Lue keskustelun säännöt.
Mies ei ymmärrä sairauttani. :(
02.06.2022 |
Parisuhteen alkuvaiheessa olin avoin terveydentilastani ja mies oli kovin ymmärtäväinen. Tuki minua ja auttoi.
Nyt kun ollaan oltu muutama vuosi yhdessä miestä on alkanut selvästi ärsyttämään se etten kykene ihan samaan kuin muut. Ihmettelee miksi teen jonkun asian niin kuin teen tai miksi joku muille arkipäiväinen juttu on minulle niin hankalaa, vaikka olen selittänyt syyt tälle jo tuhannen kerran. Mies kannustaa, mutta pakko myöntää että siitä "yrität vaan niin kyllä se alkaa sujua" tyylisestä tukemisesta tulee vain paha mieli, kun se mihin pystyn on jo valtavan työn takana ja vuosien tsemppaamisen tulosta.
Kunhan halusin avautua, en halua rasittaa tällä ystäviäni.
Kommentit (70)
Kuulostat ystävälleni joka vetoaa kaikessa väsymysoireyhtymään. Tämä "sairaus" tuntuu olevan siitä mukava että töihin hän ei kykene ja kotitöitäkään ei juuri pysty tekemään, mutta omissa jutuissa jaksaa kyllä juosta! Hatunnostoni hänen miehelleen joka nyt ainakin vielä on jaksanut huolehtia kaikesta ja yksin elättää perheen vaimon valittaessa ja lomaillessa yksin (kun ei jaksa niitä omia lapsiaankaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ystävälleni joka vetoaa kaikessa väsymysoireyhtymään. Tämä "sairaus" tuntuu olevan siitä mukava että töihin hän ei kykene ja kotitöitäkään ei juuri pysty tekemään, mutta omissa jutuissa jaksaa kyllä juosta! Hatunnostoni hänen miehelleen joka nyt ainakin vielä on jaksanut huolehtia kaikesta ja yksin elättää perheen vaimon valittaessa ja lomaillessa yksin (kun ei jaksa niitä omia lapsiaankaan).
Ap:han sanoi olevansa töissä ja tekevänsä suurimman osan kotitöistä.
On todella vaikeaa ymmärtää eri sairauksien rajoitteita, jos ei ole niistä omakohtaista kokemusta tai perheenjäsenellä sama vaiva. Itsellä on ollut ykköstyypin diabetes kohta 50 vuotta ja aika monessa tilanteessa se vaikuttaa valintoihin (mitä ja milloin syödä ja juoda, juhlia tai ei, jne.). En jaksa selitellä ja tavallaan olen luovuttanut ihmisten suhteen. Elän omannäköistä täyttä ja tyydyttävää elämää. Toisaalta en ole ihmisenä jalostumut yhtään, sillä jonkun muun sairauden rajoitteet jäävät minulle hämäriksi enkä voi välttämättä niitä todella käsittää. Voin vain yrittää vältellä moukkamaisimpia käsityksiä ja oletuksia muiden elämästä. Jokaisella on oma kamppailunsa, vaikka se ei aina päälle näy. Pölhöimmille läheisimmille todellisia ovat vain ne taudit, jotka näkyvät päälle. Ehkä se on mielikuvituksen ja empatian puutetta. Puuttuu tunneäly. Mieti mitä teet miehesi suhteen. Itse kyllä lemppaisin sen, kyseessä on sen verran perustavaa laatua oleva valuvika, jota ei elämänkoulu ole korjannut.
Vierailija kirjoitti:
Tuttua. Minulla on ollut vatsan kanssa ongelmia ihan lapsesta asti mutta mitään järkevää syytä näille ei ole löydetty. Hyvinä kausina vatsa toimii normaalisti, huonoina vesilasikin pistää kaiken sekaisin. Ex ei ikinä oppinut ymmärtämään tuota, sanoi vaan että menisit lääkärille. Eihän siellä olekaan käyty kuin montakymmentä kertaa. Kerran aloin itkeä keskellä kauppaa kun annoin ostokseni tälle ja yritin sanoa hiljaa että vahditko näitä kun käyn vessassa. Ex alkoi HUUTAMAAN että etkö voisi pidättää kymmentä minuuttia, ei hän jaksa odottaa minua vessasta takaisin.
Väännä joku kerta ripulit sen kengille, niin ehkä oppii olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos minä kerron miehelleni, että minulla murtunut nilkka kipeytyi lenkillä, niin hän alkaa heti hieroa omaa jalkaansa, että sekin on kipeä. Kokeilen joskus ja sanon, että oikeaa munasarjaa vihloo, niin vihlooko hänelläkin.
Yääh! Tulee mieleen ällöttävä exäni, josta otin avioeron hänen pohjattoman itsekkyyden takia. Hän ei osaa/osannut tukea, eikä ymmärtää muita. Kertomasi käytös on hänelle erittäin tyypillistä. Valitettavasti joudun olemaan hänen kanssaan edelleen tekemisissä lapsen takia (jota hän näkee muutaman kerran vuodessa). Jos mainitsen, että erityislapsen kanssa arki on raskasta, niin vastaus on että hänelläkin on rankkaa...... Ihan epäilemättä. Huhhuh onneksi ei tarvi enää arkea jakaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opin jo lapsena olemasta näyttämästä mitään heikkouksia. Terveysrintamalla jälki on ollut vähemmän hyvää. Perussairauteni diagnosoitiin vasta vuosikausia oireiden alun jälkeen, useampi läheltä piti -tilanne on ollut ja lääkärit eivät tiedä mitä tekevät minun kanssani, kun olo on hyvä, mutta kaikki testit näyttävät aivan muuta. Mieheni kuvittelee, että sairauteni ovat lähinnä sitä, että otan lääkkeet ja että toisinaan tulee jokin ongelma, jonka takia olen sairaalassa. Hänellä ei ole mitään hajua, että minulla on joka päivä jotain oiretta enemmän tai vähemmän.
Suunnitelmissa ei ole alkaa olla avoimempi. Luultavasti musertuisin asioissa vellomisessa ja en usko, että vellomisesta tulisi loppua koskaan, jos aloittaisin.
Väärä mies, etkö ymmärrä sitä itse??
Vaihtoon!