Tästä päivästä lähtien lopetan toisten ihmisten hyysäämisen

Mitä teet työksesi?

Sama juttu mulla ja  kukaan ei muistanut syntymäpäivääni . 

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu mulla ja  kukaan ei muistanut syntymäpäivääni . 

Miten olet lähtenyt selvittämään asiaa? Minä huomaan, että saatan vuosien saatossa tätä menoa vaikkapa katkeroitua, enkä halua olla mikään marttyyri. Ehkäisy on parempi kuin hoito. Ap

Lopeta tuollainen muiden hyysääminen. Et sinä oletusarvoisesti ole vastuussa muiden viihdyttämisestä tai viihtyvyydestä.

Tosin varaudu myös sitten etukäteen siihen, että jotkut ihmiset eivät todennäköisesti tule hyväksymään sitä, että roolitat itsesi uudestaan. Saatat saada siitä ilkeätä palautetta jopa, kun kehtaat alkaa ruveta muuttamaan pelin sääntöjä.

Jotkut taa hyväksyvät asian muitta mutkitta. Mutta sitten sinun pitääkin hyväksyä se, että asiat eivät mahdollisesti tule järjestettyä. Ja toki muutkin voivat herätä siinä vaiheessa kun huomaavat että asiat eivät enää sujukaan itsestään. Siinä vaiheessa on sinun mahdollisuutesi avautua siitä mikä sinua riepoo.

Keskity omaan elämääsi sitten ja tee oikeasti parannus asiaan ja ongelmaasi. Nyt vain sinulla on ongelma, ei kenellekään toisella tai oikeastaan muiden ongelmat ovat siis eri asioita kuin sinun.

Opettele samalla ajattelemaan, että esimerkiksi miehesi on aikuinen ihminen, samoin siskosi. Siskon lasten paha mieli on hyvä tunne oppia sietämään ja tehdä asioita niin, että sellainen ei tule tai jos tulee, niin siitä voi ottaa vastuuta..

Minä olen ihan terapiassa harjoitellut omien rajojen tunnistamista ja niistä kiinni pitämistä.

Olen sanonut EI ensimmäisiä kertoja elämässäni ja terapeutti on rohkaissut ja kannustanut siihen.

Ympäristön tyrmistys on ollut yllätys tavallaan. Kun ovat saaneet vuosikymmenet kävellä ylitseni ja yhtäkkiä ilmoitankin että ei onnistu, minulla on muita suunnitelmia, niin jankkauksen määrä on ollut yllätys. Monen on ollut vaikea hyväksyä, etten ole enää hyväksikäytettävissä.

Kuulostaa siltä, että otat vastuullesi toisten tunteet. Ihmisten miellyttämisestä ja rajattomuudesta voisit lukea. Esim. ne kaverit voivat olla ihan tyytyväisinä elämässä omaa elämäänsä eivätkä suremassa, kun kukaan ei muista ryhmäkeskustelussa. Jos jollain onkin yksinäinen olo, on sen ihmisen omalla vastuulla ottaa sitten yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihan terapiassa harjoitellut omien rajojen tunnistamista ja niistä kiinni pitämistä.

Olen sanonut EI ensimmäisiä kertoja elämässäni ja terapeutti on rohkaissut ja kannustanut siihen.

Ympäristön tyrmistys on ollut yllätys tavallaan. Kun ovat saaneet vuosikymmenet kävellä ylitseni ja yhtäkkiä ilmoitankin että ei onnistu, minulla on muita suunnitelmia, niin jankkauksen määrä on ollut yllätys. Monen on ollut vaikea hyväksyä, etten ole enää hyväksikäytettävissä.

Tätä minäkin pelkään. Valmiiksi tuntuu jo pahalta kun joutuu nielemään kaikki ne vastuullisuuden tunteet ja irrationaaliset pelot, mutta sitten vielä siihen päälle jonkun suora jankutus ja syyllistys. En tule taipumaan, sen tiedän, mutta helppoa se ei tule olemaan.

Tietenkin pelkään myös sitä, että kun en toimi enää viihdetoimistona ja sirkustirehtöörinä, ketään ei enää kiinnosta minun seurani. Totuus saattaa kirpaista. Ap

Oletko ajatellut, että jos sinä et saa mitään takaisin niin silloin ei sinunkaan panosta tarvita koska et ole muille kovin tärkeä? Olet vain jotain mitä tapahtuu halusivat sitä tai ei. Hyvä että lopetat hyysäämisen koska ei ole sinun tehtävä määritellä muiden ihmisten tärkeysjärjestyksiä.

