Lue keskustelun säännöt.
Milloin voi alkaa uskoa elämänmuutoksen pysyvyyteen? Itse uskon, ympäristö ei. Takana kaksi vuotta.
ET
15.06.2022 |
Muutin elintapani terveellisemmiksi kaksi vuotta sitten: paljon lisää kasviksia, paljon lisää liikuntaa, vähemmän alkoholia, herkkuja ja punaista lihaa. Paino on pudonnut noin 25 kiloa.
Kuulen vain lyttäystä, että kyllä se paino sieltä takaisin kipuaa ja kohta saat ostaa taas niitä 44-koon vaatteita, nykyisten kymmenen numeroa pienempien tilalle. "Kyllä sinäkin kohta retkahdat", "Niitä uusia elintapoja pitäisi jaksaa noudattaa pitkään" jne., tällaisia minulle hoetaan.
Itsellä positiivinen fiilis, tämä "uusi" elämä on kivaa ja tykkään tästä, en halua palata vanhoihin tapoihin, ruokiin, en halua enää vähentää liikuntaa, kun lenkille lähtö on ilo eikä ikävä velvollisuus. En yhtään kaipaa sitä entistä takaisin.
Eikä haittaa, vaikka välillä kävisinkin vaikka pizzalla tai söisin oikein rasvaisen ja sokerisen munkin. Nautin niistä täysin siemauksin ja jatkan taas tätä terveellistä ja liikunnallista elämää. Joku munkkipossu ei terveyttäni horjauta.
Kuinka kauan minun täytyy kuunnella noita lannistavia kommentteja, ennen kuin muutkin alkavat uskoa, että tämä on nyt tässä, minä olen nyt tällainen, elän tähän tapaan enkä aio lihoa takaisin, kun en halua elää sillä tavalla, joka piti minut ylipainoisena? Miksi elämänmuutoksen tekijää yritetään nujertaa?
Kommentit (33)
Kuulostaa tosi hyvältä alulta. Mutta kaksi vuotta on vielä lyhyt aika. Kolmen vuoden kohdalla helpotuksesta huokaiseminen? Miksi pitäisi huokaista helpotuksesta? Pinnisteletkö koko ajan nyt? Jos tunnet, että tapasi toimivat, ne jatkuvat kyllä, JOS ympäristössä ei tapahdu oleellisia muutoksia. Varaudu kuitenkin siihen, että pitkänkin ajan kuluttua esim. henkilökohtaisen kriisin kohdatessasi takapakkia voi tulla.
Omalla kohallani olin pudottanut 30 kg kahden vuoden aikana ja oppinut hyötyliikkumaan ja harrastamaan muutenkin liikuntaa jne ja pitänyt painoa toiset kaksi vuotta ennen korona-aikaa. Kun tuli etätyöt ja liikunta jäi minimiin, ei tullut työmatkoja ja harrastukset suljettiin, lihoin puolessatoista vuodessa 20 kiloa takaisin. No, nyt olen taas samoissa tavoissa kuin edellisellä hyvällä kaudella, joten eiköhän tää tästä uudelleenkin onnistu.
Mutta siis aina joudut luultavasti olemaan tarkkana, jos olosuhteet muuttuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti painosi tietysti nousee.
Mutta itse kiinnitän tuossa kyllä huomion asiaan, joka muistuttaa itseäni parinkymmenen vuoden takaa. Olin itsekin lievästi ylipainoinen, ja laihduin alipainoiseksi. En siis normaaliin painoon, vaan alle terveellisen painon. Pysyin siinä kolme neljä vuotta, kunnes taas kun elämässä tuli vaikeampaa paino nousi takaisin lievään ylipainoon. Ongelma minun kohdallani on se, että en osaa elää normaalisti. Joko juoksen paljon, ja syön niukasti, tai sitten elämään ilmestyy makeita herkkuhetkiä. Perusruokavalio on sinänsä aina suht terveellinen.
