Lue keskustelun säännöt.
Ei ylioppilasjuhlia yksinäisyyden takia
eristäytynyt
04.06.2022 |
Vieläkin harmittaa, vaikka valmistuin jo vuosia sitten. Oli tosi kamalaa, kun luokkakaverit sai ylioppilasjuhlat, ja itsellä ei ollut ketään, joka olisi järjestänyt tai tullut vieraaksi. Sama juttu rippikoulun ja konfirmaation kanssa.
Tällaisissa tilanteissa jotenkin korostui oma yksinäisyys ja se, miten ei ole oikein osana yhteisöä, vaikka välillä on ollutkin muutamia koulukavereita.
Ongelmaperheen vahinkolapsi, joka yritettiin vain kasvattaa nopeasti "pois tieltä". En saanut harrastaakaan mitään kodin ulkopuolella.
Itkettää, kun miettii, miten minusta ei oikeasti välitetä. Tai ehkä enemmän se, että ylipäätään munkaltaisen "pitää" olla olemassa.
Kohtalontovereita?
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
sun pitää itse juhlia itseäsi. opiskelu aikana olin yksinäinen kun muutin uuteen kaupunkiin jossa en tuntenut ketään. aloin käydä kahviloissa,taidenäyttelyissä ja jopa puistokonserteissa yksin.se oli ihan mukavaa. ehdotan että juhlistat itse saavutuksiasi esim, käymällä jossain kivassa paikassa.myöhemmin elämässä löytyi niitä kavereita ja ihmisuhteitakin. opiskelu on yksi paikka jossa mahdollisuus tavata uusia ihmisiä.kansanopiston harrastukset on edullisia, etsi jokin itseä kiinnostava kurssi.
Auttoi varmaan tosi paljon "käy kahvilassa ym. ohjeesi."
En itsekään psykologi ole, mutta en kuitenkaan ole niin yksinkertainen, että ratkaisu tähän ongelmaan olisi työväenopiston kurssit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun pitää opetella miten käyttäydytään kun ihmiset ottavat kontaktia kuten esim. tuo henkilö joka ystävällisesti kommentoi. Kun kiiruhdat alapeukuttamaan etkä kiitä etkä vastaa se kuvastaa haistakaa p***a-asennettasi. Ei tarvitse olla samaa mieltä, kyseessä on keskustelun avaus ja kontakti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sun pitää itse juhlia itseäsi. opiskelu aikana olin yksinäinen kun muutin uuteen kaupunkiin jossa en tuntenut ketään. aloin käydä kahviloissa,taidenäyttelyissä ja jopa puistokonserteissa yksin.se oli ihan mukavaa. ehdotan että juhlistat itse saavutuksiasi esim, käymällä jossain kivassa paikassa.myöhemmin elämässä löytyi niitä kavereita ja ihmisuhteitakin. opiskelu on yksi paikka jossa mahdollisuus tavata uusia ihmisiä.kansanopiston harrastukset on edullisia, etsi jokin itseä kiinnostava kurssi.
Auttoi varmaan tosi paljon "käy kahvilassa ym. ohjeesi."
En itsekään psykologi ole, mutta en kuitenkaan ole niin yksinkertainen, että ratkaisu tähän ongelmaan olisi työväenopiston kurssit
Kyllä sinä melko yksinkertainen saatat olla. Ap kertoi yksinäisyydestä ja tuen puutteesta. Mitä sinä oikein odotat, että joku kertoisi miten saa uudet vanhemmat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sun pitää itse juhlia itseäsi. opiskelu aikana olin yksinäinen kun muutin uuteen kaupunkiin jossa en tuntenut ketään. aloin käydä kahviloissa,taidenäyttelyissä ja jopa puistokonserteissa yksin.se oli ihan mukavaa. ehdotan että juhlistat itse saavutuksiasi esim, käymällä jossain kivassa paikassa.myöhemmin elämässä löytyi niitä kavereita ja ihmisuhteitakin. opiskelu on yksi paikka jossa mahdollisuus tavata uusia ihmisiä.kansanopiston harrastukset on edullisia, etsi jokin itseä kiinnostava kurssi.
Auttoi varmaan tosi paljon "käy kahvilassa ym. ohjeesi."
En itsekään psykologi ole, mutta en kuitenkaan ole niin yksinkertainen, että ratkaisu tähän ongelmaan olisi työväenopiston kurssit
On ihan normaalia että aikuinen järjestää itse juhlansa. Jotta saisi sitä ystäväpiiriä jota juhliin kutsutaan on aloitettava jostakin. Jotta ohje auttaisi, pitää ymmärtää mistä on kyse. Saattaa olla että sinä tai ap olette jääneet niin paljosta paitsi että perusasiat on jääneet hämäräksi.