Olen henkisen manipulaation kasvatti. Isäni on käyttänyt minua pikkulapsesta asti luottohenkilönä ja henkilökohtaisena likasankona. Pienenä lapsena olen lohduttanut itkevää isääni ja käsitellyt aikuisten ongelmia. Minä itse en saanut surra enkä itkeä koskaan vaan minut nähtiin ylimääräisenä vaivana tunteitteni ja tarpeitteni kanssa. Eli lapsuudestahan se on selvästi lähtöisin. Ap

Muistuta itseäsi, ettei ole vakavaa, jos perheenjäsenesi ei muista onnitella toista tai menee pitkään ettei kuulumisia kysellä. Edes se ei ole vakavaa jos joku pahoittaa mielensä moisesta. 

Sisareni on samanlainen kuin sinä. Nyt, kun hän ei enää jaksa toimia koordinaattorina ja aloitteentekijänä kaikessa, yhteiset tapaamiset ovat esimerkiksi meidän sisarusporukan ja serkusten kanssa vähentyneet, samoin spontaanit kylpyläreissut tai mökkiviikonloput, kun kukaan ei vertaile hintoja ja etsi kivaa paikkaa. Tästä ei ole seurannut mitään valitusta tms. Ihmiset ovat kai jotenkin luonteeltaan laiskoja järjestämään itse mitään ja lähtemään mihinkään, jos joku toinen ei tee aloitetta - ja olla möllöttävät sitten tyytyväisinä kotona. 

Kasvoimme alkoholistiperheessä ja minulla on taipumusta kontrollointiin. Muistuttelin ennen läheisiäni paljonkin eri asioista mutta olen tietoisesti pyrkinyt vähentämään sitä. Pysäytän itseni ja puhun itselleni järkeä, kun huomaan, että mieli tekisi puuttua johonkin asiaan. Tästä ei ole seurannut mitään merkittävää. 

Minä olen samanlainen, lapsuudenkodissa ei ollut tilaa lasten tunteille, aikuisten draamoille sen sijaan kyllä. Kasvoin siis äärimmäisen miellyttämisenhaluiseksi, tapaus kerrallaan on pitänyt laittaa rajat että ollakseni rakastettu minun ei tarvitse yksipuolisesti passata, mennä, muistaa. Pari ihmissuhdetta loppuikin tästä seuranneeseen riitaan.

Tärkeä on kuitenkin tasapaino, ettei mene toiseen ääripäähän eli liian itsekkääksi. Toisia voi huomioida myös ilman että se vie liikaa voimavaroja.

Olen päinvastainen nainen kuin sinä, kerron esimerkinluontoisesti pääni sisällöstä:

- maailma ei kaadu jos joku merkkipäivä unohtuu, jos se oli tärkeää, sitä voi paikata jälkikäteen

- maailma ei kaadu jos joku pahoittaa mielensä toimintasi vuoksi, oppivatpahan että sinä vain olet sellainen ihminen joka ei niin ajattele muita ja muiden viihtymistä eikä sinun varaasi siis kannata laskea, tämä on vain helpotus koska et (onneksi) ole se jolle ekana soitetaan kun tarvitaan emäntää = töitä ja vaivannäköä

Itse olen ottanut paljon esimerkkiä miehistä, heiltä ei edes odoteta mitään muistamisia ikinä mihinkään koska ei miehet tommosia ajattele. Päätin jo teininä että no ei minunkaan tarvitse. Kestän kyllä siitä seuraavan mainehaitan, koska sillä taas ei ole vaikutusta siihen miten suoriudun muuten elämässä.

Miehistä kannattaa ottaa mallia monessa muussakin mitä turhaan hössöttämiseen ja hyysäämiseen tulee. Olen soveltanut tätä mm lastenhoitoon ja on menty monena päivänä einesruoilla ja muutenkin sieltä missä aita on matalin. Elämä on mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen henkisen manipulaation kasvatti. Isäni on käyttänyt minua pikkulapsesta asti luottohenkilönä ja henkilökohtaisena likasankona. Pienenä lapsena olen lohduttanut itkevää isääni ja käsitellyt aikuisten ongelmia. Minä itse en saanut surra enkä itkeä koskaan vaan minut nähtiin ylimääräisenä vaivana tunteitteni ja tarpeitteni kanssa. Eli lapsuudestahan se on selvästi lähtöisin. Ap

Minulla sama! Tosin tunnemanipuloija ja luottolapsena pitäjä olikin äiti.

