioita sellaisena, että noihan nyt voi kaikki hoitaa?
Kerroit, että kansalaisopistossa vuorovaikutustaitoja on opettanut luokanopettajat, näyttelijöt ja ilmaistaidonohjaajat. Niinpä, vuorovaikutustaitoja voi opettaa kuka tahansa konsultti, niissä tuskin voi metsään mennä, mutta tunnetaidot ovatkin täysin eri asia.
Toisin tähän sen yhteiskunnallisen näkökulman, että kaikki alat taistelevat statuksesta ja rahasta ja osa ihmisistä on niin sinisilmäisiä, että ei huomaa tätä ollenkaan, vaan uskoo etujärjestön sanaan huomaamatta eturistiriitoja.
Montako pakollista kurssia psykologin tutkinnossa on tunnetaidoista ja onko näissä vaihtelua yliopistojen kesken? Tässä helposti voi vastaukseksi saada jotain käsienheittelua siitä, miten monipuolinen minun koulutukseni on, mutta ei välttämättä mitään konkretiaa. Ei minun mielestä kenenkään tarvitse hyväksyä tuollaista vastausta, koska jollakin tavalla kaikki ihmisen toiminta liittyy ihmismieleen. Samalla tavalla psykologi voitaisi laittaa opettamaan myös sosiologiaa, erityispedagogiikkaa, historiaa, teologiaa ja muita ihmisenä olemisen kokemusta käsitteleviä aineita. Sen sijaan jos tämä kuraattori tai psykologi on käynyt jonkin tunnetaitokoulutuksen, niin asia on sitten sillä selvä. Jokainen ammattilainen tietysti toivoo, että hän saisi ikään kuin takaoven kautta pätevyyden kommentoida ja nostaa palkkaa myös niistä tehtävistä, joihin hän ei ole perehtynyt ja enemmän tai vähemmänhän tämä tietysti toteutuukin yhteiskunnassa, jossa kavahdetaan ja ihastutaan titteleihin, jotka herättävät voimakkaita mielikuvia.
Entäs koulukuraattorien tilanne? Koulukuraattoriksi on ennen päästy sosiaalityön opintojen kautta, joka on käytännössä yhteiskunta-analyysia. Nykyään siihen pääsee myös sosionomi, joka on suututtanut joitakin akateemisia, koska nyt he joutuvat kilpailemaan samoista työpaikoista AMK:n käyneiden kanssa ja eräs etujärjestö julkaisikin lausunnon, jonka mukaan pitäisi vaatia akateeminen tutkinto, mutta vähemmän yllättäen mitään varsinaisia perusteluja ei ollut.
Sinänsä ymmärrän huolesi ja olen sitä mieltä, että tärkeintä on, että asiaa X opettaa henkilö, joka on perehtynyt asiaan X eikä henkilö, jolla on titteli Z. Titteli voi kuulostaa mahtipontiselta ja upealta, mutta ei välttämättä sisällä yhtään kokemusta ja opintoja siitä aiheesta itsestään ja niinpä noita taitoja voi opettaa ihmisille tieteellisestä kuppikunnasta riippumatta.
Tein nopean Google-haun ja löysin esim.PS-Kustannukselta tällaisen kirjan viime vuodelta "Tunnetaidot voimavarana". Sen on kirjoittanut sairaanhoitaja, joka on jatko-opiskellut terveystieteitä eli ei psykologi tai sosiaalityöntekijä/sosionomi. https://www.ps-kustannus.fi/Mari-Sepp%C3%A4nen/Tunnetaidot-voimavarana…
AMK:ssa ainakin on lisäksi tavallista, että jostakin neuropsykiatrisesta aiheesta tai vaikka positiivisesta psykologiasta kurssia vetää kasvatustieteitä/erityispedagogiiikkaa opiskellut opettaja. Tämä voi olla puute opistossa tai sitten on hyvästä syystä katsottu, että asian ymmärtäminen on tärkeämpää kuin se tutkinto, jonka ihminen laittaa nimensä eteen.
