Itkettää miten ihmiselämän 20 ensimmäistä vuotta on niin ratkaisevat koko elämän kannalta
Jos siinä ajassa ei ole saanut elämälle suuntaa tai on vanhemmat, jotka ei osaa auttaa ja ohjata, niin joutuu loppuelämäksi sellaiseen syvään kuiluun mistä ei vian pääse ylös ei millään.
Kommentit (61)
eli huumeita ja tatskoja kaikille?
Ei pidä paikkaansa ollenkaan. Solutkin uudistuu hirveää vauhtia. Olet jo viikossa kokonaan uusi ihminen. Ei pidä jämähtää mihinkään kurapolulle.
Vierailija kirjoitti:
eli huumeita ja tatskoja kaikille?
Ei vaan jos 20 vuoden jälkeen ei ole löytynyt suuntaa elämässä on sama kuin t* ppaisi itsensä.
Vierailija kirjoitti:
ajatelkaas naiset minkä yltiöpinnallistyperän himmelin olette luoneet jännisvaatimuksinenne. kaikki tatuoiduiksi narkeiksi ja ah kuinka on ihhanaaa!
Miksi tästäkin ketjusta piti vääntää jonku "kilttimiehen" ulinaketju
Vierailija kirjoitti:
ajatelkaas naiset minkä yltiöpinnallistyperän himmelin olette luoneet jännisvaatimuksinenne. kaikki tatuoiduiksi narkeiksi ja ah kuinka on ihhanaaa!
Tiedän kilttejä miehiä, joilla on naisia joista valita. Ei siihe tarvi olla mikään jännis. Tiedän muutaman sellaisen itseään todennäköisesti kilttinä pitäviä katkeria ja rumia äijiä enkä ihmettele ettei ole flaksi käynyt.
Mä olin 24v kun otin itseäni niskasta kiinni, selvitin mitä haluan ja hoidin homman. Nyt 10v myöhemmin mulla on asiat paremmin kuin hyvin.
Tätä edelsi vaikea lapsuus ja nuoruus ja keskivaikea masennys noin 10v ajan. Pari vuotta kävin terapiassa päälle 2kymppisenä.
Muutin vasta kotoa 21-vuotiaana eli siitä alkoi harjoittelu. Jossain 30-vuotiaana alkoi saada kiinni siitä, mitä elämä on ja vasta 45 jälkeen osaa tehdä ja suhtautua. Nyt mennään 54.
Lopettakaa synkistely ja pingottaminen.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin 24v kun otin itseäni niskasta kiinni, selvitin mitä haluan ja hoidin homman. Nyt 10v myöhemmin mulla on asiat paremmin kuin hyvin.
Tätä edelsi vaikea lapsuus ja nuoruus ja keskivaikea masennys noin 10v ajan. Pari vuotta kävin terapiassa päälle 2kymppisenä.
niin no olit kuitenkin vielä melkolailla 20v.
Höpsis. Silloin se todellinen elämä ja indentiteetin haku alkaa. Tuossa iässä on luonnollista hakea identiteettiä ja ns. valmis ihminen on vasta noin 45-vuotiaasta eteenpäin. On toki totta, että kasvuolot vaikuttaa siihen varhaiseen identiteetin rakentumiseen, ja jos perusta on haperolla pohjalla, on siinä parikymppisenä aika tosi hukassa.
Mutta allekirjoittaneella näin lähelle 3kymppistä saapuessa on alkanut hiljattain helpottaa ja selkiytymään se, että kuka tässä oikeastaan onkaan ja mitkä on ne ihan omat jutut mistä rakentaa sitä elämää. Voisi melkein ajatella, että näin on parempi. Siitäkin huolimatta, että melkoisia myllerryksiä on vuosiin mahtunut. Mutta hyvää on se, että taustalla ei oikeastaan vaikuta yhtään ne mahdollisesti kotoa lähteneet arvot, vaan voi rakentaa just sellaisen elämän jonka kokee itselle omaksi. Toki monia lukkoja on sieltä menneisyydestä jäänyt nyt myöhempää ikää varten auottavaksi, mutta aika auttaa. Itsevarmuuden opettelu ei tapahdu yhdessä yössä.
Tsemppiä. Kaikki hyvä on edessä! Ei auta kuin elää ja olla oman elämänsä rakentaja.
VaahtoVasara kirjoitti:
Muutin vasta kotoa 21-vuotiaana eli siitä alkoi harjoittelu. Jossain 30-vuotiaana alkoi saada kiinni siitä, mitä elämä on ja vasta 45 jälkeen osaa tehdä ja suhtautua. Nyt mennään 54.
Lopettakaa synkistely ja pingottaminen.
no mutta ympäröivä maailma ei ajattele noin.
Merta eii voi koskaan voittaa, pitää vaan keksiä keinot selviytyä siellä.
30v voi vielä aloittaa helposti alusta. 4-5v opiskelua, jos on 2. asteen tutkinto.
Vierailija kirjoitti:
Merta eii voi koskaan voittaa, pitää vaan keksiä keinot selviytyä siellä.
väsyttää uiminen pää juuri ja juuri veden pinnalla. Hukun kohta eikä mistää saa pelastusliivejä
Kyllä se melko totta on. Ja aaikka jotenkin rämpisi sieltä ylös ja hyvään asemaan, ei sisältä ole koskaan täysin kunnossa tai eheä. Turvallisella ja hyvällä lapsuudella on valtava merkitys. En jaksa sitä enää vähätellä, koska se on totta. Minä olen lapsena kaltoinkohdeltu 50-vuotias maisteri, jolla on hyvä työ, omistusasunto ja kaikin puolin kaikki kunnossa. Silti olen sisältä hauras enkä ole päässyt siitä tunteesta koskaan, en vaikka olen käynyt terapiat ja kaikki.
Olisiko jo aika ottaa ohjat omiin käsiin? Ei se elämän suunta mystisesti löydy, se etsitään ja otetaan suunta, ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
30v voi vielä aloittaa helposti alusta. 4-5v opiskelua, jos on 2. asteen tutkinto.
niin jos joku lähihoitaja on se tutkinto mitä haluaa
Sinulla ei ole mitään velvoitetta olla tänään sama ihminen kuin eilen.
No jos lapsena vaikka hyväksikäytetään, niin tietäähän sen kaikki että seksuaalisuuden kanssa on aikuisena ongelmia. Noin kärjistettynä esimerkkinä. Ja samalla tavalla jos perusturva laiminlyödään, on sen tunteen kanssa ongelmia aikuisenakin. Ihan sama vaikka ulkoisesti pärjäisi miten, koska jos se lapsen kehitys paskotaan niin sen jäljet kantaa hautaan saakka.
Ovet menee kiinni heti siitä noin 18v