Lue keskustelun säännöt.
Milloin voi alkaa uskoa elämänmuutoksen pysyvyyteen? Itse uskon, ympäristö ei. Takana kaksi vuotta.
ET
15.06.2022 |
Muutin elintapani terveellisemmiksi kaksi vuotta sitten: paljon lisää kasviksia, paljon lisää liikuntaa, vähemmän alkoholia, herkkuja ja punaista lihaa. Paino on pudonnut noin 25 kiloa.
Kuulen vain lyttäystä, että kyllä se paino sieltä takaisin kipuaa ja kohta saat ostaa taas niitä 44-koon vaatteita, nykyisten kymmenen numeroa pienempien tilalle. "Kyllä sinäkin kohta retkahdat", "Niitä uusia elintapoja pitäisi jaksaa noudattaa pitkään" jne., tällaisia minulle hoetaan.
Itsellä positiivinen fiilis, tämä "uusi" elämä on kivaa ja tykkään tästä, en halua palata vanhoihin tapoihin, ruokiin, en halua enää vähentää liikuntaa, kun lenkille lähtö on ilo eikä ikävä velvollisuus. En yhtään kaipaa sitä entistä takaisin.
Eikä haittaa, vaikka välillä kävisinkin vaikka pizzalla tai söisin oikein rasvaisen ja sokerisen munkin. Nautin niistä täysin siemauksin ja jatkan taas tätä terveellistä ja liikunnallista elämää. Joku munkkipossu ei terveyttäni horjauta.
Kuinka kauan minun täytyy kuunnella noita lannistavia kommentteja, ennen kuin muutkin alkavat uskoa, että tämä on nyt tässä, minä olen nyt tällainen, elän tähän tapaan enkä aio lihoa takaisin, kun en halua elää sillä tavalla, joka piti minut ylipainoisena? Miksi elämänmuutoksen tekijää yritetään nujertaa?
Kommentit (33)
Vau - toihan on ihan upeaa jos on saanut ns normaaleilla elintavoilla painoa normaaliksi ja oloa paremmaksi.
Suurimmalle osalle suomalaisista tekisi hyvää lisätä kasvisten syöntiä ja vähentää lihankulutusta.
Tosin se että kertoo vähentävänsä lihankulutusta, on joillekin jotenkin provosoivaa. Aivan kuin heidän syömisiään kohtaan olisi hyökätty kun joku syö kasvisruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Johtuu eniten kateudesta, mutta osittain siitä, että on hyvin harvinaista, että joku pystyy tekemään pysyvän muutoksen elintavoissaan.
Mutta onhan se silti älytöntä sanoa toiselle siitä. Onnea matkaan, ja toivottavasti todistat muiden olevan väärässä.
Mahtavaa! Elämästä nauttiminen on sallittua! Voit ajatella, että nämä sinua lannistavat ihmiset joutuvat kuuntelemaan omia lannistavia ajatuksiaan koko ajan, sinä vain silloin, kun olet heidän seurassaan. Jatka samaan malliin, liikunnan ja hyvän mielen iloa!
Keitä nuo huomauttelijat ovat? Miten ne kehtaa? Onko sun pakko olla niiden kanssa tekemisissä?
Ensiksi: onnittelut onnistuneesta elämänmuutoksesta! Tärkeintä on, että sinä itse uskot siihen, että nykyiset elintapasi ovat pysyviä ja että toisaalta jokin satunnainen possumunkki tai pari olutta silloin tällöin ei niitä kaada. Moni ihminen ei kestä sitä, kun joku motivoituu laittamaan elämänsä paremmalle mallille. Sen sijaan, että he innostuisivat pistämään oman elämänsä uusiksi, he alkavat lytätä tätä elämänmuutoksessaan onnistunutta. Ikävä kyllä joskus aivan lähipiiristäkin voi paljastua tällaisia pahanilmanlintuja. Varaudu siihen, että saatat joutua ottamaan heihin etäisyyttä tai äärimmäisenä ratkaisuna katkaisemaan välit heihin. Älä anna kenenkään vetää sinua samaan epävarmuuden ja itseinhon suohon, missä nämä ivailijat vellovat. Ihanaa kesää sinulle ja jatka pää pystyssä samaan malliin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laihduttajilla on kyllä tosi iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, mutta suurin ongelmasi on ankea, lannistava lähipiiri.