Opettajien huoli tässä asiassa varmaan liittyy siihen, että he eivät ole saaneet kurssia tunnetaitoasiaan eikä siihen, että he eivät ole opetelleet aivo-osien nimiä ulkoa, kognitiivista arviointia tai lastensuojelun hallintoa. Minun mielestäni lasten ja nuorten asemaa ei edistä se, että aikuiset tappelevat siitä, että kenellä on isoin titteli ja lupa sanoittaa todellisuutta toisille, vaan sillä, että kaikille pyritään saamaan mahdollisimman hyvät valmiudet hoitaa tiettyjä tehtäviä ja mahdollisimman taloudelliseen ja tehokkaaseen tapaan; ihmissuhdealojen maailmassa piilee tietynlaista piilohierarkiaa, josta AV:llakin joskus saa vihiä, kun joku esim.sanoo arvosanojen karsivan, että kuka menee opettajaksi ja kuka psykologiksi ja tässä tietysti vihjaillaan, että psykologi on ylempi kuin opettaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oppimistulokset nousee sillä, kun ensi syksynä aletaan opettamaan tunne ja vuorovaikutustaitoja omina oppituntinaan historian, matematiikan ja biologian sijaan =) Sen sijaan että näitä taitoja tulisi opettamaan koulutuksen saanneet psykologit yms. ne opettaakin aineenopettajat!
Nyt hiljaa supistaan aineenopettajien keskuudessa siitä, että monilla ole taitoja, kykyä ja osaamista opettaa oppituntia sellaista, mihin eivät ole saanneet koulutusta ja joita asioita ovat terapeutit käsittelleet. Mahtaa tulos olla hyvää jälkeä. Saako opettajat seuraavaksi reseptinkirjoitusoikeuden?
Se, mistä ops puhuu tunne ja vuorovaikutustaidoidoista sekä opettajan työstä viittaa oppitunnilla käytäviin keskusteluihin, riitojen selvittelyyn ja normaaliin vuorovaikutukseen. Ei siihen, että nyt kouluihin on kaikessa hiljaisuudessa lanseerattu oma oppitunti näitä varten ja oppitunnin pitäjäksi osuu se opettaja, jonka tunti silloin menossa. Voin vaan kuvitella kuin antoisa oppitunti siitä tulee kellekään, kun introvertti aineenopettaja ei koe lainkaan omakseen eikä luontaista kykyäkään ole leikittää yläkouluikäistä.
En ole varma sainko ajatuksestasi kiinni, mutta jos ymmärsin oikein, sinun mielestä vuorovaikutusta ja leikitystä saisivat opettaa terapeutit ja psykologit.
Psykologien ja terapeuttien koulutuksessa korostuu istuminen paikallaan, kirjoittaminen ja puhuminen ja psykologien yksinomaisuutta on tietynlaisten testien ja arviointien tekeminen.
Kansalaisopistoissa vuorovaikutustaitoja ovat tähän asti opettaneet nimenomaan esim.luokanopettajat ja näyttelijät sekä ilmaisutaidon ohjaajat.
Opettajan koulutuksessa (luokanope, erityisope) minun tietääkseni joutuu venymään monipuolisemmin kuin vaikka psykologin koulutuksessa, koska istuminen, puhuminen ja kirjoittaminen ei riitä; opettajan tulee opetella ja käytännön työssä hän joutuu kohtaamaan väkivaltaa, auktoriteetin uhmaamista ja jo koulutuksessaankin hän perehtyy liikuntaan ja sosiaaliseen venymiseen eli puhdas kirjatoukka tai ylväs ja jähmeä tietopatsas on tiukilla opettajan koulutuksessa ja töissä, mutta lääkärinä tai psykologina ylväs suolapatsas voi pärjätä tai paremmin sanottuna varsinkin ennen vanhaan pärjäsi, kun sosiaalisia taitoja ei vaadittu sitäkään vähää.
