Lue keskustelun säännöt.
Jäin yh:ksi
04.06.2022 |
Tilanne on nyt se, että olen yksinhuoltaja. Mies on kuollut, eli jäin leskeksi.
Päivä kerrallaan elellään. Paperiasioita miljoona. On mulla kuitenkin sellainen olo, että tästä selvitään joskus. Joskus. Ei juuri nyt kuitenkaan vielä.
En jaksaisi hoitaa asioita. Olen ihan poikki. Paperiasiat, kotityöt, ruuanlaitot. Näistä helpoimmat ovat silti juuri ne tutut työt, kuten kaupassakäynti ja siivous, ne kun menevät samalla tavalla kuten ennen eikä tarvitse opetella uutta.
Muita? Vinkkejä, tsemppejä?
Kommentit (12)
Mulla on alakoululaiset lapset.
On mulla ystäviä ja sukulaisiakin. Kaikki vaan tuntuu vuoren korkuiselta. Kaikki pitää lopulta hoitaa yksin vaikka apua saisikin. Tiedän toki, että jos muutkin ovat selvinneet, selviän minäkin. Lopulta. Mutta ei helvetti, että potkii! Lapsille pitäis jaksaa järjestää kavereita jne. kesälomalle. Mitä iisiä voisi tehdä lasten kanssa ilman kavereita? Voi vähän maksaakin, se ei juuri nyt ole tärkeintä maailmassa, että ilmaista pitäis olla.. Toki nyt ehkä ihan jokaikinen päivä ei ole varaa syödä ulkona ja käydä päivittäin leffassa..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isovanhemmat? Jos sellaiset löytyy ja hyvät välit, kyläilisin siellä lasten kanssa. Uimarannat eväiden kanssa. Pyöräretket. Asioita jotka ei vaadi keneltäkään oikein mitään. Yhdessä olemista, mutta tilaa ajatuksille. En kauheasti yrittäisi järjestää mitään extrakivaa, lapset on menettäneet isän, ei heillä ole just nyt mitään superkivaa vaikka mitä tekisi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on alakoululaiset lapset.
On mulla ystäviä ja sukulaisiakin. Kaikki vaan tuntuu vuoren korkuiselta. Kaikki pitää lopulta hoitaa yksin vaikka apua saisikin. Tiedän toki, että jos muutkin ovat selvinneet, selviän minäkin. Lopulta. Mutta ei helvetti, että potkii! Lapsille pitäis jaksaa järjestää kavereita jne. kesälomalle. Mitä iisiä voisi tehdä lasten kanssa ilman kavereita? Voi vähän maksaakin, se ei juuri nyt ole tärkeintä maailmassa, että ilmaista pitäis olla.. Toki nyt ehkä ihan jokaikinen päivä ei ole varaa syödä ulkona ja käydä päivittäin leffassa..
ap
Sinuna ottaisin yhteyttä seurakunnan diakoniatoimistoon. Siellä pystytään auttamaan ihan kädestä pitäen paperitöissä ja järjestämään lapsille kesäohjelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmat? Jos sellaiset löytyy ja hyvät välit, kyläilisin siellä lasten kanssa. Uimarannat eväiden kanssa. Pyöräretket. Asioita jotka ei vaadi keneltäkään oikein mitään. Yhdessä olemista, mutta tilaa ajatuksille. En kauheasti yrittäisi järjestää mitään extrakivaa, lapset on menettäneet isän, ei heillä ole just nyt mitään superkivaa vaikka mitä tekisi.
On yhdet isovanhemmat. Ovat kyllä jo iäkkäitä hekin, mutta tyhjää parempi toki. Mun pitää myös töissä käydä kesällä ja lapsilla loma. Toki mulla sitten itsellänikin on oma loma, muttei kestä niin kauaa tietenkään kuin lasten kesäloma koulusta. Ehkä isovanhemmat huolehtivat ruuat lapsille ja ovat vähän seurana. Ei varsinaisesti mikään lasten unelmaloma sekään. Ei toki ole muutenkaan, mutta pitääkö kurjuus maksimoida? :) Kyllä he haluavat varmaan ihan oikeasti jotain muutakin kuin isovanhempien seuraa.
Ehdotuksia lisää? Mitä seurakunnalla voisi olla apua tilanteeseen? Lapset eivät mihin tahansa leireille suostu, etenkään jos eivät esim. tunne ketään, niin eivät kyllä suostu lähtemään.
ap
Otan osaa ap. Minkä ikäiset lapset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmat? Jos sellaiset löytyy ja hyvät välit, kyläilisin siellä lasten kanssa. Uimarannat eväiden kanssa. Pyöräretket. Asioita jotka ei vaadi keneltäkään oikein mitään. Yhdessä olemista, mutta tilaa ajatuksille. En kauheasti yrittäisi järjestää mitään extrakivaa, lapset on menettäneet isän, ei heillä ole just nyt mitään superkivaa vaikka mitä tekisi.
