HUHTIKSET VIIKKO 42

Ompunäidille sympatia halit. JOka päivä sitä oppii jotain uutta, vaikka jotkut opit voisi jättää oppimatta. Isovanhemmista, meidän kokemuksen mukaan nuo rauhoittuvat, kun kakkonen syntyy TAI itse ei enää noteeraa heidän hössötystään.



Me oltiin viikonloppu kolmistaan poikien kanssa, isi oli yhdistetyllä työ ja huvi matkalla. Tänään tulee kotiin. Meillä oli kyllä tosi kivaa, leppoista yhdessä oloa.



Minä jaksan hehkuttaa, miten IHANA Anton on, reilu vuoden jalassa roikkumis/kiljumis kauden jälkeen, tämä on ihn luxusta. Syöminen ja nukkuminen sujuu, eilen meni kolme lautasellista ruokaa lounaalla =0



Én varmaan tänää kerkeä enää koneelle, joten toivotan kaikille oikein mukavaa viikonalkua =)



Mareila+Anton

Tultiin juuri mun työpaikalta valokuvauksesta. Ajattelin ensin ottaa Elmosta yksittäiskuvan, mutta sitten tajusin tämän olevan ehkäpä viimeinen mahdollisuus saada äiti/lapsi-kuva, joten päädyin tähän vaihto-ehtoon :-)



Isovanhemmista ja anopista. Niin, mulla ainakin sietokyky on kasvanut lapsien lukumäärän myötä. Ehkä kysymyksessä on sekin, että ei ole enää niin epävarma / on varmuutta tehdä niinkuin itse tietää parhaaksi ja uskallusta myös sanoa se ääneen. Esim. mun esikoinen olisi reagoinut aivan samoin kuin Laura, jos olisin iltarutiineja mennyt sörkkimään. Esikoisen kanssa oli oltava tosi tarkka, mitä/missä/milloin, eikä mulla varmaan aina ollut kanttia puolustaa näkemyksiäni ;-) Toisin on Elmon kanssa ( joka tosin on myös sopeutuvaisempi luonne).

Ja ainakin minä taisin välillä ottaa hernettä nenään vähän turhistakin asioista. Mun anopilla kun on taipumus möläytellä asioita ajattelematta sitä sen enempää saati tahtomatta loukata. Parhain taisi Elmon kohdalla olla se, kun Elmo vauvana itkeskeli ja oli sylikissa, niin anoppi tokaisi siihen, että :" Elmo on vähän tälläinen, kun se ei saanut sitä tissimaitoa" !!!!!!!! Jos kyse olisi ollut esikoisesta olisin varmaan heittänyt akan rappuun ja kieltäytynyt puhumasta tämän kanssa...... koska kyseessä oli kolmas lapsi tyydyin murjottamaan sisäisesti ;-)



Elmo harjoittelee kovasti puhumista ja toistaa kaikuna sanoja, joita ympärillään kuulee. Saa siis olla todella tarkkana kielensä kanssa, mulla kun ikävä kyllä on tapana päästellä voimasanoja varsinkin jos esim. satutan itseäni ;-)



Elmo on myöskin keksinyt uuden vedätystavan, mikä ilmenee kun on aika lähteä sänkyyn..... rupeaa huutelemaan : putu, putu ( pusu, pusu) ja sitten pitää pussata isotveikat, iskä, mahdolliset vieraat sekä äiti... ja mielellään kierros pitäisi uusia sen sata kertaa. Aikas hauska veijari ;-)



Sain viikonloppuna käytyä vaatteet ja kengät läpi. Nyt on kaikilla pojilla jo talvivetimet henkareissa, joten talvi saa tulla. Ja kun sääennustusta katselin, niin saattaapi se sieltä tullakkin minä päivänä hyvänsä. Hähhää tänä vuonna se ei yllätä muo ( ja lyödäänkö vetoa niin talvirenkaat jää taas ajoissa vaihtamatta ;-))

Jeps, mutta nyt hetkeksi sohvan pohjalle lojumaan.

Ihan samanlaista vedätystä täällä, Anton kun menee sänkyyn alkaa kamala pusun ruinaus ja luonnollisesti raivarit, jos ei pusuja kuulu.



Mies kun oli viikonlopun pois, niin Anton parka haahuili ympäri kämppää ja huuteli pappaa, papppaaa...ja itku tuli kun ei pappaa löytynyt. Saas nähdä miten reagoi, kun isi tulee kotiin. Joko on loukkantunut tai sitten ei meinaa housuissa pysyä



Mareila+Anton

Tässä heti aamun aluksi tulin ilmoittautumaan. Voitteko uskoa, Pihlalla on nyt kolmas korvatulehdus putkeen. Edellinen lääkekuuri loppui perjantaina ja eilen sitten huomasin, että korva märkii taas oikein kunnolla.



