Lue keskustelun säännöt.
Tästä päivästä lähtien lopetan toisten ihmisten hyysäämisen
07.06.2022 |
Olen aina ollut se joka on salaa muistuttanut veljeä äidin syntymäpäivästä, miestäni soittamaan vanhalle isälleen, järjestänyt yhteisiä illanviettoja kavereille yms. Ja se vie minulta hirveästi voimia. Jostain kumman syystä kuvittelen, että jos siskon perheelle ei ole mökille hankittu lahjoja lapsille ja viinipulloa aikuisille, kaikille tulee hirveän paha mieli ja se on minun vikani. Kaverisuhteet on sitä, että minä pidän yhteyttä yllä, järjestän jotain spesiaalia ja hoidan kaikki järjestelyt. Toisten ei tarvitse tehdä yhtään mitään, minä hoidan.
Aiemmin olen tehnyt näitä asioita automaattisesti, mutta viimeisten kuukausien aikaan olen tajunnut miten paljon se vie minulta voimia (ja olen alkanut harmistua kun itse en saa mitään tällaista takaisin) ja yritän nyt lopettaa. Se ei olekaan aivan niin helppoa! Taas huomasin, että kaveriporukan ryhmäkeskustelussa oli hiljaista niin laitoin sinne kyselyä kuulumisista ihan vain siksi, että kenelläkään ei tulisi paha mieli kun kavereita ei kiinnosta. Koska se olisi minun vikani kuitenkin.
Millähän nimellä tähän voisi lähteä googlaamaan tietoa?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan terapiassa harjoitellut omien rajojen tunnistamista ja niistä kiinni pitämistä.
Olen sanonut EI ensimmäisiä kertoja elämässäni ja terapeutti on rohkaissut ja kannustanut siihen.
Ympäristön tyrmistys on ollut yllätys tavallaan. Kun ovat saaneet vuosikymmenet kävellä ylitseni ja yhtäkkiä ilmoitankin että ei onnistu, minulla on muita suunnitelmia, niin jankkauksen määrä on ollut yllätys. Monen on ollut vaikea hyväksyä, etten ole enää hyväksikäytettävissä.Sama. Olen yhtäkkiä muuttunut ikäväksi ihmiseksi, kun en ole se ikuinen myötäilijä, joka pitää kohteliaasti mölyt mahassaan ja sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen sekä tasoittelee ja hyvittelee muiden puolesta sosiaalisia tilanteita, että kaikilla olisi vaan hyvä mieli koko ajan. Että nyt olen sitten "muuttunut niin kummalliseksi ikäväksi ihmiseksi".
Heh minua odottanee sama kohtalo.
Lisäksi, juuri mietin että kuinka monta kaveria minulla edes on, joiden ystävyys ei olisi yksipuolista. Olen itse opettanut heidät passiiviseksi ja sellaiseksi luultavasti jäävät. Yhdestä tulen kuulemaan luultavasti sitten kun hän tarvitsee remonttiapua tai työkaluja. Toisesta kuulen sitten kun hänen puolisonsa lähtee työmatkalle eikä paremmat kaverit ehdi tulla pitämään seuraa. Kolmannesta kuulen suunnilleen niihin aikoihin, kun hän tarvitsee seuraa tapahtumiin jonne muut ei lähde. Saapa nähdä. Luultavasti juhannus tulee oltua yksin kotona jos en järjestä mitään. Muussa tapauksessa järjestänevät pienillä porukoilla jotain keskenään, minuahan ei kutsuta sellaisiin. Ap
Täällä toinen jolla tämä kohtalo. Uudetvuodet, vaput, juhannukset vietettiin isolla kaveriporukalla johon liittyi miehet ja myöhemmin lapset. Hyvin usein minä kutsuin ja järjestin. Lopetin viitisen vuotta sitten, eikä sitten tullutkaan enää kutsua kenenkään muun luokse. Oli ja on edelleen jotenkin hyväksikäytetty olo. Ystävyys ei ollutkaan vastavuoroista. Jälkikäteen olen somesta huomannut, että viettävät näitä juhlia porukalla kyllä, mutta mua ei kukaan kutsunut. Välillä on todella surullinen ja yksinäinen, välillä tosi iloinen, että en ole noiden ihmisten kanssa tekemisissä, kun eivät aidosti minusta pitäneet. Ja monesti mietin sitäkin, että miksi ihmeessä tulivat ja olivat ystävällisiä ja puhuivat vuosien varrella myös paljon intiimejäkin asioita. Puitiin erot, keskenmenot, vanhempien kuolemat. En mistään arvannut, että eivät ilmeisesti kukaan oikein pitäneet minusta. Olisivat jääneet pois jos seura ei kiinnosta. Ei mun luokse ollut kenenkään pakko tulla.