Vierailija kirjoitti:
Tuu pois sieltä menneisyydestä.
Nykyisyys on aikalailla samanlainen. Ylioppilasjuhlat otin nyt esimerkiksi, kun ne on viimeisin sellainen "isompi" tapaus jossa tiivistyi mun merkityksettömyys ihmisille. Edelleen on jokunen kaveri siellä täällä, mutta ei oikeastaan tukiverkkoa.
Menneisyyden ajattelemisen lopettaminenkaan ei oikein auta, kun en ole koskaan käsitellyt traumoja. Nykyisin oon työkyvytön mm. traumaperäisen stressihäiriön takia.
Toki mulla on joskus kivaa yksin, vaikka ne kahvilat ja muut mistä joku täällä jo mainitsi. Mutta ei mikään oikein korvaa aitoa yhteisöä ja tukiverkkoa. Ihmisiä, joille merkitset jotain. Vaikka kuinka haluaa uskoa olevansa erakkoluonne, niin ihminen on sosiaalinen eläin, eikä selviä henkisesti terveenä eristäytyneenä.
Minä en ainakaan ole onnellinen yksin, ja se tieto, että minusta ei ole koskaan oikein välitetty, satuttaa. Myös uusien kavereiden saaminen ilman entisiä kavereita on tosi vaikeaa. Yleensä kun ihmisiin tutustutaan muiden ihmisten kautta. Jos on syntymästä asti ollut osa tätä 'verkostoa', niin ei välttämättä edes huomaa sen merkitystä.
Ongelma ei oo niinkään kavereiden puute, vaan verkoston puute.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rohkeutta toivon sulle. Se auttaa kun ajattelee ettei ole mitään menetettävää.
Aikoinaan ärsyynnyin, kun luin, että "jokainen vanhempi tekee parhaana omista lähtökohdistaan". Kesti suorastaan vuosia ymmärtää tämä "omista lähtökohdistaan". Sen jälkeen kun asia selvisi, pystyin ymmärtämään vanhempiani vaikkakaan en kaikkea anteeksi antamaankaan. Tunsin myös jonkinlaista hellyyttä heitä kohtaan kun aloin ymmärtämään asioita ja toivoin, että olisin ymmärtänyt asiat aikaisemmin. Jos tunnet kaunaa vanhempiasi kohtaan koita päästä siitä ja anna anteeksi sitten kuin voit. Tee tekoja jotka saavat sinut arvostamaan itseäsi. Siitä se sitten vähitellen lähtee ja hyvä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan ärsyynnyin, kun luin, että "jokainen vanhempi tekee parhaana omista lähtökohdistaan". Kesti suorastaan vuosia ymmärtää tämä "omista lähtökohdistaan". Sen jälkeen kun asia selvisi, pystyin ymmärtämään vanhempiani vaikkakaan en kaikkea anteeksi antamaankaan. Tunsin myös jonkinlaista hellyyttä heitä kohtaan kun aloin ymmärtämään asioita ja toivoin, että olisin ymmärtänyt asiat aikaisemmin. Jos tunnet kaunaa vanhempiasi kohtaan koita päästä siitä ja anna anteeksi sitten kuin voit. Tee tekoja jotka saavat sinut arvostamaan itseäsi. Siitä se sitten vähitellen lähtee ja hyvä tulee.
Toinen vanhemmistani on yksinkertaisesti paha ihminen ja psyykkisesti niin sairas tapaus, että tunnen lähinnä inhoa häntä kohtaan. En kanna kaunaa. Toinen taas yritti aidosti parhaansa, vaikkakin epäonnistui monessa asiassa.
Tiedostan kuitenkin, että täydellisessä maailmassa minua ei olisi olemassa. Nytkin lähinnä tuhlaan verorahoja ja kuormitan yhteiskuntaa traumaoireiluni takia.
Kiitos tsempeistä.
Kiitos mulle että yritin auttaa sua. Itsesääli taitaa olla sulle parempi keino.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos mulle että yritin auttaa sua. Itsesääli taitaa olla sulle parempi keino.
En tiedä kuka kommentoijista olet, mutta en hakenut täältä apua tai vinkkejä, vaan kohtalontovereita. Mulla on terveydenhuollossa ja muualla ammattilaisia, jotka auttavat parhaansa mukaan.