On yhdet isovanhemmat. Ovat kyllä jo iäkkäitä hekin, mutta tyhjää parempi toki. Mun pitää myös töissä käydä kesällä ja lapsilla loma. Toki mulla sitten itsellänikin on oma loma, muttei kestä niin kauaa tietenkään kuin lasten kesäloma koulusta. Ehkä isovanhemmat huolehtivat ruuat lapsille ja ovat vähän seurana. Ei varsinaisesti mikään lasten unelmaloma sekään. Ei toki ole muutenkaan, mutta pitääkö kurjuus maksimoida? :) Kyllä he haluavat varmaan ihan oikeasti jotain muutakin kuin isovanhempien seuraa.
Ehdotuksia lisää? Mitä seurakunnalla voisi olla apua tilanteeseen? Lapset eivät mihin tahansa leireille suostu, etenkään jos eivät esim. tunne ketään, niin eivät kyllä suostu lähtemään.
ap
Mun mielestä ei ole kurjuuden maksimointia se ettei yritä järjestää mitään erityisen kivaa kesänä jolloin lapset on juuri menettäneet isän. Itse olin ainakin niin lamaantunut ensimmäiset kuukaudet, että en olisi pystynyt pitämään hauskaa. Sen sijaan läheisyyttä, mahdollisuutta jutella, muistella ja olla yhdessä olisin kaivannut. Tehkää vaikka retkiä paikkoihin joissa olette käyneet aiemmin yhdessä koko perhe ja on ollut mukavaa.
Sinulle itsellesi ehdottaisin seurakunnan sururyhmää. Sekä onko paikkakunnallasi Nuoret lesket -ryhmää. Näistä saisit vertaistukea ja mm. vinkkejä arjen pyörittämiseen, lasten tukemiseen jne.
Leirejä on alakouluikäiselle mm. seurakunnalla ja urheiluseuroilla. Mutta ei tietenkään liikaa ohjattua toimintaa, mutta jotain heille itselle mieluista. Perheen kesälomareissu kotimaassa, esim. eläinpuistoon.
Isovanhemmista on varmasti apua, sekä mm. ruokailuissa että henkistä tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmat? Jos sellaiset löytyy ja hyvät välit, kyläilisin siellä lasten kanssa. Uimarannat eväiden kanssa. Pyöräretket. Asioita jotka ei vaadi keneltäkään oikein mitään. Yhdessä olemista, mutta tilaa ajatuksille. En kauheasti yrittäisi järjestää mitään extrakivaa, lapset on menettäneet isän, ei heillä ole just nyt mitään superkivaa vaikka mitä tekisi.
On yhdet isovanhemmat. Ovat kyllä jo iäkkäitä hekin, mutta tyhjää parempi toki. Mun pitää myös töissä käydä kesällä ja lapsilla loma. Toki mulla sitten itsellänikin on oma loma, muttei kestä niin kauaa tietenkään kuin lasten kesäloma koulusta. Ehkä isovanhemmat huolehtivat ruuat lapsille ja ovat vähän seurana. Ei varsinaisesti mikään lasten unelmaloma sekään. Ei toki ole muutenkaan, mutta pitääkö kurjuus maksimoida? :) Kyllä he haluavat varmaan ihan oikeasti jotain muutakin kuin isovanhempien seuraa.
Ehdotuksia lisää? Mitä seurakunnalla voisi olla apua tilanteeseen? Lapset eivät mihin tahansa leireille suostu, etenkään jos eivät esim. tunne ketään, niin eivät kyllä suostu lähtemään.
ap
Mun mielestä ei ole kurjuuden maksimointia se ettei yritä järjestää mitään erityisen kivaa kesänä jolloin lapset on juuri menettäneet isän. Itse olin ainakin niin lamaantunut ensimmäiset kuukaudet, että en olisi pystynyt pitämään hauskaa. Sen sijaan läheisyyttä, mahdollisuutta jutella, muistella ja olla yhdessä olisin kaivannut. Tehkää vaikka retkiä paikkoihin joissa olette käyneet aiemmin yhdessä koko perhe ja on ollut mukavaa.
TÄmä kuulostaa minustakin järkevältä. Toki puolison kuoleman jälkeen yhteisiin paikkoihin palaaminen on kamalaa ja raskasta, mutta silti todella tärkeää osa surutyötä. Samoin se, että toisia surevia perheenjäseniä ei ajeta kauas, vaikka se raskaalta tuntuukin.
Mutta tämä on tietysti vain oma kokemukseni leskeydestä ja jokaisella on oikeus surra niin kuin itselle parhaalta tuntuu
En usko aloituksesta yhtään sanaa.
Leskeksi jäänyt aikuinen nainen, ei tee tuollaisia aloituksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko aloituksesta yhtään sanaa.
Leskeksi jäänyt aikuinen nainen, ei tee tuollaisia aloituksia.
Ei tarvi uskoa. Ei oo uskomisesta nyt kyse.
Minkä ikäisiä lapsia? Vinkkinä että anna tilaa surulle, älä peitä sitä liikaa lapsilta. Menetin toisen vanhempani teininä ja jäljelle jäänyt vanhempi ei näyttänyt surua, mikä vain lisäsi omaa suruani. Voimia sinulle, toivottavasti sinulla on ystäviä tai sukulaisia joilta saat apua ja tukea.