Pihla oli viime viikonlopun tosi vaisu ja räpläsi korvaansa. Veinkin Pihlan jo sunnuntaina terkkariin (jota olen boikotoinut sitten virtsatietulehdus episodin), mutta siellä ei tulehdusta huomattu. Eilen sitten märki pahasti ja korvaa yritettiin huuhdella sekä imeä, mutta sitkeässä on. Ja tyttö sen kun hymyilee. Hoitajat ja lääkäri olivat ihmeissään, kun neiti on niin iloinen. Toimenpiteiden jälkeen Pihla sanoo reippaasti " kiitti, hei-hei" .



Joo, sääliksi käy pientä sairastelijaa, vaikka hän sisukas onkin.. Nyt odotamme sitä Husuke käyntiä kuin kuuta nousevaa. Putki on saatava takaisin!



Tässä siis omaa napaa.. Nyt töihin!

Tuosta anoppi-aiheesta oli vielä pakko tulla oma sanaseni laittamaan.. Meillä kun on ollut jotenkin niin älyttömän hyvät välit anopin kanssa ja koen, että voimme oikeasti keskustella asioista, myös kasvatusasioista, ihan avoimesti. Anoppini on kertonut, miten ahdistava hänen oma suhteensa edesmenneeseen anoppiinsa oli: tukea ei tullut koskaan ja ikinä ei voinut kokea itseänsä hyväksytyksi. Oma anoppini on siis varmasti tietoisestikin pyrkinyt toimimaan niin, että minun ei tarvitse kokea arvostelua tai tuen/avun puutetta. Ja koen kyllä, että anoppini arvostaa minua äitinä ja poikansa vaimona.



Anoppini on lastenhoitajana sairaalassa, ja olen saannut häneltä todella tärkeitä ja hyviä ohjeita vauvan hoitoon. Esikoisen kanssa oli kaikki perus ihmettelyn aiheet, mutta Pihlan kanssa sitten kaiken maailman halkioon liittyvät jutut, joista olisin ollut aivan ulapalla. Ajatelkaa, Pihla ei olis saannut synnäriltä edes oikeanlaista tuttipulloa, jos anoppini ei olisi sitä meille hommannut omalta osastoltaan. ja anoppi oli ainoa, joka uskalsi hoitaa Pihlaa ihan yksin, kun se syöttäminen ei vain muilta onnistunut.



Monesti näiden isovanhempien osalta keskitytään vain siihen, että ovatko he hoitoapuna vai eivät. Se on toki alyttömän tärkeää, että apua on, jos siihen mm. maantieteelliset mahdollisuudet on. Kuitenkin on tärkeää, että välit ovat muutenkin hyvät ja sitä kautta lapsi kokee kuuluvansa koko sukuun. Minä soitan välillä anopilleni, että me tultais nyt koko perhe vähän hermolevolle. Minä sitten joko nukun tai juttelen anopin kanssa ja lapset saa touhuta isovanhempien kanssa.



Joo, sellasta ajatusta pukkas...

Mulla kanssa on anopin kanssa pääsääntöisesti lämpimät välit ja koen saavani häneltä arvostusta äitinä ja ennenkaikkea mieheni vaimona. Itse asiassa ollaan todettu anopin kanssa, että niin vaan se poika kuitenkin on ottanut itselleen aika samanlaisen vaimon kuin äiti on ;-)

Ja nuo anoppini möläytykset ovat niinkuin sanoinkin ajattelemattomuuden aiheuttamia....eli siis hän ei todellakaan tajua loukkaavansa tai arvostelevan, kunhan nyt tulee juttu mieleen ja se pitää pulauttaa ulos ;-)



Meillä anoppi katsoo aika paljon poikien perään, mutta kyllä me pidetään myös sellaista normaalia kanssakäymistä viikottain. Mä olen ottanut tavaksi vähintään 1-2 kertaa viikossa soittaa anopin meille syömään, kun tiedän ettei se jaksa itselleen enää illalla lämmintä ruokaa laittaa töistä tullessaan.

Appi-ukko (ovat siis eronneet) on vasta nyt alkanut ottamaan kontaktia poikiin. Ei ole ollut kiinnostuksen puutetta, vaan pikemminkin uskalluksen ja kokemuksen puutetta. Vaari vei isot pojat viime viikolla katsomaan suuria purjelaivoja Helsinkiin ja oli kyllä jotenkin niin ihana kun ensimmäisen kerran nyt soitti kysyäkseen saisiko hän viedä :-)



Isovanhemmat ovat kyllä mieletön voimavara ja kyllä mä ainakin haluaisin myös heidän siirtävän omaa historiaansa ja muistoja lapsille.



Meillä ilmeisesti vaari ja mummo ottavat isomman roolin lapsien elämässä jahka minä palaan töihin. Eli niinä päivinä, kun mies on aamuvuorossa niin pojat menevät koulun jälkeen vaarille tai sitten mummolle. Mummo varmaan hakee sitten Elmonkin hoidosta, mutta vaari tuskin vielä uskaltaa ;-)

Meillä on aika ideaali tilanne sillä miehen molemmat vanhemmat asuvat 500 metrin sisällä meistä , mutta toisaalta eivät ole liian tuppautuvaisia luonteeltaan.