Onneksi on pari lapsuudenystävää joiden kanssa jutella puhelimessa silloin tällöin. Puoliso ja lapset. Mutta olen silti yksinäinen. Siis todella yksinäinen välillä. Tapaan lapsen harrastusten kautta ja vanhempainyhdistyksessä paljonkin ihmisiä ja minua välillä kutsutaankin esim. kirjapiiriin yms., mutta menetin aikanaan uskoni siihen, että kelpaisin ystävänä. Kun kerran erehdyin noin pahasti aikanaan, en uskalla luottaa kenekään ystävällisiin eleisiin tai sanoihin, koska en ilmeisesti osaa yhtään lukea muita ihmisiä. Ja saadut haavat on niin syvät, etten ehkä kestäisi uusia hylkäyksiä.
Tää meni jo vähän ohi aiheen. Tuli vaan mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enimmäkseen taitaa tietoa olla englanniksi, mutta keho todellakin varastoi stressiä ja se voi myöhemmin elämässä ilmetä suolistossirauksina, syöpinä, sydän- ja verisuonitauteina. Ihminen on kokonaisuus eikä keho ja mieli ole mitenkään toisistaan erillään. Jännitysniska tai päänsärky taitaa olla tästä tavasta tunnetuimpia esimerkkejä kun keho varastoi stressiä. Mutta kun niitä pahoja oloja tulee, niin muistat että ne on tunteita mitkä nyt vihdoin annat itsesi tuntea ja huomaat sekä tiedostat ne. Kun ne aikoinaan sinuun säilöttiin niin sinä et saanut niitä tuntea, koska sinun tunteilla ei ollut väliä. Sinut oli opetettu olemaan huomioimatta tunteitasi ja vain miettimään muiden tunteita. Nyt sinä olet läsnä ja tunnet ne tunteet sieltä menneisyydestä joita et saanut kokea. Ne on kaikuja, sinulla on nyt ihan hyvin ja asiat hallinnassa. Voit vaikuttaa nyt tavoilla mihin lapsena et kyennyt.
Voin todella allekirjoittaa tuon ylläolevan. Silloin kuin itse sairastuin syöpään, mulle tuli varmuus siitä, että sairastuin nimenomaan siksi, että jouduin jo lapsena kantamaan mielettömiä perheeni tunnetaakkoja ilman, että mulla oli yhtään tilaa omille tunteille tai mitään tukea.
Mut pelasti psykologinen vyöhyketerapia, jossa kävin 5 vuotta. Siellä alkoivat purkautua vuosikausia piiloon painetut tunteet ja voimalla. Ja se oli rankka prosessi. Juuri nuo fyysiset oireet ovat merkki siitä, että alat vihdoin olla rehellinen ja uskallat tuntea niitä vuosikausia piiloon panemiasi tunteita.