Mutta sinunkin kohdallasi miettisin, miksi normaali paino on vaikea asia. Miksi hieman yli tai alle? Minä luulen, että meillä molemmilla on jonkinlainen syömishäiriö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihduttajilla on kyllä tosi iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, mutta suurin ongelmasi on ankea, lannistava lähipiiri.
Kuka tarvitsee vihollisia, kun on tuollaisia ystäviä? Välejä poikki vaan...
Tätä toitotetaan joka paikassa, ja minulle on näin myös päin naamaa useasti sanottu. Miten se riski käytännössä toteutuu? Sitenkö, että ihminen palaa vanhaan elämäntapaansa? Eivät kai ne kilotkaan tule takaisin, jos tehty elämänmuutos jää pysyväksi? Jos sanotaan, että laihduttajalla on iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, niin eikö se ole yhtä kuin laihduttajalla on iso riski palata vanhoihin elintapoihin vielä vuosienkin jälkeen, jolloin ne kilot tulevat takaisin?
Mutta entä jos ei halua palata vanhoihin elintapoihin, koska ne eivät enää yhtään houkuttele? Mikä riski silloin on?
Minua tässä hiukan häiritsee tuo sana laihduttaja, koska en pysty siihen samaistumaan, vaikka aloituksessakin sanoin, että paino on pudonnut ihan reilusti ja vaatekoko pienentynyt. Siitä huolimatta en koe, että olisin koskaan ollut laihduttaja. Olen tehnyt elämänmuutoksen, vaihtanut elämäntapani terveellisemmiksi, ja sen seurauksena on ollut muun muassa laihtuminen. Mutta laihduttaminen ei ole ollut minulle tavoite, terveempi elämä on. Siinä on hiuksenhieno ero: laihtuminen on minulla seuraus, ei syy ja ajuri.
Ap
Tässä kyllä osuit asian ytimeen; ei laihdutus vaan elämäntapojen muutos, pitemmällä aikavälillä totutettuna niin että keho ja mieli ehtii mukaan ja oppii ja tottuu uuteen.
Olet oivaltanut asian joka tuntuu niin monelle olevan mahdoton sisäistää. Kitukuurit ja ihmedieetit ja verenmaku suussa treeneihin raahautuminen ei todellakaan tuo mitään pysyvää muutosta. Kilot tulee takaisin ja usein tuplana. Mikähän siinä on että tätä ei tajuta?
Älä kuuntele mollaajia ja lannistajia, jatka sinä valitsemallasi tiellä ja nauti terveemmästä ja kevyemmästä elämästä!
Pysy pätöksessäsi. Älä anna tilaa nille ihmisille yhtään jotka todelisuudessa kadehtivat painosi putoamista. Kilot eivät tule takaiskun pistät ruokarytmiä koti ruokaa. Muistat kivenäisaineet laajentavat vatsalakua. Jätä pois kaikki missä sokeria.Luja pätös kuitenkin se.Sokeri koukku kun pahin. Semppiä sinulle. ps, lihava ystäväni esim. Helppoa kun kävelet et lihoa!Laittoi kuvia herkuista aina joissa kaloreita viikoksi kerralla.Kukkin päättä itse mitä suuhunsa lapaa.Onhan lihavia läkräeitä,eduskunta kansaedustajia. Opettajia,terveysalan ammattilaisia. Kunhan ihminen on tyytväinen oma keho on ok!Jättä lihavat vaan arvostelematta normi painoisia.Ei pitäisi olla vaikea?Suvaitkaa kaikkia ihmisiä ja kehoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihduttajilla on kyllä tosi iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, mutta suurin ongelmasi on ankea, lannistava lähipiiri.
Kuka tarvitsee vihollisia, kun on tuollaisia ystäviä? Välejä poikki vaan...
