Miten työtön voi selvitä tukirahoilla?
En pysty käsittämään miten osa ihmisistä selviää tässä yhteiskunnassa työttömänä tukien varassa useita kuukausia tai jopa vuosia putkeen. Tukirahat eivät riitä mitenkään elämiseen isoissa kaupungeissa tai niiden lähistöllä. Kuvittelin jotenkin että työttömyys ei olisi meidän yhteiskunnassa maailmanloppu, mutta siltä se nyt tuntuu kun itse putosin työttömäksi matalimmille tukirahoille.
Laskin juuri omia menojani ja totesin että vuokran ja muiden kuukausittaisten kiinteiden kulujen jälkeen asumistuesta ja peruspäivärahasta jää neljäksi viikoksi käytettäväksi ruokaan 62. Yhden päivän ruokakulut saavat olla max. 2,20! Miten sillä summalla pysyy elossa ja terveenä? Nyt on ideat vähissä.
Kommentit (132)
Vierailija kirjoitti:
Hyvin olen pärjännyt 12 vuotta. En tarvitse mitään statussymboleja elämääni, ihan tavalliset vaatteet ja ruoka riittää. En käy ulkomailla, sen sijaan laitan kesäisin vuokrarivitaloni etupihan kauniiksi. Käytän jopa netflixiä ja storyteliä! En edes halua asua missään ylikalliissa kaupungissa, tämä pieni kylä riittää minulle. En välitä oopperasta, teatterista, museoista ja muista vastaavista, joten miksi maksaa kaikesta ylihintaa?
Teilläpäin ei taida niitä työpaikkojakaan olla. Jossain pienessä kylässä on varmasti omat hyvät puolensa, kuten edulliset asumiskulut, mutta jos tarkoituksena on työllistyä se ei ole paras vaihtoehto. Kylissä ei julkiset kulje ja oma auto on liian kallis työttömälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä hieman reilu 550 toimeentulotukea sekä asumistuki hieman reilu 250 ja hyvin on riittänyt pakollisiin ja huveihin. En ole vuosiin hakenut toimeentulotukes
En ymmärrä tätä. Saat siis käyttöösi kuukaudessa 550 euroa. Maksat tästä kuitenkin vielä oman osuutesi vuokrasta, sähkö- ja vesilaskun, netti- ja puhelinliittymän, kotivakuutuksen, hygieniatuotteet, julkisen liikenteen lippuja/oman auton kuluja, erilaisia palvelumaksuja, kodin käyttötarvikkeita ja koko kuukauden ruoat. Ja aina välillä on pakko kuluttaa rahaa vaatteisiin ja kenkiin, elektroniikkaan, lääkärimaksuihin jne.
Miten olet saanut rahat riittämään kaikkeen pakolliseen ja vielä huveihinkin?
Jos on patjan alla säästöjä. Tiedän tapauksen joka myi kalliin asuntonsa ja meni halvempaan laittaen, siirtäen tai antoi rahan sille asunnon ostoa varten, en tiedä tasan tarkkaan mitenkä se keploteltiin sen luotettavan ihmisen nimiin ikään kuin mennen sille vuokralle ja yhteiskunta maksoi vuokran sille luotetulle joka antoi rahana sen takaisin sille tuki huijarille joka asui omassa asunnossaan todellisuudessa. Vanhemmat voivat tehdä toisenlaista keplottelua että ostavat asunnon ja lapsi on siinä vuokralla ja kun on yhteiskunnan vuokrilla ja asumis tuilla maksettu asunto niin lapsi saa sen itselleen.
Sitten velat jätetään maksamatta siirtäen omaisuus muille. Senkin olen nähnyt että perintökin voidaan laittaa muille tai olla nostamatta sitä ja sisar saa kaiken maksaen sitten pimeenä sen velalliselle niin ettei velkojat pääse siihen käsiksi. Rikkailla on vielä paremmat konstit mutta kyllä köyhemmätkin osaavat ja ottavat mallia rikkaista.
