Missä kohtaa menetit kunnioituksesi vanhempiisi?

Känniääliöäitini on aina ollut enemmän lapsi kuin minä. Siis aivan kuin minä olisin hänen äitinsä. Käytös hänellä sen mukaista.

Isäni taas ei ole koskaan ollut läsnä, ei fyysisesti eikä psyykkisesti.

Meillä on siis hieno perhesuhde.

Enpä tiedä olenko koskaan kunnioittanut heitä.

Saitko korvauksia oikeudelta?

Vierailija kirjoitti:

Saitko korvauksia oikeudelta?

Exäni maksoi 7000 euroa oikeuskuluja, minä 250 euroa. Toki tämäkään ei kiinnostanut vanhempiani. Vastaus viestiini ko. aiheesta oli, ok.

Kunnioita isääsi ja äitiäsi että kauan eläisit ja menestyisit... En koskaan ole lopettanut vanhempieni kunnioittamista, toki olemme usein riidelleet ja kinanneet mutta silti. Rakkaus voittaa vihan.

Vierailija kirjoitti:

Kunnioita isääsi ja äitiäsi että kauan eläisit ja menestyisit... En koskaan ole lopettanut vanhempieni kunnioittamista, toki olemme usein riidelleet ja kinanneet mutta silti. Rakkaus voittaa vihan.

HELPPO se on sanoa kun on helppoa. Ole onnellinen. 

Ja uskon Jumalaan. Ala-asteella opetettiin 10 käskyä ja muistan miettineeni,  onko 4. käskyssä joku virhe. Lapsena siis ymmärsin kaikki muut käskyt suunnilleen, mutta muistan jo silloin ajatelleeni: "eikö kunnioitus pidä ansaita?". 

Joo, vaikeat on välit olleet aina. 

Äitiäni kunnioitan aina ja varmaan ikuisesti. Isääni en varsinaisesti kunnioita, mutta en nyt niin halveksikaan vaikka sainkin sen kuollessa tietää että oli aina ollut alkoholisti ja esim. ollut tosi useasti "kipeänä" maanantaisin. En oikein tunne mitään sitä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Kunnioita isääsi ja äitiäsi että kauan eläisit ja menestyisit... En koskaan ole lopettanut vanhempieni kunnioittamista, toki olemme usein riidelleet ja kinanneet mutta silti. Rakkaus voittaa vihan.

Niin no jos on rakkautta. Aina sitäkään ei ole.

Isääni alusta asti, kun ei osannut rakastaa. Äitiini taaperoikäisenä, kun sortui väkivaltaan.

Vierailija kirjoitti:

Kunnioita isääsi ja äitiäsi että kauan eläisit ja menestyisit... En koskaan ole lopettanut vanhempieni kunnioittamista, toki olemme usein riidelleet ja kinanneet mutta silti. Rakkaus voittaa vihan.

Edellyttää, että vanhemmat myös ovat ja käyttäytyvät kunnioituksen arvoisesti. Kunnioitus ei ole mikään itsestäänselvyys vanhemmuuden ym. perusteella, vaan se pitää ansaita.

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteella opetettiin 10 käskyä ja muistan miettineeni,  onko 4. käskyssä joku virhe. Lapsena siis ymmärsin kaikki muut käskyt suunnilleen, mutta muistan jo silloin ajatelleeni: "eikö kunnioitus pidä ansaita?"

Mä ihmettelin, miksei vanhempia käsketä kunnioittamaan lapsiaan.

Vanhempiaan ei voi valita, mutta onneksi voi valita ketä tapaa.

Meillä sama tilanne kuin ap:lla. Ex-mieheni petti minua kaksi kertaa ja toisen kerran jälkeen erosimme. Tuolloin vanhempani ilmoittivat etteivät ole kenenkään puolella. Ja jatkoivat ystävyyttään exäni kanssa, mm ostivat häneltä remontin ja viettivät saunailtoja, kalastivat ym.

Tuolloin kerroin heille että minusta tuntuu pahalta tämä. Mutta kuulemma jokainen päättää omista ystävistään. Onneksi tämä vapaus koskee myös minua. Harmitti ja harmittaa edelleen silti. Itse olen sitä mieltä että vanhemman tehtävä on henkisesti olla 100% lapsensa puolella.

Vuonna 1983.

Kun sairastuin henkisesti ja minut heivattiin perheestä.

En ole vielä lakannut kunnioittamasta ja tuskin niin koskaan tulee tapahtumaan. N31

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnioita isääsi ja äitiäsi että kauan eläisit ja menestyisit... En koskaan ole lopettanut vanhempieni kunnioittamista, toki olemme usein riidelleet ja kinanneet mutta silti. Rakkaus voittaa vihan.

Edellyttää, että vanhemmat myös ovat ja käyttäytyvät kunnioituksen arvoisesti. Kunnioitus ei ole mikään itsestäänselvyys vanhemmuuden ym. perusteella, vaan se pitää ansaita.

Niinpä.

Minulla on ollut onni että on ollut hyvät vanhemmat.

Toki lapsuuden jälkeen haihtui usko vanhempien kaikkitietävyyteen ja kaikinpuoliseen erinomaisuuteen.

Myöhemmin on katsonut vanhempiaan vielä kriittisemmin, nyt joutuu hieman paimentamaan isäukkoa, joka on jääräpäinen vanha höppänä ja rohkaisemaan äitiä, joka pelkää kaikkea uutta.

Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että sain heiltä hyvän lapsuuden, turvallisen kodin ja että he ovat suoriutuneet lähtökohtansa huomioiden vallan erinomaisesti.

Äitiin 19 vuotiaana kun heitti minut pihalle. Isään sitä ei koskaan ollutkaan.

En usko että voisin vähempää arvostaa ketään kahta ihmistä kuin noita. Ja silti pitäisi olla neutraalit ja hyvät välit.

Silloin, kun selvisi, miten meille lapsille valehdeltiin. Pahiten sattui, kun selvisi, että äiti oli lukenut kaikki kirjeenvaihtoni serkkuni kanssa, kun me kerrottiin toisillemme aratkin asiat ja se, että äiti oli lukenut päiväkirjani koko sen ajan, mitä olin sitä kirjoittanut. Sain sitten kerran kaiken niskaani, kun äiti pilkkasi, nauroi, ivasi ja haukkui minua asioistani. Äiti yritti myös sabotoida lähes kaikki ystävyyssuhteeni lapsesta asti, tuon ajusin vasta aikuisena. Äiti myös aina soitti ja kertoi, jos joku oli haukkunut minua, yleensä yksi äidin tuttu tai isäni.

Siinä vaiheessa loppui, kun ala-asteella tajusin, että hakkaavat meitä sisaruksia myös ilman syytä.

Samoin kiristivät olemaan kertomatta, mitä kaikkea muuta kotona tapahtui.

Nykyään en väleissä kummankaan kanssa ja lapsenlapsiaan eivät saa nähdä.

Nyt heillä on yksinäistä, eivätkä tajua miksi. En tule istumaan sairaalasängyn viereen

Hesarin kuukausiliitteessä oli yleistietotesti ja voitin äitini 10-vuotiaana. Siihen loppui kaikki arvostus.