Tätä toitotetaan joka paikassa, ja minulle on näin myös päin naamaa useasti sanottu. Miten se riski käytännössä toteutuu? Sitenkö, että ihminen palaa vanhaan elämäntapaansa? Eivät kai ne kilotkaan tule takaisin, jos tehty elämänmuutos jää pysyväksi? Jos sanotaan, että laihduttajalla on iso riski lihoa kilot takaisin vielä vuosienkin jälkeen, niin eikö se ole yhtä kuin laihduttajalla on iso riski palata vanhoihin elintapoihin vielä vuosienkin jälkeen, jolloin ne kilot tulevat takaisin?
Mutta entä jos ei halua palata vanhoihin elintapoihin, koska ne eivät enää yhtään houkuttele? Mikä riski silloin on?
Minua tässä hiukan häiritsee tuo sana laihduttaja, koska en pysty siihen samaistumaan, vaikka aloituksessakin sanoin, että paino on pudonnut ihan reilusti ja vaatekoko pienentynyt. Siitä huolimatta en koe, että olisin koskaan ollut laihduttaja. Olen tehnyt elämänmuutoksen, vaihtanut elämäntapani terveellisemmiksi, ja sen seurauksena on ollut muun muassa laihtuminen. Mutta laihduttaminen ei ole ollut minulle tavoite, terveempi elämä on. Siinä on hiuksenhieno ero: laihtuminen on minulla seuraus, ei syy ja ajuri.
Ap
Laihduttaja on varmaan eri käsite kuin elintapamuuutaja.
Sinä olet sisäistänyt paluun omaan normaaliisi.
Wn kyllä ymmärrä, miksi jonkun ihmisen fyysiseen olemukseen kiinnitetään niin paljon huomiota ja sitä kommentoidaan.. mitä me muut ollaan toisia arvostelemaan.
Onko se joku top-puheenaihe?Joo kateus se juttu siellä taustalla varmaan on.
Ja voihan se on huonommuuden tunne, kun nyt sinä olet päässyt omaksi itseksesi. Ja varmaan se vie myös sinun huomiotasi muista asioista. Vai puhutko paljon tuosta elämäntaoamuutoksestasi? Saattaa kaveri jäädä sivuun?Voisitte tehdä yhdessä jotain. Ja voisit jutella, että se käytös loukkaa.
Jos se elintapasi on sinulle normaali, niin et siitä varmaan kailota. Teet vaan.Onnea valitsemallasi tiellä.
Olet hyvä ja just sopiva, joka tapauksessa, sellaisena kuin olet.
Kaverisikin on.Puhua voi koskettavista asioista.
Ei tämä ole mikään top-puheenaihe tai puheenaihe ylitse muiden, mutta tietysti tässä voi saada sellaisen käsityksen, kun tämän keskustelun juuri tästä aiheesta aloitin.
Sen verran tunnen piston kyllä, että olen ihan varmasti alkuvaiheessa syyllistynyt siihen, että olen hehkuttanut esimerkiksi liikkumistani, kun se on tullut puheeksi. Innostus on näkynyt minusta ulospäin. Siinä kohtaa pitää nyt varmaan katsoa peiliin vähän pidempään: ei saisi hehkua. Olen kyllä jo pitkään toppuutellut itseäni – ja todella, nyt asia on juuri niin kuin sanot: "Jos se elintapasi on sinulle normaali, niin et siitä varmaan kailota. Teet vaan." Tähän on siis tultu, mutta kommenttisi avasi silmiäni: olen aiemmin tosiaan saattanut olla liian innoissani. "Itku pitkästä ilosta" on ehkä ollut joidenkuiden ajatus. "Mitäs siinä intoilet." No, en intoilekaan enää, elän vain. Ehkä olen alkuun kuitenkin ihan itse aiheuttanut ainakin osan siitä lannistavasta suhtautumisesta, jota olen saanut osakseni.
– Kell' onni on, se onnen kätkeköön.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa saivartelua semantiikasta. Ei ihme, että muut kuittailevat.