Kyllä tukirahoilla jotenkuten selviää ja pärjää. Itse olen pärjännyt jo 15 vuotta putkeen. Nyt tämä vuosi on ollut vaikeampi, kun kaikki on kallistunut niin paljon, että käyttöön jäävä raha on tällä hetkellä hyvin pieni. Ei tässä tietenkään mitään ruoan ja perustarvikkeiden lisäksi ostella, mutta kirpputorilta saa kaikenlaista ja jos vaikka jokin kodinkone hajoaa niin sitten säästetään puoli vuotta/vuosi ja ostetaan se halvin vanhan tilalle. Harrastuksina mulla on kävely ja kirjastossa käynti. Ne eivät paljoa maksa.
Vierailija kirjoitti:
Ei sen tarvitsekaan selvitä! Menköön töihin tai muuttakoon maasta. LOISET!
Mihin töihin?
Osta 62 eurolla alusvaatteita ja...
miksi työttömän pitäisi selvitä tukirahoilla vuosia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä maksan joka kuukausi veroja vähän yli 1400 e. Siitä pitää riittää niin tienpitoon, hallintoon, terveydenhoitoon, koulutukseen jne. kuin työttömillekin. Mielestäni aika rankkaa kuulua siihen yhteiskunnan osaan, jonka tehtäväksi jää kustantaa se, että sinulla on kaikkea tarvittavaa ja vähän enemmän.
Kansantalous ei toimi noin. Ja jos työläisyys katkeroittaa, kukaan ei estä työttömäksi ryhtymistä. Kymmenen ihmistä jonottaa paikallesi.
Luultavasti yli kymmenen.
Pitää ensin juoda känniiin että voi selvitä eli logiikka on tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä hieman reilu 550 toimeentulotukea sekä asumistuki hieman reilu 250 ja hyvin on riittänyt pakollisiin ja huveihin. En ole vuosiin hakenut toimeentulotukes
En ymmärrä tätä. Saat siis käyttöösi kuukaudessa 550 euroa. Maksat tästä kuitenkin vielä oman osuutesi vuokrasta, sähkö- ja vesilaskun, netti- ja puhelinliittymän, kotivakuutuksen, hygieniatuotteet, julkisen liikenteen lippuja/oman auton kuluja, erilaisia palvelumaksuja, kodin käyttötarvikkeita ja koko kuukauden ruoat. Ja aina välillä on pakko kuluttaa rahaa vaatteisiin ja kenkiin, elektroniikkaan, lääkärimaksuihin jne.
Miten olet saanut rahat riittämään kaikkeen pakolliseen ja vielä huveihinkin?
Varmaan tosi halpa kämppä
Keräämällä talvella pulloja ja lisäksi kesällä marjoja, sieniä sekä kedon kukkasia. Useimpien niistä myynti on kaikki verovapaata tuloa. Ahkera kerääjä saa kesän marjoilla useiden tuhansien, jopa kymppitonnien vuositulot! Erään täkäläisen ukon sanotaan keränneen pulloilla kaksi omakotitaloa omistukseensa, mutta hän ei itse ryypännytkään.
Samaa luokkaa ne pienimmät eläkkeet ja toimeentulotuetkin on.
Opiskelijat taas saa paljon vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Keräämällä talvella pulloja ja lisäksi kesällä marjoja, sieniä sekä kedon kukkasia. Useimpien niistä myynti on kaikki verovapaata tuloa. Ahkera kerääjä saa kesän marjoilla useiden tuhansien, jopa kymppitonnien vuositulot! Erään täkäläisen ukon sanotaan keränneen pulloilla kaksi omakotitaloa omistukseensa, mutta hän ei itse ryypännytkään.
Onnittelut päivän hölmöimmästä kommentista.
Jos ajattelee että oliisi työkalut niin kouluttaisi vaikka muutaman työkyvyttömyyseläkeläisen hommiiin ja yrittäisi luoda tarinaa mikä kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos ajattelee että oliisi työkalut niin kouluttaisi vaikka muutaman työkyvyttömyyseläkeläisen hommiiin ja yrittäisi luoda tarinaa mikä kiinnostaa.