Mun vanhemmat......no se onkin sitten ihan toinen tarina..

Vaakamom, olinkin synnärillä saavinani sen kuvan, että anopin kanssa homma ja humori pelaa. Ja apua on kovasti, kun lähekkäin asutte.



Tuli tuosta lopetuksestasi - omat vanhemmat onkin sitten toinen tarina - mieleeni, että oman äidin suhteen olen huomattavasti kriittisempi kuin anopin kanssa. Mikä siinä onkaan, että omasta äidistä löytyy niitä piirteitä, jotka nostaa karvat pystyyn. Ja siis olen todella läheinen äitini kanssa, päivittäin puhutaan ja noin... Mutta saan välillä flashbackeja lapsuudestani, kun kuulen hänen touhuavan lasteni kanssa. Minulla on ollut mielestäni oikein hyvä ja tasapainoinen laspuus, mutta olen kokenut, ettei äitini ymmärtänyt minua ja luonnettani. Tai sitten hänen tapansa kasvattaa oli vain sellainen. " No, älä nyt itke. Ei käynyt kuinkaan. Eihän tommosista kannata itkeä. Iso tyttö. Mitähän naapuritkin sanois" . Ja sitten jos sain jostain hysteerisen itkukohtauksen (saattoi olla tietenkin oman kiukuttelun tulos) minun annettiin rauhoitella itse itseni " kyllä ääntä maailmaan mahtuu. Huutakoon" .



Niin, siis pieniä asioita, mutta muistan niin elävästi sen kamalan tunteen, kun itkettää, mut ei saisi. Ja muistan myös ne kamalat huutomaratonit. Minä en saannut sitä omaa itkuani loppumaan. Vaikka aluksi olisnkin kiukutellut, niin lopuksi itku oli vaan ihan lohdutonta ja hirveää, enkä osannut lopettaa.



Äitini on minua " kovempi" ja " kylmempi" . Lasten lasten kanssa hän on ihana, mutta sitten väliin tulee näitä edellä mainittuja lausahduksia. Ja asetun erityisesti esikkomme nahkoihin, sillä hän on sillä lailla herkkä, kuin itse koen olevani lapsena. Itku tulee helposti, vaikka muuten olen aina ollut aika kova " jätkä" ja yltiö sosiaalinen ja pärjäävä.. pomottelevakin.



Mutta joo, tällaisia henkeviä mietiskelin. Ja muuten, omat lapset haluan rauhoittaa, ennen kuin itku menee aivan hysteeriseksi. Eihän se sitä tarkoita, että antaisi periksi, vaan sitä, että sinä et nyt saa sitä juttua, mutta pahaa mieltä voit turvallisesti purkaa tässä äitin sylissä.



Omaa äitiäni ruotisessa tulee helposti syyllinen olo. Onhan hän niin rakas ja tärkeä.

Joopa joo, odotus jatkuu edelleen. En ollut osannut asennoitua, että tämä kakkosen synnytys ei menisikään samaan tyyliin kuin esikoisen. Esikoinen syntyi siis puolitoista viikkoa ennen laskettua aikaa, ennakkovaroituksitta. Supparit siis alkoivat ja se noli menoa. Nyt eletään rv 40+2 ja kahtena yönä olen jo kellottanut kipeitä suppareita, jotka ovat lopahtaneet.. Odottavan aika on pitkää.



Hippusesta, nautin todella tästä kehitysvaiheesta. Asiat sujuvat helpommin, johtunekohan siitä, että pystyy jo kommunikoimaan melko paljon puheella, niin ei heti tarvitse hänenkään aina heti hermostua, ettei häntä ymmärretä. MPR-rokotuksen piikkiin laitan kyllä muutamia juttuja, mm. noin viikon nukkui tosi levottomasti, nyt on pientä rauhoittumista havaittavissa. Päivän verran oli kuumetta, ei kylläkään mitään 40 asteen kuumetta. Ja vähän kärttyisämpi muutenkin.



Sängystä kuuluu kutsu, mentävä.



K&T

Tänään olisi imuroinnin paikka, mutta olette kirjoitelleet niin kiintoisia juttuja, että on pakko vähän osallistua. Laura on ulkovaatteet päällä meidän parvekkeella nukuttamassa nukkeaan omiin parvekevaunuihinsa. Seisoo parveketuolilla, työntelee vaunuja eestaas ja " laulaa" . : )



Olenhan aikaisemminkin kertonut tosiaan tuosta anopistani. Meidän suhteemme ei ole lämmin eikä läheinen - ei tosin mitenkään vihamielinenkään, mutta mutkikas ja vaikea. A jotenkin kiertelee ja kaartelee, " tietää" aina paremmin kuin muut sekä omat että varsinkin muiden asiat, jotenkin painostavalla tavalla hallitsee koko ydinperhettään. A ei ole enää työelämässä mukana, ei harrasta, eikä hänellä näytä olevan ystäviä. Laura onkin todella hänen elämänsä sisältö, mikä on minusta vähän raskas tehtävä meidän perheen täyttää. (Toisaalta Lauralle tietysti ihanaa, koska huomiota todellakin satelee!) Laura saa pian serkun, kun mieheni toinen sisko saa esikoisensa joulukuussa. Toivon, että se vähän tasapainottaa tilannetta mutta toisaalta tiedän, että tämän siskon suhde äitiinsä on vielä vaikeampi kuin meillä. Nähtäväksi jääkin, miten lähelle mummo pääsee toista lapsenlastaan.



