Lue keskustelun säännöt.
Onko autisteilla yleisestikin vaikeuksia päästä asioista yli?
11.06.2022 |
Lienen hieman autisti ja tuntuu että vanhat jutut palaa jatkuvasti mieleen ja niitä on joku ihme pakko kelata ja kirota. Välillä tuntuu että tulen hulluksi. Kunpa ne saisi jotenkin vaan deletoitua mielestä.
Kommentit (36)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Minun työelämässä hyvin menestynyt DI-veljeni (Asperger) vihaa yhä koulukiusaajiaan niin paljon, että siinä ei ole mitään järkeä. Muistaa heidät jokaisen nimeltä, ja nauttii kaikesta pahasta joka heitä elämässä kohtaa avoimesti (sekä toivoo heille myös pahaa).
Mun mies on autisti ja juuri tuollainen. Kaikki on mustavalkoista, ihmiset on joko hyviä tai pahoja.
Tällä palstalla varmaan kilttejä ja jänniä.
Miten tuo eroaa epävakaasta? Niilläkin splittaamista
Vierailija kirjoitti:
On. Eikä se koske pelkästään traumaattisia asioita, vaan ihan mukaviakin.
Samoin siirtyminen tekemisestä toiseen.
Entä onkohan sellainen päämäärättömyyskin normaalia autisteilla? Ikäänkuin ei omaa elämänsuunnitelmaa tai haluja olisi ja jonkun pitäisi aina olla näyttämässä suuntaa, ettei vaan jää ajelehtimaan ja asioita kelailemaan.
Omalla kohdallani minun on hankala päästä yli omista virheistäni ja noloista tilanteista.
Juttelin vähän samansuuntaisesta aiheesta työkaverin kanssa, jolla on myös asperger (hän on mies, minä nainen) ja todettiin että me muistetaan kaikki ikävät tilanteet paremmin kuin ihmiset keskimäärin. Hän painotti omien mokien lisäksi tilanteita, joissa hänelle on tehty jotain, ja vakuutti että on asioita, joita hän ei ikinä anna anteeksi eikä edes halua antaa. En toki kysynyt mitä nämä asiat ovat, hän käy kuulemma terapiassa ja on toivottavasti pystynyt käsittelemään niitä joko siellä tai perheensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Eikä se koske pelkästään traumaattisia asioita, vaan ihan mukaviakin.
Samoin siirtyminen tekemisestä toiseen.
Entä onkohan sellainen päämäärättömyyskin normaalia autisteilla? Ikäänkuin ei omaa elämänsuunnitelmaa tai haluja olisi ja jonkun pitäisi aina olla näyttämässä suuntaa, ettei vaan jää ajelehtimaan ja asioita kelailemaan.
Nyt tuntuu, että analysoit omasta kuplastasi. Elämänsuunnitelmaa tai tavoitteita ei ole, koska ne ovat turhia ja tuuleen huutamista, (jokainen ne menettää), mutta vielä vähemmän haluan ketään ohjastamaan tai kertomaan mitä pitäisi olla/tehdä/elää. Siinä vaiheessa häivyn takuuvarmasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole diagnoosia, mutta piirteitä kyllä ja tunnistan hyvin tuon menneisiin takertumisen. Onneksi löysin täsmälääkkeen tuohon vaivaan (psilosybiini).
Taikasienet 😍
mistä löysit ja mihin vuodenaikaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Eikä se koske pelkästään traumaattisia asioita, vaan ihan mukaviakin.
Samoin siirtyminen tekemisestä toiseen.
Entä onkohan sellainen päämäärättömyyskin normaalia autisteilla? Ikäänkuin ei omaa elämänsuunnitelmaa tai haluja olisi ja jonkun pitäisi aina olla näyttämässä suuntaa, ettei vaan jää ajelehtimaan ja asioita kelailemaan.
Nyt tuntuu, että analysoit omasta kuplastasi. Elämänsuunnitelmaa tai tavoitteita ei ole, koska ne ovat turhia ja tuuleen huutamista, (jokainen ne menettää), mutta vielä vähemmän haluan ketään ohjastamaan tai kertomaan mitä pitäisi olla/tehdä/elää. Siinä vaiheessa häivyn takuuvarmasti.
Jos on kova halu tehdä asioita,mutta ei tiedä mitä, niin mitä siinä voi tehdä itse yksin oikein? Ja kyllähän siinä voi auttaa ammattilaiset,toivottavasti,ainakin jotain suuntaa antamalla ,neuvoja yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole diagnoosia, mutta piirteitä kyllä ja tunnistan hyvin tuon menneisiin takertumisen. Onneksi löysin täsmälääkkeen tuohon vaivaan (psilosybiini).