Tähän vielä: en ole kenenkään kanssa puhellut laihduttamisesta tai painon pudottamisesta, en edes painon putoamisesta, josta tässä minulla on kyse, jos tosissaan lähdetään saivartelemaan. Muutos näkyy minussa, ja ihmisten kanssa puhutaan lähinnä syömisestä ja liikkumisesta – toki laihtumista on kommentoitu, mutta en ole varsinaisesti sitä keskustelua ryhtynyt käymään, saati että olisin puhunut kilomääristä. Kukaan ei tiedä, miten paljon painan tai miten paljon painoni on pudonnut. En ole kertonut painoani kenellekään. Tähän anonyymisti sen kirjoitin, en usko että minua tästä tunnistetaan. 😁
Saivarrellut olen vain tässä keskustelussa.
Ap
Eihän tuo todellakaan ole mitään saivartelua semantiikasta.
Ero lahduttamisen ja elämäntapamuutoksen tekemisen välillä on ihan todellinen, se on nimenomaan ero asenteessa millä hommaa tehdään.
Ja tämä asenne on nimenomaan se ratkaiseva tekijä, mikä erottaa onnistujat epäonnistujista eli jääkö muutos pysyväksi vai ei.
Älä ap välitä tuollaisista ankeuttajista, tsemppiä sinulle ja onneksi olkoon. Itse myös olen pudottanut pysyvästi painoa 40 kiloa elämäntapamuutoksen myötä, eli tiedän mistä puhun tässä.
Sulla ei ole kauhean hyviä ihmisiä lähipiirissä. Ehkä kannattaa harkita näidenkin vaihtoa, jos kannustus tuota luokkaa. Negattiviset ihmiset elämässä syövät kaiken ilon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Millloin voi alkaa uskoa elämänmuutoksen pysyvyyteen - itse uskon, ympäristö ei."
Pääasia että itse uskot, anna ympäristön uskoa mitä haluavat! Yritä kuitenkin välttää niitä jotka yrittävät sabtoida. Sinä itse olet oman elämäsi asiantuntija, ei kukaan muu!
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti painosi tietysti nousee.
Mutta itse kiinnitän tuossa kyllä huomion asiaan, joka muistuttaa itseäni parinkymmenen vuoden takaa. Olin itsekin lievästi ylipainoinen, ja laihduin alipainoiseksi. En siis normaaliin painoon, vaan alle terveellisen painon. Pysyin siinä kolme neljä vuotta, kunnes taas kun elämässä tuli vaikeampaa paino nousi takaisin lievään ylipainoon. Ongelma minun kohdallani on se, että en osaa elää normaalisti. Joko juoksen paljon, ja syön niukasti, tai sitten elämään ilmestyy makeita herkkuhetkiä. Perusruokavalio on sinänsä aina suht terveellinen.
Mutta sinunkin kohdallasi miettisin, miksi normaali paino on vaikea asia. Miksi hieman yli tai alle? Minä luulen, että meillä molemmilla on jonkinlainen syömishäiriö.
Minusta tuntuu, että tämä nykyinen elämä, syöminen terveellisesti ja erityisesti liikkuminen, ovat minulle jonkinlainen tukiranka. En ole enää ylipainoinen, mutta alipainon puolelle on kyllä vielä matkaa, eikä minulla ole mitään syytä pyrkiä alipainon puolelle, kun en tähän nykyiseenkään normaaliin painoon ole pyrkinyt. En syö niukasti ja herkuttelenkin silloin tällöin, syön myös sokeria eri muodoissaan (hedelmät, suklaa, jäätelö esimerkkeinä) ja käytän jopa alkoholiakin satunnaisesti. Joskus yksi oikein kylmä olut vain maistuu niin taivaallisen hyvältä!