Kuka tarvitsee vihollisia, kun on tuollaisia ystäviä? Välejä poikki vaan...
Miksi ylipäänsä piittaat, mitä toiset sanoo? Itse en välitä pätkääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa! Elämästä nauttiminen on sallittua! Voit ajatella, että nämä sinua lannistavat ihmiset joutuvat kuuntelemaan omia lannistavia ajatuksiaan koko ajan, sinä vain silloin, kun olet heidän seurassaan. Jatka samaan malliin, liikunnan ja hyvän mielen iloa!
Kiitos kaikista iloisista kommenteista, erityisesti tämä lämmitti mieltäni. 😊
Useimmat ikävästi kommentoivat ovat työkavereita ja puolituttuja. Lisäksi on yksi, jota olen pitänyt läheisenä ystävänä, mutta tämä vähän nyt hiertää kyllä, liian usein joutuu tätä ikävää puhetta häneltä kuuntelemaan. Olen huomannut, että välimme ovat jopa vähän viilenneet ja yhteydenpito harventunut. Onneksi ihan lähimmissä ihmisissä on enimmäkseen positiivisesti suhtautuvia, jotka eivät lyttää ja nujerra vaan ennemmin kannustavat. He ovat tärkeimpiä.
Vierailija kirjoitti:
Johtuu eniten kateudesta, mutta osittain siitä, että on hyvin harvinaista, että joku pystyy tekemään pysyvän muutoksen elintavoissaan.
Itse ajattelen, että tässä kahden vuoden aikana "uusi" elämä on muuttunut jo "nykyiseksi" elämäksi, normalisoitunut ja esimerkiksi liikkuminen on rutiinia, ei mikään erikseen toteutettava suorite, mitä se ehkä alkuun vähän oli; piti pakottaa itsensä lenkille. Nykyään lenkki itsessään on niin suuri ilo, että sen haluaa tehdä sen itsensä takia. Niin on ollut jo pitkään, liikkumaan pitää päästä.
Missä vaiheessa voi yleisesti todeta, että muutos on jäänyt pysyväksi? Viiden vuoden päästä muutoksesta? Kymmenen? Viidentoista? Kahdenkymmenen? Kaksi vuotta on toki lyhyt aika, mutta nyt jo tuntuu, että tämä on ns. vain elämää: en elä enää elämänmuutosta, muutos on tapahtunut ja nyt vain elän.
Ap, joka ei enää pysty käyttämään aloituksen nimimerkkiä ET (😳)
Tuollaisia kommentteja ei tarvitse eikä kannata kuunnella päivääkään. Kommentoijia et voi muuttaa, mutta voit lakata kuuntelemasta / tapaamasta näitä ihmisiä. Ei kyse ole siitä etteivät he "usko" muutokseen, kyse on ihan puhtaasta ilkeydestä. Ei oikeasti välittävä ihminen puhuisi noin vaikka sisimmässään ajattelisikin sinun epäonnistuvan, vaan välittävä ihminen silti kannustaisi. Ilkeä ihminen taas yrittää lannistaa ja masentaa sinua, uskoi sisimmässään mitä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muut eivät usko, koska eivät usko itse onnistuvansa tuossa ja haluavat saada sinut vedettyä yhtä alas missä itse ovat, jotta voivat oikeuttaa oman epäterveen elämänsä.
Tai sitten jostain muusta syystä, ken tietää, kannattaa jättää huomitta moinen lannistava negatiivisuus kun ei anna mitään.
No mä olen kateellinen. Itse joudun normaalipainoisena käyttämään koon 44 vaatteita yläosassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopetin tupakan polton 14 vuotta sitten. Ihan kertalaakista, koska e-pillerit petti ja odotin yllättäen meidän esikoista.