Taikasienet 😍
mistä löysit ja mihin vuodenaikaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On. Minun työelämässä hyvin menestynyt DI-veljeni (Asperger) vihaa yhä koulukiusaajiaan niin paljon, että siinä ei ole mitään järkeä. Muistaa heidät jokaisen nimeltä, ja nauttii kaikesta pahasta joka heitä elämässä kohtaa avoimesti (sekä toivoo heille myös pahaa).
Voimakaskaan koulukiusaajien vihaaminen vuosienkin jälkeen ei ole järjetöntä. On ihan ookoo iloita, jos heillä menee huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Minun työelämässä hyvin menestynyt DI-veljeni (Asperger) vihaa yhä koulukiusaajiaan niin paljon, että siinä ei ole mitään järkeä. Muistaa heidät jokaisen nimeltä, ja nauttii kaikesta pahasta joka heitä elämässä kohtaa avoimesti (sekä toivoo heille myös pahaa).
Voimakaskaan koulukiusaajien vihaaminen vuosienkin jälkeen ei ole järjetöntä. On ihan ookoo iloita, jos heillä menee huonosti.
Samaa mieltä. Noin ylipäätään kiusaajien vihaaminen ja heille kärsimyksen toivominen on _normaalia_. Anteeksianto on ihan täyttä scheissea ja lässytystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on kyllä vaikeuksia päästä asioista yli, enkä ole autisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Eikä se koske pelkästään traumaattisia asioita, vaan ihan mukaviakin.
Samoin siirtyminen tekemisestä toiseen.
Entä onkohan sellainen päämäärättömyyskin normaalia autisteilla? Ikäänkuin ei omaa elämänsuunnitelmaa tai haluja olisi ja jonkun pitäisi aina olla näyttämässä suuntaa, ettei vaan jää ajelehtimaan ja asioita kelailemaan.
Nyt tuntuu, että analysoit omasta kuplastasi. Elämänsuunnitelmaa tai tavoitteita ei ole, koska ne ovat turhia ja tuuleen huutamista, (jokainen ne menettää), mutta vielä vähemmän haluan ketään ohjastamaan tai kertomaan mitä pitäisi olla/tehdä/elää. Siinä vaiheessa häivyn takuuvarmasti.
Oishan se hyvä olla edes joku ammatti että saa rahaa elämiseen, edes sen verran suunnitelmaa jotenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani minun on hankala päästä yli omista virheistäni ja noloista tilanteista.
Juttelin vähän samansuuntaisesta aiheesta työkaverin kanssa, jolla on myös asperger (hän on mies, minä nainen) ja todettiin että me muistetaan kaikki ikävät tilanteet paremmin kuin ihmiset keskimäärin. Hän painotti omien mokien lisäksi tilanteita, joissa hänelle on tehty jotain, ja vakuutti että on asioita, joita hän ei ikinä anna anteeksi eikä edes halua antaa. En toki kysynyt mitä nämä asiat ovat, hän käy kuulemma terapiassa ja on toivottavasti pystynyt käsittelemään niitä joko siellä tai perheensä kanssa.
Mulla sama, muistan yhä typeriä lauseita ja noloja tekoja mitä olen tehnyt. En saa niitä pois mielestä. Ärsyttävää. Nämä jutut kuitenkin tapahtuneet vuosikymmeniä sitten.
N48
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Eikä se koske pelkästään traumaattisia asioita, vaan ihan mukaviakin.
Samoin siirtyminen tekemisestä toiseen.
Entä onkohan sellainen päämäärättömyyskin normaalia autisteilla? Ikäänkuin ei omaa elämänsuunnitelmaa tai haluja olisi ja jonkun pitäisi aina olla näyttämässä suuntaa, ettei vaan jää ajelehtimaan ja asioita kelailemaan.
Nyt tuntuu, että analysoit omasta kuplastasi. Elämänsuunnitelmaa tai tavoitteita ei ole, koska ne ovat turhia ja tuuleen huutamista, (jokainen ne menettää), mutta vielä vähemmän haluan ketään ohjastamaan tai kertomaan mitä pitäisi olla/tehdä/elää. Siinä vaiheessa häivyn takuuvarmasti.
Oishan se hyvä olla edes joku ammatti että saa rahaa elämiseen, edes sen verran suunnitelmaa jotenkin.
Ammatti ei takaa mitään. Minulla on kolme tutkinto, kaksi niistä korkeakoulututkintoa. Työkyky uupuu.
On. Eikä se koske pelkästään traumaattisia asioita, vaan ihan mukaviakin.
Samoin siirtyminen tekemisestä toiseen.