Aineenopettajan koulutukseen ei sisälly minkään valtakunnan tunne- ja vuorovaikutustaitojen opiskelua, ei myöskään siihen osioon, jossa luetaan pakolliset kasvatustieteen opinnot, jotka keskittyvät lähinnä oppimiseen.
Se, että tunnetaitoja alkaa opettamaan henkilö, jolla siihen ei ole pätevyyttä, on aika riskaapelia toimintaa. Tunne- ja vuorovaikutustaidoista onntehty tieteellistä tutkimusta vuosikymmeniä. Puhutaan mm. siitä miten tärkeää on sanoittaa ja tunnistaa omat tunteensa ja mitä se vaatii tunnistaa tunteet. Mihin me jatkossa enää terapeutte tarvitaan aikuisina tunne-elämön ongelmiin, riittää, kun varaat ajan opettajalle? Vai saako lapsia ja nuoria kouluttaa ei pötevät henkilöt, koska kyseessä on lapsi ja nuori.
Osalla luokan oppilaista on mielenterveydellisiä ongelmia ja joista käyvät keskustelemassa asiantuntijan kanssa. Nyt kyseessä oleva nuori kohtaakin kaksi erilaista käsittelytapaa, joista toisen antaa pätevä asiantuntijanja toisen esittää henkilö, jolla ei ole siihen koulutusta.
Kouluissa on koulupsykologeja ja kuraattoreita. He voivat opettaa tunnetaitoja. Kouluissa on äidinkielenopettajia ja ilmaisutaidon opettajia. He voivat käydä läpi vuorovaikutustaitoja, koska ne muutenkin kuuluvat näihin oppiaineisiin. Minä-käsitys, itsetunto ja tunteiden tunnistaminen ja opettaminen ei voi kuulua henkilöille, joilla siihen ei ole asianmukaista koulutusta. Vai pidetäänkö näitä asioita sellaisena, että noihan nyt voi kaikki hoitaa?
Kerroit, että kansalaisopistossa vuorovaikutustaitoja on opettanut luokanopettajat, näyttelijöt ja ilmaistaidonohjaajat. Niinpä, vuorovaikutustaitoja voi opettaa kuka tahansa konsultti, niissä tuskin voi metsään mennä, mutta tunnetaidot ovatkin täysin eri asia.
Toisin tähän sen yhteiskunnallisen näkökulman, että kaikki alat taistelevat statuksesta ja rahasta ja osa ihmisistä on niin sinisilmäisiä, että ei huomaa tätä ollenkaan, vaan uskoo etujärjestön sanaan huomaamatta eturistiriitoja.
Montako pakollista kurssia psykologin tutkinnossa on tunnetaidoista ja onko näissä vaihtelua yliopistojen kesken? Tässä helposti voi vastaukseksi saada jotain käsienheittelua siitä, miten monipuolinen minun koulutukseni on, mutta ei välttämättä mitään konkretiaa. Ei minun mielestä kenenkään tarvitse hyväksyä tuollaista vastausta, koska jollakin tavalla kaikki ihmisen toiminta liittyy ihmismieleen. Samalla tavalla psykologi voitaisi laittaa opettamaan myös sosiologiaa, erityispedagogiikkaa, historiaa, teologiaa ja muita ihmisenä olemisen kokemusta käsitteleviä aineita. Sen sijaan jos tämä kuraattori tai psykologi on käynyt jonkin tunnetaitokoulutuksen, niin asia on sitten sillä selvä. Jokainen ammattilainen tietysti toivoo, että hän saisi ikään kuin takaoven kautta pätevyyden kommentoida ja nostaa palkkaa myös niistä tehtävistä, joihin hän ei ole perehtynyt ja enemmän tai vähemmänhän tämä tietysti toteutuukin yhteiskunnassa, jossa kavahdetaan ja ihastutaan titteleihin, jotka herättävät voimakkaita mielikuvia.