En ole dieetillä, en kituuta enkä kärsi nälkää.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tosi hyvältä alulta. Mutta kaksi vuotta on vielä lyhyt aika. Kolmen vuoden kohdalla helpotuksesta huokaiseminen? Miksi pitäisi huokaista helpotuksesta? Pinnisteletkö koko ajan nyt? Jos tunnet, että tapasi toimivat, ne jatkuvat kyllä, JOS ympäristössä ei tapahdu oleellisia muutoksia. Varaudu kuitenkin siihen, että pitkänkin ajan kuluttua esim. henkilökohtaisen kriisin kohdatessasi takapakkia voi tulla.
Omalla kohallani olin pudottanut 30 kg kahden vuoden aikana ja oppinut hyötyliikkumaan ja harrastamaan muutenkin liikuntaa jne ja pitänyt painoa toiset kaksi vuotta ennen korona-aikaa. Kun tuli etätyöt ja liikunta jäi minimiin, ei tullut työmatkoja ja harrastukset suljettiin, lihoin puolessatoista vuodessa 20 kiloa takaisin. No, nyt olen taas samoissa tavoissa kuin edellisellä hyvällä kaudella, joten eiköhän tää tästä uudelleenkin onnistu.
Mutta siis aina joudut luultavasti olemaan tarkkana, jos olosuhteet muuttuvat.
Helpotuksesta huokaisemisen ajatus tulee niistä lannistavista kommenteista. 😔 En pinnistele nyt, mutta en elä tyhjiössä enkä ole niin itseriittoinen, etteivätkö toisten kommentit minuun vaikuttaisi. Tuntuu, että osalle ihmisistä pitäisi olla todistelemassa jotakin, vaikka tietenkään ei pitäisi niin olla. En vain ole tarpeeksi vahva ihminen, että voisin sanoa, ettei mikään minuun vaikuta. Siksi kai olenkin sen yhden ystävän kanssa jo vähemmän tekemisissä.
Juuri tuo ajatus, että joudut olemaan tarkkana, on se, joka saa pienen jännityksen: mitä jos ne muut ovatkin oikeassa ja minä ollut väärässä koko ajan?
Sen tiedostan, että kaksi vuotta ei vielä ole pitkä aika.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa saivartelua semantiikasta. Ei ihme, että muut kuittailevat.
Tähän vielä: en ole kenenkään kanssa puhellut laihduttamisesta tai painon pudottamisesta, en edes painon putoamisesta, josta tässä minulla on kyse, jos tosissaan lähdetään saivartelemaan. Muutos näkyy minussa, ja ihmisten kanssa puhutaan lähinnä syömisestä ja liikkumisesta – toki laihtumista on kommentoitu, mutta en ole varsinaisesti sitä keskustelua ryhtynyt käymään, saati että olisin puhunut kilomääristä. Kukaan ei tiedä, miten paljon painan tai miten paljon painoni on pudonnut. En ole kertonut painoani kenellekään. Tähän anonyymisti sen kirjoitin, en usko että minua tästä tunnistetaan. 😁
Saivarrellut olen vain tässä keskustelussa.
Ap
Eihän tuo todellakaan ole mitään saivartelua semantiikasta.
Ero lahduttamisen ja elämäntapamuutoksen tekemisen välillä on ihan todellinen, se on nimenomaan ero asenteessa millä hommaa tehdään.
Ja tämä asenne on nimenomaan se ratkaiseva tekijä, mikä erottaa onnistujat epäonnistujista eli jääkö muutos pysyväksi vai ei.
Älä ap välitä tuollaisista ankeuttajista, tsemppiä sinulle ja onneksi olkoon. Itse myös olen pudottanut pysyvästi painoa 40 kiloa elämäntapamuutoksen myötä, eli tiedän mistä puhun tässä.
Siis samaa mieltä, jos puhutaan vain laihduttajista niin siinä joukossa on paljon niitä, jotka pudottaa painoa tiukoilla ruokavalioilla ja kituuttamisella, semmoisilla keinoilla jotka eivät ole kestäviä. Jos tekee totaalisen elämäntaparemontin se on eri asia. Paino putoaa siinä sivussa, mutta jos lähtökohtana on oma hyvinvointi niin kyllähän siinä kestävämpiä tuloksia saa kuin veren maku suussa laihduttamalla.