En ole sen jälkeen koskenutkaan tupakkaan. Enkä ole myöskään tehnyt numeroa siitä.
Silti saan kuulla kahdelta siskoltani ja muutamalta sukulaiselta, että kyllä se vielä rööki alkaa sullekin maistua. Lisäksi heistä on kiva muistella, kuinka paljon poltin.
Yksi vanha kaverini totesi, kun nähtiin pitkästä aikaa, että enkö muka polta enää, ja puhalteli tahallaan savuja minua kohti.
Kuvaavaa on, että mitään "hyvä kun lopetit" - kehuja ei ole sadellut.
Vierailija kirjoitti:
Laihduttajilla on kyllä tosi iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, mutta suurin ongelmasi on ankea, lannistava lähipiiri.
Kuka tarvitsee vihollisia, kun on tuollaisia ystäviä? Välejä poikki vaan...
Tätä toitotetaan joka paikassa, ja minulle on näin myös päin naamaa useasti sanottu. Miten se riski käytännössä toteutuu? Sitenkö, että ihminen palaa vanhaan elämäntapaansa? Eivät kai ne kilotkaan tule takaisin, jos tehty elämänmuutos jää pysyväksi? Jos sanotaan, että laihduttajalla on iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, niin eikö se ole yhtä kuin laihduttajalla on iso riski palata vanhoihin elintapoihin vielä vuosienkin jälkeen, jolloin ne kilot tulevat takaisin?
Mutta entä jos ei halua palata vanhoihin elintapoihin, koska ne eivät enää yhtään houkuttele? Mikä riski silloin on?
Minua tässä hiukan häiritsee tuo sana laihduttaja, koska en pysty siihen samaistumaan, vaikka aloituksessakin sanoin, että paino on pudonnut ihan reilusti ja vaatekoko pienentynyt. Siitä huolimatta en koe, että olisin koskaan ollut laihduttaja. Olen tehnyt elämänmuutoksen, vaihtanut elämäntapani terveellisemmiksi, ja sen seurauksena on ollut muun muassa laihtuminen. Mutta laihduttaminen ei ole ollut minulle tavoite, terveempi elämä on. Siinä on hiuksenhieno ero: laihtuminen on minulla seuraus, ei syy ja ajuri.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopetin tupakan polton 14 vuotta sitten. Ihan kertalaakista, koska e-pillerit petti ja odotin yllättäen meidän esikoista.
En ole sen jälkeen koskenutkaan tupakkaan. Enkä ole myöskään tehnyt numeroa siitä.
Silti saan kuulla kahdelta siskoltani ja muutamalta sukulaiselta, että kyllä se vielä rööki alkaa sullekin maistua. Lisäksi heistä on kiva muistella, kuinka paljon poltin.
Yksi vanha kaverini totesi, kun nähtiin pitkästä aikaa, että enkö muka polta enää, ja puhalteli tahallaan savuja minua kohti.
Kuvaavaa on, että mitään "hyvä kun lopetit" - kehuja ei ole sadellut.
Hieno saavutus. Hyvä kun lopetit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihduttajilla on kyllä tosi iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, mutta suurin ongelmasi on ankea, lannistava lähipiiri.
Kuka tarvitsee vihollisia, kun on tuollaisia ystäviä? Välejä poikki vaan...
Tätä toitotetaan joka paikassa, ja minulle on näin myös päin naamaa useasti sanottu. Miten se riski käytännössä toteutuu? Sitenkö, että ihminen palaa vanhaan elämäntapaansa? Eivät kai ne kilotkaan tule takaisin, jos tehty elämänmuutos jää pysyväksi? Jos sanotaan, että laihduttajalla on iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, niin eikö se ole yhtä kuin laihduttajalla on iso riski palata vanhoihin elintapoihin vielä vuosienkin jälkeen, jolloin ne kilot tulevat takaisin?
Mutta entä jos ei halua palata vanhoihin elintapoihin, koska ne eivät enää yhtään houkuttele? Mikä riski silloin on?
