Kertoisitko poikaystävälle siitä, jos itsellä oli poikkeuksellisen kova kuri lapsena?

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 80-luvulla ja vanhemmat kuritti vitsalla ja remmillä. Eivät ylenpalttisesti, ja varoituksia tuli ennen selkäsaunaa. Aikuisena tajusin, että he toimivat väärin, mutta heillä ei ollut silloin taitoa muuhun. Ihmisinä he ovat kultaisia, rakastavat syvästi lapsiaan. Minulla on ollut käsittelemistä siinä kurituksessa, koska juuri minuun se vaikutti huonolla tavalla, sisaruksiini ei niinkään. (Olen käsitellyt asian.) En silti näe syytä mitenkään varjella vanhempiani olemalla kertomatta tästäkin puolesta elämässä mahdolliselle kumppanilleni. Suhteen muuttuessa vakavaksi kertoisin kyllä taustastani, koska se on vaikuttanut kasvuuni. Haluan myös olla avoin ja toivon sitä kumppaniltanikin. Hän saisi luoda omat suhteensa vanhempiini, ja tulisi siinä kyllä huomaamaan, että he yrittivät parhaansa ja luulivat fyysisen kurituksen olevan tarpeen. Se ei määritä heitä ihmisinä heidän loppuikäänsä. 

Saanko udella, että miten se sinuun vaikutti?

Minulla kasvoi jo hæpkarvat ala-asteen lopulla.

Vierailija kirjoitti:

Minulla kasvoi jo hæpkarvat ala-asteen lopulla.

Ja miten karvat liittyy tähän?

Onko sulla tullut tuosta kasvatustyylistä jotain traumoja? Jos jotenkin vaikuttaa suhun nykyhetkessä saat paniikkikohtauksia tms. niin sitten tottakai kannattaa kertoa. Jos tuolla ei ole mitään merkitystä elämässäsi enää tänäpäivänä vaan ruumiillinen kuritus oli sulle sama asia kuin nuhtelu nykylapselle niin ei ole mitään erityistä syytä miksi kertoa, mutta ei myöskään mitään syytä salata. Kerro jos se tuntuu luonnolliselta ja jos haluat.  

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut aviossa kohta 15 vuotta, mutta en todellakaan rasita puolisoa asioilla, joista on aikaa hyvinkin yli 30 vuotta. Lapsuudessani tapahtui kaikenlaista, käytiin joka kesä kahdesti Linnanmäellä - pitäisikö siitäkin mainita puolisolle, että meillä oli tämmöinen tapa? Ja kesällä ei käyty suihkussa, peseydyttiin saunassa ja uitiin järvessä - vaikuttaako tuo elämääni edelleen vai onko kyseessä pelkkä muisto?

Avoimuus ei ole minulle sitä, että kumppani on terapeutin sijainen.

Oliko Linnanmäellä käynti tai järvessä uiminen sinulle traumaattista vai miksi tarvitset terapeuttia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 80-luvulla ja vanhemmat kuritti vitsalla ja remmillä. Eivät ylenpalttisesti, ja varoituksia tuli ennen selkäsaunaa. Aikuisena tajusin, että he toimivat väärin, mutta heillä ei ollut silloin taitoa muuhun. Ihmisinä he ovat kultaisia, rakastavat syvästi lapsiaan. Minulla on ollut käsittelemistä siinä kurituksessa, koska juuri minuun se vaikutti huonolla tavalla, sisaruksiini ei niinkään. (Olen käsitellyt asian.) En silti näe syytä mitenkään varjella vanhempiani olemalla kertomatta tästäkin puolesta elämässä mahdolliselle kumppanilleni. Suhteen muuttuessa vakavaksi kertoisin kyllä taustastani, koska se on vaikuttanut kasvuuni. Haluan myös olla avoin ja toivon sitä kumppaniltanikin. Hän saisi luoda omat suhteensa vanhempiini, ja tulisi siinä kyllä huomaamaan, että he yrittivät parhaansa ja luulivat fyysisen kurituksen olevan tarpeen. Se ei määritä heitä ihmisinä heidän loppuikäänsä. 

Saanko udella, että miten se sinuun vaikutti?

Saat. Minusta tuli miellyttäjä ja suorittaja. Halusin olla paras kotonakin. Olin varpaillani, pelkäsin vanhempiani, vaikka toisaalta ymmärsin myös heidän rakkautensa. Murrosikä mulle tuli vasta yli 30-vuotiaana... olin erittäin kiltti ja tunnollinen teininä. Suorittamisesta ja liiasta kiltteydestä on ollut todella vaikea päästä eroon. Yhdessä vaiheessa pää hajosikin, olen tarvinnut ammattiapua. Nyt asiat ovat hyvin.