Mä selvisin pitkälle levinneestä syövästä vastoin lääkärien ennustetta. Toki sain myös lääketieteellistä hoitoa, leikkauksen ja lääkkeitä, mutta kukaan lääkäri ei uskonut, että ne siinä vaiheessa enää auttaisivat. Nyt olen ollut oireettomana ja ilman lääkkeitä jo 14 vuotta. Jäljellä olevat pienet etäpesäkkeet eivät ole kasvaneet uudelleen vaikka jokainen lääkäri sanoi, että ne kasvavat ja tautia ei ole selätetty.
Olen satavarma, että se, että sain vuosikausia säilömäni pahan olon ulos kehosta psykologisen vyöhyketerapian keinoin, auttoi mut tervehtymään. Sen jälkeen mun intuitio on vahvistunut tosi paljon ja olen sisäistänyt, että minun tehtäväni ei ole kantaa muiden taakkoja oman hyvinvointini kustannuksella.
Se on totta, että tällä matkalla voit tulla huomaamaan, että muut reagoivat muuttuneeseen energiakenttääsi ja jotkut yrittävät painaa sut takaisin siihen entiseen rooliin, mutta kun itse olet alkanut oivaltaa mistä on kyse, et enää voi palata entiseen.
Vierailija kirjoitti:
Enimmäkseen taitaa tietoa olla englanniksi, mutta keho todellakin varastoi stressiä ja se voi myöhemmin elämässä ilmetä suolistossirauksina, syöpinä, sydän- ja verisuonitauteina. Ihminen on kokonaisuus eikä keho ja mieli ole mitenkään toisistaan erillään. Jännitysniska tai päänsärky taitaa olla tästä tavasta tunnetuimpia esimerkkejä kun keho varastoi stressiä. Mutta kun niitä pahoja oloja tulee, niin muistat että ne on tunteita mitkä nyt vihdoin annat itsesi tuntea ja huomaat sekä tiedostat ne. Kun ne aikoinaan sinuun säilöttiin niin sinä et saanut niitä tuntea, koska sinun tunteilla ei ollut väliä. Sinut oli opetettu olemaan huomioimatta tunteitasi ja vain miettimään muiden tunteita. Nyt sinä olet läsnä ja tunnet ne tunteet sieltä menneisyydestä joita et saanut kokea. Ne on kaikuja, sinulla on nyt ihan hyvin ja asiat hallinnassa. Voit vaikuttaa nyt tavoilla mihin lapsena et kyennyt.
Voin todella allekirjoittaa tuon ylläolevan. Silloin kuin itse sairastuin syöpään, mulle tuli varmuus siitä, että sairastuin nimenomaan siksi, että jouduin jo lapsena kantamaan mielettömiä perheeni tunnetaakkoja ilman, että mulla oli yhtään tilaa omille tunteille tai mitään tukea.
Mut pelasti psykologinen vyöhyketerapia, jossa kävin 5 vuotta. Siellä alkoivat purkautua vuosikausia piiloon painetut tunteet ja voimalla. Ja se oli rankka prosessi. Juuri nuo fyysiset oireet ovat merkki siitä, että alat vihdoin olla rehellinen ja uskallat tuntea niitä vuosikausia piiloon panemiasi tunteita.
Mä selvisin pitkälle levinneestä syövästä vastoin lääkärien ennustetta. Toki sain myös lääketieteellistä hoitoa, leikkauksen ja lääkkeitä, mutta kukaan lääkäri ei uskonut, että ne siinä vaiheessa enää auttaisivat. Nyt olen ollut oireettomana ja ilman lääkkeitä jo 14 vuotta. Jäljellä olevat pienet etäpesäkkeet eivät ole kasvaneet uudelleen vaikka jokainen lääkäri sanoi, että ne kasvavat ja tautia ei ole selätetty.
Olen satavarma, että se, että sain vuosikausia säilömäni pahan olon ulos kehosta psykologisen vyöhyketerapian keinoin, auttoi mut tervehtymään. Sen jälkeen mun intuitio on vahvistunut tosi paljon ja olen sisäistänyt, että minun tehtäväni ei ole kantaa muiden taakkoja oman hyvinvointini kustannuksella.