Minua tässä hiukan häiritsee tuo sana laihduttaja, koska en pysty siihen samaistumaan, vaikka aloituksessakin sanoin, että paino on pudonnut ihan reilusti ja vaatekoko pienentynyt. Siitä huolimatta en koe, että olisin koskaan ollut laihduttaja. Olen tehnyt elämänmuutoksen, vaihtanut elämäntapani terveellisemmiksi, ja sen seurauksena on ollut muun muassa laihtuminen. Mutta laihduttaminen ei ole ollut minulle tavoite, terveempi elämä on. Siinä on hiuksenhieno ero: laihtuminen on minulla seuraus, ei syy ja ajuri.
Ap
Turhaa saivartelua semantiikasta. Ei ihme, että muut kuittailevat.
Tutkimuksia aiheesta on tehty: 97 % painoa pudottaneista lihoo kilot takaisin kolmen vuoden sisällä laihtumisesta. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että ihmiskeho pyrkii palaamaan siihen korkeampaan lähtöpainoon vielä pitkään painonpudotuksen jälkeenkin. Tämä nälkävelka on fysiologinen ilmiö, joka saa ihmisen syömään (taas) liikaa ja lopulta lihomaan. Lisäksi aineenvaihdunta ja hormonitoiminta muuttuvat painonpudotusprosessissa, mikä vaikuttaa painonhallintaan negatiivisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihduttajilla on kyllä tosi iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, mutta suurin ongelmasi on ankea, lannistava lähipiiri.
Kuka tarvitsee vihollisia, kun on tuollaisia ystäviä? Välejä poikki vaan...
Tätä toitotetaan joka paikassa, ja minulle on näin myös päin naamaa useasti sanottu. Miten se riski käytännössä toteutuu? Sitenkö, että ihminen palaa vanhaan elämäntapaansa? Eivät kai ne kilotkaan tule takaisin, jos tehty elämänmuutos jää pysyväksi? Jos sanotaan, että laihduttajalla on iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, niin eikö se ole yhtä kuin laihduttajalla on iso riski palata vanhoihin elintapoihin vielä vuosienkin jälkeen, jolloin ne kilot tulevat takaisin?
Mutta entä jos ei halua palata vanhoihin elintapoihin, koska ne eivät enää yhtään houkuttele? Mikä riski silloin on?
Minua tässä hiukan häiritsee tuo sana laihduttaja, koska en pysty siihen samaistumaan, vaikka aloituksessakin sanoin, että paino on pudonnut ihan reilusti ja vaatekoko pienentynyt. Siitä huolimatta en koe, että olisin koskaan ollut laihduttaja. Olen tehnyt elämänmuutoksen, vaihtanut elämäntapani terveellisemmiksi, ja sen seurauksena on ollut muun muassa laihtuminen. Mutta laihduttaminen ei ole ollut minulle tavoite, terveempi elämä on. Siinä on hiuksenhieno ero: laihtuminen on minulla seuraus, ei syy ja ajuri.
Ap
Turhaa saivartelua semantiikasta. Ei ihme, että muut kuittailevat.
Tutkimuksia aiheesta on tehty: 97 % painoa pudottaneista lihoo kilot takaisin kolmen vuoden sisällä laihtumisesta. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että ihmiskeho pyrkii palaamaan siihen korkeampaan lähtöpainoon vielä pitkään painonpudotuksen jälkeenkin. Tämä nälkävelka on fysiologinen ilmiö, joka saa ihmisen syömään (taas) liikaa ja lopulta lihomaan. Lisäksi aineenvaihdunta ja hormonitoiminta muuttuvat painonpudotusprosessissa, mikä vaikuttaa painonhallintaan negatiivisesti.