Se terapiassa käyvä ein sanomista opetteleva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu mulla ja  kukaan ei muistanut syntymäpäivääni . 

Miten olet lähtenyt selvittämään asiaa? Minä huomaan, että saatan vuosien saatossa tätä menoa vaikkapa katkeroitua, enkä halua olla mikään marttyyri. Ehkäisy on parempi kuin hoito. Ap

Mulla meni liian pitkään , masennuin ja katkeroidun ja jättäydyin pois kaikesta . En tiedä eikö musta kukaan vaan tykkää  joten välittäminen on siksi ollut yksipuolista . Tunnen itseni mitättömäksi .

Vierailija kirjoitti:

Olen henkisen manipulaation kasvatti. Isäni on käyttänyt minua pikkulapsesta asti luottohenkilönä ja henkilökohtaisena likasankona. Pienenä lapsena olen lohduttanut itkevää isääni ja käsitellyt aikuisten ongelmia. Minä itse en saanut surra enkä itkeä koskaan vaan minut nähtiin ylimääräisenä vaivana tunteitteni ja tarpeitteni kanssa. Eli lapsuudestahan se on selvästi lähtöisin. Ap

Ei ollut silloin sinun tehtävä hyysätä aikuisia eikä ole nyt. Ei kukaan sinunkaan tunteitasi mieti, ei tietenkään koska sellainen ei ole normaalia että ylettömästi miettii muiden tunteita ja omat ei merkitse mitään. Olet aikuinen nyt sille sisäiselle lapsellesi ja pidät vain siitä huolen kun kukaan ei näytä siitä välittävän nytkään, et edes sinä. Sinut on opetettu laiminlyömään itsesi. Sen pois oppiminen ei suju hetkessä, mutta joka hetki kun vahvistat tietoisuutta omasta itsestäsi ja rajoistasi tulet myös vastustuskykyisemmäksi vanhojen tottumusten suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen samanlainen, lapsuudenkodissa ei ollut tilaa lasten tunteille, aikuisten draamoille sen sijaan kyllä. Kasvoin siis äärimmäisen miellyttämisenhaluiseksi, tapaus kerrallaan on pitänyt laittaa rajat että ollakseni rakastettu minun ei tarvitse yksipuolisesti passata, mennä, muistaa. Pari ihmissuhdetta loppuikin tästä seuranneeseen riitaan.

Tärkeä on kuitenkin tasapaino, ettei mene toiseen ääripäähän eli liian itsekkääksi. Toisia voi huomioida myös ilman että se vie liikaa voimavaroja.

Itsekin haen tässä sopivaa tasapainoa, että minkä verran voin tehdä ilman että se kuormittaa tai harmittaa liikaa. Tarkkailen tekemisen motiiveja rehellisesti.

Isäni onkin jo minulle vihainen koska olen sanonut hänelle elämässä ensi kertaa vastaan. Hän ei pidä enää mitään yhteyttä. Ei mikään suuri menetys. Ap

Mun paras ystävä löytyi mua loppuaikoina yksipuolisesti likasankona ja tajusin lopettaa kun tuli jo itselle ongelmia sen elämän miettimisestä. Se voi olla myös oire läheisriippuvuudesta, jos hoitaa toisten asioita oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Tajusin myös että olin tavallaan maksanut siitä ystävyydestä niin että annoin hänen ongelmansa myrkyttää myös oman elämäni. Ei enää.

Mitä aihetta tässä lueskelen, niin näyttäisi olevan juurikin tuota miellyttämisen halua. Tarvetta ostaa lähipiirinsä rakkaus juuri kuten lapsuudessa on opetettu. Itsehän en ole tätä aiemmin ymmärtänyt ja olen kuvitellut, että kaikki ajattelevat näin, mutta eivät vain minun kohdallani. Että heillä on joitain parempia ihmisiä elämässään, joita he hyysäävät ja joiden tunteista kantavat vastuuta. Kaikki tämä on ollut täysin alitajuista ja nyt sanoiksi puettuna kuulostaa tietenkin suorastaan hölmöltä.

En ole se joka nousee sängystä ylös keskellä yötä kyyditsemään ketään, tai se joka valmistaa yksin jouluaterian koko suvulle. Eli en välttämättä tee valtavia fyysisiä uhrauksia. Olen vain toisten tunteista huolehtija ja vastuunkantaja (pienet lahjat, viestit, kivat yllätykset, pienet palvelukset, toisten puolesta muistamiset) enkä tajunnut, että tämäkin menee miellyttämisen halun lokeroon. Ap