Nyt olen tullut siihen tulokseen, että okei, emme ole samalla aaltopituudella eikä tää ehkä muuksi muutukaan. Mutta sen verran mun täytyy osata olla aikuinen, että annan Lauran ja mummon suhteen kasvaa omalla painollaan. Tällä hetkellä Laura on 1-2 kertaa viikossa mummon hoidossa muutaman tunnin kerrallaan. Minä poistun siksi aikaa paikalta, koska en vaan kestä sitä hössötystä : )



Olen miettinyt ihan hirveästi tätä asiaa, koska se on läsnä ihan jokapäiväisessä elämässämme (anoppilaan on matkaakin vain kilometrin verran). Tämä on ollut ehkä eniten sellainen asia, jossa on tavallaan vastakkain Lauran " paras" (mahdollisuus läheiseen suhteeseen isovanhempien kanssa) ja omat tunteeni. Ja lapsen etuhan olisi osattava laittaa kaiken edelle..



Voi sorry, nyt tuli taas tätä omaa napaa vaan ja ulos pitäisi lähteä! Tulen jatkamaan muista aiheista jonain toisena hetkenä.



Katsuralle tsemppiä viime päiviin! Jännää on!



Kirpakan reipasta päivää kaikille toivotellen,

Ompunäiti 10+6 ja Laura 9.4.05

Ilmoittautukaapa minulle jean1@luukku.com ainakin Ompunäiti ja Laura olivat tulossa, entäs Gunmimamma ja Aamos?? Ketäs muita. Laittakaa mahdollisimman nopsaan viestiä, koska tapaaminen on jo huomenna. Aika oli 10.00 ja pihalle voi laittaa taaperot nukkumaan. Paikka on Kuningaskobran koti, tarkemmat ohjeet minulta.



Mareila+Anton

Ihan ensiksi Katsuralle jaksamista viimeisiin päiviin. Muistan sen hermoja raastavan odotuksen. Antonia odottaessani kaikki sanoivat, että poika syntyy ajoissa, juu ei syntynyt, sitä oli itse henkisesti valmistautunut synnyttämään ennen viikkoa 40 ja kun ei poika sitten tahtonut tulla ulos, niin hermothan siinä meni.



Anoppi&Isovanhemmat keskusteluun, oma anoppini on kuollut, mutta ei meidän välit lämpimät ole koskaan olleet. Suuri syy oli anopin alkoholisimi, on vaikea olla täysin arvaamattoman ihmisen kanssa, kun koko ajan pitää miettiä, mitä sanoo ja miten käyttäytyy. Jossain määrin olen kateellinen teille, joilla on hyvät välit anoppeihinne. Toivoisin, että jos meille miniöitä saadaan perheisiin, pystyisin luomaan heihin hyvät ja lämpimät suhteet. Entiten surin sitä, ettei meidän pojat voineet luoda oikein minkäänlaisia suhteita anoppiin, koska itse pidän isovanhempien ja lasten suhteita hyvin tärkeinä ja omiin vanhempiini pidän yhteyttä paljon ja yritän käydä heillä ainakin kerran viikossa. Nyt tietysti useammin, kun vien isää hoitoihin.



IStten muita juttuja, meillä on alkanut pottaharjoittelut, pottalakko on ohi ja potalla istutaan aina ruoan jälkeen ja vaippaa vaihdettaessa. Ollaan saatu metsästettyä kakka pottaan ja Anton ilahtuneena huutaa KAKKA, kun saa kakan tehtyä, tänään vähän kokeilikin sitä, ennen kuin kerkesin väliin.



Maanantaina Anton näki lentokoneita pysäköitynä,kun haettiin isi, niistä poika jaksoi innostua =)



Sitten uniongelmia, blaah, olisko kennelläkään kikkakolmosta, miten saan tuon pojan nukahtamaan? Meillähän nukahtaminen sujui oikein mallikkaasti, nyt on tullut tunni kahden huuto, poika ei suostu menemään makaamaan, vaikka olisin vieressä paijaamassa. Yölläkin heräilee taas. Ideoita, on varmasti joku vaihe, mutta rasittava sellainen. Ulkoillaan joka päivä ja ruoka maistuu ja ollaan muutenkin lähekkäin, ei ymmärrä mikä vikana.