Se on totta, että tällä matkalla voit tulla huomaamaan, että muut reagoivat muuttuneeseen energiakenttääsi ja jotkut yrittävät painaa sut takaisin siihen entiseen rooliin, mutta kun itse olet alkanut oivaltaa mistä on kyse, et enää voi palata entiseen.
Upea tarina, lämpimät onnittelut matkastasi ja kaikkea hyvää tulevaan! Tässä olisi aineksia vaikka kirjaan. Ap
Nyt alkoi aaltoilla tuntemuksia taas uudelleen. Käsivarsia ja kasvoja polttaa ja pistelee, tuntuu kuin kehon lämpötila olisi koholla. Todella voimakas kokemus. Rinnassakin polttaa muttei purista. Näyttäisi tunnekartan mukaan olevan vihaa. Hassua, etten tunne olevani vihainen vaan aivan neutraali tai positiivinen. Ap
Onnea matkaan, ap! Tuo on täysin oikea päätös, etkä tule katumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt alkoi aaltoilla tuntemuksia taas uudelleen. Käsivarsia ja kasvoja polttaa ja pistelee, tuntuu kuin kehon lämpötila olisi koholla. Todella voimakas kokemus. Rinnassakin polttaa muttei purista. Näyttäisi tunnekartan mukaan olevan vihaa. Hassua, etten tunne olevani vihainen vaan aivan neutraali tai positiivinen. Ap
Hoidit muuten hienosti kieltäytymistilanteen. Tänne päin tekstistäsi ei välittynyt mitään sellaista, että viestisi olisi voinut tulkita niin kuin sen vastaanottaja tulkitsi. Hänellä on siis itsensä kanssa asioita kohdattavana, mutta ne ei ole sinun huolesi. Se on nyt hänellekin hyvä paikka kokea kasvua. Jos huolehdimme liikaa muiden tunteista voimme käytöksellämme estää heidänkin kehitystään. Jos tunnekartta näyttää vihaa niin olet vihainen. Ehkä olet yrittänyt peittää vihan tunteita positiivisuudella tai vain pyyhkinyt niiden yli? Kyllä se viha sieltä tulee, koska kehosi on jo vihainen. Muista kehua itseäsi. Positiivinen vahvistaminen toimii. Hyvin menee ja tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Nyt alkoi aaltoilla tuntemuksia taas uudelleen. Käsivarsia ja kasvoja polttaa ja pistelee, tuntuu kuin kehon lämpötila olisi koholla. Todella voimakas kokemus. Rinnassakin polttaa muttei purista. Näyttäisi tunnekartan mukaan olevan vihaa. Hassua, etten tunne olevani vihainen vaan aivan neutraali tai positiivinen. Ap
Mikä tunnekartta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt alkoi aaltoilla tuntemuksia taas uudelleen. Käsivarsia ja kasvoja polttaa ja pistelee, tuntuu kuin kehon lämpötila olisi koholla. Todella voimakas kokemus. Rinnassakin polttaa muttei purista. Näyttäisi tunnekartan mukaan olevan vihaa. Hassua, etten tunne olevani vihainen vaan aivan neutraali tai positiivinen. Ap
Mikä tunnekartta?
Joku vaan minkä googlasin. Sellainen kuva ihmiskehoista joka löytyy kun laittaa hakuun sanan tunnekartta.
Vierailija kirjoitti:
Se on totta, että tällä matkalla voit tulla huomaamaan, että muut reagoivat muuttuneeseen energiakenttääsi ja jotkut yrittävät painaa sut takaisin siihen entiseen rooliin, mutta kun itse olet alkanut oivaltaa mistä on kyse, et enää voi palata entiseen.
