Lue keskustelun säännöt.
Uusioperhe, aikuinen lapsi
14.06.2022 |
Miehelläni edellisestä liitosta kaksi aikuista lasta ja nyt meillä yksi alle kouluikäinen yhteinen. Miehen aikuiset lapset asuvat omillaan ja nuorempi suhtautuu normaalisti tilanteeseemme, käy luonamme ja haluaa viettää aikaa pikkusisaruksen kanssa. Tämä toinen lapsi(21 v) on alusta asti suhtautunut minuun ylimielisesti ja yrittänyt saada minun ulos isänsä elämästä. Hän on suoraan sanonut, että hänelle oli ok, kun tapailimme harvakseltaan, mutta kun tilanteemme muuttui vakavaksi(naimisiinmeno ja lapsi) hän ei enää hyväksy tilannetta. Isänsä on tehnyt selväksi lapselleen, että haluaa olla kanssani ja tämän nuoren aikuisen on nyt vaan hyväksyttävä uusi tilanne. Nyt tilanne on mennyt siihen pisteeseen, ettei tämä lapsi enää tule käymään luonamme. Hän ei suostu olemaan paikalla jos minä olen kotona. Isänsä tietysti kärsii kovasti, kun ei aikuista tytärtään näe, minä kärsin, kun koen tästä syyllisyyttä ja koko perhe kärsii kun ei voi viettää aikaa yhdessä. Minä näen tämän viimeisenä keinona hallita meitä ja kokeiluna, josko näin saisi minut häädettyä isänsä elämästä. Mikä avuksi? Onko ainut apu aika?
Kommentit (99)
Miksei isä voi nähdä tytärtään muualla?
Turhaan te hänen pillinsä mukaan yritätte tanssia. Antaa kiukutella vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän tämä väkisinkin vaikuttaa parisuhteeseen. Minua säälittää mieheni, joka ei tapaa lastaan ja toisaalta tunnen katkeruutta kaikesta siitä mitä olen joutunut kokemaan tämän keskenkasvuisen määräilijän toimesta. En pysty unohtamaan joitakin asioita mitä hän on tehnyt ja sanonut minulle ja meille, nämä asiat kummittelevat suhteessamme ja varsinkin minun mielessäni yllättävän paljon. Samoin säälittää pieni sisar joka ei saa tutustua isosiskonsa ja joka ihmettelee, miksi hänen vanhempi sisarensa suhtautuu niin oudosti äitiin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä väkisinkin vaikuttaa parisuhteeseen. Minua säälittää mieheni, joka ei tapaa lastaan ja toisaalta tunnen katkeruutta kaikesta siitä mitä olen joutunut kokemaan tämän keskenkasvuisen määräilijän toimesta. En pysty unohtamaan joitakin asioita mitä hän on tehnyt ja sanonut minulle ja meille, nämä asiat kummittelevat suhteessamme ja varsinkin minun mielessäni yllättävän paljon. Samoin säälittää pieni sisar joka ei saa tutustua isosiskonsa ja joka ihmettelee, miksi hänen vanhempi sisarensa suhtautuu niin oudosti äitiin.
Onko siinä rahan kanssa jotain tekemistä? Meillä on. T. Nro 1
Isänsä on puhuttava lapselleen. Aika tympeä lapsi kyllä. Minä ainakin halusin, että vanhempani ovat onnellisia uusien puolisoiden kanssa, kun he erosivat. Olin muistaakseni 19v silloin.
Noissa on aina iso riski, että kaikki ei mene niin hyvin, kun uusperhe perustetaan. Ja menee entistäkin huonommin, kun tehdään yhteisiä lapsia. Tytöt on vanhempiensa eron jälkeen usein mustasukkasempia isästään. Et pysty tekemään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä väkisinkin vaikuttaa parisuhteeseen. Minua säälittää mieheni, joka ei tapaa lastaan ja toisaalta tunnen katkeruutta kaikesta siitä mitä olen joutunut kokemaan tämän keskenkasvuisen määräilijän toimesta. En pysty unohtamaan joitakin asioita mitä hän on tehnyt ja sanonut minulle ja meille, nämä asiat kummittelevat suhteessamme ja varsinkin minun mielessäni yllättävän paljon. Samoin säälittää pieni sisar joka ei saa tutustua isosiskonsa ja joka ihmettelee, miksi hänen vanhempi sisarensa suhtautuu niin oudosti äitiin.