Entäs koulukuraattorien tilanne? Koulukuraattoriksi on ennen päästy sosiaalityön opintojen kautta, joka on käytännössä yhteiskunta-analyysia. Nykyään siihen pääsee myös sosionomi, joka on suututtanut joitakin akateemisia, koska nyt he joutuvat kilpailemaan samoista työpaikoista AMK:n käyneiden kanssa ja eräs etujärjestö julkaisikin lausunnon, jonka mukaan pitäisi vaatia akateeminen tutkinto, mutta vähemmän yllättäen mitään varsinaisia perusteluja ei ollut.
Sinänsä ymmärrän huolesi ja olen sitä mieltä, että tärkeintä on, että asiaa X opettaa henkilö, joka on perehtynyt asiaan X eikä henkilö, jolla on titteli Z. Titteli voi kuulostaa mahtipontiselta ja upealta, mutta ei välttämättä sisällä yhtään kokemusta ja opintoja siitä aiheesta itsestään ja niinpä noita taitoja voi opettaa ihmisille tieteellisestä kuppikunnasta riippumatta.
Tein nopean Google-haun ja löysin esim.PS-Kustannukselta tällaisen kirjan viime vuodelta "Tunnetaidot voimavarana". Sen on kirjoittanut sairaanhoitaja, joka on jatko-opiskellut terveystieteitä eli ei psykologi tai sosiaalityöntekijä/sosionomi. https://www.ps-kustannus.fi/Mari-Sepp%C3%A4nen/Tunnetaidot-voimavarana…
AMK:ssa ainakin on lisäksi tavallista, että jostakin neuropsykiatrisesta aiheesta tai vaikka positiivisesta psykologiasta kurssia vetää kasvatustieteitä/erityispedagogiiikkaa opiskellut opettaja. Tämä voi olla puute opistossa tai sitten on hyvästä syystä katsottu, että asian ymmärtäminen on tärkeämpää kuin se tutkinto, jonka ihminen laittaa nimensä eteen.
Opettajien huoli tässä asiassa varmaan liittyy siihen, että he eivät ole saaneet kurssia tunnetaitoasiaan eikä siihen, että he eivät ole opetelleet aivo-osien nimiä ulkoa, kognitiivista arviointia tai lastensuojelun hallintoa. Minun mielestäni lasten ja nuorten asemaa ei edistä se, että aikuiset tappelevat siitä, että kenellä on isoin titteli ja lupa sanoittaa todellisuutta toisille, vaan sillä, että kaikille pyritään saamaan mahdollisimman hyvät valmiudet hoitaa tiettyjä tehtäviä ja mahdollisimman taloudelliseen ja tehokkaaseen tapaan; ihmissuhdealojen maailmassa piilee tietynlaista piilohierarkiaa, josta AV:llakin joskus saa vihiä, kun joku esim.sanoo arvosanojen karsivan, että kuka menee opettajaksi ja kuka psykologiksi ja tässä tietysti vihjaillaan, että psykologi on ylempi kuin opettaja.
Jossain valtakunnallisessa lehdessä on myös tässä kevät-kesällä pyörinyt kertomus miespsykologista, joka kulkee eri työpaikoissa katsomassa, että minkälaista osaamista siellä on, mutta onko tehty artikkelia opettajasta, joka käy psykologin huoneessa katsomassa, että opettaako hän vaikka harjoituksia oikein? Ei tietääkseni ole; ihmiset on puolihuomaamattomasti ehdollistettu alistumaan titteleille. Luonnollisesti osa ihmisistä vastustaa tämän huomaamista, koska herää pelko kilpailun kasvamisesta ja oman aseman vaarantumisesta työmarkkinoilla ja näitäkin ihmisiä pitää tietysti ymmärtää, mutta se aika, jossa kavahdetaan ja alistutaan ihmisen tittelille ei mielestäni ole internet-aikaa.
Kommenttisi julkaistaan hyväksynnän jälkeen. Siis ei julkaista. Sisälsi totuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja laitetaanpa sitten reippaasti ja REILUSTI näkyviin ne tulosta alas vetävät tekijät.