Mä olen tässä vaiheessa menossa, tavallaan vielä matkan alussa mutta tie on tällä kertaa oikea. Tilanteet, joissa mua yritetään painaa takaisin hyväksikäytettävän rooliin, laukaisevat nykyään voimakkaan, fyysisenkin reaktion. Luulen, että se voima on aggressio, joka on siis eteenpäin vievä elämänvietti, joka meiltä hyysääjiltä usein on lapsuudessa tukahdutettu. Aggressiohan ei ole ihmisten potkimista, vaan terve reaktio tilanteissa kun omaa hyvinvointia uhataan. Aggression herääminen on erittäin hyvä asia.
Mulle sälytettiin aiemmin ikäviä tehtäviä vapaa-ajalla, koska olen suostunut ennenkin tekemään tylsät askareet. Tällöin ilmapiiri pysyy hyvänä ja kenenkään ei tarvitse alkaa kiukutella, koska heidän pitäisi hoitaa epämukavalta tuntuvia asioita. "Minä hoidan ne kyllä mielelläni."
Nyt oli kyse sukumökin kevätsiivouksesta ikkunanpesuineen jne., jotta sisarukseni perheineen voivat aloittaa loman vieton siellä miellyttävästi. Olen ajanut 300 km perjantaina töiden jälkeen ja saapunut perille yöllä oman perheeni kanssa umpiväsyneenä. Lauantaina on sitten siivottu myyrän kakat, imuroitu, lakaistu ja pedattu, kun sisarukseni tulevat la-su yöksi niin on siistiä. Sisaruksilla ei ole edes pieniä lapsia niin kuin meillä. Mutta heidät täytyy pitää hyvällä tuulella, kumpikaan siskoni ei pidä siivoamisesta, niin äitini on saanut minut aina tekemään kevätsiivouksen. Aivan kuin minä pitäisin siitä. Mutta kun se hyvä tunnelma on edelleen minun vastuuni ja hartioillani.
Tänä keväänä "sovittiin" kahvipöydässä vanhemmillani, milloin menen siivoamaan. Olen koko talven ajan tutkiskellut itseäni ja lukenut terapeuttista kirjallisuutta. Istuin pöydässä kuten ennenkin, mutta kehoni alkoi yllättäen toimia. Mieli ei pysynyt lainkaan mukana, kun suuni aukesi ja kerroin etten ehdi. Kaikki olivat pöyristyneen näköisiä, mitä sulla nyt muka on. Seurasin itseäni jotenkin ulkopuolelta, miten ehdotin että hekin voisivat välillä siivota, ja että nykyinen ratkaisu on epäreilu, he asuvat mökkipaikkakunnalla ja minä 300 km päässä. Puheenvuoroni sekoitti pakan ihan kokonaan. Olin hikinen, punainen, tärisin ja mulle tuli rytmihäiriöitä mutta suu ei vaan mennyt kiinni. Tuntui, että kroppa piti mun puoliani ja mieli yritti pysyä perässä.
On totista totta, ettei kehon reaktioita ja mieltä voi erottaa toisistaan.