Nyt kaappeja siivoamaan, mukavaa päivää kaikille



Mareila+Anton

Meillä noustiin tänään hyvissä ajoin kuudelta, mutta oltiin silti oikein hyvän tuulisina. Ja itsekin olin oikein ajoissa töissä!



Kävin tuolla halkiokeskustelupalstalla ja siellä oli viestiä ensi viikolla Akuutissa näytettävästä ohjelmasta, jossa käsitellään halkioasiaa. ohjelmassa seurataan halkiovauvan ensimmäistä leikkausta ja vanhempien tuntemuksia. Siis todella hienoa asiaa. MUTTA... miksi ihmeessä Akuutti on mennyt Belgiaan asti tätä juttua tekemään. Suomessa koko maailmassa suhteessa eniten halkiolapsia ja meillä on myös aivan huippuosaamista halkioiden leikkauksissa. Itse olen epätoivoisesti yrittänyt saada mm. vauvalehtiä kirjoittamaan halkiovauvoista (joita syntyy yli 300 vuodessa), mutta tuloksetta.



Olen törmännyt reilun vuoden aikana uskomattomaan tietämättömyyteen halkioasioissa.. ihan siis terveyspuolen ammattilaisissakin. Tieto tulisi sekä ammatti-ihmisille että varsinkin tuleville/nykyisille halkiovauvojen vanhemmille tarpeen. Ja tieto tepsisi myös uskomattomiin ennakkoluuloihin.



Anteeksi paasaus. Ja muuten, katsookaa ihmeessä tuo ensi viikon tiistain Akuutti klo 18:20. Kiva, että tästä aiheesta tehdään ohjelma, vaikkakin sitten belgialaisen perheen näkökulmasta.

Anoppikeskusteluun: itselläni on todella mukava anoppi, ei mitenkään mummomainen, ikääkin alta 50. Anoppilaan voi huoletta jättää hoitoon lapsen. Oma äitini sitten onkin asia erikseen, hoitaa kyllä lasta, mutta en ole mitenkään varma, että hän nauttii siitä, vaan tekee sen enemmänkin koska niin pitää tehdä. Aitous puuttuu. On myös kärkäs vertailemaan lapsenlapsiaan ja se on todella ärsyttävää.



Mareilalle unista, mielelläni kallistuisin siihen ikäkausijuttuun, koska meillä myös uniongelmaa vaihteeksi. Itse syytän myös osaltaan MPR-rokotusta, ainakin ajoitus sopisi rokotuksen antoon. Yöt on levottomia, aamulla herätään liian aikaisin, T myös puhuu paljon unissaan. Mutta otappa taas selvää, että mistä johtuu. Parempien aikojen toivossa.



Kiitos kaikille tsempityksestä, olen alistunut kohtaloon ja yritän ajatella muutakin, kuin tätä odotusta ja synnytystä. Vaikka kyllä vauva saisikin jo syntyä, en laittaisi hanttiin.



Lylelle, vähän kieltämättä halkioasioihin törmää missään, oikein jos mietin, niin oma tietämykseni asiasta on vähäinen. Enemmän pinnalla on ADHD ja Asperger-jutut.



No just, päikkärit tänään taas tunnin.



K&T 030405 ja pikkupippuri rv40+3

Mulla on huono päivä, joten rutisen.



Mitenhän tän nyt pukisi sanoiksi niin, ettei se kuulosta karmealta. Pakko kai sanoa suoraan se mitä mielessä liikkuu, kun en keksi lieventäviä tapojakaan: minua hatuttaa, kun Helkasta on tullut isin tyttö! Miehen kanssa se leikkii ja touhuaa ja nauraa, halailee jne. Minua vaan läpsitään ja raavitaan. Yölläkin Helka menee isin kainaloon, ei minun. Höh. Lisäksi minua raivostuttaa aivan suunnattomasti tuo läpsiminen. Minusta tuntuu, että meillä mies osaa paljon paremmin hillitä hermonsa sen asian kanssa. Minä olen vähän sellanen tuli ja leimaus, mies puolestaan hidas hiillos, jota saa tökkiä aika kauan, ennen kuin se leimahtaa :) Mua ärsyttää myös se, että minusta tuntuu, etten osaa suhtautua läpsimiseen oikein, tai siis en osaa olla suuttumatta. Meinaan siis sellasta suuttumista, että en koe pysyväni järin aikuismaisena siinä tilanteessa, enkä osaa ehkä siksi toimia oikein. Joskus kun leikitään jotain ja Helka alkaa nipistellä tms. niin saatan vajota niinkin alas leikki-ikään, että tiuskahdan: " leiki sitten yksinäs, jos et osaa olla kunnolla" ja painua sohvalle marttyyrina lukemaan lehteä... Jossain vaiheessa minusta tuntui, että hanskaan ihan hyvin tän vanhemmuushomman, nyt taas todellakaan ei tunnu siltä.