Erikseen vähemmistöt, kuten somalit (juuri oli tieto, että ÄO vieläkin alhaisempi kuin aiemmin luultiin) ja muu Lähi-Itä.
Tämä on törkeää meitä suomalaisia kohtaan.
Tulosta vetävät alaspäin itäsuomalaiset pellavapäiset pojat, joilta vanhempansa eivät ole koskaan vaatineet mitään, ja jotka sitten syyttävät ongelmistaan toisenvärisiä.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen väitteistä huolimatta Suomi pärjää edelleen kansainvälisissä vertailuissa erittäin hyvin. Aivan terävimmästä kärjestä on tultu hieman alapäin mutta mistään totaalisesta romahduksesta puhuminen on kyllä silkkaa valetta.
Samaa laskua on monilla muillakin. Ne ovat vaan romahtaneet meitä vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käsikirjoutus ja kaunokirjoutus: melkein kokonaan hävinneet taidot.
Lukeminen: kukaan ei lue yhtä paljon kuin aikaisemmin
Paaljon perustuu kykyyn tehdä omia muistiinpanoja. Taidot kulkevat Samara tahtia
Kielwn opetus: muistele sanoja ja vastaa kielioppi kysymyksiin. Jos pyytäisit heitä itse rakentamaan lausern niin eivät he osaa, jos pyytäisit heitä kirjoittamaan esseen vieraalla kielellä niin eivät he osaa
Kouluaikoinani oli aina joku joka huusi ja rähjäsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettamissani oppilasryhmissä on yhteensä 123 oppilasta. Heistä yksi, kyllä, yksi, lukee kirjoja vapaa-ajalla. Kukaan muu ei lue. Lukeminen on todella hidasta, jolloin esimerkiksi kokeisiin lukeminen on hankalaa, eikä sitä viitsitä tehdä. Vanhemmat vaativat lukihäiriötestit, joissa ei löydy mitään. Eihän kukaan jaksa juosta nopeasti, jos ei harjoittele. Sama se on lukemisen kanssa, lukeminen on vaikeaa, jos sitä ei harjoittele. Ratkaisuna annetaan äänikirjat, ettei tarvitse lukea kokeisiin.
Mediakriittisyyttä, keskittymistä tai omaa ajattelua ei ole. Nuoret eivät tiedä mitään maailmasta. Illat kuluvat puhelimella videoita katsellen ja omassa somekuplassa pyörien.
Lisäksi normaaleissa luokissa on älyllisesti kehitysvammaisia oppilaita, todella vaarallisia ja vaikeasti mt-ongelmaisia oppilaita ja paljon tukea tarvitsevia oppilaita reippaasti yli puolet luokan opiskelijoista. Moni oppilas on lähetetty pois psykiatrisesta sairaalasta, kun ovat niin vaarallisia. Kouluun saa kuitenkin aina tulla.
N30, opettaja
Tuohon kirjoitukseen pari korjausta.. Ei nyt sentäs puolet oppilaista, mutta toki kourallinen per luokka, jotka hyötyisivät toisenlaisesta opetuksesta, esim. pienryhmästä. Tuohon mitä sanoit psykiatrisesta hoidosta on muuten totta, mutta osastolle ei silloin oteta, jos ei ole hoitovastetta eli henkilö on niin sairas, ettei hoito sillä hetkellä hyödytä(??). Koulussa henkilö voi kuitenkin normaalisti käydä, vaikka mieleltään siinä kunnossa, ettei edes sairaalajakso onnistu. Tässäpä miettimistä!
En ole tuo alkuperäinen kirjoittaja, mutta omissa oppilasryhmissäni Tampereella reilusti yli puolilla oppilaista on joku diagnoosi, yleensä 11-15 oppilaalla luokassa. Ja se näkyy. Ole onnellinen, jos teillä on eri tilanne. Meillä opettajien kimppuun käydään säännöllisesti jopa teräaseiden kanssa. Minulta murtui etusormi oppilaan käydessä kimppuun nyt keväällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virosta esimerkkiä saatavissa. Mutta olemmeko niin ylpeitä, ettemme halua sukulaiskansaltamme sellaista oppia saada?