Kivat heille ja teille kaikille perinnönjakoon sit aikanaan!
Mun aikuiset lapset on jumissa velkaisen maatilan/hevostilan kanssa jonka ex-mies hankki uuden vaimonsa kanssa mutta meni ja kuoli. Lapset maksavat koko ajan kustannuksia ja nyt on menossa kolmas oikeuskäsittely tilan pakkomyynnistä ja kukaan tuosta porukasta ei puhu toisilleen. Herralle kiitos olen ulkona tilanteesta. Tapelkoot keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Miksei isä voi nähdä tytärtään muualla?
Turhaan te hänen pillinsä mukaan yritätte tanssia. Antaa kiukutella vain.
Näin. Sitä paitsi tytär on hyvin nuori, lähes teini vielä ja ei sellaisilla ole kovinkaan fiksuja ajatuksia ja tekoja välttämättä. Pappa voi siis treffata tytärtään muualla. Jos tytär haluaa pompottaa isukkiaan, niin eipä mieskään tunnu kovin fiksu olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen on vaan hyväksyttävä tilanne?
No hän ei sitä hyväksy syystä jonka vain hän tietää, ja teidän on nyt vaan hyväksyttävä tämä tilanne.
Tyttö ei jostain syystä siedä sinua ja se on hänen oikeus. Olette varmaan riskit tienneet aloittaessa vakavan suhteen. Hankala asia, mutta teidän täytyy hyväksyä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väkisin ei kannata yrittää. Hän on tehnyt ratkaisunsa, ja kenties joskus tulee järkiinsä. Oliko miehen ero jotenkin riitainen? Onko ex katkera? Jos on, niin hän saattaa olla moottorina katkeruudelle.
Ehdottaisin myös, että miehesi tapaa tytärtään jossain muualla, menisivät vaikka johonkin syömään tmv. Samalla he voisivat keskustella selväksi sen, onko aikuisella lapsella oikeutta yrittää päättää vanhempansa ihmissuhteista. Jos tytär on vähänkään järkevä, hän tajuaa kyllä, mutta jos hän on jo valmiiksi luonteeltaan vaikea, niin henkiseen kasvuun menee vielä hiukan aikaa. Elämänkokemuksen karttuessa, ja jos tulee puoliso ja perhe, niin voi mielipide muuttua.
Kannattaa olla kärsivällinen. Toinen siskoksista saattaa myöhemmin olla se, joka käskee siskonsa kasvaa aikuiseksi.
No, ystäväni isä lähti toisen naisen matkaan, kun ystäväni oli hieman alle 10-v. Mukana oli raaka pettäminen ja pitkään jatkunut salasuhde. Itse en antaisi tuollaista anteeksi myöskään. Ihan turha höpötellä keskenkasvuisuuksista ja kiukutteluista. Vastineena mulla olisi plakkarissa "kusipää satutit äitiä ja teit eettisesti kakkaisia tekoja".
No, toki vanhemmiten oppisin suhtautumaan, mutta eivät ne välit olisi kauniit ennen kuin "häpeä, kurjuus, väärät teot ja syyllisyys olisi tuotu huolella esiin (aidosti) ja pyydetty läpikotaisin anteeksi". Ei mitään "aikuiset eivät aina pysty... sössötystä". Polvilleen vaan ja silmä tiukasti siihen omaan kakkaan.
Onko siis kyse ollut rauhallisesta ja tasapainoisesta erosta, vai pettämisestä? Jos ei ollut kyse kenenkään lierosta narsistikäytöksestä (pettäminen, salasuhde), sitten asia on toki eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä ja lapsi tavatkoon muualla ja kiukutelkoon ihan vaan keskenään.