Varsinkin Amanda tuntuu niin paljon isommalta kuin Helka. Ehkä se on se puhuminen, kun ei oikein tiedä kuitenkaan miten Helka asiat ymmärtää, kun ei siltä tule mitään sanallista vastinetta. Olen miettinyt sitäkin, että suhtaudutaankohan me siihen liian " vauvasti" , en tiedä. Toisaalta, en minäkään välttämättä pakkapäihin yms. niin ihastunut olisi ;) Helkaa ei muuten nukkeleikit kiinnosta pätkääkään. Legoista ja palapeleistä sekä kirjoista se tykkää tällä hetkellä. Sekä Pekka-korteista, joita se kanniskelee ympäri kämppää ja joita pitää ällistellä yhdessä.



Onpas nyt nihkeää kaikki, töissäkin olen jumissa. Pitää vaan päättää missä on pyöreän asian ensimmäinen kulma ja ottaa siitä kiinni.

niin niin, heti kun joku mainitsee oman kullan nimen niin pakkohan sitä on...



Ensinäkin tuo isin tyttö, mä luulen että niitä vaiheita tulee ja menee. Esikoinen oli tämän ikäsenä oikeen kunnon isin tyttö (se tosin johtui osaksi siitä että isä oli hänen kanssaan kotona pari kuukautta), sitten keskimmäiselle ja Amandalle on tullut isi-kausia sillon tällön. Mä muuten oikeasti luulen, että lapsilla on ns. hauskempaa isin kanssa. Hän ihan eri tavalla nauttii pelleilystä lasten kanssa eikä varmaan nipota kaikesta, toisin kun eräs tässä perheessä...



Amanda on varmaan sitten aika aikasin kehittynyt. Toki tämä on luonnekysymys, mutta meillä varmaan osa liittyy tuohon isoon veljeen, joka ei niin hirveän paljon isompi olekaan. Amanda varmasti on tajunnut, että isosiskonsa on jo niin paljon isompi ja taitavampi kaikessa, että hänen kanssaan on turha jotenkin kilpailla taidoista. Mutta isoveikka taas on vaan pikkusen taitavampi joka asiassa joten hänen tasolleen Amanda kovasti yrittää. Ja niin kun aikasemminkin jo sanoin, nämä kaksi kannustavat kovasti toisiaan puheessa ja liikkumisesssa ja koska poika on aina ollut vähän hidas kaikessa niin nuo kaksi ovatkin aika samoilla aalloilla.



Älä errj huoli, kyllä 1-vuotias saa olla lapsellinen!! Toisaalta kehitys menee vähän hyppäyksittäin, eli välillä tuntuu että kuukausiin ei tapahdu mitään, korkeintaan takapakkia...



Katsuralle tsemppiä myös täältä ja kauan sitten piti jo sanoa, että kuningaskobra, oli kiva kun kerroit teidän arkikuulumisia.



Mareila, onpa Anton taitava pottailija!! Amanda ei vielä oikeen ymmärrä asiaa. Sanoo kyllä tuon tuostakin " pisuhätä" ja hakee potan, mutta mitään sinne ei tule. Lyle, kiitos tiedosta, mä yritän pistää ylös tuon päivämäärän ohjelmasta. Minäkään en suoraan sanottuna paljoa tiedä halkiolapsista, yhden tunsin (tai no tunsin ja tunsin) esikoisen päiväkodissa. Ompunäitikin jo noin pitkällä odotuksessa! No, onhan vielä aikaa ennen kun vauva syntyy, mutta tuntu että just äsken vasta kerroit plussauutiset.



Amanda on kipeenä pitkästä aikaa. Flunssaa kai vaan, koko aamun makas mun vatsanpäällä ja kommentoi sillon tällön jotain teletapeista, nyt nukahti päiväunille jo klo 11.



Iloista loppuviikkoa kaikille hippuperheille!

....Koska äidit haluavat uuden vauvan menetettyään taaperon isille ;-)

Ei vaineskaan, en tiedä kuinka paljon perää yleistettävästi, mutta ainakin meillä KAIKKI 3 poikaa ovat ensimmäisen vauvavuoden jälkeen alkaneet antamaan isälle paljon enemmän (sitä kuuluisaa positiivista) huomiota, kun taas äiti saanut jatkaa näiden negatiivisten reaktioiden koekaniinina oloa.

Minusta varsin epäreilua, kun ottaa huomioon, kuinka minä aina olen hoitanut ne vauvavuoden heräämiset, kanniskellut, hyssytellyt etc. Toisaalta, jos haluaa ottaa sen " aikuismaisen" kannan, niin kylmä tosiasiahan on, että lapsi koettelee eniten sitä kenet kokee turvallisimmaksi . Tällä hetkellä voisin lapsellisuuden puuskassa haluta olla se " vähemmän" turvallinen pussailu ja halailukohde ;-)



Katsuralle vielä vikat tsemitykset...ei niistä vauvoista onneksi kukaan ole kohtuun jäänyt, joten peukalot pystyyn ;-)



Juu pitääpä yrittää katsoa se halkiolasten juttu. Tulee vaan ajallisesti just pahaan saumaan, kun meillä on aina ne iltatouhut niin aikaavieviä, etten yleensä edes yritä katsoa telkkaria ennen 20.00, kun rupee vaan ottamaan häiriöt pattiin.