Natonkin suhteen oli havaittavissa pitkään ylenkatsomista Viron suuntaan... Väärässä oltiin siinäkin, sen myöntävät nyt tulipunaisimmat sosialistitkin.
Kun Suomi oli Pisan kärkimaa, niin Viro kävi kopioimassa Suomen koulujärjestelmän. Nyt siellä menestytään. Suomessa taas korjattiin jotain, mikä ei ollut rikki ja tulos on tämä. Toki myös tulokkaat vaikuttavat, mutta myös ilmiöpelleily ja hankehumppa.
Tämähän on helppoa. Palataan vaan kaikessa koulumaailmassa siihen aikaan, kun Pisa-tulokset oli hyviä.
Pienet kyläkoulut takaisin.
Tarkkisluokat takaisin. Mamuthan päätyy sitten näille, niin ei tarvitse sitäkään ongelmaa ratkaista erikseen.
Väliseinät takaisin luokkiin.
Opettajille ja rehtoreille kurinpito-oikeudet takaisin.
Täyskännykkäkielto. Vaikka lokerot tai pukukaapit käytäville, mihin kännykät pakko jättää.
Opetussuunnitelmat 70-luvulta taas käyttöön.
Pakkoruotsi pois.
Kouluruoka: valmistus takaisin koulunkeittiöihin, pois keskuskeittiöistä.
Yhteiskunta on muuttunut niin, että "paluu vanhaan" ei onnistu, sellaisesta on turha haaveilla. Koulu ei ole mikään muusta maailmasta irrallinen saareke, jossa voidaan toimia eri säännöillä kuin muualla. Jos nuoret eivät ole tottuneet kotona kuriin, eivät he siihen suostu koulussakaan. Jos heitä kotona suojellaan pettymyksiltä, eivät he kestä niitä koulussakaan. Jos nuoret eivät lue kotona, eivät he lue koulussakaan. Jos nuorilta ei vaadita oma-aloitteisuutta kotona, on sitä turha vaatia koulussakaan. Jos kotona saa möllöttää kaiket illat huoneen nurkassa puhelinta tuijotellen, ei koulu voi vaatia puhelinten käyttökieltoa.
Ärsyttää näin opettajana se, miten koulun kuvitellaan ratkovan kaikki yhteiskunnalliset ongelmat. Nuoret lihovat - opettajat koulutetaan pitämään taukojumppaa. Nuoret eivät lue - lisätään luettavien kirjojen määrää opetussuunnitelmassa. Nuorilla on heikot vuorovaikutus- ja tunnetaidot - määrätään opettajat pitämään viikottaisia tunnetaito-oppitunteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virosta esimerkkiä saatavissa. Mutta olemmeko niin ylpeitä, ettemme halua sukulaiskansaltamme sellaista oppia saada?
Natonkin suhteen oli havaittavissa pitkään ylenkatsomista Viron suuntaan... Väärässä oltiin siinäkin, sen myöntävät nyt tulipunaisimmat sosialistitkin.
Kun Suomi oli Pisan kärkimaa, niin Viro kävi kopioimassa Suomen koulujärjestelmän. Nyt siellä menestytään. Suomessa taas korjattiin jotain, mikä ei ollut rikki ja tulos on tämä. Toki myös tulokkaat vaikuttavat, mutta myös ilmiöpelleily ja hankehumppa.
Kaikki joilla on lapsia koulussa tietävät että nämä ilmiöopetukset ja hankkeet ovat todella pieni osa koulujen todellisuutta. Iso osa päivistä istutaan ihan samanlaisilla tunneilla kuin ennenkin.