Tapahtuman jälkeen mulla oli syntymäpäivä. Kumpikaan siskoistani eikä äitini onnitelleet minua. Isältä tuli viesti ja lahja. Eli he ovat selvästi todella vihaisia minulle. Se ei kuitenkaan tunnu niin pahalta kuin luulin, ei toki mukavaltakaan. Jännä kesä edessä, jotenkin luotan siihen, että keho alkaa taas toimia kuten sen pitää ja tuottaa oikeita reaktioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt alkoi aaltoilla tuntemuksia taas uudelleen. Käsivarsia ja kasvoja polttaa ja pistelee, tuntuu kuin kehon lämpötila olisi koholla. Todella voimakas kokemus. Rinnassakin polttaa muttei purista. Näyttäisi tunnekartan mukaan olevan vihaa. Hassua, etten tunne olevani vihainen vaan aivan neutraali tai positiivinen. Ap
Hoidit muuten hienosti kieltäytymistilanteen. Tänne päin tekstistäsi ei välittynyt mitään sellaista, että viestisi olisi voinut tulkita niin kuin sen vastaanottaja tulkitsi. Hänellä on siis itsensä kanssa asioita kohdattavana, mutta ne ei ole sinun huolesi. Se on nyt hänellekin hyvä paikka kokea kasvua. Jos huolehdimme liikaa muiden tunteista voimme käytöksellämme estää heidänkin kehitystään. Jos tunnekartta näyttää vihaa niin olet vihainen. Ehkä olet yrittänyt peittää vihan tunteita positiivisuudella tai vain pyyhkinyt niiden yli? Kyllä se viha sieltä tulee, koska kehosi on jo vihainen. Muista kehua itseäsi. Positiivinen vahvistaminen toimii. Hyvin menee ja tsemppiä!
Kiitos
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on totta, että tällä matkalla voit tulla huomaamaan, että muut reagoivat muuttuneeseen energiakenttääsi ja jotkut yrittävät painaa sut takaisin siihen entiseen rooliin, mutta kun itse olet alkanut oivaltaa mistä on kyse, et enää voi palata entiseen.
Mä olen tässä vaiheessa menossa, tavallaan vielä matkan alussa mutta tie on tällä kertaa oikea. Tilanteet, joissa mua yritetään painaa takaisin hyväksikäytettävän rooliin, laukaisevat nykyään voimakkaan, fyysisenkin reaktion. Luulen, että se voima on aggressio, joka on siis eteenpäin vievä elämänvietti, joka meiltä hyysääjiltä usein on lapsuudessa tukahdutettu. Aggressiohan ei ole ihmisten potkimista, vaan terve reaktio tilanteissa kun omaa hyvinvointia uhataan. Aggression herääminen on erittäin hyvä asia.
Mulle sälytettiin aiemmin ikäviä tehtäviä vapaa-ajalla, koska olen suostunut ennenkin tekemään tylsät askareet. Tällöin ilmapiiri pysyy hyvänä ja kenenkään ei tarvitse alkaa kiukutella, koska heidän pitäisi hoitaa epämukavalta tuntuvia asioita. "Minä hoidan ne kyllä mielelläni."
Nyt oli kyse sukumökin kevätsiivouksesta ikkunanpesuineen jne., jotta sisarukseni perheineen voivat aloittaa loman vieton siellä miellyttävästi. Olen ajanut 300 km perjantaina töiden jälkeen ja saapunut perille yöllä oman perheeni kanssa umpiväsyneenä. Lauantaina on sitten siivottu myyrän kakat, imuroitu, lakaistu ja pedattu, kun sisarukseni tulevat la-su yöksi niin on siistiä. Sisaruksilla ei ole edes pieniä lapsia niin kuin meillä. Mutta heidät täytyy pitää hyvällä tuulella, kumpikaan siskoni ei pidä siivoamisesta, niin äitini on saanut minut aina tekemään kevätsiivouksen. Aivan kuin minä pitäisin siitä. Mutta kun se hyvä tunnelma on edelleen minun vastuuni ja hartioillani.
Tänä keväänä "sovittiin" kahvipöydässä vanhemmillani, milloin menen siivoamaan. Olen koko talven ajan tutkiskellut itseäni ja lukenut terapeuttista kirjallisuutta. Istuin pöydässä kuten ennenkin, mutta kehoni alkoi yllättäen toimia. Mieli ei pysynyt lainkaan mukana, kun suuni aukesi ja kerroin etten ehdi. Kaikki olivat pöyristyneen näköisiä, mitä sulla nyt muka on. Seurasin itseäni jotenkin ulkopuolelta, miten ehdotin että hekin voisivat välillä siivota, ja että nykyinen ratkaisu on epäreilu, he asuvat mökkipaikkakunnalla ja minä 300 km päässä. Puheenvuoroni sekoitti pakan ihan kokonaan. Olin hikinen, punainen, tärisin ja mulle tuli rytmihäiriöitä mutta suu ei vaan mennyt kiinni. Tuntui, että kroppa piti mun puoliani ja mieli yritti pysyä perässä.