Monessa asiassa olen miettinyt, että miksi tosiaan mennään aina merta edemmäksi kalaan. Kuinka paljon kalliimmaksi tuleekaan jutut, jotka tuotetaan ulkomailla ja puhumattakaan siitä, että lyön vetoa, että asiat belgiassa tehdään eri lailla kun suomessa !!!



Mitähän muuta??? Lahopää. Elmo heräsi viime yönä 8 kertaa , huoh. En taas tiedä , onko jälleen tulossa kipeäksi ( vai eikö edellinen antibioottikuuri tepsinyt korvatulehdukseen), mutta jokinhan herralla oli taas hätänä. Toisaalta veti viime yönä sen 3 pulloa maitoa :-(

Josta vedän aasinsillan anoppi keskusteluun ;-) Eli anoppi oli eilen hoitamassa Elmoa sillä aikaa kun olimme saunassa. Sanoin (taas kerran) anopille, että anna Elmolle kunnon iltapala ( esim. jogurttia ja leipää). No kun tulimme saunasta Elmo oli jo nukkumassa ja kun kysyin, mitä se söi iltapalaksi, niin anoppi sanoi, että ei se halunnut kuin huikan maidosta!!!!!!!! Ja normaalisti joka ilta mun kanssa syö toodella tukevan iltapalan. Okei aluksi voi joutua houkuttelemaan, mutta sitten syö kiltisti kaikki. Kääääääks, millä mä saisin sen leidin aivoihin taottua, että Elmo ei ole enää vauva, joka pärjää " huikalla maitoa"

jeps, nyt siivoamaan

jos teistä joku tuntee jonkun nuoren (täysi-ikäisen) joka haluaisi tulla au pairiksi Saksaan niin kertokaa minulle! Meillä on siis sellainen hakusessa...

Kiitos eilisestä tapaamisesta =) Kuningaskobran Heli oli niin suloinen, tässähän tulee itsellekkin vauva kuume ;)



Errj: Noita vaiheita tulee ja menee, meillä on esikoinen välillä ihan isin poika ja välillä ihan äitin poika. Tuttu tunne tuo lapsen tasolle vaipuminen, valitettavasti niin käy minullekkin, varsinkin tuon esikoisen kanssa, ärsyttävää ja huono omatunto aina sen jälkeen. Minunhan pitäisi olla se aikuinen ;) Anton on tasaisesti äitin poika, mutta suostuu jopa touhuamaan isin kanssa. En tiedä vaikuttaako, että meillä minä olen jostain syystä se joka tekee kaikki kurjat jutut ja isin kanssa on kivaa, käydään uimassa ja touhutaan muuten vaan. Antonilla on samanlaista läpsimistä ja jotenkin minua se ärsyttää suunnattomasti, ehkä tuo taapero on jossain mielessä niin " hallitsematon" , että tuntee itsensä voimattomaksi. Kyllähän tottakai kiellän ja kerron, että väärin teit, mutta paljonko tuo ymmärtää, miksi ei saa lyödä, niin se on erijuttu. Ja tuosta vauvana pitämisestä, minä herään välillä, että pidän poikia pienempinä kuin he ovatkaan, kai se on kun niin läheltä katsoo, niin ei sitten huomaa, että toisesta on tullut taas vähän isompi



Täytyy tuo halkiojuttu katsoa, se on vaan tosiaan vähän huonoon aikaan, mutta yrittänyttä ei laiteta.



Eilen oltiin ostamassa lapsille kenkiä ja se oli semmonen show, että huh. Anton puri myyjää (ei paljon naurattanut äitiä ja hävetti niin saamaristi) kun ei oikein tykännyt sovittaa jalkaa pohjallisen päälle. Täti näytti siltä, että toivottaa minut kera pikkuterroristin hutsin nevadaan. Ja sinne kyllä teki mieli lähteä. En ymmärrä,miksi en ottanut rattaita mukaan, ajattelin, että nopsaan se käy. Olisi yhden lapsen kokemuksella pitänyt tajuta, ettei tod. käy nopeasti. Antonin jalka kun on pieni ja kapea, niin ei täältä oikein tahdo löytyä sopivia kenkiä. KOkeiltiin vaikka ja miten montaa eri merkkiä ja mallia ja lopulta löytyi YHDET sopivat kengät. Ostin sitten Eccon goretexit Antonille. Ja tummpuja ja muita tarvittavia juttuja. Anton karkaili kaupassa, juoksi kenkätelineitä ympäri, kantoi kenkiä minulle ja huusi ja rimpuili sylissä, että kaukana oli leppoisa shoppailu reissu. Ei enää ikinä tollaista, ensi kerralla sidon Antonin pakkopaitaan ja laitan kuonokopan. Esikoinen samanikäisenä seisoi nätisti vieressä ja kokeili kärsivällisesti kenkiä. Taitaapi olla turhan ruusuinen kuva minulla äitiydestä esikoisen jäljiltä, no Anton palauttaa maan pinnalle. Ja mikään kielto/karjunta ei tehoa, kunhan hekottaa mennessään. Tuli tosi huippu fiilis, että minä se osaan lapsia kasvattaa. Vaikka juu tiedän, taapero on taapero ja pieni vielä, silti jumankekkulis purra nyt myyjää.