Minä katsoisin peiliin. Lapsi ei tunne olevansa tervetullut joukkoonne tai kuuluvansa uusioperheeseenne.
21-vuotias on ollut teini-iässä, kun uusi perhekuvio on rakennettu ja tiedetään yleisesti, että siinä vaiheessa huomiotta jättäminen etäännyttää perhesuhteista itsenäistymisen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, ystäväni isä lähti toisen naisen matkaan, kun ystäväni oli hieman alle 10-v. Mukana oli raaka pettäminen ja pitkään jatkunut salasuhde. Itse en antaisi tuollaista anteeksi myöskään. Ihan turha höpötellä keskenkasvuisuuksista ja kiukutteluista. Vastineena mulla olisi plakkarissa "kusipää satutit äitiä ja teit eettisesti kakkaisia tekoja".
No, toki vanhemmiten oppisin suhtautumaan, mutta eivät ne välit olisi kauniit ennen kuin "häpeä, kurjuus, väärät teot ja syyllisyys olisi tuotu huolella esiin (aidosti) ja pyydetty läpikotaisin anteeksi". Ei mitään "aikuiset eivät aina pysty... sössötystä". Polvilleen vaan ja silmä tiukasti siihen omaan kakkaan.
Onko siis kyse ollut rauhallisesta ja tasapainoisesta erosta, vai pettämisestä? Jos ei ollut kyse kenenkään lierosta narsistikäytöksestä (pettäminen, salasuhde), sitten asia on toki eri.
Kaikki ihmissuhteet on kahden kauppa, joissa tulisi aina miettiä pelkän yhden osapuolen syyttelyn sijaan olisikohan kummassakin vikaa. Hyvässä suhteessa ei ole kolmannen mentävää aukkoa. Lapsilla on varmasti kovin mustavalkoinen kuva omien vanhempiensa suhteesta asioiden ollessa hiukan monimutkaisempia kuin, että isä esim silkkaa pahuuttaan pettää sitä kilttiä äitiä.
Vierailija kirjoitti:
No, ystäväni isä lähti toisen naisen matkaan, kun ystäväni oli hieman alle 10-v. Mukana oli raaka pettäminen ja pitkään jatkunut salasuhde. Itse en antaisi tuollaista anteeksi myöskään. Ihan turha höpötellä keskenkasvuisuuksista ja kiukutteluista. Vastineena mulla olisi plakkarissa "kusipää satutit äitiä ja teit eettisesti kakkaisia tekoja".
No, toki vanhemmiten oppisin suhtautumaan, mutta eivät ne välit olisi kauniit ennen kuin "häpeä, kurjuus, väärät teot ja syyllisyys olisi tuotu huolella esiin (aidosti) ja pyydetty läpikotaisin anteeksi". Ei mitään "aikuiset eivät aina pysty... sössötystä". Polvilleen vaan ja silmä tiukasti siihen omaan kakkaan.
Onko siis kyse ollut rauhallisesta ja tasapainoisesta erosta, vai pettämisestä? Jos ei ollut kyse kenenkään lierosta narsistikäytöksestä (pettäminen, salasuhde), sitten asia on toki eri.
No jaa, kyllä tuo nyt varsinkin kuulostaa keskenkasvuiselta. Kuinka moni voi ihan aidosti sanoa tuntevansa omat vanhemmat niin hyvin, että tietäisivät heidän keskinäiset välinsä yhtä hyvin, kuin he itse? Lapsille ei aina kerrota koko totuutta eron syistä. Helpompi syyttää jättäjää pettämisestä ja katkeroitua, kuin nähdä omien tekojensa seuraukset. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö rumia eroja olisi. Mutta on niitäkin, jotka syyttävät pettämisestä, vaikka lähtijä olisi aloittanut uuden suhteen jopa vuosien päästä erosta. Siinä on suuri kiusaus manipuloida myös lapset uskomaan toisen vanhemman syyllisyyteen.