Vanhempani ovat tukeneet minua aikuisiällä kaikin tavoin, olen todella kiitollinen heille, olemme läheisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla tullut tuosta kasvatustyylistä jotain traumoja? Jos jotenkin vaikuttaa suhun nykyhetkessä saat paniikkikohtauksia tms. niin sitten tottakai kannattaa kertoa. Jos tuolla ei ole mitään merkitystä elämässäsi enää tänäpäivänä vaan ruumiillinen kuritus oli sulle sama asia kuin nuhtelu nykylapselle niin ei ole mitään erityistä syytä miksi kertoa, mutta ei myöskään mitään syytä salata. Kerro jos se tuntuu luonnolliselta ja jos haluat.  

En ainakaan tiedosta, että olisi mitään erityistä siitä johtuen.

Ja näille, jotka yrittävät liittää jotain seksuaalista tähän, niin en ole sellaista ollenkaan ajatellut, että mitenkään liittyisi sellaiseen. Ja itse kyllä olin ihan lapsi vielä ala-asteen lopussa.

Kyllä mä oon kertonu puolisolle vanhemmistani likaisetkin jutut. Tuskin se silti niistä mitään kummempaa ajattelee, eivät omansakaan täydellisiä olleet vaan vastaavia juttuja sieltäkin paljastui.

Ne eivät ole "vanhanaikaisia kasvatusmenetelmiä," vaan väkivaltaa. Olet traumatisoitunut ja hyvähän se on läheis(t)en se tietää. Myöhemmässä vaiheessa saattaa asia nousta mieleesi intensiivisemmin muutenkin.

Vanhempasi eivät tarvitse puolustajaa, he ovat aikuisia ihmisiä, jotka ovat tehneet omia ratkaisujaan. Et myöskään voi vaikuttaa siihen miten poikaystäväsi asioista ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 80-luvulla ja vanhemmat kuritti vitsalla ja remmillä. Eivät ylenpalttisesti, ja varoituksia tuli ennen selkäsaunaa. Aikuisena tajusin, että he toimivat väärin, mutta heillä ei ollut silloin taitoa muuhun. Ihmisinä he ovat kultaisia, rakastavat syvästi lapsiaan. Minulla on ollut käsittelemistä siinä kurituksessa, koska juuri minuun se vaikutti huonolla tavalla, sisaruksiini ei niinkään. (Olen käsitellyt asian.) En silti näe syytä mitenkään varjella vanhempiani olemalla kertomatta tästäkin puolesta elämässä mahdolliselle kumppanilleni. Suhteen muuttuessa vakavaksi kertoisin kyllä taustastani, koska se on vaikuttanut kasvuuni. Haluan myös olla avoin ja toivon sitä kumppaniltanikin. Hän saisi luoda omat suhteensa vanhempiini, ja tulisi siinä kyllä huomaamaan, että he yrittivät parhaansa ja luulivat fyysisen kurituksen olevan tarpeen. Se ei määritä heitä ihmisinä heidän loppuikäänsä. 

Saanko udella, että miten se sinuun vaikutti?

Saat. Minusta tuli miellyttäjä ja suorittaja. Halusin olla paras kotonakin. Olin varpaillani, pelkäsin vanhempiani, vaikka toisaalta ymmärsin myös heidän rakkautensa. Murrosikä mulle tuli vasta yli 30-vuotiaana... olin erittäin kiltti ja tunnollinen teininä. Suorittamisesta ja liiasta kiltteydestä on ollut todella vaikea päästä eroon. Yhdessä vaiheessa pää hajosikin, olen tarvinnut ammattiapua. Nyt asiat ovat hyvin.

Vanhempani ovat tukeneet minua aikuisiällä kaikin tavoin, olen todella kiitollinen heille, olemme läheisiä. 

Joo, aika tutulta kuulostaa. Mutta en muista, että olisin varsinaisesti pelännyt. Siis ei ollut sellaista, että pitää olla varpaillaan tai isä suuttuu ja lyö. Ei se ollut tuolla tavalla hetken mielijohteesta tullutta kurittamista. 

Vierailija kirjoitti:

Ne eivät ole "vanhanaikaisia kasvatusmenetelmiä," vaan väkivaltaa. Olet traumatisoitunut ja hyvähän se on läheis(t)en se tietää. Myöhemmässä vaiheessa saattaa asia nousta mieleesi intensiivisemmin muutenkin.

Vanhempasi eivät tarvitse puolustajaa, he ovat aikuisia ihmisiä, jotka ovat tehneet omia ratkaisujaan. Et myöskään voi vaikuttaa siihen miten poikaystäväsi asioista ajattelee.