Näin mukavaa meillä, onneksi tapaaminen pelasti päivän =)



Mareila+terroristi

Onpas täällä ollut juttua vaikka mistä, mutta älkää odottako että muistaisin kommentoida kaiken mitä piti.



Mareila, anteeksi mutta mua nauratti toi teidän shoppailureissu! Saat kyllä täysin mun sympatiat, voin vaan uskoa että nolotti. Mäkin viimeksi Prismassa laitoin neidin sellasiin autokärryihin ja vannoin että oli viimeinen kerta! Eihän se siellä pysynyt, vaan aina kun lähdin liikkeelle, oli tyttö puoliksi enää kyydissä. Eikä hän ole edes koskaan ymmärtänyt niihin itse pyytää, niin mä urpo oikein opetan! No, Antonilla on nyt kengät, ei tarvitse varmaan ennen ensi kevättä asiaan palata. Jospa poitsu olisi keväällä jo kärsivällisempi.



Meidän typy on äidin tyttö viimeiseen asti (huoh!). Kun isi vie häntä nukkumaan/syömään, hän tarrautuu minuun ja alkaa itkeä. Voitte uskoa että kaikilla on paha mieli. Toisaalta mä saan kaikki halit ja pusutkin, mutta myös ne negatiiviset tunteiden osoitukset. Isille ei kyllä kiukuta ollenkaan niin kuin mulle.



En nyt lukenut Ompunäidin viimeisintä anoppivuodatusta, mutta muistan että anoppisi on hieman hankala. Tsemppiä!

Meillä on asialliset ja aika etäiset välit. Yleensä mies käyttää tyttöä siellä ilman mua. Mä käyn kohteliaisuuskäynnit harvakseltaan. Se nainen saa mun niskakarvat pystyyn neuvomalla mm. lapsen hoidossa 50-luvun oppien mukaan. Muutenkin tuntuu ettei se pidä meitä reilu 3- kymppisiä ihan aikuisina. Viimeksi kommentoi että kyllä noin pieni tarvitsee ruokaa vielä tunnin välein! Pahaa hän ei tarkoita, mutta ärsyttää mua sillä että laukoo kaiken mitä mieleen tulee. Mä olen hänen suhteensa aika herkkänahkainen. Omaan äitiini välit on lämpimät ja tasa-arvoiset.



Katsuralle tsempitykset! Kyllä se pippuri sieltä vielä pihalle tulee.



Me käytiin neuvolassa tänään mun asioissa. Muuten meni ihan hyvin, mutta kohdun kopelointi oli neidille liikaa. Hän ryntäsi toiseen huoneeseen parkumaan. Varmaan tuli huoli että mitä äidille tehdään. Sillä saralla kaikki hyvin ja parin viikon kuluttua mennään sitten neidin 1,5-vuotisneuvolaan.



Lylelle ja Pihlalle myös jaksuja sairastelujen kanssa. Toivottavasti pääsette putkitukseen pian.



Kaikille oikein mukavaa viikonloppua!



mallu 18+3 ja H 2604

Moikka moi



Pitkään aikaan en oo kerenny huhtihippusiin kirjotella; no tähän löytyy kyllä syykin, menin tammikuun alussa töihin; tosin jäin sieltä " lopullisesti" pois heinäkuun lopulla pitkälle sairaslomalle ja heti perään äippälomalle, eli meille on tulossa jouluvauva (la 1.12)



Taisto kasvanut todella hurjasti tämän vuoden aikana ja oppinut muutamia sanojakin ja on kyllä sitten niin äidin poikaa että, aamusinkin kun saisin nukkua ja Taistolla on kakat housussa niin ei mene ilmoittamaan asiaa isälle joka siis hereillä vaan kiipeää mun viereeni ja siinä hokee hetken " kakka,kakka" , oleppa siinä sitten nukkumassa, ei auta ku vaan huutaa mies hakemaan poika vaipanvaihtoon. Voiku oppis sanomaan tuon " kakka" ennenku se jo on siellä vaipassa.

Kauhea vesipeto poika myös on, olisi aina vaan kylvyssä jos saisi.



Säde sitten vuorostaan (4v) on nyt ilomielin kotosalla kun itsekin täällä pyörin, kerhoaamuja kyllä osaa odottaa paljon, meillä niitä kuitenkin aina ma-to välisenä aikana ja aina muutama tunti kerrallaan.



Koitan taas käydä " vähän" palstalla kuikulemassa