On totista totta, ettei kehon reaktioita ja mieltä voi erottaa toisistaan.
Tapahtuman jälkeen mulla oli syntymäpäivä. Kumpikaan siskoistani eikä äitini onnitelleet minua. Isältä tuli viesti ja lahja. Eli he ovat selvästi todella vihaisia minulle. Se ei kuitenkaan tunnu niin pahalta kuin luulin, ei toki mukavaltakaan. Jännä kesä edessä, jotenkin luotan siihen, että keho alkaa taas toimia kuten sen pitää ja tuottaa oikeita reaktioita.
No, todellakin, tuohan on ihan selvää sun hyväksikäyttöä, johon sut on luultavasti ehdollistettu jo lapsena!
Miksi ihmeessä sun pitäisi ajaa 300 km siivoamaan mökkiä muita varten? Varsinkin kun muut asuvat lähempänä. Ja sun perheen reaktiot on aika paljonpuhuvia, kun nyt sinä et enää suostu entiseen rooliin.
Sisarussuhteissa voi muodostua ihan pimeä dynamiikka, johon usein vanhemmatkin ovat sokeutuneita. Omassa perheessäni oli ihan normaalia, että minut komennettiin poimimaan ilman eri korvausta ämpärikaupalla mansikoita puutarhastamme samaan aikaan kun isosiskoni sai rahaa vaateostoksiin, disko- ja festarireissuihin tekemättä mitään. Meillä oli lapsina ihan eri elintaso sisareni kanssa, eikä siinä vanhempien mielestä ollut mitään outoa.
Nyt on sun aika kasvaa aikuiseksi ja luopua roolista, joka uuvuttaa sut ja pahimmassa tapauksessa sairastuttaa. Mulla havahtuminen tapahtui vasta oman vakavan sairastumisen myötä.
Kiltit ja empaattiset lapset ovat erityisessa vaarassa joutua oman perheensä hyväksikäyttämäksi niin, että kukaan ei huomaa siinä mitään outoa. Sitten kun se kiltti uupuu, niin muut ovat ihan huuli pyöreänä tai jopa vihaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko yrittäneet jutella näissä tilanteissa siitä epätasapainosta joka asioissa on ollut?
Itse nimittäin yritin ja se oli oikeastaan aika rikkova kokemus. Mua ei tavallaan uskottu, käännettiin sanat toisinpäin, väitettiin, että valehtelen yms. Ja että itse olen halunnut hoitaa jne.
Sehän ei pidä paikkaansa. En ole halunnut nimenomaan puuhata ja huolehtia vaan olen halunnut muiden hyväksynnän ja sen saavuttamiseksi olen puuhannut. Mielestäni tässä on selkeä aste-ero, mutta läheisteni mielestä ei.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko yrittäneet jutella näissä tilanteissa siitä epätasapainosta joka asioissa on ollut?
En missään nimessä muille kuin puolisolle. Tämä on mielestäni niin henkilökohtainen ongelma, että sitä on mahdoton nähdä jos ei ole kokenut täysin samaa. Väärinkäsitysten ja loukkaantumisen vaara on ilmeinen. Puoliso kuuntelee ja yrittää ymmärtää. Hän haluaa aidosti hyvää ja on valmis auttamaan jos suinkaan voi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko yrittäneet jutella näissä tilanteissa siitä epätasapainosta joka asioissa on ollut?
Itse nimittäin yritin ja se oli oikeastaan aika rikkova kokemus. Mua ei tavallaan uskottu, käännettiin sanat toisinpäin, väitettiin, että valehtelen yms. Ja että itse olen halunnut hoitaa jne.