Molempia. Ei tarvitse mennä montaa vuosikymmentä taaksepäin, niin remmin käyttö oli yleinen kasvatusmenetelmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 80-luvulla ja vanhemmat kuritti vitsalla ja remmillä. Eivät ylenpalttisesti, ja varoituksia tuli ennen selkäsaunaa. Aikuisena tajusin, että he toimivat väärin, mutta heillä ei ollut silloin taitoa muuhun. Ihmisinä he ovat kultaisia, rakastavat syvästi lapsiaan. Minulla on ollut käsittelemistä siinä kurituksessa, koska juuri minuun se vaikutti huonolla tavalla, sisaruksiini ei niinkään. (Olen käsitellyt asian.) En silti näe syytä mitenkään varjella vanhempiani olemalla kertomatta tästäkin puolesta elämässä mahdolliselle kumppanilleni. Suhteen muuttuessa vakavaksi kertoisin kyllä taustastani, koska se on vaikuttanut kasvuuni. Haluan myös olla avoin ja toivon sitä kumppaniltanikin. Hän saisi luoda omat suhteensa vanhempiini, ja tulisi siinä kyllä huomaamaan, että he yrittivät parhaansa ja luulivat fyysisen kurituksen olevan tarpeen. Se ei määritä heitä ihmisinä heidän loppuikäänsä. 

Saanko udella, että miten se sinuun vaikutti?

Saat. Minusta tuli miellyttäjä ja suorittaja. Halusin olla paras kotonakin. Olin varpaillani, pelkäsin vanhempiani, vaikka toisaalta ymmärsin myös heidän rakkautensa. Murrosikä mulle tuli vasta yli 30-vuotiaana... olin erittäin kiltti ja tunnollinen teininä. Suorittamisesta ja liiasta kiltteydestä on ollut todella vaikea päästä eroon. Yhdessä vaiheessa pää hajosikin, olen tarvinnut ammattiapua. Nyt asiat ovat hyvin.

Vanhempani ovat tukeneet minua aikuisiällä kaikin tavoin, olen todella kiitollinen heille, olemme läheisiä. 

Kuulostaa kyllä siltä, että olit kiltti jo alunperinkin, eli oliko kurituksesta edes mitään varsinaista vaikutusta?

Miten suuria tuhmuuksia ne oli, mistä muka piti remmiä antaa?

Minusta vaikuttaa siltä, että et ole valmis myöntämään kokonaisuudessaan sitä miten vanhempiesi väkivalta on vaikuttanut sinuun. Olet edelleen se lapsi joka yrittää saavuttaa vanhempien rakkauden alistumalla. Ja alistumisella tarkoitan tässä sitä, että mietit miltä vanhemmistasi tuntuu jos kerrot että he ovat olleet väkivaltaisia. Miksi mietit sitä? Sinun pitäisi miettiä sitä miltä sinusta tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Minusta vaikuttaa siltä, että et ole valmis myöntämään kokonaisuudessaan sitä miten vanhempiesi väkivalta on vaikuttanut sinuun. Olet edelleen se lapsi joka yrittää saavuttaa vanhempien rakkauden alistumalla. Ja alistumisella tarkoitan tässä sitä, että mietit miltä vanhemmistasi tuntuu jos kerrot että he ovat olleet väkivaltaisia. Miksi mietit sitä? Sinun pitäisi miettiä sitä miltä sinusta tuntuu.

Koska leimaaminen väkivaltaiseksi hulluksi on mielestäni liian kova tuomio, koska tiedän, että ei se ollut sellaista. Itse sanoisin, että kyseessä oli vähän liian kova kuri. Mutta pelkään juuri tätä reaktiota, jos kerron asiasta, että laitetaan kädet korville ja ruvetaan hokemaan, että väkivaltaisia hulluja, väkivaltaisia hulluja, eikä nähdä mitään muuta.

Ohis, mutta kova kuri ei tarkoita automaattisesti kurittamista. Minulla oli kova kuri, mutta koskaan ei kuritettu.

kertoisin

Voithan varovasti kysellä poikaystävältäsi hänen lapsuudestaan ja kasvatuksesta. En pitäisi lainkaan mahdottomana, että hänkin on saanut kuritusta ja voi kertoa siitä. Sitten asia on helppo kuitata omalta puolelta tyyliin "olen minäkin piiskaa saanut". Jos taas poikaystävällesi ruumiillinen kuritus on täysin outo käsite, en lähtisi asiaa avaamaan sen tarkemmin vaan voisin määritellä asian siten että " olen saanut hyvin tiukan kasvatuksen" , mutta en avaisi noita menetelmiä sen tarkemmin, jos hän ei asiasta kysy?

Vierailija kirjoitti:

Minulla kasvoi jo hæpkarvat ala-asteen lopulla.

Niin minullakin. En vain ymmärrä, miksi ei silti voisi saada ruumiillista kuritusta. Itse ainakin sain. Ei ne karvat siinä esteenä olleet.