Ap:lle tsemppiä ja mahtavaa että olet onnistunut. Jätä nuo negaajat omaan arvoonsa, nuo kommentit kertovat enemmän heistä kuin sinusta. Voi olla vaikea uskoa että joku voi onnistua, jos itseltä ei ole onnistunut. Tavallaan sama kuin tupakoinnin lopettaneelle kaverit oikein tyrkyttää tupakkaa tai absolutistille viinaa, jotenkin se toisen itsekuri korostaa sitä omaa heikkoutta ja käy itsetunnolle. Helpompi negata muita kuin yrittää muuttaa itseään.
Suomessa ei saa kertoa saavutuksistaan. Heti pitää ympäristön lytätä.
Ei tulisi mieleenkään kertoa parisuhteesta ("kohta se pettää kuitenkin!"), opiskeluista ("ai mitenkäs sinä sinne olet muka päässyt?"), palkankorotuksesta ("minun mies sai isomman korotuksen"), matkustelusta ("hyi kun siellä ranskassa on niitä rottia ja torakoita ja ranskalaiset ovat niin töykeitäkin") tai ylipäätään mistään. Ainoa puheenaihe saa olla se, että pitäis laihduttaa. Mutta auta armias jos muutat elämäntapojasi, ja laihdut, niin siitä ei saa puhua. Pitää vaan ruikuttaa ja valittaa että pitäis, mutta onnistua ei saa.
...no oikeasti en ole tekemisissä noiden katkerien ruikuttajien kanssa. En vaan jaksa. Keskityn mieluummin itseni kehittämiseen kun valittamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinhän se taitaa olla, että toisten saavutuksia vähätellään ja vahingoista ja epäonnistumisista iloitaan. Tässäkin keskustelussa näkyy joissain kommenteissa asenne odota vaan, kohta kuitenkin... Tällaisen kommentoinnin loppumista oikeassa elämässä toivoisin ja odotan, mutta ainakaan kaksi vuotta ei näköjään vielä riitä epäuskon hälventämiseen.
Jotkut tekevät töitä vetääkseen toista pinnan alle.
Kamalinta tuntuu joidenkuiden mielestä olevan se, kun olen erehtynyt sanomaan, että en ole nimenomaan yrittänyt laihduttaa vaan laihtuminen on tullut elämänmuutoksen seurauksena (ilmeisesti "ilmaiseksi" heidän mielestään, "kaupan päälle"). En edes lähde keskustelemaan aiheesta "laihduttaminen", koska se ei minua kiinnosta. Ulospäin painon putoaminen on kuitenkin se näkyvin osa elämänmuutosta, ja siihen muut tietysti sitten tarttuvat.
Ap
Laihduttaja on varmaan eri käsite kuin elintapamuuutaja.
Sinä olet sisäistänyt paluun omaan normaaliisi.
Wn kyllä ymmärrä, miksi jonkun ihmisen fyysiseen olemukseen kiinnitetään niin paljon huomiota ja sitä kommentoidaan.. mitä me muut ollaan toisia arvostelemaan.
Onko se joku top-puheenaihe?
Joo kateus se juttu siellä taustalla varmaan on.
Ja voihan se on huonommuuden tunne, kun nyt sinä olet päässyt omaksi itseksesi. Ja varmaan se vie myös sinun huomiotasi muista asioista. Vai puhutko paljon tuosta elämäntaoamuutoksestasi? Saattaa kaveri jäädä sivuun?
Voisitte tehdä yhdessä jotain. Ja voisit jutella, että se käytös loukkaa.
Jos se elintapasi on sinulle normaali, niin et siitä varmaan kailota. Teet vaan.
Onnea valitsemallasi tiellä.
Olet hyvä ja just sopiva, joka tapauksessa, sellaisena kuin olet.
Kaverisikin on.
Puhua voi koskettavista asioista.