Kyllä. Vanhempansa voi puhua suoraan ja selittää mitä aikuisuus ja kypsyys tarkoittaa suhteessa muihin ja omassa käyttäytymisessä.
Minusta on törkeää että toiset puuttuu aikuisen, täysivaltaisen ihmisen elämään, oli lapsi tai ei.
Ihmissuhteissa on tilanteita, jolloin joku tekee ratkaisuja elämässä. Ne ei aina sovi läheisille ja näillä läheisillä on oikeus reagoida. Tyttö on vetäytynyt teidän elämästä. Ilmeisesti hän ei vain pysty oleen osana teidän perhe-elämää. Hänellä on siihen syynsä ja tuskin ihan kevyet syyt.
Isä kärsii ja sinä tunnet syyllisyyttä ja se on selvä. Tyttärellä on kuitenkin oikeus toimia kuten toimii.
Vähän tietoa tilanteestamme. Eli mies oli eronnut edellisestä avioliitosta, aikuisten lastensa äidistä 6 vuotta ennen tapaamistamme. En siis liittynyt millään lailla eroon ja heidän eronsa aikanaan oli toki ikävä ja elämää mullistava tapahtuma, mutta siihen ei minun tietojeni mukaan liittynyt senkummempia draamoja. Lapset olivat tuolloin teini ja esiteini ikäisiä ja ovat näköjään eron kokeneet hyvin ero tavoin. Vaikka tämä nuorempi on kuulemma aikanaan siihen reagoinut enemmän, on hän minut nyt täysin normaalisti ottanut vastaan. Ja tämä vanhempi lapsi taas on reagoinut ristiriitaisesti, ei ole aikanaan suostunut lähtemään lapsuudenkodistaan tai ole suostunut puhumaan erosta yms. Kuitenkin nyt aikuisena on sanonut, että oli hyvä asia, kun vanhemmat erosivat. Kuitenkin minä olen täysin punainen vaate. Aina kaikki muutokset on täysin ei ei.
Ja mitä tulee ulosjättämiseen perheessä. Olen tietysti jäävi asiasta sanomaan mitään, mutta mielestäni tein ja teimme kaikkemme ollaksemme yhtenäinen perhe. Alussa lapset oli mukana kaikessa, vaikka sitten 'pakotettiin' mukaan matkoille yms. Yritettiin varmistaa, ettei tule tunne, että jäävät ulkoouolisiksi. Varmistin myös, että touhuilevat keskenään isänsä kanssa kaikenlaista, enkä tuppautunut mukaan väkisin. Nyt on vaan itsellä tullut jonkinlainen raja vastaan. Tämä lapsi on jo aikuinen ihminen ja on koko ajan käyttäytynyt minua kohtaan ynseästi ja tehnyt selväksi, että olen vain vieras ja ohimenevä vaihe. Olen jotenkin niellyt kaiken ja myönnytellyt, että hänellä on varmasti vaikea vaihe. Nyt on vaan tullut mitta ihan täyteen ja tietysti tästäkin koen hirveää syyllisyyttä.
Miehen exä on tekemisissä yhteisten tuttujemme kanssa ja olen kuullut, että hän on arvostellut illanistujaisissa joskus minua ja suhdettamme. En tiedä miksi, koska suhteemme on täysin 'perinteinen' ja mennyt melko kaavan mukaan. En tiedä miksi hän tuntematta minua lainkaan vuosien jälkeen erosta, kokee tarvetta ja oikeudekseen kommentoida asioitamme, varsinkin kun olen käsittänyt heidän eronsa olleen aikanaan yhteinen tai jopa enemmän tämän naisen päätös. Ehkäpä myös tämän äidin asenne näkyy tässä aikuisessa lapsessa?
Onhan nämä uusio viritykset luonnottomia monessa suhteessa. Tilanne ihan teidän oma valinta, turha siitä lasta syyttää.
Eipä se aika aina auta. Mun biologinen aikuinen lapseni ei ole koskaan hyväksynut sitä, että menin uusiin naimisiin ja sain lapsen. Ei siinä oikein mitään voi tehdä.