Haa, en nyt lähde penäämään linkkiä mainitsemiisi tutkimuksiin, vaikka toki voit sellaisenkin vielä tähän liittää. "Jossain" on siis mainittu kolme vuotta, siihen minulla on vielä vuosi aikaa. Joko silloin voisi huokaista helpotuksesta? (Ts. näyttää pitkää nenää ilkkujille?) Tuon kyllä ymmärtää jo paremmin: kyseessä on asia, johon ei ehkä pysty helposti itse edes vaikuttamaan. Se, että muuttaa elintapansa pysyvästi, ei siis välttämättä riitä.
Toisaalta minulle ihan sama: nykyinen elämäntapa on itselleni sopiva ja hyvä, vaikka kiloja takaisin tulisikin. Siltikään en vaihtaisi takaisin vanhaan.
Nälkää en ole joutunut missään vaiheessa kokemaan, syön niin paljon. 😁 (Niitä kasviksia siis enimmäkseen ja tosi paljon raakana.)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Turhaa saivartelua semantiikasta. Ei ihme, että muut kuittailevat.
Tähän vielä: en ole kenenkään kanssa puhellut laihduttamisesta tai painon pudottamisesta, en edes painon putoamisesta, josta tässä minulla on kyse, jos tosissaan lähdetään saivartelemaan. Muutos näkyy minussa, ja ihmisten kanssa puhutaan lähinnä syömisestä ja liikkumisesta – toki laihtumista on kommentoitu, mutta en ole varsinaisesti sitä keskustelua ryhtynyt käymään, saati että olisin puhunut kilomääristä. Kukaan ei tiedä, miten paljon painan tai miten paljon painoni on pudonnut. En ole kertonut painoani kenellekään. Tähän anonyymisti sen kirjoitin, en usko että minua tästä tunnistetaan. 😁
Saivarrellut olen vain tässä keskustelussa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihduttajilla on kyllä tosi iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, mutta suurin ongelmasi on ankea, lannistava lähipiiri.
Kuka tarvitsee vihollisia, kun on tuollaisia ystäviä? Välejä poikki vaan...
Tätä toitotetaan joka paikassa, ja minulle on näin myös päin naamaa useasti sanottu. Miten se riski käytännössä toteutuu? Sitenkö, että ihminen palaa vanhaan elämäntapaansa? Eivät kai ne kilotkaan tule takaisin, jos tehty elämänmuutos jää pysyväksi? Jos sanotaan, että laihduttajalla on iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, niin eikö se ole yhtä kuin laihduttajalla on iso riski palata vanhoihin elintapoihin vielä vuosienkin jälkeen, jolloin ne kilot tulevat takaisin?
Mutta entä jos ei halua palata vanhoihin elintapoihin, koska ne eivät enää yhtään houkuttele? Mikä riski silloin on?
Minua tässä hiukan häiritsee tuo sana laihduttaja, koska en pysty siihen samaistumaan, vaikka aloituksessakin sanoin, että paino on pudonnut ihan reilusti ja vaatekoko pienentynyt. Siitä huolimatta en koe, että olisin koskaan ollut laihduttaja. Olen tehnyt elämänmuutoksen, vaihtanut elämäntapani terveellisemmiksi, ja sen seurauksena on ollut muun muassa laihtuminen. Mutta laihduttaminen ei ole ollut minulle tavoite, terveempi elämä on. Siinä on hiuksenhieno ero: laihtuminen on minulla seuraus, ei syy ja ajuri.
Ap
Turhaa saivartelua semantiikasta. Ei ihme, että muut kuittailevat.
Tutkimuksia aiheesta on tehty: 97 % painoa pudottaneista lihoo kilot takaisin kolmen vuoden sisällä laihtumisesta. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että ihmiskeho pyrkii palaamaan siihen korkeampaan lähtöpainoon vielä pitkään painonpudotuksen jälkeenkin. Tämä nälkävelka on fysiologinen ilmiö, joka saa ihmisen syömään (taas) liikaa ja lopulta lihomaan. Lisäksi aineenvaihdunta ja hormonitoiminta muuttuvat painonpudotusprosessissa, mikä vaikuttaa painonhallintaan negatiivisesti.