Se oliisi hyvä haaste. Vaikka koodaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sen tarvitsekaan selvitä! Menköön töihin tai muuttakoon maasta. LOISET!
Mihin töihin?
matalapalkkatöihin, niin kuin muutkin. ei kaikki voi olla pääjohtajia. jos haluat enemmän palkkaa kuin matalapalkkatöistä, kouluttaudu hoitajaksi. töitä riittää.
Fakta on, että töitä ei riitä kaikille, ei edes niitä matalapalkkaisia.
Joidenkin on siis oltava työttömänä.
Mistä niitä työpaikkoja saataisiin lisää? Trendihän on, että niiden määrää enemminkin vähennetään.
Mitä ovat ne "kiinteät kulut" ? Sähkö- ym asumiskulut huomioidaan välttämättöminä menoina, samoin terveydenhoitomenot. Niihin voi saada toimeentulotukea. Ovatko puhelin-, auto- ym. kulut liian suuret? Sitten niitä vaan pitää vähentää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä hieman reilu 550 toimeentulotukea sekä asumistuki hieman reilu 250 ja hyvin on riittänyt pakollisiin ja huveihin. En ole vuosiin hakenut toimeentulotukes
En ymmärrä tätä. Saat siis käyttöösi kuukaudessa 550 euroa. Maksat tästä kuitenkin vielä oman osuutesi vuokrasta, sähkö- ja vesilaskun, netti- ja puhelinliittymän, kotivakuutuksen, hygieniatuotteet, julkisen liikenteen lippuja/oman auton kuluja, erilaisia palvelumaksuja, kodin käyttötarvikkeita ja koko kuukauden ruoat. Ja aina välillä on pakko kuluttaa rahaa vaatteisiin ja kenkiin, elektroniikkaan, lääkärimaksuihin jne.
Miten olet saanut rahat riittämään kaikkeen pakolliseen ja vielä huveihinkin?
Varmaan tosi halpa kämppä
Tai sitten hän jätti mainitsematta, että asuintuki kattaa vuokran.
Minä tuen työttömänä mieheni työssäkäymistä ja hän maksaa veroja niin paljon kustantaakseni työttömyyskorvaukseni ihan varmasti. Minä teen kotona paljon töitä jotta hän voi tulla töistä kotiin vain 10-12h päivän jälkeen lepäämään eikä hänellä ole mitään pakko töitä kotona työpäivän jälkeen ja hän voi ottaa viikonloppu töitäkin jos työnantajalla on töitä. Ei hän muuten niissä töissä jaksaisikaan käydä jos kotona olisi toinen työmaa töiden jälkeen. Kokeiltiin sitä että minäkin kävin töissä eikä se toiminut. Meillä alkoi olla koko koti ja ympäristö hoitamattomana kun emme missään kerrostalossa elä vaan pitää itse hoitaa kodin lisäksi ympäristökin itse. Mun palkkani oli niin pieni että mies sanoi ettei ne työt kannata niin että jää työttömäksi. Minun ei tarvitse maksaa mitään asumiskuluja kun mieheni maksaa ne kaikki. Olemme eläneet yhdessä 36v ja lopetin työt n. 10v sitten ja nostelen työmarkkina tukea nykyisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sen tarvitsekaan selvitä! Menköön töihin tai muuttakoon maasta. LOISET!
Mihin töihin?
matalapalkkatöihin, niin kuin muutkin. ei kaikki voi olla pääjohtajia. jos haluat enemmän palkkaa kuin matalapalkkatöistä, kouluttaudu hoitajaksi. töitä riittää.
Fakta on, että töitä ei riitä kaikille, ei edes niitä matalapalkkaisia.
Joidenkin on siis oltava työttömänä.
Mistä niitä työpaikkoja saataisiin lisää? Trendihän on, että niiden määrää enemminkin vähennetään.
Sielllä on varmaan valmiit verkostot ulkomailla ja pirintövero. SIksi joudutaan myymäään yrityksiä.