Mistä voisin saada elämääni merkitystä, kun epäonnistuin perheen ja uran luomisessa?
En jaksa selittää tähän koko elämääni mutta tiivistettynä:
Mitä minusta piti tulla: menestynyt uranainen ja suurperheen äiti
(Hävettää edes sanoa vaikka tavoittelin tätä kunnianhimoisesti ja itseni uuvuttaen)
Mitä minusta sitten tuli: mielenterveyskuntoutuja, yliopisto dropout ilman lukion jälkeistä koulutusta ja työkokemusta, lapseton yksinäinen sinkku.
Olen nyt 34. Tiedän kyllä, että ihmeitä tapahtuu. Ehkä ehdin löytää vielä kumppanin tinderistä (ha ha ha) ja ehkä saan vielä joskus työkkärin työkokeilun kautta vakituisen hyllyttäjän paikan (aaahhah hah hahhah hah hah) vaikka se ei ole mikään menestyksekäs ura.
Mutta siltä varalta, että ihmeitä ei tapahdukaan, mistä muualta voisin löytää elämääni merkityksellisyyden tunnetta ja syyn elää? Ajattelin niin pitkään, että minusta olisi tullut ihminen, joka saa sen töistä ja perheestä.
Kommentit (5)
Jokaisessa päivässä on jotain merkityksellistä, kun ajattelet sen niin. Tässä meidän kulttuurissa on oletusarvona se, että kaikki "hankkivat" lapsia. Itse olen vela. Toinen oletusarvo on se, että kaikki opiskelevat ja tekevät työuran. Olen opiskellut paljon, mutta työuran tekeminen on takunnut, olen elänyt vuosikymmenet "pätkätyöhelvetissä". Elämäni on helpottunut, kun olen koettanut ajatella asioita tuon laatikon ulkopuolelta käsin, eli ei työelämä ja perhe-elämäkeskeisesti.
Sinä voit siis itse määrittää ne asiat, jotka ovat sinulle henk.koht. merkityksellisiä, et tarvitse siihen oikeastaan kenenkään mielipiteitä. Mutta jos haluat ihan vaan kuulla, niin itse olen liikkunut paljon, lukenut, katsonut elokuvia, tehnyt vapaaehtois-töitä, talkoita, tavannut ystäviä, opiskellut kieliä... aivan arkisia asioita. Matkustellut, marjastanut, sienestänyt, kerännyt villiyrttejä...
Ota ja repäise itsesi irti tavallisista ympyröistäsi. Lähde vaikka Lappiin töihin ensi talveksi, kiipeä tunturille ja ihaile revontulia. Ole paljon luonnossa. Ole avoin mieleltäsi. Tutustu retkeilyä ja luonnossa liikkumista harrastaviin miehiin, ehkä kiinnostuisit heistä?
"saamattomuus, laiskuus ja vitkastelu". Noilla "luonteenpiirtiellä" saattaa saada adhd-diagnoosin.
Olen myös ollut paljon pätkätöissä ja en voi puhua urasta, se on vain duunia. Ei sen näin pitänyt mennä mutta menipä kuitenkin. Miesmakuni on niin huono että olen bongannut vain pettäjiä. Iloa tuo kävely ulkona, elokuvat, hyvä ruoka, tanssiminen, flirttailu ja lukeminen. Liikkuminen tuottaa tutkitusti onnellisuushormoneja.
Mä olen jo 47 samanlainen. Miestä ei löytynyt koskaan, lapsia en saanut, työ on mutta en olekaan jaksanutkaan tehdä "uraa" vaan päinvastoin koko ajan ollut taistelua selvitä edes normaalina rivitekijänä kiitos omien luonteenpiirteiden kuten saamattomuus, laiskuus ja vitkastelu.
Aikanaan kärsin paljon juuri tuosta asiasta, mutta lopulta tajusin, ettei elämä oikeasti tarvi käsitteellistä merkitystä. Ei eläimilläkään sellaista ole, eikä ihminenkään sitä tarvi, ellei sitten itse ajattelullaan aseta onnellisuuden tai täyden elämän ehdoksi että elämällä on jok erityinen merkitys tai tarkoitus. Minulla ei ole, elämä vain on hetkestä hetkeen, ja nautin kun on nautittavaa, kärsin kun on kärsittävää, miettimättä merkityksiä. Pääosan ajasta olen hyvin onnellinen vaii olemisen tunteesta.