Sivusta. Kiinnostaa kyllä mitä nämä tutkimukset oikein ovat. Onko ne tehty pikadieettaajille vai elämäntapamuutoksen tekijöille? Olen itse laihtunut ja kilot pysyivät poissa vuosia. Koronan alettua paino nousi kun arkiliikunta väheni olemattomiin, mutta pääsin jo niistäkin kiloista eroon ja vuoden jo ollut samassa painossa kuin ennen koronaa. Laihdutuksen alussa olen tiennyt näistä tilastoista ja että syömistä pitää ehkä vähentää pysyvästi. Nälkä ei kuitenkaan ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihduttajilla on kyllä tosi iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, mutta suurin ongelmasi on ankea, lannistava lähipiiri.
Kuka tarvitsee vihollisia, kun on tuollaisia ystäviä? Välejä poikki vaan...
Tätä toitotetaan joka paikassa, ja minulle on näin myös päin naamaa useasti sanottu. Miten se riski käytännössä toteutuu? Sitenkö, että ihminen palaa vanhaan elämäntapaansa? Eivät kai ne kilotkaan tule takaisin, jos tehty elämänmuutos jää pysyväksi? Jos sanotaan, että laihduttajalla on iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, niin eikö se ole yhtä kuin laihduttajalla on iso riski palata vanhoihin elintapoihin vielä vuosienkin jälkeen, jolloin ne kilot tulevat takaisin?
Mutta entä jos ei halua palata vanhoihin elintapoihin, koska ne eivät enää yhtään houkuttele? Mikä riski silloin on?
Minua tässä hiukan häiritsee tuo sana laihduttaja, koska en pysty siihen samaistumaan, vaikka aloituksessakin sanoin, että paino on pudonnut ihan reilusti ja vaatekoko pienentynyt. Siitä huolimatta en koe, että olisin koskaan ollut laihduttaja. Olen tehnyt elämänmuutoksen, vaihtanut elämäntapani terveellisemmiksi, ja sen seurauksena on ollut muun muassa laihtuminen. Mutta laihduttaminen ei ole ollut minulle tavoite, terveempi elämä on. Siinä on hiuksenhieno ero: laihtuminen on minulla seuraus, ei syy ja ajuri.
Ap
Turhaa saivartelua semantiikasta. Ei ihme, että muut kuittailevat.
Tutkimuksia aiheesta on tehty: 97 % painoa pudottaneista lihoo kilot takaisin kolmen vuoden sisällä laihtumisesta. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että ihmiskeho pyrkii palaamaan siihen korkeampaan lähtöpainoon vielä pitkään painonpudotuksen jälkeenkin. Tämä nälkävelka on fysiologinen ilmiö, joka saa ihmisen syömään (taas) liikaa ja lopulta lihomaan. Lisäksi aineenvaihdunta ja hormonitoiminta muuttuvat painonpudotusprosessissa, mikä vaikuttaa painonhallintaan negatiivisesti.
Sivusta. Kiinnostaa kyllä mitä nämä tutkimukset oikein ovat. Onko ne tehty pikadieettaajille vai elämäntapamuutoksen tekijöille? Olen itse laihtunut ja kilot pysyivät poissa vuosia. Koronan alettua paino nousi kun arkiliikunta väheni olemattomiin, mutta pääsin jo niistäkin kiloista eroon ja vuoden jo ollut samassa painossa kuin ennen koronaa. Laihdutuksen alussa olen tiennyt näistä tilastoista ja että syömistä pitää ehkä vähentää pysyvästi. Nälkä ei kuitenkaan ole ollut.
Lisäyksenä vielä: en ole mikään rautaisen itsekurin omaava ihminen. Yleensä jos koitan noudattaa tiettyä rutiinia repsahdan jossain vaiheessa. Minulla ei ole tietääkseni mitään ominaisuutta joka tekisi minusta hyvän laihduttajan. Ainut on se että laihdutustapana on ollut elämäntapamuutos ja että tajuan etten voi koskaan palata niihin tapoihin joilla olen lihonut.
Vain yksi sana selittää; kateus.
Onnea uudesta, paremmasta olosta!