Sehän ei pidä paikkaansa. En ole halunnut nimenomaan puuhata ja huolehtia vaan olen halunnut muiden hyväksynnän ja sen saavuttamiseksi olen puuhannut. Mielestäni tässä on selkeä aste-ero, mutta läheisteni mielestä ei.
Jos vastapuoli on koko elämänsä manipuloinut sinua niin sellaisen kanssa ei tarvitse keskustella mistään. Sellainen on ammattilainen asioiden kääntämisessä ja vääristelyssä. Sinä tiedät mitä tunnet ja mitä sinulle on tehty ja sinun ei tarvitse altistaa itseäsi enemmälle aivopesulle. Se on myös rajojen laittoa kun kieltäytyy kommunikoimasta silloin kun toinen ei aidosti halua keskustella, vaan käyttää tilaisuuden manipulointiin ja omien etujensa ajamiseen sinun henkisen hyvinvoinnin kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko yrittäneet jutella näissä tilanteissa siitä epätasapainosta joka asioissa on ollut?
Itse nimittäin yritin ja se oli oikeastaan aika rikkova kokemus. Mua ei tavallaan uskottu, käännettiin sanat toisinpäin, väitettiin, että valehtelen yms. Ja että itse olen halunnut hoitaa jne.
Sehän ei pidä paikkaansa. En ole halunnut nimenomaan puuhata ja huolehtia vaan olen halunnut muiden hyväksynnän ja sen saavuttamiseksi olen puuhannut. Mielestäni tässä on selkeä aste-ero, mutta läheisteni mielestä ei.
Jos vastapuoli on koko elämänsä manipuloinut sinua niin sellaisen kanssa ei tarvitse keskustella mistään. Sellainen on ammattilainen asioiden kääntämisessä ja vääristelyssä. Sinä tiedät mitä tunnet ja mitä sinulle on tehty ja sinun ei tarvitse altistaa itseäsi enemmälle aivopesulle. Se on myös rajojen laittoa kun kieltäytyy kommunikoimasta silloin kun toinen ei aidosti halua keskustella, vaan käyttää tilaisuuden manipulointiin ja omien etujensa ajamiseen sinun henkisen hyvinvoinnin kustannuksella.
Huutelen sivusta, että samaa mieltä. Vastapuoli tuskin hyväksyy sinun tunteitasi ja näkemystäsi. Hän on toiminut mielestään oikein ja ongelma on vain ja ainoastaan sinun. Jos taustalla on häiriintynyttä ajattelua, sinua voi odottaa hyvinkin aggressiivinen vastaanotto. En suosittele altistamaan itseään sellaiselle tarpeettomasti.
Kuulumisia! Todella hyvin on lähtenyt prosessi käyntiin. Rinnassa oleva solmu on kadonnut ja loistaa poissaolollaan haasteellisimmissakin tilanteissa. Padottuja tunteita pirskahtelee vieläkin pintaan, mutta annan niiden tulla ja mennä omia menojaan. Olen esimerkiksi itkenyt spontaanisti, mikä oli hämmentävää, mutta puhdistavaa. Huomaan, että musiikki on loistava työväline tunnekanavan avaamiseen. Ap
Ap jatkaa: olen lisäksi opetellut olemaan hiljaa siinä kohtaa, kun etsitään vapaaehtoista (eli minua) tekemään jotain yhteisen asian eteen. Olen henkisesti valmistautunut lähtemään tilanteista, joissa minun täytyy ostaa hyväksyntä yksipuolisesti. Olen lisäksi ottanut etäisyyttä tiettyihin ihmisiin ja kertonut heille ystävällisesti, että pidän nyt jonkin aikaa hiljaisuutta.
Kiitos tosta vastauksesta. Tulen lukemaan sen vielä uudelleenkin. Ap