En koe tulevani ymmärretyksi ihmisten toimesta, jotka ei ole kokenut tällaista elämää, ja näiden vinkit perustuu yleensä mutuiluun. Ihanaa, jos mutuilusi oli hyväntahtoista, mutta toivon että ymmärrät, että ei ole kenenkään vika, jos se ei toimi. Siitä ei tarvitse suuttua tai uhriutua.
Kohtalontoverit ja muut tilanteesta aidosti kiinnostuneet edelleen tervetulleita kommentoimaan. En jaksa reagoida kommentteihin, joissa on pyritään provoamaan, syyllistämään ja/tai jotka perustuvat vääriin (yksinkertaistaviin) oletuksiin.
Minä olen jo aikuiseksi selviytynyt. Minulla oli yo-juhlat, mutta ei sinne tullut juuri ketään. Vanhempani eivät pitäneet yhteyttä sukulaisiin, eikä heillä ollut ystäviä, joten ei minun juhliin sitten tullut kuin poikaystävän vanhemmat ja pari naapuria käväisi. Se tuntui todella kurjalta ja jotenkin hävetti.
Minulle ainut tukiverkko on puolisoni ja hänen vanhempansa ja sisko. Ehkä yksi omista siskostani. Minulla on jo omat lapset ja perhe-elämä täyttää melko hyvin sosiaaliset tarpeet. Lisäksi meillä on puolisoni kanssa yhteisiä ystäviä.
Ilman puolisoani en olisi mitään ja tämä on kurjaa myöntää. Ei minulla ole omia ystäviä eikä sukua. Omat vanhemmat ovat jo vähän höperöityneet eikä heistä koskaan ollut kunnolla vanhemmiksi.
En tiedä mitä voisit tehdä tilanteen helpottamiseksi. Itse olen aina ollut riippuvainen miehestä ja hänen tukiverkoistaan. Omia en ole koskaan onnistunut rakentamaan. Olen ehkä vähän samanlainen kuin sinä, mutta olen yrittänyt pärjätä ja esittää normaalia parhaani mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo aikuiseksi selviytynyt. Minulla oli yo-juhlat, mutta ei sinne tullut juuri ketään. Vanhempani eivät pitäneet yhteyttä sukulaisiin, eikä heillä ollut ystäviä, joten ei minun juhliin sitten tullut kuin poikaystävän vanhemmat ja pari naapuria käväisi. Se tuntui todella kurjalta ja jotenkin hävetti.
Minulle ainut tukiverkko on puolisoni ja hänen vanhempansa ja sisko. Ehkä yksi omista siskostani. Minulla on jo omat lapset ja perhe-elämä täyttää melko hyvin sosiaaliset tarpeet. Lisäksi meillä on puolisoni kanssa yhteisiä ystäviä.
Ilman puolisoani en olisi mitään ja tämä on kurjaa myöntää. Ei minulla ole omia ystäviä eikä sukua. Omat vanhemmat ovat jo vähän höperöityneet eikä heistä koskaan ollut kunnolla vanhemmiksi.
En tiedä mitä voisit tehdä tilanteen helpottamiseksi. Itse olen aina ollut riippuvainen miehestä ja hänen tukiverkoistaan. Omia en ole koskaan onnistunut rakentamaan. Olen ehkä vähän samanlainen kuin sinä, mutta olen yrittänyt pärjätä ja esittää normaalia parhaani mukaan.
Ihana kuulla, että olet noinkin hyvin selvinnyt ongelman kanssa, vaikka ymmärrettävästi harmittaa "riippuvaisuus" puolisosta tässä asiassa. Tällaisista lähtökohdista on tosi vaikea rakentaa omaa verkostoa :(
Mun traumaoireilu on niin vaikeaa, että normaalin esittäminen on aika hankalaa. Toki yritän.
sun pitää itse juhlia itseäsi. opiskelu aikana olin yksinäinen kun muutin uuteen kaupunkiin jossa en tuntenut ketään. aloin käydä kahviloissa,taidenäyttelyissä ja jopa puistokonserteissa yksin.se oli ihan mukavaa. ehdotan että juhlistat itse saavutuksiasi esim, käymällä jossain kivassa paikassa.myöhemmin elämässä löytyi niitä kavereita ja ihmisuhteitakin. opiskelu on yksi paikka jossa mahdollisuus tavata uusia ihmisiä.kansanopiston harrastukset on edullisia, etsi jokin itseä kiinnostava kurssi.