Minua myös ihmetyttää se miten vanhemmat haluavat ulkoistaa oppimistason muutokset vain koululle mutta ei nähdä lainkaan että voisiko siinä omassa esimerkissä olla myös jotain vikaa. Jos lapsi ei motivoidu koulussa opiskeluun niin onko vika aina vain koulussa vai myös ehkä kotona. Samalla tavalla kotona ne vanhemmat istuvat nenä kiinni kännyköissä. Harva siellä näyttää lapselleen mallia kirjojen lukemisesta tai laajasta kiinnostuksesta joihinkin tärkeisiin asioihian. Viihdehömppä siellä kotonakin raikaa kaikki illat.
Meillä on molemmilla nuorilla yli ysin keskiarvot ja uskallan väittää, että syy siihen löytyy kotoa. Koulussa mennään sen heikoimman tahdissa, on epäpäteviä sijaisopettajia, rauhattomuutta luokassa jne. Ja me asumme muualla kuin pk-seudun isoissa kunnissa eli tulokkaita ei ole.
Laitetaan Ahmed luokkaan ja oppilaiden tasoerot häviävät.
Ihanaa sosialistista tasapäistämistä!!!!
Vierailija kirjoitti:
Kaikki opettajat tietävät sen: älypuhelimen tulo kouluun mursi monien oppilaiden keskittymisen kyvyn. Myös lähimuistille on tapahtunut jotain, se ei toimi entiseen tapaan, ja se vaikeuttaa aika lailla esimerkiksi lukemisen avulla oppimista.
Älypuhelin yhdistettynä someen tai pelaamiseen on tappava yhdistelmä aivojen toiminnan ja itseohjautuvuuden kannalta. Mullakin seiskaluokan pojat pelaa hullun lailla Among usia penkillä ennen tuntia, tulevat nenä kiinni kännykässä luokkaan, sitten vastahakoisesti luopuvat pelistä, pikkuhiljaa tarkkaavaisuus alkaa suuntautua luokan tapahtumisiin, mutta hitaasti. Ja kun vihdoin riittävä tarkkaavaisuus ja keskittyneisyys on saavutettu, tulee välkkä ja pojat ovat taas nenä kännykässä. Ei tuollaisissa sykleissä voi kukaan oppia mitään, se on ihan näennäistä opiskelua!
Esim. kirjoittamisen käynnistäminen kestää nykyään tuhat vuotta verrattuna entiseen, samoin kirjoitelmat valmistuvat etanan vauhdilla. Aikaa menee ihan tuhottomasti siihen verrattuna entiseen
Naureskelin kun huomasin, että Kiina laittoi valtiolliset rajat nuorten älylaitteiden käytölle. Se takaa sen, että Kiina tulee kymmenen vuoden päästä olemaan planeetan johtava valtio.
Ranskassa nuoret eivät saa käyttää puhelinta koulupäivän aikana. Se kuulostaisi järkevältä. Mutta meidän maassa nuoret päättää.
t. äidinkielen ope
On siellä älyllisesti stimuloivaakin sisältöäkin. Riiippuu mitä kuluttaa.
Ei pitäis korjata sitä mikä ei ole rikki.
Eikö peruskoulussa muka enää ole
A) Tasokursseja?
B) Tarkkailuluokkia?
- - OPETTAJAN OLOA helpottaa, jos hän tietää, että väkivaltainen oppilas saa apua. Se auttaa ymmärtämään, että lapsi tai nuori ei tällä hetkellä vielä voi käytökselleen mitään, mutta suunta on kohti parempaa. Jos nuori pääsee ja sitoutuu terapiaan, hoito kestää vuosia. Kun nuori alkaa vähitellen ymmärtämään toimintatapojaan, niitä on mahdollista muuttaa. - - (lainaus ylemmästä linkistä)
Sillä tavalla. Opettajan mieltä lämmittääkin suunnattomasti se, että hetki vielä nyrkkeilysäkkinä oloa tai tavaroita väistellen, hoito alkaa joskus jajajtketaan vielä vuosia ennen kuin nuori ymmärtää, ettei opettajaa sopi paiskoa esineille ja lyödä
Miksiköhän erityisluokanopettajista on pula?